Olen saanut vammaistukihakemukseeni hylkypäätöksen. Olen liikuntavammainen tuki- ja liikuntaelinsairas yli 60-vuotias, vähävarainen ja asun yksin syrjäseudulla. Toivoin sitä 90 euron tukimäärää (alin aste), jolla olisin voinut hankkia tarvittavia reumapotilaan apuvälineitä ja toivottua ostopalvelun apua arjen hallintaan. Mutta ei, ei myönnetä.
Valitin asiasta muutoksenhakulautakuntaan, olen valmis jatkamaan asian käsittelyä myös Vakuutusoikeudessa.
Sain tietooni, että kustannukset yhdestä valituksesta ovat Kelalle noin 2000 euroa. Siis yhdestä käsittelystä! Kelan toiminta on edesvastuutonta, tuolla summalla olisin voinut elää sairauteni kanssa vielä toistaiseksi kotona ilman yhteiskunnan apua jopa kaksi vuotta!
Siis Kansaneläkelaitos haaskaa verovaroja tällaiseen kädenvääntökilpaan, vain voittaakseen asian, ei todellakaan auttaakseen tuen hakijaa. Olisi kirveellä töitä.
muutoksenhaun kustannukset
1
252
Vastaukset 1
Jos hoitava lääkärisi kirjoittaa sinulle C-lausunnon toisen henkilön avuntarpeesta (kohdassa 9 johtopäätökset ruksattu avun-, ohjauksen ja valvonnantarpeesi)
- viikottain (oikeuttaa se sinut Kelassa riitelemättä perustukeen)
- päivittäin (oikeuttaa se sinut Kelassa riitelemättä korotettuun hoitotukeen)
- yhtämittaisesti (oikeuttaa se sinut Kelassa riitelemättä ylimpään hoitotukeen).
Lääkärillä todistajana on lainsäädännössä erityinen asema (laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 23§). Tämän perusta on yleinen luottamus lääkäriin puolueettomana asiantuntijana. Määrämuotoinen eli kunnian ja omantunnon kautta vakuutettu lääkärinlausunto voi korvata valaehtoisen todistamisen oikeudessa tai viranomaismenettelyssä.
Säilytä aina itselläsi kopio C-lausunnosta. Hoitava lääkäri on asiantuntijalääkäri, jonka sanaa ei tule muuttaa Kelassa, muutoksenhakulautakunnassa eikä vakuutusoikeudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400