Kun tuo Keskipohjanmaa lehti muuttuu tabloid-kokoon se on hyvä uudistus ehdolla, että lehden hinta kutistuu samassa suhteessa kuin lehtikin.
Tabloud-Kepari
Kutistuu
557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Päin vastoin. Nyt lehdelle tuplahinta nykyiseen verrattuna. Lisäksi pitää mahdollistaa viikonlopputilaus (la-su) päivän hintaan. Lehti voitaisiin jättää julkaisematta maanantaisin ja torstaisin. Keskipohjanmaan "asiat ja asiattomuudet" mahtuvat hyvin viiteen lehteen/vko.
Eräs asia kummastuttaa yhä, vaikka olen siitä antanut palautetta jo vuosia sitten: Samat sudokut toistuvat 3-4 päivän välein. Luuleeko toimitus, että ne unohdetaan parissa päivässä. Edellisen lehtiuudistuksen yhteydessä esitin mm sudokuja lehteen, ja sepä toteutui heti kerralla, hah!...
Hah, olen tehnyt myös aloitteen sarjakuva sivuille. Jatkossa niissä olisi Aku Ankan seikkailuja ja Mustanaamio olisi saatava takaisin . Sudokujen tilalla voisi myös olla hirsipuu sana arvoitus tehtäviä, hah hah haaa!!!...
Aivan hvyin lehti voisi ilmestyä vaikka 5 pv viikossa, todellakin ma ja to voisi jäädä pois. Mielellään tilaisin vain su-la päivän lehdet jos se tulisi mahdolliseksi.
Jos olet nainen, niin suukkoja joka paikkaan ja halauksia sylin täydeltä. Jos olet mies, niin kiitokset harvinaisen myönteisestä kommentista.. Poikkeuksetta kaikki mielipiteeni "teilataan" ennen kuin ne on edes julkaistu. Sitä se kateus teettää, hah hah haaa!!!...
Olen myös tehnyt aloitteen paperin laadusta. Monissa tabloud lehdissä käytetään superkalenturoitua paperilaatua, joka ei sovellu lainkaan wc käyttöön. Säästämme vaimoni kanssa tuhansia vuodessa käyttämällä ainoastaan sanomalehtiä wc paperina. Olen tehnyt aloitteen paperin laadun pitämiseksi ennallaan ja viiden päivän lehdet riittävät hyvin tarpeisiimme, hah hah haaa!!!...