Kukahan täällä kylällä ammuskelee yöllä? Perjantaina hiukan ennen puolta yötä kuului selvästi laukaus jostakin koulun tai työväentalon seutuvilta. Kysymys ei ollut mopon tms. pakoputkesta, koska mitään moottorin ääntä ei kuulunut. Joskus aiemminkin on kuulunut yöllä ampumista.
Kuka ampuu
Ällistynyt
341223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kuulin myös tuon laukauksen yllättävän läheltä. Kellä on tarvis paukutella yön pimeässä.
Kethossa paukkuu ja kamat vaihtaa omistajaa.
Mikä on ketho?
Jippii, sorsastus on alkanut!!!
Yöllä kukaan sorsasta...
Taitaa hehkuttaja piereskellä. Pamauksilla saadaan persujen kannatusprosenttia kasvatetuksi.
Naksuttele vain nallipyssyäsi.Siitä ei vahinkoa jos ei apua synny kellekään. :)
Olisko mäkikylän paukuttelija kaivanut tussarin esille navetan vintiltä ja alkanut taas häiriköimään, nyt kylillä.
Poliisille ilmoitusta ampujista. On kuulunut useitakin kertoja.
Juurikin näin.Taajama-alueella ei paukutella joten kannattaa seurata omaa naapurustoaan ja ilmoittaa välittömästi holtittomasta ampuma-aseiden käytöstä tai niillä uhkaamisesta
viranomaisille. Ihmishenki on aina liian kallis tapettavaksi.
HEHKUTTAJAN PIERESKELYÄ SE VAIN ON.
TIEDOTE!
Ammumme sisällissotaharjoitusten yhteydessä kovilla. Vaara-alue ulottuu koko taajaman alueelle. Pääsääntöisesti harjoittelemme teloittamista ja sen yhteydessä kovapanosammunnat rajoittuvat öiseen aikaan.
Pyrimme ampumaan vain yksittäisiä laukauksia.
Lisätietoja saa paikalliselta Soldiers Of Odin -suojeluskunnalta.
Ymmärrän oikein hyvin tuon teidän "Soldiers Odin" yöllisen paukuttelu. Sillä kuka helvetissä aikuinen mies kehtaisi nuo liivit päällään liikkua päivällä. Pysykää vain yönpimenossa. Olettehan mukamas miehiä. Hahhah voi ressukat. Meidän kylän Odin otti kuonoonsa kylän pikkupojilta. Siinä öisille harjoituksille selitys, koulupojat nukkuvat yöt. Nimikin piti kopioida Norjasta, kuvastaa näiden suomen odinien tasoa.
Näkee että teinipoika on kaksi mietoa keskiolutta juotuaan tullut äkäpäiseksi. -Se nuoruus ja hulluus,voi hitsin hitsi!
Hehkuttaja pelkää, että teinipoika tulee huonekaveriksi suolahteen.
Ne on kovapanosammuntoja. Niitä ne tekee.
Kristittyjen uskonsotaa vaan...
Jo pukkaa pihalta yömusiikkia pumputtaen ihan näillä näppäimillä.
Jonkun kullanmurunen ajeli pimeällä ilman kypärää ja päähinettä koulun pihatiellä edestakaisin keulien. Vauhtia haettiin jääkiekkokaukalolta.
En haluaisi olla paikalla kun takaraivo läsähtää
asvalttiin.
Jos oma lapseni tekisi tuota ja tietäisin, niin kulkupeli pois. Ainakin kypärä päähän.
Ehkä vanhemmat ei tiedä tai välitä valvoa.
Poissa silmistä, poissa mielestä!! Surullista, mutta niin totta. Kohta joku kirjoittaa, että ainahan ne pojat........ pitäähän niiden saada harjoitella..........kyllä ne joskus ovat taitavia kuskeja jne jne. Ei muka vaaratilanteita.. muutama ilta sitten vaalealla kevarilla nuori "sankari" keuli koko kauppatien muun liikenteen seassa, ja takuulla aiheutti vaaraa paitsi itselle myös muulle liikenteelle.
Tehän olisitte vain hyvillänne jos joku mopopoika menehtyisi temppuillessaan. Yksi pärisiä vähemmän. Tuntuu ihmisiä ärsyttävän ne mopot vaikkei ne keula pystyssä ajaisikaan.
Älkää kuitenkaan huoliko, sillä kun nämä mopopojat varttuvat niin he jättävät ahdasmielisen pikkukylänne. Sitten saatte vanheta täällä kaikessa rauhassa, hiljaisuudessa ja lopulta yksin...
Voi kulta pieni, toivomme nimenomaan, että kaikilla olisi turvallista liikkua yleisillä teillä, ja ne temput tehtäisiin paikoissa, missä se on turvallista. Vaan kun sieltä puuttuu se yleisö, jolle pitää esittää! Kunpa ymmärtäisitte, että kukaan muu ei touhuanne ihaile, eikä se keuliminen ym pärräily kunniaanne kasvata. Taitaa muuten ne entiset keulijat kuluttaa edelleenkin bensaa ja kumia täällä pikkukylässämme,...pikkutyttöjä kuskataan!
Menkään suoraan sanomaan näiden keulioiden vanhemmille, että olette huolissanne mopopoikien ja itsenne turvallisuudesta.
Oletatteko että kaikki kuntalaiset lukevat Suomi kaksnelosta? Monelle vanhemmalle saattaa tulla yllätyksenä mitä jälkikasvu puuhaa.
On totta että tätä lukee kai pieni vähemmistö.
Eihän noita nassikoita pimeässä tunne ja tuskin kertovat henkilötietojaan kysyttäessä.
Täytyy vaan toivoa, että ovat taitavia ja vahingoilta säästytään, kunnes ikä kasvaa ja leikit kovenee.
Kun ei isommat tytöt halua siitä kyydistä bonuksineen nauttimaan. Ja onhan ne pikkutytöt houkuttelevampia kyytiläisiä.
No juu,..... varmaan henkisellä tasolla liikutaan samoilla taajuuksilla... entiset keulijat ja kyydittävät!
Eipä ole vara mennä kullanuppujen vanhemmille sanomaan yhtään mitään! Sieltä tulee huutopalautetta tuutin täydeltä! Ihmeellistä, miten nuorista ei kotona välitetä yhtään. Saavat käyttäytyä, miten huvittaa. Liekö muualla nuoret näin huonosti kasvatettuja kuin Konnevedellä?
Mutta konneveellähän on suolahessa hoijettuja veteleäisiä.
Hehkuttaja piereskellöö, siitä ääni johtuu.
Taas oli ampumavälikohtaus pari yötä sitten samalla suunnalla.
On nähty myös sotakalustoa ja ilmantorjuntatykkejä liikkuvan alueella.
Ei tuota piereskelijän takapuolta sentään voi sotakalustoksi laskea.
Uhka se on pienikin uhka.
Suolahtelaisille se on suurempi uhka, kun piereskelijä siellä asustelee.