Jan Vapaavuori on hyvä pormestari, onneksemme!

Tässä linkki, jossa hän puhuu kaupungistumisesta.
Se ei ollut kenenkään meidän valintamme, vaan pakko.
Maalaistalossa vain yksi perillisistä voi jatkaa, muuten siinä ei elä.
Muiden on pakko lähteä.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/vapaavuori_osat-70004
489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täällä on paljon maalta kaupunkiin lähtemään joutuneita.
Ensin pitkä kouluttautuminen vähin rahoin. Sitten jokin työ yli 40 vuotta,
Sitten pieni eläke.

Äänestä

Noinkin

Pöndellä pitää kuitenkin olla peruspalvelut ja muut jutut kunnossa. Kun ei se niin pysty menemään, muutama maajussi siellä täällä. Kun väki vähenee olosuhteet huononee. Toisekseeen silloin tarvitaan lisää julkista rahaa ja tsadilaisetkin veronmaksajia. Liika autioituminen kaatuu kaupunkien maksettavaksi.

Muitakin vaikutuksia, just kansantalouteen ja moneen muuhun asiaan. Pöndeltähän lähtee net, jotka pystyy lähtemään. Pitää hokata, ei ole ollenkaan itsestään selvää, että muuttavat suomeen. Muuttoaaltoja suomesta ulkomaille ollut monia. Se on sitten pois koko maalta.

Meitsi asunut kolmisenkymmentä vuotta kaupungeissa, ulkomaillakin, vähän vähemmän pöndellä. Nähnyt, miten maaseutu näivettyy. Kaupungeissa kasvu ei niin näy, uusia asuntoalueita, liikeyrityksiä pelloille. Kaupungeissa sama, kuin maallakin, keskustat hiljenevät. Samat syyt. Isot ostoskeskukset jne tekevät pikkuliikkeet kannattamattomiksi. Liikenneruuhkia kummissakin, kun ihmiset suhaa jatkuvasti paikasta toiseen.

Kun vanhenee, eipä tule mieleen muuttaa pöndelle. Siellä ei oikein terveydenhuoltoa, han ei sen puoleen lapissa voi olla 500 kilometriä lähimpään synnytyssairaalaan. Pikkukunnat konkurssin partaalla ja just elintarviketuotanto ollut aina tukijaisten varassa. Kuitenkin, talvivaara, metsät jne, ne kyllä hyödynnetään, tosin ei maalaisten hyväksi, tsadi käärii kermat päältä.

Noit ei ole ollenkaan yksiseliteisiä asioita. Sellaista tasapainoilua.

Toi "metropoli" naurattaa. meitsi asunut isoissakin kaupungeissa, kyllä pääkaupunkiseutu muistuttaa enenpi pikkukaupunkia. Vähän asukkaita, ripoteltuna sinne tänne. Ikäänkuin muutaman kylän keskittymä.

Sinällään mun mielestä Vapaavuori on ok. On aloittanut sen verran vasta, tuloksia voi arvioida muutamien vuosien kuluttua.

=DW=

Äänestä

Kesäpaikkani on eräässä pikkukunassa 2500 asukasta, kummiskin sen talous ollut viime vuodet plussalla, teollisuutta ei juuri ollenkaa, kesäasutus nostaa luvun yli puolella eläkeläisiä on houkuteltu muuttamaan kuntaan kuinka siinä on onnistuttu tietääkseni jotenkin.

Äänestä
  • Eläkeläiset ansa.

    Nimittäin jos vakituisiksi muuttaneet. Hirveet kulut, kun alkavat sairasteleen jne. Mökkiläiset sen sijaan ok.Net tuovat rahaa.

    Hah, meitsi kotoisin paikasta, joka kammottavassa jamassa. Mullaq nykyisin mökki siellä. Kunnan väkiluku kaksinkertaistunut kuuskytluvusta. Palvelut romahtaneet puoleen. Stanan suuret koulut ja päiväkodit jne. Kas, siletä muutti pois, ketkä kynnelle kykeni. Tilalle muutti lapista lestaateja. Ennätys kai 16-lapsisia perheitä. Net ei käytä palveluja, ei sosku anna niille pitsarahaa. Ja odeahan on kunnan sosku rahoittaa niiden ostokset, naapuripitäjän suureen lestaativetoiseen markettiin... Kunnan väkiluku kasvaa lisääntymisen kautta, ei muuttoliikkeen takia noin muuten.

    Noh, kunta koittaa sitten saada valtiolta rahaa jne. Jokuhan senkin lystin maksaa.

    Noi ei ole ollenkaan itsestään selviä asioita. Kun lestaatit muuttaa pois kotiseuduiltaan, lapissa sitten kylät autioituu. Ja sinne tarvitaan taas lisää rahaa jne.

    Kyllä pöndelläkin voi elää, se vaan vaatii omat juttunsa. Just elannon saaminen ongelma. Jos työpaikkoja ei ole, ei niitä helpolla tulekkaan. Etätyöt saattavat helpottaa asiaa, ei sellainenkaan hirveästi auta. Kyllä siinä valtion piikkiin usein täytyy koittaa jotain saada. Ja se on sitten pois kaupunkilaisten rahoista se.

    Suomi on pitkä maa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KAUPUNGISTUMINEN kirjoitti:

Tässä linkki, jossa hän puhuu kaupungistumisesta.
Se ei ollut kenenkään meidän valintamme, vaan pakko.
Maalaistalossa vain yksi perillisistä voi jatkaa, muuten siinä ei elä.
Muiden on pakko lähteä.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/vapaavuori_osat-70004

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu