Matkatoimisto tarjosi lokakuun viimeiselle viikolle Majestic-hotellia Rodoksen kaupungissa. Onko kellään kokemuksia ja onko siellä vielä lämmintä ja kaupat auki lokakuun lopussa??
Majestic hotelli, minkälainen
4
539
Vastaukset
- kohtaitsesiellä
Itsellä ei kokemusta kyseisestä hotellista, tarkoitettu kuitenkin yli 16-vuotiaille, eli ei ilmeisesti ainakaan lapsiperheiden suosikki.
Itse olin joku vuosi sitten lokakuun loppupuolella Rodoksella ja ilmat olivat ihan ok verrattuna tämän kesän säähän Suomessa. Illalla joutui tietenkin jo vetämään takkia päälle ja yhtenä päivänä satoi vettä muutaman tunnin. Päivällä tarkeni kyllä hellevaatteissa.
Kauppoja, hotelleja ja ravintoloita oli jo suljettuna ja suljettiin päivittäin. Viimeisenä iltana hotellimme lähellä ei ollut kuin pari kauppaa enää auki ja hotellikin suljettiin meidän lähdettyä.
Mutta viihdyimme kuitenkin hyvin, eipä ollut ruuhkaa, palvelu pelasi ja ruokakin oli parempaa kuin sesongin aikana.
Hyvää matkaa!- KreikanVakiKävijä
Lokakuun lopun säät alkaa olla vaihtelevia. Voi olla yhtä auringonpaistetta ja lähes hellettäkin joka päivä mutta voi myös sattua putkeen useita pilvisiä, joskin Suomen mittapuun mukaan lämpimiä päiviä. Yöt ehkä 15...20 asteisia. Sateet tavallisesti virkistäviä kuuroja, ei mitään pahoja. Vesi lämmintä 22...23C ja yleisesti pohjoismaalaiselle oikein sopiva säätyyppi.
- eimitäänerikoista
Majestic on tyypillinen pieni hotelli, joita Rodoksen kaupungissa on tusinoittain. Sijainti on lähellä tuulista rantaa.
- Ei_ollenkaan_huono
Olin toukokuussa kyseisessä hotellissa. Ei huono, ainakaan minun mielestäni. Olen ollut Rodoksen kaupungissa neljä kertaa eri hotelleissa. Tämä nyt on yksi niistä, johon uudelleen palaisin. Lähellä tuulista rantaa, se pitää paikkansa, mutta muuten hyvin lähellä kaupungin keskustaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005368702Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5371824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102241Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1701277Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17946Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40794Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57762Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72754- 46735
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36657