Olen 51-vuotias mies, jolla todettiin glaukooma 7 vuotta sitten. Käytän kahdenlaisia tippoja: Duotrav ja Azopt. Lisäksi kostutustippoja päivän mittaan.
Viimeisen vuoden ajan on ollut ongelmia näön kanssa. Näkökenttätutkimuksen mukaan oikealla on näkökenttäpuutosalue, joka on kuitenkin pysynyt ennallaan eikä onneksi kasvanut.
Näöntarkkuudessa on myös eroa siten, että vasemman tarkkuus 0,8 ja oikean 0,5 (normaali tarkkuus 1,0). Elokuussa silmälääkäri tulkitsi oikeassa silmässä olevan sameuden orastavaksi kaihin aluksi.
Hankin äskettäin erilliset lukulasit, mutta en ole vielä varma niiden hyödyllisyydestä.
Teen työtä, jossa lukeminen, kirjoittaminen ja näyttöpäätetyöskentely ovat keskeisessä roolissa. Olen hyvin huolissani työkyvyn ja yleisen toimintakyvyn säilymisestä, ja vertaistuki olisi tervetullutta!
Glaukooma ja alkava kaihi
Juha1966
0
322
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa154931- 103876
- 62756
- 45747
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692