Luo käsityksesi

"Ei ole olemassa hyvää tai pahaa."

Myös Baruch Spinoza tiesi tuon.

Ei ajatuksia , ei tuomitsemista asioita "joksikin" . Hyväksyminen->kiitollisuus-> mielenrauha

Muistutti Kahlil Gibranin runoa tämä avaus:

Kun koet iloa,
katso syvälle sydämeesi
ja löydät totuuden.

Se mikä eilen aiheutti sinulle surua
on sama mistä iloitset tänään.

Katso sitten uudelleen,
sillä se mikä saa sinut itkemään tänään
on sama mistä iloitsit eilen.

Kun nyt avaus on kuitenkin tehty buddhalaiselle palstalle, niin ajatus kärsimyksen illuusiosta ei ole buddhalainen näkemys. Se on kyllä yleinen käsitys joissain muissa perinteissä, mutta ei buddhalaisuudessa. Yksi klassisista sanonnoista paljastaa tämän:

Kärsimys vain on, ei ketään kärsijää.
Teko vain on, ei ketään tekijää.

Asian voi nähdä tuolta pohjalta hyvin toisin kuin aloituksessa. Ei ole mitään yksilöllistä kärsimystä, minun kärsimystäni. Eikä ole myöskään mitään sinun kärsimystäsi. Mutta kärsimys itsessään on, se ei ole illuusio ja se on meille kaikille yhteinen. Se, että minä en kärsi, ei tarkoita etteikö maailmassa miljoonat kärsisi edelleen.

Tästä nousee kaksi buddhalaisille merkittävää sanaa ja harjoituksen kohdetta: karuna (halu auttaa ja poistaa kärsimys kaikilta) ja metta (tuottaa iloa ja onnea kaikille).

Buddhalainen näkemys "hyvästä" ihmisestä ei ole maailmasta erkaantunut, omissa hyvänolon tunteissaan vellova pyhimus, vaan ihminen, joka on mukana elämässä ilman pelkoa ja ymmärtävällä tietoisuudella. Ei siis passiivinen sivustaseuraaja, vaan dynaaminen voima, joka voi muuttaa asioita.

Jatkuva hetken hyväksyminen.

Dualistinen paradoksi. Mitään ei oikeasti ole, mutta kaikki kuitenkin ilmenee. Melkoista pyörittelyä ja silti buddhalaisuus miellyttää eniten. Juuri eksyin tänne pitkästä aikaa ärsyyntyneenä kaiken muuttumattomuuteen, vaikka muka mikään olevainen ei ole pysyvää! Kyllä se ihmisen luonne vaan on muuttumaton, ainoa mikä muuttuu on mielialat eikä nekään paremmiksi tai sitten vaihtelevat liikaa.

Mun mielestä paha on olemassa, mutta meillä on väärä käsitys sen luonteesta. Ei ole ymmärretty, että esim. Jeesus ja Jumala ovat liitossa "pahan" kanssa. Väitetään jostakin syystä, että paha on kirottu tai että paha on menettänyt Jumalan suosion. Se lienee valheellinen väite. Jumala antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyville sekä sateen myös.

Todellisuudessa Jumala ei vihaa pahaa, vaan hän vihaa tekoja, jotka johtavat tekijän turhaan kuolemaan. Seksi esim. on iloinen asia, mutta sukupuolitaudeista ja mustasukkaisuudesta johtuen johtaa turhiin kuolemiin. Samoin alkoholi on monesta ihan hyvä asia, mutta johtaa usein väkivallan puhkeamiseen ja maksakirroosiin.

Miksi on olemassa niin paljon "pahoja" psykopaatteja, jos Jumala vihaa pahaa? Ennemmin Jumala vihaa tekopyhyyttä ja vain näön vuoksi uskossa olemista kuin psykopaattia? Tulee nyt pitää mielessä, että eräiden mielestä nyt on menossa Kali-yoga eli pahoille pyhitetty 400 000 vuoden ajanjakso. Epäilemättä se päättyy maailmanloppuun ja saattaa alkaa joskus aikakausi, joka on pyhitetty vanhurskaudelle?

Kärsimys on myös todellista ja ne tuskat joita esim. joku palovamma aiheutta ovat lähes sietämättömiä. Ei niitä voida sivuuttaa, vain uskomalla tai sanomalla, että kärsimystä ei ole olemassakaan.

Viime aikoina olen miettinyt eutanasiaa. Onko siinä mitään mieltä, että elämää pitkitetään äärimmäisyyksiin asti ja että kärsivä ihminen ei voisi itse päättää päiviään? Mitä mieltä on kärsiä aivan loppuun asti jos on joku 80-vuotias vanhus esimerkiksi? Olen lukenut, että Intiassa suhtaudutaan elämän loppupuolen omaehtoiseen päättämiseen terveemmin kuin nykyajan länsimaissa. Myös on Diego Laertioksen teoksesta Kuuluisien filosofien opit ja elämä havaittavissa, että antiikin Kreikassa oli käytössä menetelmä vanhuksilla ensin paastota ja sitten yht'äkkiä juoda itsensä täyteen viiniä toivoen, että tuo aiheuttaisi kuoleman.

En tiedä miten suhtautua eutanasiaan.