Hei.
Kaipaisin ulkopuolisten ihmisten mielipiteitä asiaan.
Tilanne on sellainen, että minulla on 3,5 v ja 2v lapset. Olen eronnut lasten isästä viime vuoden lokakuussa eri syistä.
3,5v heti syntyessään oli sairas ja sai ensimmäisen neurologisen diagnoosin. Diagnooseja alkoi tulla lisää 2 vuoden iässä. Olen lapsen syntymästä asti ollut päävastuussa hänen hoidostaan. Isällä on aina ollut työ/koulukuviot etusijalla ja ei ole esim tainut kertaakaan viedä lasta esim kontrollikäynneille sairaalaan yksin. Ei ole voinut ottaa siis omasta tahdostaan vastuuta. Minä olen hoitanut aina kaiken lapsen sairauksiin liittyen ja isä on elänyt omassa kuplassaan. Samalla olen hoitanut 2v näin sanotusti kainalossa kantaen.
Viime lokakuussa päätin erota lasten isästä. En kyennyt olemaan suhteessa missä ei ollut itsellä hyvä olla enään. Isä ei ottanut asiaa hyvin ja oli yllättänyt vaikka toisen lapsen syntymisen jälkeen parisuhde oli tullut pisteeseen missä se olisi pitänyt päättää. Lasten vuoksi yritin vielä hetken aikaa.
Samoihin aikoihin kun erosimme lasten isän kanssa esikoisemme sairaudet olivat siinä pisteessä missä tehtiin päätöksiä hoidosta. Lapsi tarvitsisi intessiivistä terapiaa 4krt viikossa. Minusta heti oletettiin, että minä olen se, joka ottaa vastuun lapsen hoidosta ja alkaa omaishoitajaksi. Itsellä koulupaikka oli mihin olisin voinut mennä jatkamaan opintoja eikä isää edes voitu miettiä minun saappaisiin. Lasten isä muutti joulukuussa yhteisestä kodista pois ja alkoi "taistelu" huoltajuudesta.
Lastenvalvojalla tammikuussa tehtiin paperit. Minun mielestä isän sanelemana. Isä saneli lastenvalvojalle, että hän tapaa 4 päivää viikosta lapsia. Minä olisin halunnut viikko-viikko systeemin. Lastenvalvoja totesi, ettei käy. Mennään isän ehdoilla. Pitäisihän isän päästä tekemään töitä ja kehittää uraansa.
Näin on menty. Lomista ei ole sovittu mitään, koska isä on keikkamies. Ei tiedä lomiaan. Lapset ovat minulla aina lomillakin käytännössä. Lapset olivat heinäkuun täysin kotona minulla hoidettavana. Väsyin. Esikoisen kanssa oli todella vaikeaa kun tutut rutiinit ja elämänmuutokset mm. paikkakunnan vaihto erinäisistä syistä toivat lapsen käyttäytymiseen piikin. Ei ollut terapiaa, ei päiväkotia.
Heinäkuun päällä seisoen jaksoin. Isä tapasi lapsia heinäkuussa yhden vklopun. Toisen viikonlopun oli omaishoidon sijaistajalla. Elokuu tuli. Alkoi päiväkoti ja terapiat. Lapsen vointi ailahtelee viikosta toiseen. Huomasin olevani todella uupunut ja isä otti lapset yhdeksi viikoksi elokuussa. Sain hengähtää. Lasten kotiin tullessa huomasin, etten siltikään ollut pystynyt tarpeeksi huokaisemaan.
Huomasin, että en pysty enään nauttimaan lasteni seurasta. Odotan koko ajan, että saan olla ilman lapsia. En jaksaisi huolehtia heistä. Odotan vain koko ajan milloin esikoisen vointi taas ailahtaa ja vaatii minulta enemmän.
Olen myös itse joutunut aloittamaan terapian 2 kertaa viikkoon elokuussa. Esikoisen sairastuminen ja eri vaiheet sairaudessa plus muut elämän tuomat haasteet on patoutunut ja olen todella henkisesti väsynyt ja masentunut.
Nyt eilen kerroin sitten tytön hoitavalle taholle ja omalle taholle, etten yksinkertaisesti enään jaksa. Tarvin lasteni kanssa apua. Tarvin omaa aikaa käsitellä asioita ja tilaa kuntoutua.
Tytön hoitava taho ehdoitti, että isästä tehdään lapselle omaishoitaja ja hän ottaa päävastuun lapsista. Minusta tehdään etävanhempi tai vaikka viikko- viikko vanhempi. Oletinkin ja totesin, ettei ikimaailmassa lasten isä tähän suostuisi.. Ainakaan ilman taistelua huoltajuudesta.
Seuraava mitä ehdoitettiin oli lasten tai vähintäänkin esikoisen avohuollon sijoittaminen, jos isä ei uraansa suostu pistämään tauolle ja ottamaan vastuuta jälkikasvustaan. Lasteni isän kanssa olen nyt yrittänyt asioista keskustella aikusmaisesti, mutta kuten oletin. Hän on kädet pystyssä eikä häntä selvästi kiinnosta pistää tikkua ristiin lasten ja minun hyvinvoinnin takia. Vänkää ilmanaikuista p*sk** mitä minä en edes jaksa tällä hetkellä aloittaa. Mm. Haluaisi yksinhuoltajuuden.
Nyt olen sitten miettimässä avohuollon sijoitusta. Itkin koko eilispäivän asiaa ja minusta se on viho viimeinen vaihtoehto. Jos siihen mennään koen epäonnistuneen äitinä. Ei minun lapset ansaitse sellaista. En yksinkertaisesti enään jaksaisi ja se toisaalta tuntuu kaikkien kannalta paremmalta vaihtoehdolta kuin se että lasten äiti on koko aika poissaoleva ja väsynyt.
Nyt toivoisin, että avautumisellani löytäisin kohtalontovereita ja kokemuksia. En arvostelua. Olen saanut sitä lasteni isältä aivan tarpeeksi jo.
Kaipaisin ulkopuolisten ihmisten mielipiteitä asiaan.
Tilanne on sellainen, että minulla on 3,5 v ja 2v lapset. Olen eronnut lasten isästä viime vuoden lokakuussa eri syistä.
3,5v heti syntyessään oli sairas ja sai ensimmäisen neurologisen diagnoosin. Diagnooseja alkoi tulla lisää 2 vuoden iässä. Olen lapsen syntymästä asti ollut päävastuussa hänen hoidostaan. Isällä on aina ollut työ/koulukuviot etusijalla ja ei ole esim tainut kertaakaan viedä lasta esim kontrollikäynneille sairaalaan yksin. Ei ole voinut ottaa siis omasta tahdostaan vastuuta. Minä olen hoitanut aina kaiken lapsen sairauksiin liittyen ja isä on elänyt omassa kuplassaan. Samalla olen hoitanut 2v näin sanotusti kainalossa kantaen.
Viime lokakuussa päätin erota lasten isästä. En kyennyt olemaan suhteessa missä ei ollut itsellä hyvä olla enään. Isä ei ottanut asiaa hyvin ja oli yllättänyt vaikka toisen lapsen syntymisen jälkeen parisuhde oli tullut pisteeseen missä se olisi pitänyt päättää. Lasten vuoksi yritin vielä hetken aikaa.
Samoihin aikoihin kun erosimme lasten isän kanssa esikoisemme sairaudet olivat siinä pisteessä missä tehtiin päätöksiä hoidosta. Lapsi tarvitsisi intessiivistä terapiaa 4krt viikossa. Minusta heti oletettiin, että minä olen se, joka ottaa vastuun lapsen hoidosta ja alkaa omaishoitajaksi. Itsellä koulupaikka oli mihin olisin voinut mennä jatkamaan opintoja eikä isää edes voitu miettiä minun saappaisiin. Lasten isä muutti joulukuussa yhteisestä kodista pois ja alkoi "taistelu" huoltajuudesta.
Lastenvalvojalla tammikuussa tehtiin paperit. Minun mielestä isän sanelemana. Isä saneli lastenvalvojalle, että hän tapaa 4 päivää viikosta lapsia. Minä olisin halunnut viikko-viikko systeemin. Lastenvalvoja totesi, ettei käy. Mennään isän ehdoilla. Pitäisihän isän päästä tekemään töitä ja kehittää uraansa.
Näin on menty. Lomista ei ole sovittu mitään, koska isä on keikkamies. Ei tiedä lomiaan. Lapset ovat minulla aina lomillakin käytännössä. Lapset olivat heinäkuun täysin kotona minulla hoidettavana. Väsyin. Esikoisen kanssa oli todella vaikeaa kun tutut rutiinit ja elämänmuutokset mm. paikkakunnan vaihto erinäisistä syistä toivat lapsen käyttäytymiseen piikin. Ei ollut terapiaa, ei päiväkotia.
Heinäkuun päällä seisoen jaksoin. Isä tapasi lapsia heinäkuussa yhden vklopun. Toisen viikonlopun oli omaishoidon sijaistajalla. Elokuu tuli. Alkoi päiväkoti ja terapiat. Lapsen vointi ailahtelee viikosta toiseen. Huomasin olevani todella uupunut ja isä otti lapset yhdeksi viikoksi elokuussa. Sain hengähtää. Lasten kotiin tullessa huomasin, etten siltikään ollut pystynyt tarpeeksi huokaisemaan.
Huomasin, että en pysty enään nauttimaan lasteni seurasta. Odotan koko ajan, että saan olla ilman lapsia. En jaksaisi huolehtia heistä. Odotan vain koko ajan milloin esikoisen vointi taas ailahtaa ja vaatii minulta enemmän.
Olen myös itse joutunut aloittamaan terapian 2 kertaa viikkoon elokuussa. Esikoisen sairastuminen ja eri vaiheet sairaudessa plus muut elämän tuomat haasteet on patoutunut ja olen todella henkisesti väsynyt ja masentunut.
Nyt eilen kerroin sitten tytön hoitavalle taholle ja omalle taholle, etten yksinkertaisesti enään jaksa. Tarvin lasteni kanssa apua. Tarvin omaa aikaa käsitellä asioita ja tilaa kuntoutua.
Tytön hoitava taho ehdoitti, että isästä tehdään lapselle omaishoitaja ja hän ottaa päävastuun lapsista. Minusta tehdään etävanhempi tai vaikka viikko- viikko vanhempi. Oletinkin ja totesin, ettei ikimaailmassa lasten isä tähän suostuisi.. Ainakaan ilman taistelua huoltajuudesta.
Seuraava mitä ehdoitettiin oli lasten tai vähintäänkin esikoisen avohuollon sijoittaminen, jos isä ei uraansa suostu pistämään tauolle ja ottamaan vastuuta jälkikasvustaan. Lasteni isän kanssa olen nyt yrittänyt asioista keskustella aikusmaisesti, mutta kuten oletin. Hän on kädet pystyssä eikä häntä selvästi kiinnosta pistää tikkua ristiin lasten ja minun hyvinvoinnin takia. Vänkää ilmanaikuista p*sk** mitä minä en edes jaksa tällä hetkellä aloittaa. Mm. Haluaisi yksinhuoltajuuden.
Nyt olen sitten miettimässä avohuollon sijoitusta. Itkin koko eilispäivän asiaa ja minusta se on viho viimeinen vaihtoehto. Jos siihen mennään koen epäonnistuneen äitinä. Ei minun lapset ansaitse sellaista. En yksinkertaisesti enään jaksaisi ja se toisaalta tuntuu kaikkien kannalta paremmalta vaihtoehdolta kuin se että lasten äiti on koko aika poissaoleva ja väsynyt.
Nyt toivoisin, että avautumisellani löytäisin kohtalontovereita ja kokemuksia. En arvostelua. Olen saanut sitä lasteni isältä aivan tarpeeksi jo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Anteeksi. Tapaa siis 4 pv kk lapsiaan.
Miksi sairaat ihmiset lisääntyy? Jos ei pysty synnyttämään terveitä lapsia on parempi olla tunkematta yhtesiskunnan taakaksi jotain kehareita ja terapia teppoja.