Osallistava sosiaaliturva

kaaosluvassa

30

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valtakuntahyppy

      Huoli huomisesta on enemmän lakia säätävän maailman probleemi. Ajan kuluminen tarkoittaa myös elinajan lyhenemistä ja turhia eläkesäästöjä.

    • 167-176

      Ei nuo onnettomat ääliöt tajua mitä siitä seuraa ennen kun on myöhäistä jos sittenkään.
      Kaksi asiaa maailmassa on ääretöntä, universumi ja virkanilkin typeryys. Virkanilkki kuvittelee olevansa maailman herra mutta oikeasti on vain pelkkä persläpi maailman kaikkeudessa.

    • tätiC

      Onpas huono ulosanti tuolla nuorella miehellä. Ei hyvä luennoitsija.

    • 123-321

      Jos ajattelee kylmäverisen loogisesti, niin työn tekeminen on tavallaan valtava taloudellinen riski: Ajatelkaapa tilannetta, jossa 40 vuotta työtä tehnyt henkilö kuolee vaikkapa vuotta ennen vanhuuseläkettä! KELA:lle se on jättipotti, koska suurta eläkesummaa ei tarvitsekaan maksaa kenellekään, vaan kuollut henkilö on vain rahoittanut kelaa 40 vuotta. Käsittääkseni useissa muissa maissa on tavalla tai toisella laajennettu eläketurva juuri tällaisen tapauksen varalle siten, että esimerkiksi vaimo tai lapset edes jollakin tavoin hyötyvät edunjättäjän eläkkeestä.

      Eli jos teette töitä, niin muistakaa pysyä hengissä!

      • pöljientouhua

        Se on melko haasteellista jos 480 e :lla eli sillä mitä taataan jokaiselle sosialisin atuloina elämiseen ,pitäisi käydeä töissä. Tuolla kun ei maksella laskuja syödä ja ostella edes peruselämiseen tarvittavia tavaroita kuten vaatteet ,pesuaineet jne...

        Millä ilveellä tuohon vastikkeellisuus huuton ihmiset voivat vastata .Nuo vastuikkellisuus hankeet ovat epäinhimillisiä. Ensin olisi maksettava ihmisille puhelimet ,Pc:t jne ,ennen kuin niiden olemassa ola voi vaatia. tuollaisen perusturvan varassa roikkuvilta edes niidenm olemassa oloa ei voi edellyyttää, saati siten jotain muuta


    • 123-321

      Vastikkeellisuus-ajatusta olisi laajennettava sosiaaliturvan menoluokassa: Miksi esimerkiksi lapsilisiä saa vastikkeetta? Siihen voitaisiin kytkeä pieni yhdyskuntapalvelu riippumatta siitä, onko ihminen ansiotyössä vai ei. Samoin asumistukeen voitaisiin liittää pieni yhdyskuntapalvelu jne. Miksi ainoastaan tuijotetaan työmarkkinatukeen, kun puhutaan sosiaalietuuden vastikkeellisuudesta?

      • fghgfjhjk

        Aivan. Ja entä rikkaiden anomat maatalous- ja muut tuet, yritystuet ja muut sellaiset? Kansan 'edustajien' sopeutumiseläke, kun heidät on kansa potkinut pois eduskunnasta huonoiksi havaittuina? Mitä nuo hyväkkäät tekevät ansaitsemattoman sosiaaliapunsa eteen?


      • Käsittämätöntä

        Ei pidä tuoda vastikkeellisuutta klainkaan sosiaaliturvan piiriin ,ei muodoin jos toisinkaan. Jos olet kuullut sanan yhteiskunta tarkoittaa se sitä että siinä on jäseniä,joista muodostuu kansakunta. kansakunnan perusta on yhtenäisyys,joka perustuu yhteisöllisyyteen jota ei pidä lähteä rikkomaan.

        Yhteiskunta perustuu säädöksiin ja säätöihin,sekä siihen että että se huolehtii jäsenistään,jota kautta tuo yhteisöllisyys muodostuu.

        Yhteiskunta on muuttunut palkkatyöyhteiskunnaksi pienistä yhteisöistä ihmiset ovat kaupungillistuneet. Tuo huolenpito joka aiemin tuli vielä hehkulampun yleistyessä Suomeen ,lähimmäisten lämpimästä hoivasta on turvattu kaupungillstuttaessa ,sosiaaliverkolla.

        Sosiaali verkko oli vielä varsin harva 50 luvulla jolloin lapsilisät olivat tuntemattomia ja eläkkeet harvinaisia. Perheriidat ja köyhyys sensijaan eivät olleet vieraita. On käsittämätöntä ,että nykysukupolvi haluaa tieten tahtoen ajaa ihmisiä kurjuuteen ,ajamalla sosiaaliturvaan heikennyksia ja pyrkimälä purkamaan sosiaalisia etuuksia.

        PJT.A


      • Eikoskekaikkiasevastike

        Niin just ja paljonko niitä sosiaalietuuksia tulee yhteensä, sitten sen summan mukaan määrättäisiin vastikkeellisuus.

        En ymmärrä miksi toiset saavat kotona maata vaikka vuosikymmeniä ihan rauhassa vaikka lapset ovat päiväkodissa tai koulussa niin heitä ei näy ollenkaan missään työttömien pajoilla edes sitä neljää tuntia kerran viikossa suorittamassa "vastiketta" saamistaan yhteiskunnan tuista. Niiltä ei katkaista tukia niin kuin perheettömältä välittömästi jos kieltäytyy. Työttömät ja työttömätkin ovat eriarvoisessa asemassa riippuen onko sinkku vai perheellinen.


    • rtrteuyteyui

      Noilla 'hepuilla' varmaan tarkoitat kaikenmaailman virkaloisia ja poliitikkoja (poly=monta, tick=punkki)?

    • eijummarra

      Tuollaiset osallistuvat sosiaaliturvaa vastaan työt eivät ole ymmärrettäviä.Sern sijaan sosiaaliset työt jotka ovat palkkatyö pestejä ja portti vajaakuntoisile työelämään on. Kuitenkin tuo mahdollisuus on tapetilla ja lakkautuksen uhan alla. Olettasi enneminkin että tuota työmuotoa kehitettäisiin ja hyödynettäisiin laajemmin kunnissa tukien työllistymistä.Tuo tarjoaisi mahdollisesti uuden uran joillekin tai avaisi uusia ovia. Minimissään toimmentulon 1/2 vuodeksi,joka on jo henkinen reikä ,sikäli että toimeentulo huolet helpottavat hetkeksi .Miksi tällaisia projekteja ei viedä hallitusti eteenpäin, vaan pyritään teettämään työtä erimuodoin sosiaalituilla,jotka ei ole palkkaa eikä edes kelvollisia palkoiksi ?

      http://www.tampereensarka.fi/index.php/avoimet-tyopaikat-2.html

      https://yle.fi/uutiset/3-9832734

    • 123-321

      Mikä voisi olla yritystukien vastikkeellisuus? Meinaan 5,5 miljardia vuodessa on ihan omaa luokkaansa oleva summa!

      On muuten huvittavaa todeta, että yritykset ovat siinä mielessä toimeentulotukiasiakkaiden asemassa, kun valtio maksaa energiatukea ts. suomeksi se antaa suoraa tukea yrityksen sähkölaskuihin!! Niinhän toimeentulotukiasiakkatkin saavat!!

      Pitäisi tutkia yritystukien muitakin muotoja, missä määrin nekin mahdollisesti muistuttavat tavallista toimeentulotukitilannetta!! Varmasti teollisuuskiinteistöjen ylläpitoon menee myös tukea, joten se taas muistuttaisi asumistukea!!

    • jfsjfg

      Ai 480kk ei elä kun töistäkään ei sitä jäänyt kulujen jälkeen...VALE.

      • yli60kehnokuntoinen

        En ymmärrä mistä tämä "elämisraha" 480e on oikein napattu? En minä ainakaan työmarkkinatuella elävänä ole koskaan saanut mitään tuonkaltaista summaa itseäni varten.
        Kun tmt 518,40 menee ihan elämiseen ja asumiseen pakkolaskujen muodossa ja loppu suoraan ruokakauppaan, ei siitä ole koskaan jäänyt yhtään ylimääräistä ns, itselleni.
        Jopa auton pito on kyseenalaista ja joudun ajamaan useinkin katsastamattomalla, koska sekin kulu on liikaa. Viime viikolla putosi auton pohjasta jokin tukirauta, mutta minkäs teet, korjaukseen ei ole varaa ja julkista liikennettä ei ole täällä syrjäkylillä.
        Pyykit pesen yleispesunesteellä, koska pulveriin ei ole rahaa. Vaatteita en ole ostanut enää vuosiin, paikkaan ja parsin, käännän nurin ja kengät korjaan jeesusteipillä.
        Mistä omasta rahasta te puhutte?


      • tstotyötön55v
        yli60kehnokuntoinen kirjoitti:

        En ymmärrä mistä tämä "elämisraha" 480e on oikein napattu? En minä ainakaan työmarkkinatuella elävänä ole koskaan saanut mitään tuonkaltaista summaa itseäni varten.
        Kun tmt 518,40 menee ihan elämiseen ja asumiseen pakkolaskujen muodossa ja loppu suoraan ruokakauppaan, ei siitä ole koskaan jäänyt yhtään ylimääräistä ns, itselleni.
        Jopa auton pito on kyseenalaista ja joudun ajamaan useinkin katsastamattomalla, koska sekin kulu on liikaa. Viime viikolla putosi auton pohjasta jokin tukirauta, mutta minkäs teet, korjaukseen ei ole varaa ja julkista liikennettä ei ole täällä syrjäkylillä.
        Pyykit pesen yleispesunesteellä, koska pulveriin ei ole rahaa. Vaatteita en ole ostanut enää vuosiin, paikkaan ja parsin, käännän nurin ja kengät korjaan jeesusteipillä.
        Mistä omasta rahasta te puhutte?

        Oletko hakenut asumistukea? Sitä saa omaankin asuntoon ehkä 70€. Joko sun iässä saa "osittain varhennettua eläkettä" OVEa?


      • 167-176
        tstotyötön55v kirjoitti:

        Oletko hakenut asumistukea? Sitä saa omaankin asuntoon ehkä 70€. Joko sun iässä saa "osittain varhennettua eläkettä" OVEa?

        Tuo OVE on pirun keksintö työttömälle, se kun vähentää asumistukea, toimeentulotukea ja sitten myöhemmin eläkettä. Eli yhtään enempää ei jää rahaa mutta eläke pienenee.


      • rahaaaaaaa
        yli60kehnokuntoinen kirjoitti:

        En ymmärrä mistä tämä "elämisraha" 480e on oikein napattu? En minä ainakaan työmarkkinatuella elävänä ole koskaan saanut mitään tuonkaltaista summaa itseäni varten.
        Kun tmt 518,40 menee ihan elämiseen ja asumiseen pakkolaskujen muodossa ja loppu suoraan ruokakauppaan, ei siitä ole koskaan jäänyt yhtään ylimääräistä ns, itselleni.
        Jopa auton pito on kyseenalaista ja joudun ajamaan useinkin katsastamattomalla, koska sekin kulu on liikaa. Viime viikolla putosi auton pohjasta jokin tukirauta, mutta minkäs teet, korjaukseen ei ole varaa ja julkista liikennettä ei ole täällä syrjäkylillä.
        Pyykit pesen yleispesunesteellä, koska pulveriin ei ole rahaa. Vaatteita en ole ostanut enää vuosiin, paikkaan ja parsin, käännän nurin ja kengät korjaan jeesusteipillä.
        Mistä omasta rahasta te puhutte?

        >En ymmärrä mistä tämä "elämisraha" 480e on oikein napattu?

        480€/kk on sossumini joka pitää jäädä elämiseen vuokran/sähkö-laskujen jälkeen.
        Eli jokaiselle suomalaiselle pitäisi jäädä elämiseen vähintään 480€/elämiseen, ihan sama olet ko työtön vai töissäkäyvä. Jos sinulle jää vähemmän olet oikeutettu toimeentulotukeen, joka takaa sinulle tämän 480€/kk minimin.

        Toiki 480€/kk voidaan alentaa 20% - 40% jos kieltäydyt esim orjatöistä tai kuntoutuksesta.


      • 123-321

        "Tuo OVE on pirun keksintö työttömälle, se kun vähentää asumistukea, toimeentulotukea ja sitten myöhemmin eläkettä." Juu. Tuota pitää käyttää hyvin varoen. Kyllä itse katsoisin, että pitkätkin ajoittaiset kaurapuuro - peruna - ruokavaliot ja joogalla transsitila tekemättä ja kuluttamatta mitään kannattaa ottaa käyttöön ja välttää eläkerahojen menettämistä.


    • Pöyristyttävää

      Tällainen toiminta pitää saada Suomessa loppumaan.Tuollaiset toimet toteytuessaan on ihmisarvoa alentavia ja pyrkimyksenä selkeästi viimeisen toimeentulon vieminen hivuttamalla, hankalassa asemassa olevilta.

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229116-havainto-sipilan-hallituksen-budjetista-30-miljoonaa-tyotuntia-vuosittain-ilman

      Eikö nämä anna koirankaan arvoa työttömille? Käsittelevät heitä ehdotuksissaan ainakin, kuin työttömät olisivat heille ihmispaskaa ,jota voi kohdella kuinka sattuu.

    • 123-321

      Minusta 5,5 miljardin yritystukien sopiva vastikkellisuus olisi yrityksen työllistämisvelvollisuus jollakin laskukaavalla saadun tuen ja yrityksen taloudellisen tilanteen perusteella.

      Ongelma tässä on vain se, että yritykset uhkailevat jo nyt sillä, että ne joutuvat irtisanomaan ja lomauttamaan, jos yritystukia ei tule!

      Tämä on kyllä maailman kallein tapa tukea muutamaa kourallista, jotka tosiasiassa joutuisivat lähtemään, jos yritystukia ei maksettaisi. 5,5 miljardia on niin suuri raha, että työllisyys ei siinä näyttele mitään roolia, vaan poliitikkojen ja yrityksen kytköksien ylläpitämiseen tavalla tai toisella yritystuet ovat tarkoitettu.

      • herätkäähuolehtimaan

        Aivan. Asiassa on kyllä melkoinen ristiriita ,siihen kuinka työttömiä käsitellään. Kansalaisten yhtden vertaisuus ei tuossa suhteessa näy ,kun yhdelle ryhmittymälle joka pärjää ilmankin tukia anntaan ilman velvoitteita ja toiselta ryhmittymältä joka ei tule toimeen kuin leipäjonossa kerjuulla käymällä ,niitä vaaditaan.

        Melko epätasapainoinen asetelma on .Millä ilveellä nämä leipäjonolaiset ylipäätänsä vastaavat vastikkeelisuuten ,jos pitäisi jonnekin lähteä, kun leipäkään pöytän ei saada sosiaalisilla korvauksilla? Ei auta vaikka 9 e kulukorvauksesta puhuttaisiin ,se riittäisi juri ja juuri paikkaamaan tuota alimitoitettu aperusturvaa jotta pötyä saisi pöytään,mutta ei juuri muuhun.
        Työnteosta tulee matka kustannuksia ja saattaa olla niinkin että moni asia on jäänyt rahan puutteen vuoksi hoitamatta,kuten vaatetus .

        Ihmisillä jotka ovat joutuneet työttömäksi on monella kukkaro tyhjä ja silloin ei lähdetä tai tehdä yhtään mitään. Tuollaisten vastikkeellisuuksien ja lisä paineiden kasaaminen ongelmissa pyöriviebn ihmisten niskaan on epäinhimilistä raakalaisuutta.

        Pitäisi pyrkiä pitämään ihmiset työkuntoisina ,sen sijaan että pyritään latistamaan ja syyllistämään heidät yhteiskunnallisesti yhteiskunnan taholta pakkotoimin. Millä nämä kohta lähtee ylipäätänsä yhtikäs mihinkään ,kun sen lisäksi että on talloudellisissa vaikeuksissa ,heiltä viedään ihmis arvo.

        Nämä ihmiset ovat jo nyt vaikeuksissa ja tulisi huolehtia että heillä on riittävä perustulo ,jonka pohjalta ponnistaa työ elämään. Työhön ei lähdetä jos ei ole rahaa millä syödä tai millä sinne kulkea. Tuo on melkoinen kynnys vaikka sitä työtä löytyisikin .Älkäämme antako siitä muodostua estettä, kuten älkäämme salliko siitäkään, että annamme ihmisten ylivelkaantua riittämättömän sosiaaliturvan kautta ja työnteon muodostua kansalaisillemme kannattamattomaksi.


    • 123-321

      Olet oikeassa. Tämä Suomi on menossa päin helvettiä tulonjaon käydessä yhä epäinhimillisemmäksi.

      Kenties kulunut fraasi on, että "rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät", mutta se on tällä menolla facta.

      Minä en vaadi enkä ole mikään vallankumousagitaattori, mutta kaipaisin yhteiskuntaa, jossa myös suuryritykset maksaisivat veronsa täysimääräisesti. Jos ne inisevät Suomen korkeista veroista verrattuna Neitsytsaarten (Virgine Islans) ja Bahaman pankkien tuomaan omaisuuden suojaan, ollaan pahasti metsässä.

      Vielä 1970- ja 1980 luvulla yritykset toimivat suhteellisen rehellisesti, mutta sen jälkeen alkoivat "verosuunnittelut", joista osa ei ole verosuunnittelua vaan suoraa veropetosta.

      Keskituloisena eläkeläisenä olen aina ihmetellyt sitä, miksi joidenkin ihmisten poikkeuksellisten runsaiden tulojen vallitessa pitää vielä mahdollisesti laittomalla "verosuunnittelulla" pyrkiä pitämään kaikki voitot itsellänsä? Onko kysymys rahan ahneudesta? Minä en voi keinotella eläkkeelläni mitenkään välttääkseni verotusta. Pitäisikö lainsäädäntöä muuttaa niin, että palkansaajat, työttömät ja eläkeläiset saisivat piilottaa tulonsa tavalla tai toisella tietyn ajan kuluessa ja jos verottaja ei niitä konkreettisesti löytäisi, niin verotusta ei olisi ollenkaan? Tämä tasapuolistaisi tilannetta. Maahan kaivettuja kirstuja täynnä käteistä olisi pilvin pimein ja poliisin rahakoirat eivät voi haistaa yli 1½m syvälle kätkettyä omaisuutta.

      Suuryritysten maksamasta kokonaisveron osuudesta ollaan hieman erimielisiä, mutta, kuitenkin veronkierto rapauttaa yleistä lainkuuliaisuutta ja toimii välillisesti yllykkeenä kaikenlaiseen rikollisuuteen.

      Parin - kolmen vuoden takainen verojupakka osoitti hyvin verottajan suhtautumisen veropetoksiin: Ihmiset, jotka toivat laittomat verottamattomat tulonsa vapaaehtoisesti Suomen verottajan tietoon, ei rangaistu lainkaan. Se oli helvetinmoinen rahakasa, kun pelokkaat veronkiertäjät huomasivat, että Cayman-saarten ja Sveitsin pankin pankkisalaisuus ei olekaan täysin aukoton.

      Mitä tapahtuu tavalliselle ihmiselle, jos yrittää pimittää jollakin tavoin ylimääräistä veronalaista kymppitonnia ja jää kiinni? Kamalat sanktiot.

      • mihinsekatosi

        Uskoisin ,että juuri tuota kadonnutta kohtuullisuutta ja toimeentulomahdollisuuta moni perään kuuluttaa, eikä yhtikäs sen enempää.


      • 123-321

        Kyllä kyllä, mutta kuinka pitkälle rikosten anteeksi antamisessa voidaan mennä, vaikka itse olisi tunnustanut teon perin juurineen?

        Miksi säädettiin poikkeuslaki verovilpillisten armahtamiseksi, jos he tunnustavat rikoksensa?

        Niin, tätä kysymystä pitää laajentaa koskemaan myös kaikkia rikoksia.

        Jos mina vanhana eläkeläisenä (2 dan ruskea vyö, Shotokan Karate) nuijisin henkihieveriin teho-osastolle täysin satunnaisen vastaantulijan, niin pitäisikö minulla olla sovittelunvaraa asiassa?

        Ei! Silloin joutuisin vankilaan loppuiäksi ja sielläkään en olisi sovittanut sitä, mitä olisin tehnyt toiselle ihmiselle.

        Kaikki on suhteellista sanoi Albert Einstein. Kysymys vain kuuluu, minkälainen rikos on mahdollisesti yhteiskunnan ja rikoksen uhrin kanssa soviteltavissa? Tällainen tilanne on hyvin harvinainen. Jos joku on puukolla puhkaissut auton renkaan ja jää kiinni, niin se kenties on soviteltaissa, jos on hyvää tahtoa. Kuitenkaan törkeät veropetokset ja murhat eivät ole soviteltavissa.

        Shotokan karate: https://www.youtube.com/watch?v=O9XAqShxah4


    • 123-321

      En ole pätkääkään kateellinen pääomatuloisille. On olemassa suuria pääomatuloisia, jotka maksavat veronsa Suomeen.

      Kaiketi he ovat ansainneet tulonsa, mutta pääoman ja sen tuoton piilottamalla ja jälkikäsittelyllä (=rahanpesu) realisoiminen on rikollista toimintaa sekä Suomen, että useiden muiden valtioiden keskuudessa EU:sta puhumattakaan.

      • 123-321

        Mitäpä, jos tekee niin kuin vanha roomalainen virkamies: Hän ajatteli näin: "Kun en tee mitään, en voi myöskään tehdä virhettä".


    • johtamistaito

      Tuo politiikka jota harjoitetaan nykyään elinkeino elämän edistämiseksi ei ole nähdäkseni kovinkaan vastuullista. Työllitäminen on usein sen pohjan jukisuus keskusteluissa.

      Kuitenkin se perustuu vanhakantaiseen toimitapaan jakaa tukia tuloksettomasti.Tuloksellisuus hakuisuutta tulisi tussa suhteessa tulevaisuudessa pyrkiä hakemaan enenevässä määrin .Yritystuet tulisikin perustua enenevässä maarin tuloksellisuuteeen työllistämisen suhteen ja suuntauttaa ne sen mukaan kuka on pystynyt työllistämään ihmisiä ja sen mukaan suunnata tukia.

      Tuohon olisi helpostikin otettavissa elementtejä ,joilla työllisyyttä on saatettavissa nousuun,mikäli tukien jako olisi selkeästi työllitämis tuloksiin sidonnainen.

      Nyky yhteiskunnassa esim .vanhemman työväestön työllistymis ongelma on selkeästi se että pitkäaikais koulutukset eivät ole potenttiaalisesti kannattavia,sillä niihin sisältyy opintoja jotka ovat perusopintoja ja pohja on niistä hävinnyt vahemmalta työväestöltä. Ei ole tarkoituksen mukaista opiskella esim sähkö alan ammattilaisilel enää 50-60 vuoden iässä äidinkielen perusteita tms,jolloin ammatin vaihdolliseti myös aika työllistyä pitee siten että se ei ole järkevää.

      Tuon sijaan tulisi keskittyä ammatillisen pohjan hyödyntämiseen ja uudelleen ammatiin sijoittumiseen.Tämän tekee kaikkinensa vaikeaksi se että yhteiskunnassamme on menty yhä enenevässä määrin suuntaan ,jossa vaaditaan täsmä ammatti taitoja ja sertifikaatioita,työhön kuin työhön .

      Lopputulema tästä on se että vapaita työpaikkoja on ,mutta ei kelåpaa kun ei ole sitä tai tätä. Näin heitetään roskakoriin mittaamaton määrä ammatitaitoa.

      Syytä olisikin keskittää voimavaroja tämän sertifikaatio vaatimusten varjolla poisheitetyn ammattitaidon säilyttämiseen maassamme. Ammaiitaidon/ammattitaitojen ,joiden pohjalla on monasti moni osaaminen,mutta ei useimminkaan täsmä työhön vaatimuksina esitettyjä sertifikaatio vaatimuksia. Ja miksi? Siksiettä kenelläkään työtömäöksi jääneellä ei ole resursseja hankkia niitä ennalta.

      Näin olen tilanne luo työvoiman kohdanto ongelman ,johon ei ole perehdytty riittävässä määrin.
      Tuohon ongelmaan olisi selkeä ratkaisu vastuuttamalla yritystuet työllistämis lähtöisesti,jolloin voitaisiin ajatella että täsmäammattiin siitymiseen helpottuisi ja työnantajat olisi motyivoitu myös hankkimaan potentiaalista työvoimaa ,sekä koluttamaan näistä täsmä tehtävään soveltuvia työntekijöitä jo olemassa olevalta ammattilliselta pohjalta. Tämä kaltainen yritystukien edistäisi selkeästi ihmisten työllistymistä, sekä kohtuullistaisi myös työvoima kustannuksia yrityksille .

      Se että työttömiä pyritään osllistuttamaan tällaisessa tilanteessa tuottamattomiin tehtäviin ei ole kestävää kehitystä,eikä edees ongelman ratkaisu hakuisuutta. Yritys maailmassa on lien paljonkin korjattavaa tänä päivänä. Se ei takoita että yritysmaailmaa tulsisi syyllistää .Yrittäjiä on monen laisia ja jos on tyrkyllä jotakin ,kukapa meistä ei käyttäisi tilaisuutta hyväksi .Kyse on päätäntävallasta ja siitä kuinka asoita tuotakautta ohjataan. Sama pätenee asiaan kautta linjan.

      • 123-321

        Kirjoitat asiaa! Käsittääkseni koulutuksen ja työelämän kohtaamattomuus johtuu pääasiassa hallituksen ja eduskunnan nuivasta suhtautumisesta oppisopimuskoulutuksiin. Nykyinen koulujarjestelmä on sinänsä hyvä, mutta se ei kohtaa aina työelämää.

        Saksassa on on "Kisälli - mestari" - tapainen oppisopimuskoulutus käytännössä ainoa tie II-asteen ammatilliseen osaamiseen ja usein tämän takia työpaikka on varma. Saksassa nuorisotyöttömyys on alhaisempi kuin missään muussa EU-maassa.

        http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/saksan-tempulla-nuorisotyottomyys-pysyy-kurissa-se-on-eu-maiden-alhaisin/760392/

        Suomessa ei käsitetä oppisopimusken tuomia mahdollisuuksia. Saksa on tässä asiassa suunnan näyttäjä. Suomessa suhtaudutaan jollakin tavoin vihamielisesti oppisopimuskäytäntöön, vaikka laissa on jo nyt kaikki mahdollisuudet siihen!


    • 123-321

      Vielä piti kirjoittaa se, että Saksa kaiken tämän edistyksen ohella, kantaa vastuun noin miljoonasta pakolaisesta.

      Tehtävä ei ole helppo. Saksa hoitakoon asian, kuten parhaaksi näkee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe