Täytyy kyllä ihmetellä, että kahta miljoonien hanketta viedään eteenpäin, vaikka kaupungin perse on auki. Kuka kaipaa museoita lisääa, kun semmonen jo jököttää Kariniemessä ja Vesijärvenkadulla. Ja sitten punikkien Pekka Komu hehkuttaa miljoonen hintaista potkupallokatsomoa, jossa tuskin väkeä käy sitäkään vähää kuin Lerssissä, mihin se sitten rakennettaisikaana. Koittas ny se Komu edes hankkia ensin vaikka koululaisille kirjat.
Taidekeskus Lerssi ja potkupallostadioni
Noitakallio
3103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onneksi tuota katsomoa ei tule kun vaatii lähes puolet yksityistä rahoitusta.Miksi joku yritys haaskaisi katsomoon miljoonan mikä ei tuota mitään.Stadion olisi eri asia kun saisi vuokrausrahoja mutta pelkkä lautakatsomo.Lahdessa sitäpaitsi nuoriso sen polttaisi kuitenkin.
Komulta on silleen tyylilkästi arkitodellisuus kadoksissa, kun ei ole YHTÄÄN PÄIVÄÄ OLLUT OIKEISSA TÖISSÄ. Suojatyökeskus Ladek ja sen edeltäjät Lakesit on toiminut päiväkotina. Veronmaksaajien kannalta on ihan perseestä hillota Komuja ja sen kaltaisia tyyppejä näissä suojatökeskusissa ja ylipäätään kunnallisissa työpaikoissa. Näistä sitten poliittinen evoluution jalostaa äänestäjien avulla päättäjiä. Yäk.
Sehän konu.