Oikeustiede - mitä siihen vaaditaan?

Olen tätä palstaa silloin tällöin lukiessa huomannut, että mielikuvat oikeustieteestä ja sen hekumallisuudesta ovat kenties jossain määrin erheellisesti virittyneet.

Oikeustieteen opiskelu on hyvin pitkälti lukemista aiheista, jotka eivät välttämättä ole mielenkiintoisia, mutta jotka on professoria tyydyttävällä tavalla omaksuttava, jotta tentistä pääsee läpi.

Minusta yhtenä hyvänä vastauksena otsikossa esittämääni kysymykseen on esimerkiksi ympäristöoikeuden perusteos "Kuntalaki - tausta ja tulkinnat".

Mikäli siis on alalle haluamaisillaan oleva lukiolainen taikka muu pääsykoejäärä. Kannattaa yllämainittuun teokseen tutustua perusteellisesti. Hukkaan se ei mene, koska kirjan sisältö on ympäristöoikeuden perusteita ja kertoo samalla yhteiskunnan toiminnasta. Mitään viihdelukemista se ei ole, kuten jotkin oikeustieteen tenttikirjat saattavat parhaimmillaan olla -ainakin muutamien virkkeidensä osalta - mutta tutkinnon saavuttaminen vaatii suurinpiirtein joidenkin kymmenien saman tyylisten kirjojen lukemista ja niiden sisältöjen opettelemista.

Samanlaisia unipillereitä löytyy myös hallinto- ja prosessioikeuden aloilta, kuten myös EU-oikeuden ja kansainvälisen yksityisoikeuden aloilta, finanssioikeudesta nyt puhumattakaan.

Tutkinnon saaminen ei luonnollisestikaan takaa millään tavalla koulutustasi vastaavan työpaikan saamista. Aktiivisuus opintojen ohella auttaa kuitenkin huomattavasti työpaikan saamisessa vielä tutkinnon suorittamisen jälkeenkin.

1

367

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuhapohtii

      Oikeustieteessä - kuten minkä tahansa muunkin alan opiskelussa - on mielekkyys suoraan sidonnainen siihen, mitä itse pitää mielenkiintoisena. Monet oikeustieteen teokset voivat kieltämättä olla hyvinkin tylsiä jos asia ei kiinnosta. Samalla tavalla lääketieteen, fysiikan tai vaikka elokuvataiteen opintoihin kuuluvat lukemistot ovat puuduttavia jos ei vain ole omaa mielenkiintoa. Kannattaa siis tutkiskella omaa mieltymystään, ja osaksi sen mukaan päättää alavalinnastaan.
      Kaikki oikeustieteellisen tutkinnon suorittamiseksi vaadittava kirjallisuus tuskin kiinnostaa jokaista oikkariakaan, mutta tietynlainen tahto oppia myös ei-niin-itseään-kiinnostavista oikeudenaloista täytyy olla. Itse ainakin pidän juuri mainitsemaasi finanssioikeutta sangen mielenkiintoisena, vaikka se kieltämättä lienee monelle "unipilleri". Rikosoikeus, joka puolestaan saa monen viisarin värähtämään, ei itsenäni sykähdytä sitten yhtään. Kokonaisuudessaan kannattaa siis olla rehellinen itselleen ja jos oikeustiede kokonaisuudessaan vaikuttaa lähinnä "pakko osaa nää asiat proffan vaatimalla tarkkuudella" -kamaa, ei liene järkeä edes hakeutua alalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe