Sylikkäin olon ihanuus.
Kun tarkemmin ajattelee ihmisluontoa, olemme vanhentuneet vain ulkokuoresta emme sisäisesti. Meissä luuraa tytönheitukka ja luulenpa, että myös ikämiehet tunnistavat itsessään nuoren pojan kaikkine aatoksineen ja haaveineen.
Näin on myös seksuaalisuuden laita, ei se mihinkään katoa. Se on voimavara, jota pitää hoitaa! Siispä kaikki, joilla on vielä kumppani tallella tai hakusessa, pidetään huolta itsestämme ja terveydestämme. Hellikäämme kumppaniamme (= keksitään joka päivä jotain positiivista sanottavaa, tehdään pieniä palveluksia, silitetään hellästi ohimennen.)
Kun tämä hoito on molemminpuolista, tuottaa parisuhde sellaista iloa ... mikähän tuota Saaraa nyt niin naurattaa? ... että se karistaa monet arkihuonet ja vahvistaa yhteenkuuluvaisuutta.
Olemmehan sitäpaitsi ainakin yhdessä asiassa paremmassa asemassa kuin nuorina: ei enää raskaudenpelkoa!
Avasin nyt juttupalstan aiheesta, joka monelle meidän ikäisellemme on tabu. Nyt punnitaankin fiksuutemme: miten osaamme keskustella asiallisesti seksuaalisuudesta siten, ettemme eksy harhapoluille, piikittelyihin ja kaksimielisyyksiin.
Tänään keskellä loskasäätä talitintti kirkkaalla äänellä lauloi jo kevättä rintaan meillekin!
Kun tarkemmin ajattelee ihmisluontoa, olemme vanhentuneet vain ulkokuoresta emme sisäisesti. Meissä luuraa tytönheitukka ja luulenpa, että myös ikämiehet tunnistavat itsessään nuoren pojan kaikkine aatoksineen ja haaveineen.
Näin on myös seksuaalisuuden laita, ei se mihinkään katoa. Se on voimavara, jota pitää hoitaa! Siispä kaikki, joilla on vielä kumppani tallella tai hakusessa, pidetään huolta itsestämme ja terveydestämme. Hellikäämme kumppaniamme (= keksitään joka päivä jotain positiivista sanottavaa, tehdään pieniä palveluksia, silitetään hellästi ohimennen.)
Kun tämä hoito on molemminpuolista, tuottaa parisuhde sellaista iloa ... mikähän tuota Saaraa nyt niin naurattaa? ... että se karistaa monet arkihuonet ja vahvistaa yhteenkuuluvaisuutta.
Olemmehan sitäpaitsi ainakin yhdessä asiassa paremmassa asemassa kuin nuorina: ei enää raskaudenpelkoa!
Avasin nyt juttupalstan aiheesta, joka monelle meidän ikäisellemme on tabu. Nyt punnitaankin fiksuutemme: miten osaamme keskustella asiallisesti seksuaalisuudesta siten, ettemme eksy harhapoluille, piikittelyihin ja kaksimielisyyksiin.
Tänään keskellä loskasäätä talitintti kirkkaalla äänellä lauloi jo kevättä rintaan meillekin!
Vastaukset 9
Vanhimmat
saarani! niin kauniisti puhuit ja asiaa! veeti
Seksi on vaativa lajityyppi, olivatpa sen harrastajat nuoria tai vanhoja. Yleensä mennään metsään, epäonnistutaan, heitetään kirves kaivoon ja pannaan pensselit santaan. Kaikki siitä haaveilevat, sitä toivovat...mutta.
Kyllähän tuossa Saaran avauksessa esiteltiin olennainen:"Siispä kaikki, joilla on vielä kumppani tallella tai hakusessa, pidetään huolta itsestämme ja terveydestämme. Hellikäämme kumppaniamme (= keksitään joka päivä jotain positiivista sanottavaa, tehdään pieniä palveluksia, silitetään hellästi ohimennen.)"
Kunnollinen seksi vaatii hyvää sekä fyysistä että psyykistä terveyttä. Tarvitaan luja luottamus toisen osapuolen vilpittömyyteen. Tunne siitä, että välittää toisesta "myötä- ja vastoinkäymisissä" siivittää yhdessäolon, jossa myös seksi voi kukkia.
On kaiketi helppo sanoa ja hyväksyä nämä tosiasiat. Eriasia on tehdä, toteuttaa seksiä. Seksuaalisuus on arka lintu, se lentää helposti tiehensä.
sanot Saara.
Se on aivan totta,minäkin olen jo "vanha nainen",silti tunnen ikävän ja kumppanin kaipuun.
Kumppani tallella tai hakusissa ,sanot,niin kun ei ole kumppania ja hakukaan ei ole tuottanut tuloksia,mites sitten.
Turvaudummeko silloin unelmiin ,haaveilemme olemattomista.
Näin kohdallani on ainakin tällä hetkellä ja unelmoin siitä prinssistäni,jonka joku päivä vielä uskon löytäväni.
Kaipaukseni on voimakas,hellän käden ,kauniiden sanojen ja toisen kaikenkaikkinen läheisyys lämpö on haaveilujeni ja ikäväni kohde.
Voin selvästi kuvitella sen ihmisen lämmön jonka kohteena minäkin syttyisin uuteen eloon ja voisin rakastaa ja helliä häntä,tehden elämämme ihanaksi.
Siis ei ikä estä haaveiluja ,ei toiveita,ja täyttymyksiäkin,kun sen oikean vain löytää.
Täytyy kyllä sanoa,että ikä tuo kyllä vaatimuksia ja ehkä nostaa kynnystä ,ja näin romuttuvat haaveetkin.
Pitäkää todella toisistanne huolta ,kellä vielä kumppani on,ihmistä ei ole luotu yksin elämään.
Ystävän kaipuu kuuluu menetykseen. Kaipuu tulee kuvioihin noin 4 yksinvietetyn vuoden jälken. Ei pidä hakemalla hakea ja etsiä, kyllä se siitä
ilmaantuu jos on tullakseen. Haku päällä vaihetta on syytä kaikkien välttää.
Olen läpikäynyt saman kuvion ja voin vain todeta
ystäviä on tullut ja mennyt, hauska on ollut tutustua kunhan jäljelle on jäänyt yksi jonka kanssa voi keskustella, käydä ulkona teattereissa, konserteissa ym.
Sitä alkaa viihtyä vähän liiankin hyvin yksin ja kaipaa yksinoloa, jolloin voi koota itseään, missä menee ja minnepäin, sekin on hyödyllistä.
Harkintaa vaatii sekin alanko vielä jonkun henkilön taloudenhoitajaksi vai en. Sitoutuminen on kova juttu tässä iässä. Onhan selvää, jos taloudessa on kaksi jotka osallistuvat pakollisiin mmenoihin, jää sitä käyttövaraa enempi pussin pohjalle. Yhdessä elämisessä on hyvänä puolena turvallisuuden tunne, jos tulee esim. terveydellisiä ongelmia tai jo on, ystävän läsnäolo on kultaakin kalliimpi.
Hyvä on käyttää järkeäkin tunteen lisäksi kun harkitsee elämänmuutosta. Mitä eteeni on tullut, toisen kierroksen liitoissa tahtoo tulla aina natinaa, siinä tulee tavalla tai toisella aina mukaan 3 3 sukukuntaa, hoida siinä sitten asia diplomaattisesti.
Latelet niin viisaita sanoja näin aamutuimaan.
Totta puhut, Kirsikka. Sitoutuminen on todella vaikeaa!
Kerronpa miten minun kävi. Jäin leskeksi 19 vuotta sitten ja aikaa myöten aloin seurustella sattumalta mieheni entisen luokkatoverin kanssa, jolla oli myös silloin "sosiaalinen tilaus" seurusteluun.
Muutimme sitten jossakin vaiheessa asumaan yhteen ja aina silloin tällöin oli juttua, että laillistaisimmeko suhteemme. Minulle kuitenkin juuri se sitoutuminen oli kovin vaikeaa ja vuodet kuluivat. Meillä on paljon yhteisiä harrastuksia ja kivaa yhdessä ja rupesin ajattelemaan, että tuon miehen kanssa haluan vanheta! Vastasin hänen (kai kolmanteen) kosintaansa myöntävästi.
Ja niin siinä sitten kävi, että pidettiin pienet juhlalliset kotihäät laskemme ja lastenlasten läsnäollessa: 71-vuotias mies ja 69-vuotias nuorikko vannoivat rakkauden valat ja pappi sanoi "Aamen".
Tätä toimenpidettä edelsi kuitenkin neuvottelua: tehtiin avioehtosopimus ja sovittiin, että minä pidän entisen sukunimeni. Jos mieheni ei olisi näihin suostunut, en olisi sitoutunut. Kun kummallakin on omia lapsia ja pitkä elämä takanapäin, on mielestäni hyvin tärkeää, että tehdään avioehtosopimus, koska avioliitto kuitenkin päättyy, jos ei avioeron niin kuoleman kautta.
Tätä sitoutumista, avioliittoa, en ole tämän kolmen vuoden aikana katunut. Olo tuntuu selvemmältä eikä tarvitse selitellä. Jokainen valitsee oman tiensä omien olosuhteiden mukaan!
Mistä johtuu, jos mies täytettyään vähän yli 70
alkaa elin olla siinä kunnossa, että muutaman minuutin, se on OK. Mutta sitten se lakkaa,
ja tulee aivan veltoksi. Onkohan vika jossakin
väärässä luulossa, ettei vaimolla ole haluja, vaan on velvollisuudesta.
Kun on entinen kokemus, että vaimolla oli kovat halut, niin yhteis elämä oli nautittavaa.
Vai johtuuko se iästä?
Mutta se on harmillista kun sukupuoli yhteys loppuu luonnollista tietä, ja alkaa käsipeli.
Oskari
kyllä sie saara oikeessa olet ettei ihmisen ulkonen ja sisänen kule yhtä matkaa.
miekii ko käyn koht 80 vuotta ,paljastuu viel ilkikurisuutta, järjestän välil toivolle kunnon koiruuksia;)))toivo vaa manailee jota jumatsukka mummo, ko pelästykseltää selviää.
tuosta seksuaallisuuesta minun on kyllä käynny toiselviisii, se on hävint.luulisin sen hiipuvan iän myötä. sie taiat olla viel nuor ihminen, arvelisin ehkä kuusissakymmenissä.
sinun ikäsen jäin leskeksi ja ko surust selvisin väljemmille vesille, aattelin että kyllä mie voisin viel kulkee käsikynkkää herrasmiehen kanssa.
tännää oon hyvin tyytyväinen ettei niin kkäynt,ettei kukkaa vilkassu minnuu päin,sillä en olis varmaa toivon kanssa pääst lähenpää kanssakäymisee,jos olis olt mies sanomas mielipitteitä,nyt mie oisin ilman poikaa ja mummonvirkaa.
ehkä seksuaallisuus säilyy toisilla ihmisillä vanhankin,tiiä häntä. mie en voi ennää rakastuu mieheen,niinko miehee rakastuttaa,semmosii tunteita minul ei syty.
rakkaus kyllä säilyy elämässä,nyt sitä rakastaa kaikkia ihmisiä, eikä erottele onko hää mies,nainen tai laps.päin vastoin tuntuu että minun rakkaus ihmisii kohtaa on voimakkaampi ko jalmarin aikaa hänneen.
tykkään katsoo rakkauselokuvia, niitä vanhoja vuokraankin kirjastosta ja olen hyvin onnellinen toisten rakkaustarinoista.
jalmarin kanssa rakkaus ol turvallista,rauhallista,aviovelvollisuutta eikä siin tuntunu kirvelyy.
nyt ko ihmisii rakastaa tuntee välil tuskaa heiän kärsimyksistä, tämä rakkaus tuop paljo illoo mutta myös surua toisten puolesta.
minust on kyllä mukava hellii ihmisii, ottaa jehhuu syllii, rapsuttaa käsivarsii,mist hää kovast tykkää. tykkään halata toivoo ja vaimoo ,paistaa heille mustikkapiirakkaa yllätyksenä ja sannoo heille kohteliaisuuksii.
jote ei hellittelykää mihinkää hävvii.
se on vaa ne petijutut ko kaikkoaa.
sanot että puhuminen seksuaallisuesta on tabu, näin on ainakii meiän ikästen.
mutta tiiättekö mikä mahti tällä tietokonneen keskustelupalstoilla on. minust tuntuu niinko oisin heittänt rintaliivit nurkkaa, niinko sillo yhten vuoskymmenenä naiset teki vappauden merkiksi ;))
muutama vuos sitte ko täällä puhuttii seksuaallisuuesta, mie otin ilmotin etten koskaa puhu seksuaalisuuesta enkä uskonnosta yleisillä palstoilla.minust se oli noloa.
niin vaa nyt kellot soip eri soittoo. minul on jotkuu kielenkannattimet saant tämä palsta irtoomaa ja häveliäisyys kadonnu. se ei ennää minust ole kovin häveliästä, kohan ei ihan yksityiskohtasuuksii mäne.
seksuaallisuus on asia joka kuuluu jokasen ihmisen elämää, toisil vietti vaa on voimakkaampi ja saap jopa vääristymmii aikaseks ja kerrotaa että joillakin on mänt maat ja mannut seksiin.
nykypolvihan seksist puhhuu ko jokapäiväsest leiväst, tiiä sitte onko sekkää niin hyvä.no, mutta parisuhteestahan täs puhuttii, jote en ruppee ruotii pitemmälle.
sanon sen verran että uskontookin pidin niin yksityisasiana että siitä ei keskustella, muute ko seuroissa, tämä ol perruu sieltä lapsuuesta.
uskonnossakii olen oppint aattelemmaa omil aivoil ja siitäki minul on nykyää omat mielipitteetkin:))
toivon rakkautta ja onnea kaikille parisuhteessa eläville, ja myö kellä ei ole paria,rakastettaa myö,vaikka naapurii tai palstalaisii, halataa ja sanotaa kohtliaisuuksii,se tuntuu niin hyvälle jokkaisesta.
rakkain terveisin lyyli
Lyyli hyvä!
Sinun tekstejäsi on hauska lukea. Olemme eri murrealueelta ja aluksi tuntui siltä, että meikäläisen on vaikea sitä tajuta. Mutta nyt se käy jo vallan mainiosti!
Olen samaa mieltä kanssasi, että olemme tulleet vanhemmiten avoimemmaksi ja suvaitsevammaksi keskustelemaan asioista, joista ennen vaiettiin. Tällainen on esim. vanhojen ... vaikka eihän me vielä mitään ikäloppuja olla ... rakkaus ja seksi.
Olen kiinnostunut Aila Meriluodon runoudesta, joka kyllä paikoin on hyvin vaikeaselkoista. Sain hänen kootut teoksensa joululahjaksi ja sieltä löysin aiheeseen sopivan runon. Aila M. on vanhemmiten tullut (yhä) rohkeammaksi ilmaisultaan, mutta hän sanoo sanottavansa kauniisti ja runollisesti.
Tämä runo on hänen viimeisimmästä kokoelmastaan "Kimeä metsä", joka ilmestyi 2002, jolloin Aila M. oli 78 vuotias.
Näin se runo kuuluu:
"Naiset kuihtuvat hitaasti, minussakin
on vielä terälehtiä jäljellä.
Kosketa varoen, kosketa rohkeasti,
kyllä ne kestävät vielä yhden myrskyn
sinun aivoissasi, sinun peniksessäsi.
Minussa, kouristuvassa.
Urut alkoivat soida puunlatvoissa,
kaikuva metallin ääni kuin joutsenen huuto.
Noustaan lentoon, levein siiveniskuin
taivaan halki yltäen
kaihtelematta
kuoleman orgasmiin"