Thaimaa ja väkivalta

Tämä tarina on tosi. Pikku-ukkoja, homoja ja nyhveröitä se saattaa harmittaa, mutta miehiä viihdyttää.
Harrastin budolajeja jo ennen yläastetta. Olin sitä ennen koulukiusattu, mutta se loppui siihen kun lopetin sen väkivallalla pistäen homman överiksi ja jouduin vaihtamaan koulua. Pistin myös väkivaltaista 5 vuotta vanhempaa iskokokoista veljeäni turpaan 13 vuotiaana kun tämä kävi päälle.

Opin silloin jo että väkivalta lopettaa vittuilun. Se jäi vähän päälle. Maine kasvoi enkä voinut ottaa riskiä tappiosta vaan tein kaikkeni. Siihen kuului se että löin ensin jos vaaran merkit oli ilmassa. Makselin muutamat nenät ja leukaperät, sain 2 x reilun vuoden ehdonalaisen tuomion ja muhkeita sakkoja. Olin siis väkivaltainen. Ei sitä voi kieltää.

Koskaan en ole lyönyt naista. En edes avokämmenellä, enkä kavereihin ole koskaan kajonnut vaikka nämä ovat koettaneet joskus leikillään enemmän tai vähemmän.

Budolajit vaihtui Muay Thaihin jo heti 90 luvun alussa. Rauhotuin, perustin perheen enkä joutunut enää kovin usein tappeluihin kadulla tai baareissa, mutta silloin kun jouduin niin matsit päättyi aina yhteen lyöntiin. Potkimaan en ala kehän ulkopuolella ketään, koska se on liian vaarallista. Meikäläisen potku rikkoo edelleenkin harjaantumattomalta sisäelimet ja kylkiluut. Treenaan noin 4 x viikossa edelleen vaikka ikää on jo yli puoli vuosisataa.

Niin... Thait kunnioittaa isokokoista thainekkari-farangia kummasti. Varsinkin kun tietävät historian Bangkokista. Monia typsykän kavereita on tullut opetettua opettajan asemassa.

Olen joutunut koko 12 vuoden aikana vain yhden ainoan kerran tappelemaan koko hemmetin Thaimaassa. Vertauksena Suomessa kadulla vähintään 50 kertaa.

Se tapahtui Bangkokissa. Silloinen vaimo halusi pingpong showta katsomaan lomalla 2008. Ensin meitä koetettiin kusettaa laskussa. Nauroin ystävällisesti että emme maksa. Maksoin vain sen mitä kuului,. Vaimo oli aika huppelissa. Tanssityttö tuli seuraavaksi pöytäämme ja kaatoi muka vahingossa lasini. Näytin hostessille että uusi kiitos. Toi mukana laskun johon sanoin että its on the house ok? Ei ollut ok ja lehmä kuumeni selvästi feikkiroolia vetäen.

Sanoin että ok me lähdetään. Lehmä veti esiin "loppulaskun" 4500 bahtia. Nauroin aidosti ja opastin vaimoani pihalle. Lehmä yritti tarttua vaimoni käteen jolloin menin väliin ja sanoin että dont you ever touch my wife again, ihan rauhallisesti.

Kaivoin lompakosta pari sataa liennytystä, mutta se ei kelvannut. Käveltiin ovelle päin niin kaksi 165 senttistä tiukkailmeistä thaikundia tukki tien. Arvasin että noiden poikien kanssa ei leikitä. Sanoin että we go out and noone gets hurt. Pojat katseli mamaa ja toinen muutti asentoaan potkua varten jolloin vetäisin sitä 25 senttiä ulottuvampana jabin saman tien nenänvarteen ja se kaveri oli samantien done. Toinen teki wain siinä vaiheessa ja mentiin ulos. Ulkona oli heppu joka koetti jarrutella ulosmenoamme niin sanoin hänelle että you have 2 seconds time to run.

Hepuli lähti juoksemaan heti ja juoksin perässä 50 metriä.

Tarinan opetus on. Älä mene pingpong baariin.
Älä ota paljoa rahaa mukaan jos olet oravan kokoinen lerppa.
Maksa laskusi kiltisti jos sinua ei ole kusetettu.
Tee kompromissi jos olet oravan kokoinen lerppa ja ennenkaikkea...
...Jos et koe olevasi Bruce Lee, niin älä sorru väkivaltaan Thaimaassa. Saat aina turpaasi tai pääset hengestäsi. Minulla kävi tuuri kun baarissa tuolloin kun ei ollut enempää henkilökuntaa kuin pari ovipojua ja mama.

Kokoni ja kykyni vuoksi minua ei koskaan tosin juuri missään mestoissa edes koeteta kusettaa missään päin Thaimaata, mutta oravannahoille käy helposti toisin. Pattayalla minut tietää kaikki. Voin olla liikkeellä vaikka ilman rahaa ja silti kaikki toimii ja poliistikin pokkaa.

Muistikkaaksi: Ne vievät teiltä lerpannahoilta vain sen mitä on päällä. Siksipä pääsette halvalla kun olette liikkeellä lerppabudjetilla, joka lienee max 1000 paateroista.
11363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jari Virkkulako se siellä kirjoittaa.

Äänestä

Hoh hoijaa...mikähän spedetauski tämäkin taas oli?

Äänestä
  • 2010 siinä muisteli nuoruuttaan. Aikaa jolloin hän oli Suomalaisen naisen aviomies ja kiltti isi lapsilleen?? Välillä pastahousu kertoo hänellä olevan hyvä muisti? Nyt kuitenkin taas se muisti lipsahti? Niin kuin 2010:lla aina välillä lipsahtaa. Miljonääri, pattayalla asuva pullero jolla on 2 jo aikuista lasta. Pitää jo aikuista lapsistaan huolen, he tekstailevat joka päivä. Tekstiviestin loppuun laittavat paljon sydän hymiöitä? 2010 on ihminen, joka sekoaa välillä noista sadoista omimistaan nimimerkeistä. Vähän aika sitten laittoi kyselyn pakoaukkonsa vaalennuksen hinnasta, SINISELLÄ NIMIMERKILLÄÄN???? Luulin, että hänen siniset nimimerkit on pyhitetty ainoastaan itsestään kertoviin menestys satuihin? On muuten luonnossa aika rujon näköinen ihminen tuo mm. Soi lengeen 2010 , sadat muut... ja tietenkin viimeisenä, muttei vähäisempänä Nakluan Veli-Matti. Veli-Matti on ehkä 2010 parhaimpia tuttuja Pattayalla. He nimittäin asuvat samassa ruumiissa.

    Äänestä

Joopa joo resuperse... vaikeaa elämää jo 50 vuotta, reppana, ja sorry se näkyy jo selvästi...

Äänestä

Hei Nakluan.
Mukava että avauduit rehdisti ja kirjoitan sinulle, koska minulla on karatessa myös ihan mukavan värinen ja riittävän monen danin arvoinen vyö.
Kuka on sinun Sensei?
Oletko törmännyt henkilöihin jotka uhoavat esimerkiksi huoneenlämmöillä, kun budolajin harrastuksen aikana kuitenkaan ei ole mennyt käytösoppi ja kunnioitus jakeluun?

Äänestä

Mulla+on+kanssa+musta+ja+ruskea+vyö+täällä+shortseissa,+joskin+ei+yhtä+aikaa...+ne+on+muuten+100%+nahkaa...

Äänestä
  • Onko aika. Etten sanoisi erikoista touhua.... Jos 50 vuotiaat kurtut alkavat netin matkailu foorumilla kehumaan itseään ja vyöarvojaan tuntemattomana? Tuntemattomille ihmisille?

    Veikkaan aikamoista aukkoa itsetunnossa?

    Äänestä

aloitus on Pattayan pojille tyypillistä itsensä tyhjää kehumista ja tarvetta pullistella.

kun vaan sitten oikeasti ollaan kelan tuilla kunnan vuokrapaskaläävässä Kainuussa plus vielä 160 kg ihrasika jolla ei käsi nouse alle minuutin eikä käsi tee mutta kun vemppaa omaa esinahkaa 10 kertaa päivässä.
Sellainen nakluan VM tälläkin kertaa.

Äänestä

"Hepuli lähti juoksemaan heti ja juoksin perässä 50 metriä."

Ja pumppu huusi vanhalla ukolla Viagran ja viinan käytön seurauksena 50 metrin juoksun jälkeen kaksi päivää.

160kg nakluan ihrasika, laihduta!

Äänestä

mistä elokuvasta tuo Nakluan VM:n pingpongpillubaaritarina on?

VM joka on läski eikä osaa englantia sanaakaan, ylitti nyt vähän itsensä.

Äänestä
  • Thaimaa ja väkivalta
    Nakluan-VM
    11.9.2017 22:07

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nakluan-VM kirjoitti:

Tämä tarina on tosi. Pikku-ukkoja, homoja ja nyhveröitä se saattaa harmittaa, mutta miehiä viihdyttää.
Harrastin budolajeja jo ennen yläastetta. Olin sitä ennen koulukiusattu, mutta se loppui siihen kun lopetin sen väkivallalla pistäen homman överiksi ja jouduin vaihtamaan koulua. Pistin myös väkivaltaista 5 vuotta vanhempaa iskokokoista veljeäni turpaan 13 vuotiaana kun tämä kävi päälle.

Opin silloin jo että väkivalta lopettaa vittuilun. Se jäi vähän päälle. Maine kasvoi enkä voinut ottaa riskiä tappiosta vaan tein kaikkeni. Siihen kuului se että löin ensin jos vaaran merkit oli ilmassa. Makselin muutamat nenät ja leukaperät, sain 2 x reilun vuoden ehdonalaisen tuomion ja muhkeita sakkoja. Olin siis väkivaltainen. Ei sitä voi kieltää.

Koskaan en ole lyönyt naista. En edes avokämmenellä, enkä kavereihin ole koskaan kajonnut vaikka nämä ovat koettaneet joskus leikillään enemmän tai vähemmän.

Budolajit vaihtui Muay Thaihin jo heti 90 luvun alussa. Rauhotuin, perustin perheen enkä joutunut enää kovin usein tappeluihin kadulla tai baareissa, mutta silloin kun jouduin niin matsit päättyi aina yhteen lyöntiin. Potkimaan en ala kehän ulkopuolella ketään, koska se on liian vaarallista. Meikäläisen potku rikkoo edelleenkin harjaantumattomalta sisäelimet ja kylkiluut. Treenaan noin 4 x viikossa edelleen vaikka ikää on jo yli puoli vuosisataa.

Niin... Thait kunnioittaa isokokoista thainekkari-farangia kummasti. Varsinkin kun tietävät historian Bangkokista. Monia typsykän kavereita on tullut opetettua opettajan asemassa.

Olen joutunut koko 12 vuoden aikana vain yhden ainoan kerran tappelemaan koko hemmetin Thaimaassa. Vertauksena Suomessa kadulla vähintään 50 kertaa.

Se tapahtui Bangkokissa. Silloinen vaimo halusi pingpong showta katsomaan lomalla 2008. Ensin meitä koetettiin kusettaa laskussa. Nauroin ystävällisesti että emme maksa. Maksoin vain sen mitä kuului,. Vaimo oli aika huppelissa. Tanssityttö tuli seuraavaksi pöytäämme ja kaatoi muka vahingossa lasini. Näytin hostessille että uusi kiitos. Toi mukana laskun johon sanoin että its on the house ok? Ei ollut ok ja lehmä kuumeni selvästi feikkiroolia vetäen.

Sanoin että ok me lähdetään. Lehmä veti esiin "loppulaskun" 4500 bahtia. Nauroin aidosti ja opastin vaimoani pihalle. Lehmä yritti tarttua vaimoni käteen jolloin menin väliin ja sanoin että dont you ever touch my wife again, ihan rauhallisesti.

Kaivoin lompakosta pari sataa liennytystä, mutta se ei kelvannut. Käveltiin ovelle päin niin kaksi 165 senttistä tiukkailmeistä thaikundia tukki tien. Arvasin että noiden poikien kanssa ei leikitä. Sanoin että we go out and noone gets hurt. Pojat katseli mamaa ja toinen muutti asentoaan potkua varten jolloin vetäisin sitä 25 senttiä ulottuvampana jabin saman tien nenänvarteen ja se kaveri oli samantien done. Toinen teki wain siinä vaiheessa ja mentiin ulos. Ulkona oli heppu joka koetti jarrutella ulosmenoamme niin sanoin hänelle että you have 2 seconds time to run.

Hepuli lähti juoksemaan heti ja juoksin perässä 50 metriä.

Tarinan opetus on. Älä mene pingpong baariin.
Älä ota paljoa rahaa mukaan jos olet oravan kokoinen lerppa.
Maksa laskusi kiltisti jos sinua ei ole kusetettu.
Tee kompromissi jos olet oravan kokoinen lerppa ja ennenkaikkea...
...Jos et koe olevasi Bruce Lee, niin älä sorru väkivaltaan Thaimaassa. Saat aina turpaasi tai pääset hengestäsi. Minulla kävi tuuri kun baarissa tuolloin kun ei ollut enempää henkilökuntaa kuin pari ovipojua ja mama.

Kokoni ja kykyni vuoksi minua ei koskaan tosin juuri missään mestoissa edes koeteta kusettaa missään päin Thaimaata, mutta oravannahoille käy helposti toisin. Pattayalla minut tietää kaikki. Voin olla liikkeellä vaikka ilman rahaa ja silti kaikki toimii ja poliistikin pokkaa.

Muistikkaaksi: Ne vievät teiltä lerpannahoilta vain sen mitä on päällä. Siksipä pääsette halvalla kun olette liikkeellä lerppabudjetilla, joka lienee max 1000 paateroista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu