Olen nuori, mutten osa nuorisoa

EpänuoriFilosofi

Ikäni? 15 vuotta, poika, ehdottomasti oudoin ihminen omalta vuosiluokaltani.
Olen ateisti, mutta ymmärrän uskonnollisia näkemyksiä jonkin verran.
Koen olevani nuori, mutta en kuuluvani nuorisoon.
Asun taajaman ulkopuolella, ja olen hyvin onnellinen siitä - en halua asua betonilähiössä, vaan luonnon lähellä, omassa rauhassa.
Ei ole lähellä kauppoja, mäkkäreitä, subeja jne, mutta ei se haittaa.
En tykkää hengailla kavereiden kanssa jossain alepan kulmilla keskustellen siitä että kenellä on tehokkain mopo ja juoda ESssää.
Sillä välin kun muut miettii mopojen viritystä, minä mietin syntyjä syviä:
Miksi olemme täällä? Miten? Entäs sitten? Ja mitäs tämän jälkeen?
Omassa rauhassa mietiskely on minulle itselleni paljon mukavampaa kuin kavereiden kanssa hengailu.
Toisaalta, vaikka olenkin epäsosiaalisuuden multihuipentuma, niin pärjään ihmisten kanssa ihan hyvin. Pystyn keskustelemaan rakentavasti, ja kuuntelemaan ja ymmärtämään asioita monesta eri näkökulmasta. Kutsutaan myös interpsyykkiseksi älykkyydeksi.
Ja henkisesti olen vahva - Minulla on tietyt tulevaisuudentavoitteet, muunmuassa matkustelu ja rikastuminen. Enkä ajattele että ehkä pystyn, ehkä en. Ajattelen että kyllähän perkele pystyn! Sekin ajattelutapa vahvistaa mieltä aikas paljon.
Olen facebookissa ja snäpchätissä, mutta käytän niitä vähän - kerran viikossa ehkä.
Kävelen monesti koulun käytävillä ihan vaan huvin vuoksi ja katselen ympärilleni - monella, valitettavan monella on vaan kännykät kädessä ja instagramin selailu meneillään. Omasta mielestäni oikeasta maailmasta vierottautumista.
Entäs sitten esim. Oma imagoni koulussa? Minulle riittää se että minulle ei vihoitella tai niin edelleen. Ulkonäöksi riittää että on ihan siistissä kunnossa. En muutenkaan ole mikään komistus ja se johdattaaakin aiheeseen että entäs sitten seurustelu? Edes tyttökavereita ei ole koskaan oikeastaan ollut, joten en jaksa oikeastaan seurustelua ajatella. Pärjään hyvin oman mieleni kanssa.
Koulussakin olen käytännössä oma itseni - pienin poikkeavuuksin mutta silti.
Opetuksena on että ole tyytyväinen itseesi sellaisena kuin olet.
Älä anna somen hallita elämääsi.
Älä stressaa liikaa.
Älä ajattele omaa imagoasi liikaa - jonkin verran riittää.
Nauti jokaisesta päivästä.
Jokaisesta miellyttävästä asiasta ympärilläsi.
Hengitä ilmaa ja mieti.
Mitä voisit tehdä tulevaisuudessa.
Ja panosta siihen.
Nauti jokaisesta päivästä.
Kiitos jos luit. Vetäydyn wikipediaan.
:)

6

448

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapsi_rakas

      Ylemmyyskompleksi, "rikastuminen" ja "matkustelu" sen paljastavat. Pinnalliset tavoitteet mukamas niin syvällisellä intelligentillä.

    • Miten mikään mainitsemastasi tekee sinusta ei-nuorisoa?

    • "Opetuksena on että ole tyytyväinen itseesi sellaisena kuin olet.
      Älä anna somen hallita elämääsi.
      Älä stressaa liikaa.
      Älä ajattele omaa imagoasi liikaa - jonkin verran riittää.
      Nauti jokaisesta päivästä.
      Jokaisesta miellyttävästä asiasta ympärilläsi.
      Hengitä ilmaa ja mieti.
      Mitä voisit tehdä tulevaisuudessa.
      Ja panosta siihen."

      Mielestäni aika hyviä neuvoja.

      Eikä rikkaaksi tuleminen ole mikään huono tavoite. Raha ei todellakaan tuo onnea, mutta tietty vauraus ja taloudellinen turvallisuus tekee onnen saavuttamisesta hieman helpompaa.

      Jos ei ala käyttäytyä muita kohtaan, kuten mulkku, niin mikäpä siinä, että tuntee olevansa keskivertoja ikäisiään kypsempi ja jollain tavalla jopa parempi. Silloin on ainakin itsetunto kohdallaan ja juuri siinä monella nuorella tuntuu olevan parantamisen varaa.

    • kys123

      Kuulostaa kyllä siltä että yrität olla joku special snowflake.

    • Oot miltein kopio musta mutta vaan poikana ja 1vuoden vanhempana muutama poikkeama

    • varttuneempipelimies

      Olette kaikki alle 30v pikkulapsia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe