Nyt Vesa Kaikkonen voisi tehdä Kajaanin Teatterille tästä aiheesta näytelmäkäsikirjoituksen.
Työnimenä voisi olla vaikka Pöljyyden kosketus.
Varmasti olisi menestystä tällä näytelmällä ja ehdottomasti myös kiertue ohjelmistoon jolloin tälle voi nauraa koko Suomi.
Kajaste Populus Tiera
19
371
Vastaukset 19
- raipe666-
Pöpilykset Ostaa Populusta
- Fucker88
Haha, mahtava idea! Kutsuvierasnäytökseen myös oppimismielessä kaikki Kainuun kuntien edustajat, joille Kaikkonen on pitänyt tätä Pöljyyden kosketuksen ovea auki.
- KankiKaikkone
Pistetään porukka nauramaan, ei 6,5 miljoonaa ole vielä mitään!
- römperit
Eiköhän Kajasteeseen mene yli 10 miljoona euroa eli yhden uimahallin verran rahaa..........
- S_tanantunarit
Tyhmät kajaanilaiset johtavat virkamiehet/-naiset kiirehtivät polttamaan kuntaveronmaksajien rahoja miljoonittain aivan turhaan, vaikka ko. asian olisi voinut antaa viisaampien, vaikkapa oululaisten ratkaistavaksi.
Toivottavasti jatkossa Kainuun maakunta alistetaan Oulun holhottavaksi:
KALEVA 23.9.
"...Sipilä: Hallitus perustaa sotedigiyhtiön - kaupunginjohtaja Laajala esittää sijoituspaikaksi Oulua
...Kehuttuaan ensin Oulun seudun pitkälle kehittynyttä terveysteknologiavientiä Sipilä kertoi hallituksen tuoreesta päätöksestä perustaa sotedigiyhtiö. Sen tarkoitus on vastata potilastietojärjestelmistä ja kaikista digitaalisista ratkaisuista, jotka liittyvät tulevaan suureen sosiaali- ja terveystoimen uudistukseen." - E.Keski-Pörhölä
Uudessa maakuntahallintomallissa Kainuu on aivan liian pieni itsenäiseksi maakunnaksi. Olisi paljon parempi liittyä Pohjois-Pohjanmaahan, jolloin maakunnan pääkaupunki olisi Oulu. Isolla maakunnalla olisi voimia puolustautua Etelän Veteliä vastaan.
Kainuun maakuntaa puolustavat vain paikallispoliitikot, jotka haluavat joka päivä pukea ylleen vaalean kesäpuvun, räikeän ruutupaidan ja kirkkaanvärisen ravatin kera korkeakorkoisten harmaiden sämpyläkenkien ja valkoisten lenkkisukkien ja matkustaa sitten johonkin ''tärkeään'' kokoukseen jauhamaan skeidaa toisten samankaltaisten kanssa. - paskaprokkis
Kaikkonen ei ole teatterilla töissä. Tiera on paskin projekti ikinä, konsultit nauraa,kansa maksaa.
- kissapöydällenosta
On siellä aikaisemmin ollut...
- Anonyymi
kissapöydällenosta kirjoitti:
On siellä aikaisemmin ollut...
Mitä sitten.
- Punakkaposki
Kaikkonen vaatii Tolosen ja Aarnion varoituksien perumista hallinto-oikeudesta, tästähän saisi jatko-osan farssiin. Taisi samalla paljastua myös pääsyyllinen ja idean isä. Jatko-osan nimi voisikin olla "Kuuden miltsin Kaikkonen".
- Gangi
Nythän tämä on ajankohtaisempi kuin koskaan, Kajaste sai juuri miljoonan lisää! Toisen miljoonan voisi antaa Kaikkoselle näytelmää varten. Pistetään porukka nauramaan!
- MissäYleUuutinen
Mitä h€lv€ttiä?!
Sipilä lupasi kolme päivää sitten valtion perustavan sotedigiyhtiön, joka laittaa ko. asiat kuntoon koko valtakunnassa.
Mikä ihmeen kiire tuli kaupunginvaltuustolla tehdä lisähurvittelupäätös entisten lisäksi?
KALEVA 23.9.2017
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/sipila-hallitus-perustaa-sotedigiyhtion-kaupunginjohtaja-laajala-esittaa-sijoituspaikaksi-oulua/771371/
..."Kehuttuaan ensin Oulun seudun pitkälle kehittynyttä terveysteknologiavientiä Sipilä kertoi hallituksen tuoreesta päätöksestä perustaa sotedigiyhtiö. Sen tarkoitus on vastata potilastietojärjestelmistä ja kaikista digitaalisista ratkaisuista, jotka liittyvät tulevaan suureen sosiaali- ja terveystoimen uudistukseen."...
---
Kainuun Sanomat 25.9.2017
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/kajasteen-jalkihoitoon-miljoonan-euron-potti/ - RaunoRavakkapieru_evp
Muissa Kainuun kunnissa toimii edelleenkin hyvin sama soten ohjelmistoperhe, joka kajaanissakin oli käytössä ennen PopulusPieru-sekoilua. Kajaani on nyt muutaman miljoonan köyhempi, eikä mikään toimi edelleenkään. Henkilöstö on täysin kyrpiintynyt koko systeemin (sisäpiiritietoa).
- Anonyymi
Vieläkö Kajastetta otetaan kaikkosmaisesti käyttöön?
- KunKeulii
Kajaanin päättäjäthän voisivat esityksessä kerrata faktoja, joiden pohjalta päädyttiin muuttamaan ilmeisen toiminut kokonaisuus, ja ennen kaikkea, mitä kaikkea on 5,5 miljoonalla saatu. Niin, mitä, kuka osaa kertoa?
- Anonyymi
Kajaste=Vesa Kaikkonen?
- Anonyymi
=Kasa Veikkonen
- Anonyymi
Vesa Kaikkosella 75 v luulisi olevan aika jollekin muulle toiminnalle kuin pyöriminen paikallisena poliitikkona.
- Anonyymi
Se on kuule joillakin pätemisen tarve ihan suunnaton.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.811158Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27739- 11722
- 90695
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 46658
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14645Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68639- 56600
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj26600- 41571
- 61569
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82568Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46540- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129517Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa52493Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31465Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27447