Jouduimme eilen lopettamaan rakkaan ystävämme kärsimykset, lähes 12 vuoden yhteisen taipaleemme jälkeen. Suru ja ikävä on pohjaton vaikka tiedämme tehneemme hänelle viimeisen parhaan palveluksen. Nyt ei ole enää kipua eikä kärsimystä.
Meille jäi vielä tämän menetetyn koiran tytär, 8v. Mietityttää, miten koira selviää surusta. Hän ei ole päivääkään ollut erossa äidistään. Miten selviää arjesta yksin kun olemme töissä ja lapset koulussa? Onko kenelläkään kokemuksia? Selvästi tämä tajusi tilanteen käydessämme sairaan koiran kanssa hyvästelemässä hänet. Nyt hakee selvästi turvaa meistä, onneksi on viikonloppu tässä välissä.
Meille jäi vielä tämän menetetyn koiran tytär, 8v. Mietityttää, miten koira selviää surusta. Hän ei ole päivääkään ollut erossa äidistään. Miten selviää arjesta yksin kun olemme töissä ja lapset koulussa? Onko kenelläkään kokemuksia? Selvästi tämä tajusi tilanteen käydessämme sairaan koiran kanssa hyvästelemässä hänet. Nyt hakee selvästi turvaa meistä, onneksi on viikonloppu tässä välissä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on 8-vuotias kultsi,joka jäi ainoaksemme viime lokakuussa.
Annoimme paljon ylimääräistä huomiota koirallemme,se jotenkin lohdutti meitäkin.
Ensimmäisenä iltana koiramme oksensi muutaman kerran ja ajattelinkin jo että miten tässä oikein selvitään..
Mutta sen jälkeen kaikki mennyt ihan hyvin.
Koira on kyllä enemmän kuin riemuissaan kun joku perheenjäsen palaa kotiin töistä tai koulusta. Muutenkin on ehkä enemmän huomion kipeä kuin aikaisemmin, mutta pärjätty on kuitenkin.
Joskus mietin tunteeko olonsa yksinäiseksi, mutta tottui jo aikaisemmin lenkkeilemään pitkät lenkit yksin kun vanhempi koiramme ei enää jaksanut.
Meillä kaksi myös oli, aikanaan. "pappakoirasta" piti luopua neljä v.sitten ja reilu vuosi sitten myös pojasta. Poitsu kolmisen viikkoa oli allapäin, ei ruoka maittanut, ei ollut lenkilläkään kivaa. Sitten aika teki hiljalleen tehtävänsä ja poika alkoi nauttia taas elosta ja olostaan. Nuoremman kuoleman jälkeen tuli ajatus, ettei ikinä enää koiraa taloon. Oli niin kamala kokemus kun oma rakas koira kuolee syliin...ja itse sen vielä viet eläinlääkärille...
Sitten hiljalleen alkoi itää ajatus ja toive koirasta...kuitenkin...MUTTA ei ainakaan kultsia, sen päätin!!!
Nyt on pieni suloinen karvakasa tuossa vieressä...ja KULTSi tietenkin!!! Niin se aika tekee tekosensa meidänkin ihmisten kohdalla. Pitää taas uudelleen asennoitua ottamaan imuri esiin useammin, kulkea maat ja mannut tuulessa ja tuiskussa,ukkosella ja pakkasella vaan ulos...pikisilmäm kaveriksi, se kun ei osaa kylän karttaa ittekseen...
Mutta aivan ihanaa, ettei elämä ole enää ihan niin helppoa kuin ilman koiraa olisi! Ja kaveria riittää yli 10 vuotta, koirapoikani elivät kumpikin melkein 13vuotiaiksi, pitkän ja iloisen elon kanssamme. Ja nyt tämä blondineito on alkanut oman taipaleensa laumassamme. Rotuna niin upea,ettei voinut ajatellakaan vaihtavansa "merkkiä"...kuitenkaan...Kunnianosoitus rodulle kai on, että edelleenkin on "kultaa" perheessämme!!!
TERKUT kaikille kultsin ystäville ja iloista, kuraista kevättä, JIPPII !!!
Mä tiedän täsmälleen miltä susta tuntuu.. meiltäki lähti 14 rakkaan vuoden jälkeen suomenpystykorva pois elokuus.. ja on se vaa nii tyhjää..Mutta olkaa onnellisia teillä on sentään toinen koira kaverina!! mulla ei sitä ollu... :´(
Vanhemmillani oli 2 tipsua, ehtivät molemmat 15 vuoden ikään
Koirat olivat meillä yhdessä 9 vuotta ja kun viime marraskuussa toinen piti sairastumisen takia lopettaa, toinen ei jäänyt hetkeksikään yksin. Huuto alkoi kun äitini astui talosta ulos roskia viemään ja ainakun oltiin jonnekin lähdössä, koira odotti ulkoovella valmiina tulemaan mukaan. Ja joka kerta kun kotiin tultiin, koira juoksi sisälle ja etsi jokaisesta huoneesta kaveriaan ja ns. masentui kun ei sitä enää löytynytkään.
Reppanasta tuli apea ja muutama kuukausi toisen kuolemasta, koiramme alkoi saada epileptisia kohtauksia.. pahimmillaan 3x päivässä ja lopulta päädyimme viimeiseen nukutukseen 2 viikkoa sitten..
Kyllä se menee ohi, kunhan ajattelet jotain muuta, mutta toki saat mennä katsomaan häntä haudalle, jos teidän pihassa on sellainen. Meillä tapahtui melkein sama asia.