Millaista ruokaa pennulle kannattaa antaa? Onko kuunneltava kirjaimelliset ohjeet kasvattajalta ja noudatettava niitä? Kokeiltava mitä koira syö ja mitä ei, mikä sille sopii ja mikä ei, vai onko vain luotettava siihen mitä kasvattaja on neuvonut?(jos kasvattaja on esim. kantapäänkautta pennun vanhempien kohdalla todennut mitkä eivät sovi ja toisinpäin) Eri rotujen kasvattajat ja samankin rodun kasvattajat neuvovat eritavalla.. Kuulin esimerkiksi sellaisen -ehdoton ei- säännön että pennuille ei kannata syöttää pelkkää penturuokaa sillä se aiheuttaa liikakasvua. On anettava 1/3 penturuokaa ja 2/3 normaalia aikuisten muonaa. Kuulostaa minusta ihan järkevälle.. Teistä? Jotkut kasvattajat ovat tehneet sopimuksen tietyn koiranruoka firman kanssa, eli tietysti neuvoo orjallisesti noudattamaan tietyn merkin syöttämistä.
pennulle?
kaupunkilegendaa vai faktaa?
7562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kai se kasvattajan neuvo ruokamerkin suhteen mikään jumalan sana ole, onhan ne koiratkin yksilöitä. Eiköhän se sopiva ja hyvä ruoka löydy ihan kokeilemalla. Minä esim. kokeilin aluksi markettiruokaa, Pedigreetä ja Sertiä (pentupapanoita) ja kummallakin oli kakka aina löysää. Sitten ostin eläinruokakaupasta Nutro Choice pentupapanoita ja pentu tykkäsi ja maha toimi hyvin. Siitä lähtien on syönyt Nutroa.
Tuo 1/3 ja 2/3 tuntuu kyllä oudolta, meillä ainakin on syönyt pelkkää penturuokaa ja eikös se penturuoka sitä varten ole, että pennut sitä voivat syödä. Korjatkoon viisaammat jos on toisin. Nyt vasta kun pentu on 7 kk olen alkanut pikkuhiljaa sekoittaa joukkoon aikuisten ruokaa. Tietty annoskoot on pidettävä kohdallaan.
syötetään n.1-1,5 vuotiaaksi asti,pentu on nyt 4kk:ta.
Pennuille on omat nappulansa, niille ei missään nimessä saa antaa aikuisten kuivanappuloita!
Tiedän itsekkin tapauksen, jossa kasvattaja suositteli antamaan pennulle aikuisten ruokaa; koiralla alkoi liian äkkiäkehittymään luut ja nivelet ja vaivat alkoivat tulemaan, sitten sai ravata eläinlääkärissä ja tilannetta ei pystytty korjaamaan!
Kaiken maailman "kasvattajia" sitä onkin...
Penturuokaa on hyvä syöttää 1 vuotiaaksi asti!!
kokoisesta pennusta on kysymys. Yleensä kasvattaja tietää tasan tarkkaan mitä kannattaa syöttää mitä ei. Itse annan aika tarkat ruoka ohjeet pennun mukana ja olen selittänyt mitä on syönyt meillä, mutta perään heille maalaisjärjen käyttöä. Jos kyse on suuresta painavasta rodusta niin uskon kasvattajan olevan todella perehtynyt ruokinnan saloihin jotta luusto pysyy kondiksessa.Tuskin mikään nappula merkki pelkästään kasvattajan ohjeiden mukaan ole ainut oikea tekijä, mutta kannattaa tarkkaan lukea pussin kyljestä mitä ruoka sisältää.
Tiedätkö ennen vanhaan ja miksei nykyäänkin esim. Nöffin kasvattajat tiesivät eläinlääkäreitä paremmin rotunsa tarpeet. Kuulin usein kasvattajien valittelevan sitä miten joku eläinlääkäri oli kylmän rauhallisesti käskenyt muuttaa ruokinta ohjeita ja luustoviat olivat todellisia. Nykyään on jo varmaan toisenlainen käytäntö.
pakko kertoa kun tuli tosta kasvattajan tasan tarkkaan tietämisestä mieleen.
se kasvattaja jolta otin silloin sen sijoituskoiran (palautuksen syy on kerrottu aiemmin)ei tiennyt niin mitään koiran ruokinnasta. hänen neuvonsa oli jotakuinkin tätä: "osta halvinta ne on ihan samoja kaikki vain hinnassa on eroja. eläinkaupan ruokia ei kannata syöttää, kun se on huijausta ne hinnat. kissanruokaa syöttämällä saa kauniin värin turkkiin. liha pitää ensin pilaannuttaa ja syöttää koiralle sitten."...
järkyttävää eikö? onneksi itse tiesin paremmin. ihmettelen miten tommonen voi edes kasvattaa. no, onneksi on teitä asiansa tietäviäkin olemassa.
Eli meillä ainakin "uskottiin" kasvattajaa ja hänen ohjeitaan melko tarkkaan siinä pentuiässä. Näiden kasvu oli niin nopeeta, että väärällä ruokinnalla olisi äkkiä saanut vahinkoa aikaan. Kasvattaja kun mielestäni on se asiantuntija, kunhan ei juttu mee tuollaiseksi kuin tuossa toisessa esimerkissä;)
Meille ei koskaan ole sanottu, että tarvitsisi syöttää jotain tietyn merkkistä ruokaa, vaan valinta on aina ollut oma. Molempien mukana on kyllä tullut alkuajan ruoka ja toiselle vielä ekstrakalkitkin. Pentumappi on meillä edelleen jemmassa ja sitä on kiva aina välillä lueskella.