Mulla on nuori koira, joka sai pennut marraskuun puolessa välissä. Sen jälkeen se on ollut kamalan laiha eikä ole siitä kasvanut vaikka on hyvin syönyt. on se tavallista, että koira laihtuu synnytyksen jälkeen mutta nyt alkaa huolestuttaa.. koiran selkäranka tuntuu selvästi, niin kuin lantioluutkin. muuten se on TODELLA hyvässä kunnossa. Mitä teen? Se kannattaa madottaa, mutta muistaakseni se tehtiin jo silloin kun sillä ne pennut oli... Eli siis mitä pitäisi tehdä!? Alan tosiaan huolestua. Eihän tää ole tavallista??
APUA!!!!!!!!
Koirarakas
7545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
madottaa uudelleen, onhan niitä suolinkaisen munia varmasti siitä pentujen jätösten syönnistä tullut sille uudestaan, tällaiselle koiralle voi mielestäni antaa aivan reilusti rasvaista kennelrehun jauhelihaa ja voimakkaampaa ruokaa noin muutenkin jonkin aikaa.meillä ajaokoirat tahtovat aktiivikautena menettää aika joutuinkin tuota massaa ja kun ovat tuon "läskikuurin" käyneet läpi niin parissa viikossa on jo paremmin ollut lihaa luitten ympärillä.Biotiinia purkista ja rypsi-ja oliiviöljyä, ruoan sekaan muulloinkin.
Kiitos!!!!!!!!! kiitos, kiitos kiitos...
Sille on yritetty antaa tavallista enemmän ruokaa--> Ei mitään vaikutusta... Se vain ´kuivuu kasaan. Tuntuu kamalalta silittää sitä kun luut tuntuvat... Eli auttakaa?? pitäisi varmaan viedä lääkäriin, vai???
vaihda matolääkemerkkiä. jos sillä onkin jotain muita matoja, mihin se mitä olet antanut ei ole tehonnut. matolääkemerkeissä on eroja. tappavat eri matoja. ja aivan hyvin voi antaa useinkin kuurin, jos on noin selvä epäilys että on loisia. vaikka kaksi lähes peräkkäin, jotta kaikki häipyisi varmasti. madot myös ovat eri kehitysvaiheessa koiran sisällä ja toiset on helpompi häätää. jos koira ei kotikonstein parane, vie koira eläinlääkäriin. hän tutkii mikä mato vaivaa ja osaa antaa oikeaa lääkettä.
Nyt kannattais kyllä viedä sinne lääkärille, tuollainen raju laihtuminen voi olla niin monen vaivan oire....toivotaan ettei ole mitään sen vakavampaa.
Niin... Kiitos vastauksista.... Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa, vaikka siltä se "tuntuukin"..
vaikka ei pentuja olekaan. mutta koira laihtui karvan lähdön aikana onnettomaksi. On kyllä aina ollut laihan sorttinen(Islannin lammaskoiran näköinen sekoitus).Huolestuin itse ja sitten ajattelin laittaa Vehnänalkioöljyä raejuustoon sekoitettuna kerran päivässä. Muutos oli huomattava: parissä päivässä turkki alkoi olla tuuhea ja nyt koira on saanut lihaa luittensa päälle.Ennen meilläkin selkäranka tuntui ja kylkiluut. Koira on aina ollut huono syömään mutta nyt öljy kuurin jälkeen ruoka maistuu tosissaan ja öljy menee hyvin kaupaksi.Oiva apu tämä öljy myös hormonaalisissa ongelmissa.