Olen toki vasta kuudentoista, mutta olen aika huolissani asiastani. Olen tähän mennessä ihastunut (ainakin se on aina tuntunut myös seksuaaliselta) melkein jokaiseen hyvään ystävääni. Tyttöihin siis. Poikien kanssa minulla sen sijaan käy niin, että olen ajatellut jokaista hyvänä poikaystäväehdokkaana mutta päätyntyt hyväksi kaveriksi.
Ei tämä muuten haittaisi, mutta on vaikeaa, kun haluaa ystävästään jotain aivan muuta kuin ystävä ajattelee.. olen jopa pilannut yhden ystävyyssuhteeni kenties juuri tämän takia. En vain enää kestänyt nähdä tyttöä ihastumisen lakattua.
Haluaisin kuitenkin aivan tavallisia, ihania ja pitkäkestoisia ystävyyssuhteita kuin epäonnistuneita rakkauksia. Enkä edes tiedä olenko lesbo. Tyttöihin ihastuminen tapahtuu minulla vain paljon kokonaisvaltaisemmin kuin poikiin ihastuminen.. Mietin jatkuvasti johtuuko tämä siitä että äitini ystäväpiiriin on aina kuulunut runsaasti homoseksuaaleja enkä siis ole koskaan pitänyt asiaa kummallisena. Ja haluaisin kuitenkin olla normaali. Niin kummallista.
Ei tämä muuten haittaisi, mutta on vaikeaa, kun haluaa ystävästään jotain aivan muuta kuin ystävä ajattelee.. olen jopa pilannut yhden ystävyyssuhteeni kenties juuri tämän takia. En vain enää kestänyt nähdä tyttöä ihastumisen lakattua.
Haluaisin kuitenkin aivan tavallisia, ihania ja pitkäkestoisia ystävyyssuhteita kuin epäonnistuneita rakkauksia. Enkä edes tiedä olenko lesbo. Tyttöihin ihastuminen tapahtuu minulla vain paljon kokonaisvaltaisemmin kuin poikiin ihastuminen.. Mietin jatkuvasti johtuuko tämä siitä että äitini ystäväpiiriin on aina kuulunut runsaasti homoseksuaaleja enkä siis ole koskaan pitänyt asiaa kummallisena. Ja haluaisin kuitenkin olla normaali. Niin kummallista.
Vastaukset 21
Vanhimmat
en siis ole ainoa. huraa. kaikki ystävät tuntuu olevan kauniita ja älykkäitä ja ihania, ja sitten sitä vaan huomaa ihastuneensa. ja pilaa kaiken olemalla kuin kissa pistoksissa koko ajan, ja ajattelee levottomia.
surkeaa.
Niin, no ainahan voi toivoa, että se ystäväkin olisi ihastunut...:) Mutta toisaalta se juuri saattaa olla se ystävyyden pilaava tekijä. Olen ainakin yrittänyt olla normaalisti...
Oletkos lukenut Helena Sinervon "Runoilijan talossa"? Eeva-Liisa Mannerkin oli kamalan rakastunut parhaaseen ystäväänsä.
"wannabee" vai jotain muuta?
mutta luulen asian olevan niin..
Kun vois hillitä itseään...
Siis mitä? Sinervohan elää rekisteröidyssä suhteessa naisen kanssa. Vai mitä tarkoititte?
ahaa, no sitä emme näemmä tienneet:D
parhaat ystävät on melkein heteroissa ja miehissä, en tajua miks tuun niitten kanssa niin hyvin juttuun!
Oon varmaan sitt niin äijä itte..mut tää sama kuvio toistuu aina vaan mihin meen! Hinttejen kanssa en kyllä oo koskaan päässy tunnetasolla tai muutenkaan koskaan mihinkään samaan kun heteromiesten!
Ja enkä puhu nyt seksistä..
ei tää nyt ollu itkuvirsi.. joskus sitä vaan ihmettelee itseensä ja elämää ja "kaikkee taivaan ja maan välillä" ..ja (ei koskaan)pitäs edes avautua AINAKAAN netissä, eiks niin;P?
olla niinkuin sun kaverit ja rakastut heihin siksi?
Mitäs jos sä elät ihan normaalia heteroteini aikaa jolloin rakastutaan piennimmästäkin syystä ja kohde voi olla tyttökkin tekemättä susta lesboa.
Ei susta lesboa tule vaikka sun äitis olisi, joten voit olla rauhassa.
Oletko ikinä ajatellut että esim "en vain kestänyt enään nähdä tyttöä ihastumisen lakattua" -lause kertoo aika paljon sinusta.
Joten katse peiliin hop ja aina kun rakastut ystävääsi niin meet tuijottelee sitä peiliä ja kirjoita tuo lause sinne, ehkä sulle aukee siitä pikkuhiljaa eroittelukyky ja pienoinen tunnekontrolli.
Mä luulen että sulla on pieni rakkauspuute ja tai et saa huomiota joten teet sitä itse yms yms.
Voit olla oikeassakin.. Niin moni asia riippuu asennoitumisesta. Ja ehkä en vain halua asennoitua niinkuin pitäisi. Ainahan voin yrittää, se saattaa toimia tai sitten ei:>
Sä et nimittäin luultavasti, toivottavsti oo rakastunu seksuaaliseslla mielellä ystäviïs, vaan toi tunne on rakkutta, ja syvää kiintymystä, muttei sen aina tarvii liittyy mihinkään muuhun..
On ihan mahdollista, että olet lesbo tai bi. Siihen suuntaanhan tuo ystäviin ihastuminen viittaa. Itselleni on käynyt aikalailla samoin.
Ala-asteen lopulla hoksin, että naispuoliset ystäväni merkitsevät minulle jollain lailla enemmän kuin muille, mutta en oikein osannut mieltää miten. Jotenkin ystävyydessä oli enemmän tunnetta mukana. Omat ystävyyssuhteeni olivat jotenkin kiihkeämpiä. Olisin ollut valmis tekemään ystävieni puolesta hyvinkin paljon (ainakin tiettyjen ystävien). Poikia kohtaan tunteet sen sijaan olivat aika laimeita. Minulla ei tuntunut olevan energiaa tehdä mitään ylimääräistä sen eteen, että pojat pitäisivät minusta. Ystävyydet ensin, pojat sitten -periaate. Ajattelin, että kun olen vanhempi, tilanne muuttuu. Mut ku...
Ihastuin yhteen ystävääni, siis ikäiseeni naisenpuoleen, jonka olin tuntenut jo monta vuotta. Ihastumisvaihetta kesti noin vuoden tai kaksi ja se alkoi, kun olin 15-vuotias.
Yritin samoihin aikoihin tapailla miespuolisiakin, mutta eivät ne oikein sytyttäneet. Ystävän kanssa oli kuitenkin mukava lähteä liikkeelle "miesmetsälle", mutta ilta ei aina ollut mukava. Ystäväni saattoi kiiinnostua jostain herrahenkilöstä ja jättää minut omaan seuraani. Minä olisin tarvinnut iltaani vain hänet enkä niitä miehiä.
Yritin jossain vaiheessa suudella ystävääni. Hän suuttui ja kielsi minua tekemästä mitään sellaista hänelle enää ikinä. Tottelin, ja ystävyytemme korjautui jotakuinkin ennalleen pikkuhiljaa. Minun ihastumiseni häntä kohtaan vähitellen hiipui vastakaiun puutteeseen, mutta ei se helppo prosessi ollut. Tunsin itseni hylätyksi, vaikka ystäväni oli edelleen ystäväni.
Ajan mittaan tuli muita ihastuksia. Joskus on käynyt niinkin, että olen ihastunut johonkin puolituttuun ja yrittänyt rakennella ystävyyttä (ystävyyden kautta, koska olin ihastunut, mutta en tiennyt, onko toinen osapuoli kiinnostunut minusta). Ja sitten vähän ajan kuluttua todennut, ettei se ihminen olekaan tarkemmin tutustuen sellainen, johon voisin rakastua. Siihen on loppunut ihastus ja "ystävyyskin", jota ei oikeastaan ollutkaan. Oli vain ystävystymisyritykseksi naamioitunutta ihastumista.
Myöhemminkin kuin 15-vuotiaana olen ihastunut ystäviini useita kertoja (vaikka en kaikkiin tietenkään). Useimpien osalta olen pitänyt sen omana tietonani. Ovat olleet parisuhteessa eläviä heteroita, joten en ole halunnut sotkea heidän elämäänsä enkä hankkia haavoja itselleni.
Kerroit äitisi suhtautuvan myönteisesti ei-heteroihin (sitä kai se tarkoittanee, kun hänen tuttavapiirissään heitä on). Olettasisin, että tämä on asia, joka antaa sinulle keskimääräistä enemmän henkistä tilaa etsiä omia ratkaisujasi. Et ole kasvanut tuomitsevassa ympäristössä, joten energiaa ei varmaankaan mene yhtä paljon kuin muilla sen miettimiseen, onko tämä nyt jotain kamalaa, jos pitää tytöistä.
Ei oo kamalaa. Tsemppiä sulle!
Voi kiitos, juuri tuollaista minä tarvitsin!
Sinun tarinasi kuulostaa aivan samanlaiselta kuin minun, melkeinpä kaikkia pieniä yksityiskohtiakin myöten.. Ei, kyllä minua pelottaa ja ihmetyttää, mikä sinänsä on varmasti tavallista, mutta toisaalta tunnen jonkinlaista kummaa helpotustakin.
Ehkä vaan jätän päättämättä asian nyt. Jos joku kysyy minulta mitä seksuaalista identiteettiä edustan, niin voinhan aina sanoa etten minä nyt vielä voi tietää:>
Oikeassa olet - ei asiaa tällä sekunnilla tarvitse päättää.
Ja toisaalta: asia kyllä selkenee ajan mittaan. Ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita siitä, mikä heidän seksuaalinen suuntautumisensa mahtaa olla, saavat sen selvitetyksi itselleen. Et ole iän kaiken miettimisvaiheessa.
Minusta ajatuksesi siitä, että sanot kyselijöille, että et tiedä, on hyvä ratkaisu. Jos sanot niin, et valehtele itsellesi etkä muille. Kaikille kyselijöille ei tosin tarvitse vastata lainkaan. Vastaatko vai et, riippuu ihan siitä, haluatko vastata.
Aurinkoista jatkoa!
Niin totta, olemme ihan oikeassa:)
Ihanaa kevättä sinullekin!
Olen huomannut itsessäni samanmoisen "ongelman", tosin en itse pidä sitä ongelmana, enää. Minulla on tapana ihastua ihmisiin, joista sittemmin on tullut parhaita ystäviäni. Ihastun sekä miehiin, että naisiin. Ihastumista kestää parista viikosta pariin kuukauteen. Olen huomannut tietyn kaavamaisuuden, joten olen myös välttynyt tekemästä pahempia tyhmyyksiä ja pilaamasta ystävyyssuhteita ihastumisen vuoksi.
Minä koen ihastumisen uuteen ystävään on vain hyvänä asiana. Sehän vain tarkoittaa sitä, että arvostaa toista ja näkee tässä jotain sellaista, joka on ihailemisen arvoista. Ei sitä välttämättä itsekään aina tiedä mihin sitä toisessa ihastuu. Elämänasenteeseen, älyyn tai vaikka kauniiseen hymyyn.
Juttelin ihan vähän aikaa sitten yhden parhaimman ystäväni kanssa asiasta. Hän kertoi ihastuvansa myös päivittäin, viikoittain. Tutustuessamme myös minuun. No, hän seurustelee viidettä vuotta ja on mies, joten se siitä. Erittäin hyviä ystäviä meistä on kuitenkin tullut.
Joskus teininä meni ihastumisen ja rakastumisen tunteet hieman sekaisin ja päädyin parhaan ystäväni kanssa sänkyyn. Meistä ei ikinä voisi tulla paria, mutta ystäviä olemme vieläkin. Jotenkin onnistuimme säätämään kaikenlaista tuhoamatta välejä.
Mitä haluan sanoa on, että opettelet erottamaan ihastumisen ja ihastumisen toisistaan. Ihastuminen menee ohitse, ihastuminen ei. Ota siitä sitten selvää.
tähän"Mitä haluan sanoa on, että opettelet erottamaan ihastumisen ja ihastumisen toisistaan." että opettele eroittamaan ihastuminen ja ihailu toisistaan.
Puhut ihan totta, ja tiedän toki että on olemassa ainakin kymmnenelaista erilaista ihastumista. Ainakin minulla asiat ovat niin:)
Vaikeinta onkin varmasti vain erottaa asiat toisistaan ja osata suhtautua niihin sen mukaisesti.
Taidan olla hieman maalainen, mutta minusta on olemassa vain yhtä ihastumista... En osaa selittää mistä siinä on kyse mutta tiedän kahdenkymmenen vuoden kokemuksella miltä se tuntuu. Ihastuttuani koen sekä henkistä levottomuutta (en esimerkiksi pysty keskittymään mihinkään) että fyysistä kipua, joka on yhtä aikaa nautinnollista ja tuskallista. Erityisen "kipeä" kohta ovat käteni, samoin käsivarret. Niitä särkee ja pistelee kuin olisin juuri kantanut viidenkymmenen kilon kivisäkkejä. Anteeksi jos tämä kuulostaa sekapäiseltä, mutta en osaa kuvailla asiaa tämän paremmin :)
Se on tietysti kummallinen asia että kielessämme on kymmeniä sanoja kuvaamaan ärtymystä, kiukkua, myrtyneisyyttä, pettymystä, katkeruutta, närää ja vihaa, mutta vain muutamia harvoja sanoja, jotka kertovat rakastumisesta, ihastumisesta tai kunnioituksesta.
Uskon että aika näyttää mitä olet. Mulla oli sun ikäisenä samanlaisia tuntemuksia ja sitten vaan onnistuin törmäämään samanlaisiin tyttöihin kuin itse olen... Ja hommat vaan eteni niinkuin eteni... Ja lepakko koen olevani.
Anna itsellesi siis aikaa, äläkä pakota itseäsi tiettyyn muottiin :)