Silmälasit ja kela

Silmälasien hankinta-aika on taas käsillä (3 vuoden välein). Onko kellään tietoa, toimiiko kela järkevämmin, kuin kuntien sosiaaliviranomaiset aikanaan: Minulle ei koskaan myönnetty kaksiteholaseihin toimeentulotukea, vaikka VAIKKA OPTIKKO TEKI LASKELMAN, että se tulee halvemmaksi kuin kauko- ja lähilasit erikseen. Lisäksi kaksien lasien jatkuva vaihtelu on toisinaan erittäin vaikeaa ja tekee jo muutenkin raskaasta elämästä vielä raskaamman.

Eli miten kela toimii, jos vien kelalle optikon laskelman kaksiteholasien halvemmuudesta kaksiin erillisiin laseihin verrattuna??
7392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Veikkaan ja voitan, että viimeistään hallinto-oikeus tuon menettelyn hyväksyy.

Äänestä
  • Periaattessa jo kunnan oma valvontaviranomainen voisi puutua tällaiseen toimintaan, koska virkamies ei saa tehdä epätaloudellisia päätöksiä!

    Minulle aikoinaan perusteltiin tällainen menettely suraavasti: "Näin täällä aina on tehty ja tullaan jatkossakin tekemään".

    Äänestä

Kunnan sosiaalitoimen tekemisistä et voi vetää johtopäätöksiä siitä miten Kela tulee toimimaan. Kaksiteholasit voidaan myöntää tai sitten ei.

Yleisesti Kelan ohjeistus on että Kela myöntää silmälaseja varten maksusitoumuksen, tai jos asiakas on itse jo maksanut lasit, niin se määrä mikä olisi maksettu maksusitoumuksella.

Äänestä
  • Sain kaksiteholasit. Olen tyytyväinen. Tämä ei olisi onnistunut kunnan sosiaalitoimen aikaan ennen vuotta 2017.

    Äänestä

  • Kyllä minä ja vaimoni saimme kaksitehosilmälasit sossusta joskus 6 vuotta sittenkin. Kyllä se onnistuu, riippuu virkailijasta.

    Äänestä

  • Jos olet oikeutettu toimeentulotukeen, niin kelan on ensi myönnettävä sinulle maksusitoumus optikkoliikkeeseen, jossa ensin tarkastetaan näkösi ja millaiset linssit tarvitset, en ole edes koskaan kuullut, että mikäli tarvitset moniteholinssit niitä ei muka saisi. En kyllä itse menisi lasejani maksamaan ennen kuin kädessäni on Kelan myöntämä maksusitoumus. Varsinkin koska nyt KELAN aikana meille ei kerrota minkä verran ne saavat maksaa. KELA JA OPTIKKO LIIKKEET PITÄVÄT SEN SALAISENA TIETONAAN. Soskun aikaan se oli aivan julkista tietoa. MIKSI TOIMITAAN NÄIN??????????????????????

    Äänestä

Kelasta saa maksarin kaksitehoihin. Maksaria varten toimita vain selvitys miksi tarvitset lasit ja mitä on tapahtunut entisille, miksei niitä voi käyttää. Selvityksen tulee siis olla sellainen että tarve uusille laseille on olemassa. Maksaria varten tosin täytynee olla myöntöpäätös pohjalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lasiongelma kirjoitti:

Silmälasien hankinta-aika on taas käsillä (3 vuoden välein). Onko kellään tietoa, toimiiko kela järkevämmin, kuin kuntien sosiaaliviranomaiset aikanaan: Minulle ei koskaan myönnetty kaksiteholaseihin toimeentulotukea, vaikka VAIKKA OPTIKKO TEKI LASKELMAN, että se tulee halvemmaksi kuin kauko- ja lähilasit erikseen. Lisäksi kaksien lasien jatkuva vaihtelu on toisinaan erittäin vaikeaa ja tekee jo muutenkin raskaasta elämästä vielä raskaamman.

Eli miten kela toimii, jos vien kelalle optikon laskelman kaksiteholasien halvemmuudesta kaksiin erillisiin laseihin verrattuna??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu