Se, että lomitus ei toimi johtuu heikosta hallinnosta. Hallintoa ei oikeasti kiinnosta se minä on lomituksen laatu. On aika älytöntä, että loman jälkeen joudut puhdistamaan ja korjaamaan paikkoja. Saldo on usein kohonneet solut ja kerros pa**aa maitohuoneen lattialla. Sitten jos uskallat soittaa lomatoimistoon niin sieltä tulee purkaus, jossa todetaan yrittäjä syylliseksi ja nimi mustalle listalle. Mistä ihmeestä toimistoon periytyy näin maatalousvastainen porukka.
heikko lomitushallinto
johdonvaihto
2111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi rehellisen kaupunkilaisen työläisen pitäisi kustantaa lomasi?
Lomitushallintoko ne solut siellä nostaa ja lattiat jättää siivoamatta?
Lomahallinnolle vain ilmoitetaan tiukasti että tätä lomittajaa ei meille enää laiteta ainakaan jos ei toiminta muutu. Lomittajallekin olisi hyvä uskaltaa antaa kasvotusten palaute lomitusjakson päättyessä. Tarvittaessa haetaan vahingonkorvaukset menetetyistä lehmistä tai ongelmasta joka selvästi lomittajan aiheuttama. Nimittäin monella tilalla ei olla muistaakseenkaan kun jollain lehmällä tuli tulehdus kun itse oli töissä mutta sitten jos tämä sattuu lomittajan aikana niin sekös on hirvein vääryys... Kun ei ole kaikki ongelmat saati kroonikkolehmän uusinnat aina ihmisen toiminnasta kiinni.
Näemmä saivat hyvin perusteltua kunnasta, mutta jos et ole tyytyväinen tähän lausuntoon tee kirjallinen kysely lomitusesimiehelle ja siitä ylöspäin Melaan, täällä valittamalla et apua saa.
Meidän kunnassa ei ole ainakaan mustaa listaa, ainakaan että siitä mitään eroavaisuutta tehdään lomitusten järjestämisen suhteen.