Rakensin liian suuren talon. Aivan liian suuren. Sellaisen talon rakensin sydämeeni. Olin ajattelematon ja elin harhakuvitelmissa joiden toivoin olevan mahdollisia. Kuinka saatoin koskaan kuvitellakkaan että joku sinne haluaisi asumaan. Sellainen tila aivan tyhjillään. Kuvittelin joskus pääseväni sen kalustamaan yhdessä jonkun kanssa. Ei siinä muuten mitään olisi, mutta sitä ei voi myydä. Se vain on ja sille ei voi mitään. Se on hinta liiallisista kuvitelmista. Vain minä yksin keskellä lattiaa. Tilaa olisi enemmän kuin tarpeeksi mutta halukkaita muuttajia ei ole.
Voisin maalata julkisivun toisenlaiseksi, mutta mitä hyötyä siitä olisi se ei kuitenkaan pohjimmiltaan muuttaisi mitään kun kuitenkin haluaisin sen olevan sellainen kuin se ennen oli. Voisin avata oven niin että sisään pääsisi ilman avaimia, ilman lupaa. Ei siellä mitään varastettavaa olisi, mutta ei siitä olisi mitään iloa jos siellä mitä sattuu väkeä ramppaisi. Vaikkakin aika rauhassa saisi varmasti olla. Voisin tehdä lisää ikkunoita, jotta valoa pääsisi paremmin sisään. Mutta taas herää kysymys. Missä olisi silloin rauhaa sillä välillä pimeyskin rauhoittaa. Siihen taloon ei vain ole halukkaita asukkauta. Ei minun sydämeeni kukaan halua asumaan. Sen sisustus on vain kasa piirrustuksia siitä kuinka sen voisi täyttää. Kyllä kaikkeen ratkaisu löytyy. Niin tähänkin. Laitan ikkunat verhoineen kiinni, Jätän avaimet jonkun huoneen lattialle, sillä pöytiä ei ole. Katson vielä kerran sisälle "Tälläinen talo mutta niin turhaan." Tarkistan oven varmasti olevan lukossa. Suljen silmät ja vedän oven kiinni ulos mennessäni. Enää sinne en mene minä eikä kukaan muukaan. Asun ulkona, vaikka siinä pihalla. Se kuitenkin pelottaa mitä jos joku sittenkin haluaisi siihen asumaan... Mutta ei kuitenkaan se olisi jotain liian epätodellista. Pian suljen oven sillä yksin pärjää ulkosallakin.
Voisin maalata julkisivun toisenlaiseksi, mutta mitä hyötyä siitä olisi se ei kuitenkaan pohjimmiltaan muuttaisi mitään kun kuitenkin haluaisin sen olevan sellainen kuin se ennen oli. Voisin avata oven niin että sisään pääsisi ilman avaimia, ilman lupaa. Ei siellä mitään varastettavaa olisi, mutta ei siitä olisi mitään iloa jos siellä mitä sattuu väkeä ramppaisi. Vaikkakin aika rauhassa saisi varmasti olla. Voisin tehdä lisää ikkunoita, jotta valoa pääsisi paremmin sisään. Mutta taas herää kysymys. Missä olisi silloin rauhaa sillä välillä pimeyskin rauhoittaa. Siihen taloon ei vain ole halukkaita asukkauta. Ei minun sydämeeni kukaan halua asumaan. Sen sisustus on vain kasa piirrustuksia siitä kuinka sen voisi täyttää. Kyllä kaikkeen ratkaisu löytyy. Niin tähänkin. Laitan ikkunat verhoineen kiinni, Jätän avaimet jonkun huoneen lattialle, sillä pöytiä ei ole. Katson vielä kerran sisälle "Tälläinen talo mutta niin turhaan." Tarkistan oven varmasti olevan lukossa. Suljen silmät ja vedän oven kiinni ulos mennessäni. Enää sinne en mene minä eikä kukaan muukaan. Asun ulkona, vaikka siinä pihalla. Se kuitenkin pelottaa mitä jos joku sittenkin haluaisi siihen asumaan... Mutta ei kuitenkaan se olisi jotain liian epätodellista. Pian suljen oven sillä yksin pärjää ulkosallakin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Taas kerran todella hyvää tekstiä sulta. Sisällöltään rikasta ja vertauskuvilla kaiken kertovaa, hienoa!
Tiedät varmaan sen itsekin, että noilla lahjoilla tulet löytämään vierellesi paljon ihania ihmisiä, lopulta sen oman rakkaasikin. Kyky pohtia asioita ja kyky tuoda ne julki ovat harvinaisia.. niitä piirteitä etsiviä on monia.
Pidä pintasi siinä, ettet päästä sisälle keitä tahansa ramppaamaan, likaamaan taloasi. Pyöräyttäppäs avainta kuitenkin hieman takaisin, ei niin tiukalle. Anna oven olla hieman raollaan. Sinun arvoisiasi ei ole monta, ole ylpeä siitä! Mutta älä sulje ovea niiltä arvoisiltasi, jotka varmasti haluavat oveesi kolkuttaa.
kyllä se päivä paistaa risukasaankin! :)