ase vyökotelossa

rajoitukset

Niinhän se on, että mitään ei saa, ellei itse järjestä asioita. Niinpä minäkin silloin tällöin, yhteen aikaan useinkin kuljin milloin ilves tai jahti-veitsi mukanani vyöllä. Ei minulle kukaan koskaan ole tullut suuta soittamaan eikä minun ole ollut tarvetta esitellä asettani. Kun minua peloteltiin poliisilla, soitin ja kyselin veitsen kantamisesta poliisin neuvonnasta, jossa virkamies keskusteli kanssani. Hän kertoi, että yleisillä paikoilla, kuten marketissa veistä ei saa kantaa näkyvillä, eikä yleisillä teillä kaupunkialueella ilman lupaa. Niinpä minä kerroin kantavani pienen pientä linkkaria, koko kahvoineen 12 cm, mukanani vyökotelossa. Hän ei siihen vastannut, eikä kieltänyt, kun kerroin veitsen olevan koira ja metsälenkillä eikä sitä oteta esiin kuin hätätilanteessa, jos tarpeen koiran vuoksi. Jos kieltäydytte hyväksymästä, laki koskee kaikkia, mutta loppuun asti luettuna siinä on lisäys " perusteltu syy ", jota minäkin tarkoitin. Kun en sitä muualla mukanani kantele, uskon kaiken olevan ok. Lisäksi veitsen koko asettaa rajoitukset veitsen käytölle.

6

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kurvari

      Kannat myös ilmeisen pientä munaa? Normaali mies selviää moisista puhumalla eikä tarvi k#rvänjatketta.

    • pillittäjä

      Hyvähän se on puukko olla mukana. Jos tulee halu tehdä pajupilli, ei onnistu ilman puukkoa, jää soitot soittamatta.

    • eiääliö

      En oikein ymmärrä avautumisesi syytä. Miksi kerrot meille tuon tarinan.? Se ei ole kysymys eikä tuo mitään uutta yleisesti kiinnostavaa muiden tietoon.

    • kerroparempi

      Kerro sinä parempi juttu.

    • ihmisentuntuinen

      Katselinpa tuossa netissä pohjalaisia tanhukahvoja. Minä pidän pikku linkkaria, jousiavusteista, mukanani ja silloin, kun on mukana, varon itse olemasta päälle käyvän tuntuinen muille ihmisille, ettei tulisi turpiin veitsen kantajalle.

    • Piilossapuukko

      Pikkuinen junki tuli ostettua ja en ole ottanut käyttöön koska on tehty lähinnä juhlia varten , joissa sitä voi näyttää koristeena. Minä en ole pitkään aikaan uskaltanut kantaa mitään mukana sillä sellaisia kielikelloja, jotka kielii viranomaisille on paljon. Jos kantelee mukana, pitää visusti piilossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6579
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4243
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2647
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2040
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1111
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1066
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe