Pojan huoneesta löytyi pyssy

Pojalla oli siis semmoinen muovi pyssy sängyn alla ja pelkään että se aikoo uhkailla jotain sillä.
Pitääkö se viedä poliisille? Sä näyttää aika aidolta että sillä pystyisi säikyttämään jonkun

6

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jytgfd

      Häh? Lelupyssyjä on lapsilla ollut kautta historian, osa ihan riittävän aidonnäköisiä, että niillä voi säikytellä. Nykyaikaiset airsoft-aseet ovat hyvinkin tarkkoja replikoja, vaikka kyse on ihan laajasta ja laillisesta harrastuksesta.

      Mitäpä, jos ottaisit itseäsi niskasta kiinni, ja yhteiskunnan (ja Suoli24:n) apuun huutamisen sijasta olisit kunnollinen vanhempi?
      Ei kysymys ole muusta kuin asiallisesta kasvatuskeskustelusta sen suhteen, että ymmärtäähän juniori, että laittoman uhkauksen lisäksi jo erehdyttävästi aseennäköisen esineen kanniskelu julkisilla paikoilla on kiellettyä, eli kapinetta saa käyttää vain asianmukaiseen harrastamiseen tai leikkimiseen, missä ei ole muilla erehtymisen vaaraa. Jos sitten järkipuhe ei tehoa, niin tietenkin ole taas jämäkkä vanhempi, ja suoritat kasvatusvelvollisuutesi estämällä tällaisen esineen väärinkäytön ihan itse. Ei siihen poliisia tarvita, että tuollaisen kapineen romuttaa.

      • Poika on 23 vuotias


      • qwqwqwq
        Kunnonboy kirjoitti:

        Poika on 23 vuotias

        Ryöstöähän mies suunnittelee. Jos sellainen tapahtuu, niin sittenhän tiedät tekijän.


      • jytgfd
        Kunnonboy kirjoitti:

        Poika on 23 vuotias

        No siinä tapauksessa tuskin voit mihinkään kasvatuksellisiin takavarikkoihin ryhtyä. Silti voit jutella "poikasi" kanssa siitä mitä hän kyseisellä kapineella meinaa tehdä. Kuten jo todettu, paljon on laillisia harrastuksia, joissa käytetään laadukkaita replikoita, ja mitä luulet poikasi tuumaavan, kun äiti ilmoittaa poikansa airsoft-välineistä poliisille?

        Niin, ja koitahan kannustaa poikaasi siinä leikkien lomassa vähän itsenäistymään. Kyllä 23-vuotiaan kuuluu jo ruveta lentämään pestäst äidin/isän tarkkailun ulottumattomiin.


    • esdfasdf

      Ota? ei tarvii ol nii munaton.

    • 167-176

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2691
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2451
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2209
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1835
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      31
      1396
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1383
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1125
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      95
      1078
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1023
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      79
      893
    Aihe