Osho/zen ja Castaneda/"nagualismi"

Tellu

Kehotan jompaankumpaan tutustuneita lukemaan toisenkin kirjoja. Molempien kautta välittyy sama näkemys siitä kuinka ihmisen on purettava itsensä ehdollistumista joita hän on kerännyt mieleensä ympäristönsä paineen alaisena.

Kummankin opettajan/"opettajan" tiellä vaikuttaa suurimmalta vaaralta ns. ison pyörän heittäminen, sillä mentaalitason VAPAUS on vaikeimpia asioita maan päällä. Mutta ken sille tielle lähtee, ei enää joudu olemaan erilaisten uskontojen ja ismien dogmien alaisuudessa.

Jokainen oppi pitäisi nähdä eräänlaisena mielen harjoittamisen työkaluna, ei uskontona joka jäykistää ihmisen lopullisesti elämään kaavoihinsa kangistuneena elävältä kuolleen harmaata elämää.

Unohtaa ei tule myöskään Jungia ja hänen individuaatioteoriaansa...

26

1312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miranda

      Mä ite oon lukenut molempia, kuitenkin Osholta kaikki ja toiselta vain yhden.
      Olen lukenut elämäni varrella valtavasti, mutta todennut, että eniten on kuitenkin "opettanut" ihmisyydestä elämä itse.
      Tukea olen saanut juuri edelläkin mainituista kirjoista, yksinäisinä hetkinä.
      Joskus on saanut pientä kirkastusta ajatuksiinsa.

      Mutta itse elämän kokemus oli se, joka avasi täydellisesti silmäni, rikkoi egonpersoonallisuuteni kuoren ja sen jälkeen elämä onkin ollut yhtä ihmettä.
      En tarkoita, että mitään auvoista onnea, ehei, se on niin tuskaa, itkua, surua kuin iloa, onnea ja rakkauttakin tulvillaan, mutta katseeni on ehkä muutaman kyyneleen verran kirkkaampi ja sydämeni avoimempi....ehkä....

      On ollut todella "järkyttävääkin" todeta, miten paljon sitä on minuutensa muodostanut vain ulkoisten tekijöiden palautteen kautta.
      Miten pinnallista ja mieleen ja ajatteluun perustuvaa se voi olla.

      Mutta lukunautinnot on aina hienoja....
      idästä niitä on tullut paljon....=)

    • observation

      aikoinani (siis hihhuliaikana) lukenut em. teoksia, mutta niistä ei totuus löytynyt.

      Castanedan teokset perustuivat lähinnä hänen vilkkaaseen mielikuvitukseensa, joten todellisuuspohjaa niillä ei ollut.

      Oshon kymmenet Rolssit taas puhuvat omaa kieltänsä henkisistä arvoista ;)

      • Tellu

        Minä en harrasta hihhulointia, vaan pyrin kehittämään tietoisuuttani. Minulle on yksi lysti oliko Osholla vaikka 100 autoa, tai mistä Castaneda on aineistonsa repinyt. Pääasia on mitä kaikkea tietoisuus voi saada ja hyväksi käyttää muiden välittämästä aineistosta. Sillä että vain toteaa kaiken olevan hihhulointia ei saada aikaan lasta eikä p-skaa... Hihhulointi sopii esim. helluntalaisille ym. kielilläpuhujille...

        Tässä varmaan on liian vähän tilaa alkaa selvittää juurtajaksain miten koen oman henkisen tieni, mutta todellakaan kysymys ei ole mistään hetken höynähtämisestä tai USKOMISESTA siihen tai tähän asiaan. Usko sopii niille jotka eivät mistään mitään tiedä.

        Totuus löytyy, muuten, omasta päästä. Itsekunkin totuus.


      • observation
        Tellu kirjoitti:

        Minä en harrasta hihhulointia, vaan pyrin kehittämään tietoisuuttani. Minulle on yksi lysti oliko Osholla vaikka 100 autoa, tai mistä Castaneda on aineistonsa repinyt. Pääasia on mitä kaikkea tietoisuus voi saada ja hyväksi käyttää muiden välittämästä aineistosta. Sillä että vain toteaa kaiken olevan hihhulointia ei saada aikaan lasta eikä p-skaa... Hihhulointi sopii esim. helluntalaisille ym. kielilläpuhujille...

        Tässä varmaan on liian vähän tilaa alkaa selvittää juurtajaksain miten koen oman henkisen tieni, mutta todellakaan kysymys ei ole mistään hetken höynähtämisestä tai USKOMISESTA siihen tai tähän asiaan. Usko sopii niille jotka eivät mistään mitään tiedä.

        Totuus löytyy, muuten, omasta päästä. Itsekunkin totuus.

        kommenttini sai sinussa voimakkaan reaktion aikaan.....kannattaisikohan jatkaa niitä meditaatioharjoituksia? ;)

        "Totuus löytyy, muuten, omasta päästä. Itsekunkin totuus. "

        Näin varmasti voit itse uskoa, mutta mitään yleisesti pätevää et kuitenkaan pystyne esittämään. Ihminen voi uskoa omassa päässänsä vaikka keppihevoseen Jumalana, mutta totuuden kanssa sillä ei ole siis mitään tekemistä.

        Totuus ei voi koskaan olla relativistinen (siis vaihdella yksilöstä toiseen), tämä on aivan mahdoton ajatus, jos ajattelet loogisesti, etkä hihhuloi ;)


      • Tellu
        observation kirjoitti:

        kommenttini sai sinussa voimakkaan reaktion aikaan.....kannattaisikohan jatkaa niitä meditaatioharjoituksia? ;)

        "Totuus löytyy, muuten, omasta päästä. Itsekunkin totuus. "

        Näin varmasti voit itse uskoa, mutta mitään yleisesti pätevää et kuitenkaan pystyne esittämään. Ihminen voi uskoa omassa päässänsä vaikka keppihevoseen Jumalana, mutta totuuden kanssa sillä ei ole siis mitään tekemistä.

        Totuus ei voi koskaan olla relativistinen (siis vaihdella yksilöstä toiseen), tämä on aivan mahdoton ajatus, jos ajattelet loogisesti, etkä hihhuloi ;)

        Sanotaan nyt vaikka sillälailla että koen "totuuden" jollainlailla hyvin abstraktilla tavalla. "Uskon" että energia on ikuista, ja energia voi olla olemassa useissa eri muodoissa. Kaikki mitä on olemassa on ykseys, jonka ihminen voi paremmin kokea ns. huippukokemuksissa. Jotkut kokevat tämän meditoidessaan, toiset rukoillessaan. Joillekin ykseys on "jumala", toisille jotakin muuta. Hyväksyn tavallaan kaikki uskot, uskonnot ja opit, koska näen ne ERILAISINA tapoina lähestyä ykseyttä.

        Tästä asiasta on niin hemmetin vaikea puhua niin että kaikki muutkin ymmärtäisivät mitä tarkoitan, sillä jokaisella ihmisellä on erilaiset merkityksensä jopa yksittäisille sanoille. Jos sanon vaikkapa "rakkaus", joku ajattelee heti yhtyvää paria, joku toinen käsittää asian laajemmin. Välillä tuntuu että menee hermot kun yrittää kehittää mahdollisimman kompaktia näkemystä kokonaisuudesta, ja saa vain kuulla sieltä sun täältä että sitä tai tätä ei saa harrastaa koska se ei sattunut toimimaan tällä toisella yksilöllä. Ns. uskovaisten kanssa on tietysti vaikeinta, koska he näkevät saatanoita ja muuta kauheaa jokapuolella, jolloin mitään hedelmällistä keskustelua heidän kanssaan ei voi syntyä.

        Herää tietysti kysymys onko olemassa mitään keskustelua, kun jokaisella on kuitenkin se oma tiensä. Monikaan tätä ei tietenkään myönnä, sillä jotkut vielä kuvittelevat että on (JO) olemassa jokin totuus johon kaikkien tulee uskoa. Minulle se totuus on siis se energia-juttu kaikessa yksinkertaisuudessaan. Esim. Castaneda ja Osho ovat minulle työkaluja hahmottaa tätä perusasiaa. Erityisesti C. on ollut minulle tärkeä, koska minulla on muutamia kokemuksia joita voidaan kuvata hänen termeillään - vaikka hänen tuotantonsa olisikin täysin kokonaan mielikuvituksen tuotetta, mitä en usko. (Paino sanalla kokonaan.)

        Koska uskon energiaan, ja sen monimuotoisuuteen, olen halukas tutkimaan ennenkaikkea sitä voiko jonkinsorttinen energia reagoida ihmisen tahtoon. Ajatellaan nyt vaikka kaikenlaisia näkyjä mitä ihmiset ovat nähneet (Jeesus, N. Maria yms.) - onko kyseessä jonkinlainen mielen projektio ympäröivään maailmaan (ihmisiin jne.)? Mitä kaikkea voidaan saavuttaa manipuloimalla mieltä?

        Tähän ei riitä vastaukseksi se että turha edes tutkia. Ihmiskunta ei olisi keksinyt edes tulta jos joku olisi heittäytynyt auktoriteetiksi ja todennut että huuhaata koko ajatus että ihminen voi itse sytyttää tulen...

        Toivottavasti tutkimus ei tule koskaan pysähtymään, eikä takerruta tällä hetkellä (oli kyseessä mikä hetki hyvänsä) vallalla oleviin näkemyksiin. Emme ole vielä lähelläkään minkään sortin absoluuttista totuutta. Siksi jokaiselle sallittakoon oma tapansa lähestyä omaa versiotaan totuudesta, sillä vain aavistuksia siitä on olemassa itsekullakin. Oli sitten kyseessä tiedemies, harras uskovainen tai tällainen harrastelija-ajattelija.


      • pht
        Tellu kirjoitti:

        Sanotaan nyt vaikka sillälailla että koen "totuuden" jollainlailla hyvin abstraktilla tavalla. "Uskon" että energia on ikuista, ja energia voi olla olemassa useissa eri muodoissa. Kaikki mitä on olemassa on ykseys, jonka ihminen voi paremmin kokea ns. huippukokemuksissa. Jotkut kokevat tämän meditoidessaan, toiset rukoillessaan. Joillekin ykseys on "jumala", toisille jotakin muuta. Hyväksyn tavallaan kaikki uskot, uskonnot ja opit, koska näen ne ERILAISINA tapoina lähestyä ykseyttä.

        Tästä asiasta on niin hemmetin vaikea puhua niin että kaikki muutkin ymmärtäisivät mitä tarkoitan, sillä jokaisella ihmisellä on erilaiset merkityksensä jopa yksittäisille sanoille. Jos sanon vaikkapa "rakkaus", joku ajattelee heti yhtyvää paria, joku toinen käsittää asian laajemmin. Välillä tuntuu että menee hermot kun yrittää kehittää mahdollisimman kompaktia näkemystä kokonaisuudesta, ja saa vain kuulla sieltä sun täältä että sitä tai tätä ei saa harrastaa koska se ei sattunut toimimaan tällä toisella yksilöllä. Ns. uskovaisten kanssa on tietysti vaikeinta, koska he näkevät saatanoita ja muuta kauheaa jokapuolella, jolloin mitään hedelmällistä keskustelua heidän kanssaan ei voi syntyä.

        Herää tietysti kysymys onko olemassa mitään keskustelua, kun jokaisella on kuitenkin se oma tiensä. Monikaan tätä ei tietenkään myönnä, sillä jotkut vielä kuvittelevat että on (JO) olemassa jokin totuus johon kaikkien tulee uskoa. Minulle se totuus on siis se energia-juttu kaikessa yksinkertaisuudessaan. Esim. Castaneda ja Osho ovat minulle työkaluja hahmottaa tätä perusasiaa. Erityisesti C. on ollut minulle tärkeä, koska minulla on muutamia kokemuksia joita voidaan kuvata hänen termeillään - vaikka hänen tuotantonsa olisikin täysin kokonaan mielikuvituksen tuotetta, mitä en usko. (Paino sanalla kokonaan.)

        Koska uskon energiaan, ja sen monimuotoisuuteen, olen halukas tutkimaan ennenkaikkea sitä voiko jonkinsorttinen energia reagoida ihmisen tahtoon. Ajatellaan nyt vaikka kaikenlaisia näkyjä mitä ihmiset ovat nähneet (Jeesus, N. Maria yms.) - onko kyseessä jonkinlainen mielen projektio ympäröivään maailmaan (ihmisiin jne.)? Mitä kaikkea voidaan saavuttaa manipuloimalla mieltä?

        Tähän ei riitä vastaukseksi se että turha edes tutkia. Ihmiskunta ei olisi keksinyt edes tulta jos joku olisi heittäytynyt auktoriteetiksi ja todennut että huuhaata koko ajatus että ihminen voi itse sytyttää tulen...

        Toivottavasti tutkimus ei tule koskaan pysähtymään, eikä takerruta tällä hetkellä (oli kyseessä mikä hetki hyvänsä) vallalla oleviin näkemyksiin. Emme ole vielä lähelläkään minkään sortin absoluuttista totuutta. Siksi jokaiselle sallittakoon oma tapansa lähestyä omaa versiotaan totuudesta, sillä vain aavistuksia siitä on olemassa itsekullakin. Oli sitten kyseessä tiedemies, harras uskovainen tai tällainen harrastelija-ajattelija.

        Olen päätynyt samoihin päätelmiin, että jos Castaneda oli keskinyt kaiken mielikuvituksestaan, niin silti sattumalta tai kohtalon johdattamana hänen näkemyksensä ja visionsa ovat tietyissä kohden totta. Ja se kohta on "Unennäön taito". Nykyään samantyppisestä ilmiöstä puhutaan nimellä "Lucid Dreaming". Siunausta ja viisautta tiellesi.


      • observation
        Tellu kirjoitti:

        Sanotaan nyt vaikka sillälailla että koen "totuuden" jollainlailla hyvin abstraktilla tavalla. "Uskon" että energia on ikuista, ja energia voi olla olemassa useissa eri muodoissa. Kaikki mitä on olemassa on ykseys, jonka ihminen voi paremmin kokea ns. huippukokemuksissa. Jotkut kokevat tämän meditoidessaan, toiset rukoillessaan. Joillekin ykseys on "jumala", toisille jotakin muuta. Hyväksyn tavallaan kaikki uskot, uskonnot ja opit, koska näen ne ERILAISINA tapoina lähestyä ykseyttä.

        Tästä asiasta on niin hemmetin vaikea puhua niin että kaikki muutkin ymmärtäisivät mitä tarkoitan, sillä jokaisella ihmisellä on erilaiset merkityksensä jopa yksittäisille sanoille. Jos sanon vaikkapa "rakkaus", joku ajattelee heti yhtyvää paria, joku toinen käsittää asian laajemmin. Välillä tuntuu että menee hermot kun yrittää kehittää mahdollisimman kompaktia näkemystä kokonaisuudesta, ja saa vain kuulla sieltä sun täältä että sitä tai tätä ei saa harrastaa koska se ei sattunut toimimaan tällä toisella yksilöllä. Ns. uskovaisten kanssa on tietysti vaikeinta, koska he näkevät saatanoita ja muuta kauheaa jokapuolella, jolloin mitään hedelmällistä keskustelua heidän kanssaan ei voi syntyä.

        Herää tietysti kysymys onko olemassa mitään keskustelua, kun jokaisella on kuitenkin se oma tiensä. Monikaan tätä ei tietenkään myönnä, sillä jotkut vielä kuvittelevat että on (JO) olemassa jokin totuus johon kaikkien tulee uskoa. Minulle se totuus on siis se energia-juttu kaikessa yksinkertaisuudessaan. Esim. Castaneda ja Osho ovat minulle työkaluja hahmottaa tätä perusasiaa. Erityisesti C. on ollut minulle tärkeä, koska minulla on muutamia kokemuksia joita voidaan kuvata hänen termeillään - vaikka hänen tuotantonsa olisikin täysin kokonaan mielikuvituksen tuotetta, mitä en usko. (Paino sanalla kokonaan.)

        Koska uskon energiaan, ja sen monimuotoisuuteen, olen halukas tutkimaan ennenkaikkea sitä voiko jonkinsorttinen energia reagoida ihmisen tahtoon. Ajatellaan nyt vaikka kaikenlaisia näkyjä mitä ihmiset ovat nähneet (Jeesus, N. Maria yms.) - onko kyseessä jonkinlainen mielen projektio ympäröivään maailmaan (ihmisiin jne.)? Mitä kaikkea voidaan saavuttaa manipuloimalla mieltä?

        Tähän ei riitä vastaukseksi se että turha edes tutkia. Ihmiskunta ei olisi keksinyt edes tulta jos joku olisi heittäytynyt auktoriteetiksi ja todennut että huuhaata koko ajatus että ihminen voi itse sytyttää tulen...

        Toivottavasti tutkimus ei tule koskaan pysähtymään, eikä takerruta tällä hetkellä (oli kyseessä mikä hetki hyvänsä) vallalla oleviin näkemyksiin. Emme ole vielä lähelläkään minkään sortin absoluuttista totuutta. Siksi jokaiselle sallittakoon oma tapansa lähestyä omaa versiotaan totuudesta, sillä vain aavistuksia siitä on olemassa itsekullakin. Oli sitten kyseessä tiedemies, harras uskovainen tai tällainen harrastelija-ajattelija.

        kirjoituksestasi ;) Muutamaa asiaa vielä kommentoisin.

        "Sanotaan nyt vaikka sillälailla että koen "totuuden" jollainlailla hyvin abstraktilla tavalla. "Uskon" että energia on ikuista, ja energia voi olla olemassa useissa eri muodoissa. Kaikki mitä on olemassa on ykseys, jonka ihminen voi paremmin kokea ns. huippukokemuksissa. Jotkut kokevat tämän meditoidessaan..."

        Energia varmaankin muuttaa muotoansa, siitä ei liene epäilystä. On kuitenkin erittäin vaikeaa uskoa siihen, että jostakin persoonattomasta ikuisesta energiasta olisi syntynyt persoonallista elämää (kuten ihminen), tämä on mielestäni loogisessa ristiriidassa itsensä kanssa.

        Olen itsekin aikaisemmin harrastanut aktiivisesti meditaatiota (TM) noin yhdeksän vuotta, ja välillä koin aikamoisia tiloja. Puhutaan ns. "pure consciousnes" (puhtaan tietoisuuden) tiloista, joissa ei ole mukana enää yhtään "häiritsevää" ajatusta. Tätä tilaa on todella vaikea kuvailla henkilölle, joka ei itse ole kokenut vastaavaa. Psykologisesti tila voitaisiin selittää eräänlaiseen transsitilaan vaipumisena. Vaikka harrastin ahkerasti meditaatiota ja lueskelin valtavan määrän idän filosofiaan liittyvää materiaalia, en kuitenkaan koskaan voinut sanoa, että olisin löytänyt sen Totuuden, jota janosin, ennen kuin tapahtui täysin itsestäni riippumaton asia (uskallan väittää, että se oli lähtöisin Jumalasta), joka muutti aikaisemman etsimisen suuntani melkoisen totaalisesti. Tällä hetkellä koen löytäneeni sen Totuuden, jota aktiivisesti etsin 9 v., ja se Totuus löytyi kristinuskon Jumalasta :)

        Toivotan sinulle siunausta Totuuden etsimisessäsi, voin hyvin samaistua tilanteeseesi.


      • pht
        observation kirjoitti:

        kirjoituksestasi ;) Muutamaa asiaa vielä kommentoisin.

        "Sanotaan nyt vaikka sillälailla että koen "totuuden" jollainlailla hyvin abstraktilla tavalla. "Uskon" että energia on ikuista, ja energia voi olla olemassa useissa eri muodoissa. Kaikki mitä on olemassa on ykseys, jonka ihminen voi paremmin kokea ns. huippukokemuksissa. Jotkut kokevat tämän meditoidessaan..."

        Energia varmaankin muuttaa muotoansa, siitä ei liene epäilystä. On kuitenkin erittäin vaikeaa uskoa siihen, että jostakin persoonattomasta ikuisesta energiasta olisi syntynyt persoonallista elämää (kuten ihminen), tämä on mielestäni loogisessa ristiriidassa itsensä kanssa.

        Olen itsekin aikaisemmin harrastanut aktiivisesti meditaatiota (TM) noin yhdeksän vuotta, ja välillä koin aikamoisia tiloja. Puhutaan ns. "pure consciousnes" (puhtaan tietoisuuden) tiloista, joissa ei ole mukana enää yhtään "häiritsevää" ajatusta. Tätä tilaa on todella vaikea kuvailla henkilölle, joka ei itse ole kokenut vastaavaa. Psykologisesti tila voitaisiin selittää eräänlaiseen transsitilaan vaipumisena. Vaikka harrastin ahkerasti meditaatiota ja lueskelin valtavan määrän idän filosofiaan liittyvää materiaalia, en kuitenkaan koskaan voinut sanoa, että olisin löytänyt sen Totuuden, jota janosin, ennen kuin tapahtui täysin itsestäni riippumaton asia (uskallan väittää, että se oli lähtöisin Jumalasta), joka muutti aikaisemman etsimisen suuntani melkoisen totaalisesti. Tällä hetkellä koen löytäneeni sen Totuuden, jota aktiivisesti etsin 9 v., ja se Totuus löytyi kristinuskon Jumalasta :)

        Toivotan sinulle siunausta Totuuden etsimisessäsi, voin hyvin samaistua tilanteeseesi.

        >>ennen kuin tapahtui täysin itsestäni riippumaton asia


      • observation
        pht kirjoitti:

        >>ennen kuin tapahtui täysin itsestäni riippumaton asia

        yritän huomenna ehtiä vastaamaan kysymykseesi...on meinaan pikkasen pitkä tarina, ja tänään työt painaa päälle :)


      • pht
        observation kirjoitti:

        yritän huomenna ehtiä vastaamaan kysymykseesi...on meinaan pikkasen pitkä tarina, ja tänään työt painaa päälle :)

        odotellen :)


      • Miranda

        ...henkisyyden ja Rolssit??

        Ne eivät ole mitenkään ristiriidassa henkisyyden kanssa. Ennemminkin päinvastoin. =)
        Ihminen joka on löytänyt itsessään "syvän arvokkuuden"/ikuisuuden, tuottaa omalla "tilallaan" itselleen kokemuksia, jotka nivoutuvat ja täydentävät myös materiassa kuin mielen tasolla hänen olemustaan. Tuovat sitä ikäänkuin "nähdyksi", koetuksi.

        Se on "totta" =), että "totuus" ei löydy mistään itsen ulkoupuolelta, joskaan ei välttämättä mistään mystisestä omasta sisäisestä tietopankistakaan, vaan ehkä ennemmin omien kokemuksien ja tietoisuuden kautta.

        Kaikki käsitteellistäminen on jonkin koetun yritystä hahmotuttaa jotain syvää kokemuksellisuutta "käsinkosketeltavaksi" ja mielellä ymmärretyksi.

        Lieneekö olevan harhaankin johtavaa, kun puhutaan "totuuden" etsimisestä ja löytämisestä??
        Ainakin helposti ihmisellä on taipumus käsiteellistää ja asettaa raameihin sanan "totuus" sisältö ja merkitys.
        Ikäänkuin totuus olisi jotain absraktia käsinkosketeltavaa tai tai siihen voisi päästä jotenkin "tilallisesti" käsiksi.
        Ikäänkuin se olisi jotain paikallaan pysyvää, johon voi päästä käsiksi aina samassa muodossa.

        Minun kokemukseni mukaan ns. "totuus" on alati muuttuvaa, tässä hetkessä(ikuisuudessa) olemista tietoisena.
        Sen ymmärtämistä, että kaikki käsitteellistäminen on jo "vanhaa tietoa".
        Tuntuu, että ihmisolennolla on vankka taipumus ja halu "vangita" "totuus" itselleen.
        Epäilen, että mitään "totuutta" on edes olemassa. Ei ainakaan missään paikallaan pysyvässä muodossa ja muodossa, että sen voisi jotenkin kokein totuudeksi todistaa ja käsitteellistää.

        Luin juuri mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten oltiin tutkittu eri tietoisuuden tiloja ja etsitty aivoista alueita, jotka ovat aktiivisina ja ei aktiivisina tietyissä kokemuksen tiloissa.
        Se tavallaan "vesitti" kaikki ihmisen yritykset käsitteellistää jokin "tuntematon" "totuudeksi", joksikin itse ulkopuolella olevaksi mystisyydeksi.
        Lähinnä artikkeli käsitteli jumalkokemuksia, ja meditaatiota.
        Myös mm.ssa Einstainin havaintoja oli siinä käytetty.

        Minusta artikkelissa oli paljon perää, mutta myös huomion arvoista oli se, että sekin artikkeli oli "loihdittu" mielellä käsittellistäen ja tuntui, että kaiken lähtökohtana oli se, että aivot ihmisessä, on "johtava-keskus" ja kaiken alullepanija. Jos artikkelin tekijän ja muiden siihen osallistuneiden johtoajatuksena olisi erilainen näkökulma, vaikka että aivot ovat pelkkä "sähköinen keskus", joka saattaa jonkin jo muualta tulleen "tunnekokemuksen"/"tilan" yms. vastaavan "fyysiseen muotoon" ihmisen kehossa, olisi artikkeli ollut aivan erilainen.

        Lieneekö niin, että on täysi ympyrä "ykseys", ei ole alkua, eikä loppua, eikä näin ollen mitään "totuutta" joka on yksi ja oikea.
        Mielenkiintoista miettiä, mikä saa aikaan aivoissa tapahtuvat sähköisetkin tilat, jotka taas synnyttävät erilaisia kokemuksia kehossa ja mielen ja alitajunnan tiloja?
        Kipu/tuntemus/tila, voi aktivoitua ihmisen itsen ulkopuolelta tulevan ärsykkeen kautta ja ihminen persoonallisuudessaan, kokee joko fyysistä kipua tai tunnekipua. Aivot ovat siinä välissä "lähettäneet käskyn kokea" jokin jossain muodossa ärsykkeen tullessa. Mieli ja persoona on muokannut kokemuksen, ihmisen koko historian/kansallisen/perinnöllisen yms.ennalta olevan kokemuksen ja käsitysmaailman mukaan.
        Koko ketju voi lähteä myös liikkeelle ihmisestä itsestään ja ilmentyä vastaavasti ulkoisessa.
        Ihminenhän on persoonana "sisäisen maailmansa" summa ja ulkoinen kokemusmaailmansa myös peilaa sitä.
        Mielenkiintoisinta tässä on, mikä on alku, se josta kaikki lähtee syvimmässä ja alkuperäisimmässä muodossan liikkeelle. Vai kierretäänkö me vain alati loputonta kehää....=)
        Kuka uskaltaa hypätä "kehästä" ja katsella koko kehää ja kokea tietoisena?? =)

        Minusta on ollut todella kiinnostavaa oman elämän kokemuksien kautta ja muiden kokemuksia lukien ja kuunnellen, huomata, että hyvin usein, on kysymys siitä, että mistä kohtaa ympyrää ihminen aloittaa jotopäätöstensä tekeminen, sellaiseksi määräytyy hänen "totuutensa".

        Esim. ihmisen kipurata, fyysisessä kehossa on todella mielenkiintoinen ja ken siitä tietää, voi todeta muutakin elämänkulusta sen perusteella.


      • Tellu
        observation kirjoitti:

        kirjoituksestasi ;) Muutamaa asiaa vielä kommentoisin.

        "Sanotaan nyt vaikka sillälailla että koen "totuuden" jollainlailla hyvin abstraktilla tavalla. "Uskon" että energia on ikuista, ja energia voi olla olemassa useissa eri muodoissa. Kaikki mitä on olemassa on ykseys, jonka ihminen voi paremmin kokea ns. huippukokemuksissa. Jotkut kokevat tämän meditoidessaan..."

        Energia varmaankin muuttaa muotoansa, siitä ei liene epäilystä. On kuitenkin erittäin vaikeaa uskoa siihen, että jostakin persoonattomasta ikuisesta energiasta olisi syntynyt persoonallista elämää (kuten ihminen), tämä on mielestäni loogisessa ristiriidassa itsensä kanssa.

        Olen itsekin aikaisemmin harrastanut aktiivisesti meditaatiota (TM) noin yhdeksän vuotta, ja välillä koin aikamoisia tiloja. Puhutaan ns. "pure consciousnes" (puhtaan tietoisuuden) tiloista, joissa ei ole mukana enää yhtään "häiritsevää" ajatusta. Tätä tilaa on todella vaikea kuvailla henkilölle, joka ei itse ole kokenut vastaavaa. Psykologisesti tila voitaisiin selittää eräänlaiseen transsitilaan vaipumisena. Vaikka harrastin ahkerasti meditaatiota ja lueskelin valtavan määrän idän filosofiaan liittyvää materiaalia, en kuitenkaan koskaan voinut sanoa, että olisin löytänyt sen Totuuden, jota janosin, ennen kuin tapahtui täysin itsestäni riippumaton asia (uskallan väittää, että se oli lähtöisin Jumalasta), joka muutti aikaisemman etsimisen suuntani melkoisen totaalisesti. Tällä hetkellä koen löytäneeni sen Totuuden, jota aktiivisesti etsin 9 v., ja se Totuus löytyi kristinuskon Jumalasta :)

        Toivotan sinulle siunausta Totuuden etsimisessäsi, voin hyvin samaistua tilanteeseesi.

        Kumma kyllä luulin eli oletin että olet taipunut materialismin kannalle petyttyäsi siihen ettei esim. C. voinut tarjota sinulle mitään. Enpä olisi uskonut että oletkin nimenomaan valinnut kristillisen tien.

        Luulenpa, että et voi samaistua "tilanteeseeni", koska sinulla on luonnollisesti erillisenä ja erilaisena ihmisenä ollut täysin erilainen polku. Olen aiemminkin, kun elämässäni painottui teosofia, kohdannut ihmisen joka oli ensin ollut henkeen ja vereen teosofi, ja sitten pamahtanut uskoon. Hänkin ajatteli tietävänsä jotakin minun "tilanteestani", ja luultavasti oletti että kuljen samaa polkua kuin hän. Mutta totuushan on, (mitä kristin-uskovainen ei ehkä hyväksy?) että jokaisella todellakin on se oma reittinsä kohti totuutta. Meillä on vain likiarvo totuudesta, olemme kuin likinäköisiä kun suunnistamme sitä kohti. Jotkut meistä pääsevät lähemmäs ja näkevät tarkemmin. Mutta voiko ihmisen mieli koskaan kokea absoluuttisesti mitä TODELLA on olemassa?

        Olen viime aikoina kokeillut tosissani (verbaalisten) ajatusten poissulkemista, ja sanoisin että ne äärimmäisen lyhyet hetken kun siinä onnistun ovat enemmän todellisuutta kuin ne hetket joina sinnetänne laukkaavat ajatukset sumentavat mieltä. Kokiessani tilaa jossa en jatkuvasti puhu sisälläni tunnen miten ympäröivän maailman äänet ikäänkuin voimistuvat, minusta tulee enemmän havainnoitsija kuin itseensä vajonnut ja oman napansa parissa askarteleva maailmasta eristetty yksikkö.

        En voisi ikinä uskoa enkä luottaa ihmisen kaltaiseen jumalaan. Ihmisenä oleminen on vajavaista ja ihmiseksi tullakseen on oltava erillinen kokonaisuudesta. Energia, joka on kaikki-mitä-on, sisältää kaiken, myös mahdollisuuden tietoisena olemiseen. Jos se Yksi jonka osia kaikki olemassaoleva on oli alunperin tietoinen itsestään - hyvä. Silloin olemassaolo olisi ehkä kehittymistä sitä oivallusta kohti, että voi saavuttaa tuon alkuperäisen tietoisuudentilan (ja "yhtyä jumaluuteen"). En itse saa mitään kristin-uskomisesta irti, koska se tuntuu kieltävän oppimisen, tutkimisen ja kehittymisen kaikilla tasoilla. Toisaalta ymmärrän että sillä tiellä korostetaan ylpeydestä poispyrkimistä, mitä arvostan kovasti. Mikäli en itse olisi liian itsetärkeä, en olisi alunperinkään kirjoittanut tänne. Jos ihminen takertuu omaan vajavaiseen egoonsa, hän ei ikinä tule näkemään mitä-todella-on-olemassa, hän vain heijastaa kaikkialle omaa minuuttaan - kenties jumalakäsitykseensäkin.


      • observation
        pht kirjoitti:

        odotellen :)

        Olen opiskellut pääaineena psykologiaa (sivuaineet: sosiaalipsykologia, filosofia ja sosiologia). Aloittaessani psykologian opintoni, huomasin heti alussa, että psykologiassa ei ole mitään yhtä ”suurta kertomusta”, teoriaa, joka selittäisi kaikki inhimilliseen maailmaan kuuluvat asiat. Tämä tuntui aluksi hieman hankalalta, koska erilaiset teoriat ”riitelivät” keskenään ja tämän pohjalta ei todellakaan ollut löydettävissä mitään yhtä totuutta. Edellinen ristiriita oli kuitenkin ratkaistavissa sen pohjalta kun tietämykseni eri asioista laajeni ja samalla kehittyi kriittinen ajattelu. Ratkaisuna oli jonkinlainen synteesi suhteessa eri teorioihin. Eli katsoin asian olevan sillä tavoin, että jokainen teoria sisältää olennaisia ja tärkeitä asioita eri asioista, mutta riippuen kontekstista ja asiasta, lähestymistapa oli joustavasti mukautettavissa tiettyyn tilanteeseen ja tapaukseen. Ihminen on moniulotteinen olento, ja mielestäni on edelleen hyvä asia, että ihmistä voidaan lähestyä eri näkökulmista myös erilaisia teorioita silmällä pitäen. En kuitenkaan väitä sitä, että olisin ajattelussani täysin relativistinen, koska kyllä minua psykologian alaltakin on tietyt teoriat puhutelleet toisia enemmän. Joten tässäkin kriittinen ja avoin suhtautumistapa on ollut eduksi.

        En ole omassa elämässäni juurikaan ”kumarrellut auktoriteetteja” niiden itsensä vuoksi (esim. armeijassa), koska mielestäni auktoriteettiasema tulee ansaita, eikä sitä tule ottaa itsestään selvyytenä, niin kuin monet auktoriteetit itse mielellään haluavat ajatella. Joka tapauksessa jos mietin koulutustani ja elämääni, voin päätyä sellaiseen yhteenvetoon, että olen tottunut ajattelemaan avoimesti, kriittisesti, monet näkökulmat huomioon ottavasti, ei-autoritaarisesti ja ”relativistisesti”. Tämä ajattelutapa on edelleen käypä tieteen maailmassa, mutta jos mennään sitten henkiseen kehitykseen ja uskonnollisiin asioihin niin…

        Itse olen toiminut ”totuuden etsijänä” jo useita vuosia, ja ehkäpä todellinen henkisen tien kulkemiseni alkoi vuonna 1992, jolloin törmäsin yliopistossa luennolle, joka käsitteli ”Intian filosofiaa”, ja samana vuonna tutustuin myös transsendentaaliseen meditaatioon ™, jota olen harjoittanut noin seitsemän vuotta. Meditaatiossa on ollut erilaisia vaiheita, ja täytyy myöntää, että jotkut saamani kokemukset ovat olleet lähellä ns. ”autuuden kokemusta”, joita minun on ollut erittäin vaikea selittää tieteellisin keinoin. Tosin yksi psykologinen selitys voisi olla kokemani transsitilat, eli muuntuneet tajunnantilat. Lisäksi olen käynyt pitkiä, sy-vällisiä keskusteluja erilaisten uskonnollisten ryhmittymien kanssa. Olen siis tutustunut erilaisiin idän filosofioihin ja uskontoihin omasta mielestäni melko perusteellisesti sekä tiedon että kokemisen tasolla, mutta en voinut kuitenkaan koskaan väittää, että olisin löytänyt lopullisen ”totuuden”.

        Ensimmäinen ”kolaus”, särö omaan uskonnolliseen/henkiseen maailmankuvaani tapahtui silloin kun luin otteita Stefan Gustavssonin kirjasta; "Perusteltu Usko". Tällöin kohdallani toimi psykologiasta tuttu käsitepari ”kognitiivinen dissonanssi”, eli käytän seuraavaa sitaattia Miikka Ruokasen kirjasta ”Milloin maailma loppuu (s. 50-51)” havainnollistaakseni asiaa: ”Jos ihminen joutuu myöntämään sen, että hänen uskonnollinen vakaumuksensa, jonka varaan hän on rakentanut koko maailmankatsomuksensa, onkin –ainakin- osittain valheellinen, tuloksena on sietämättömän suuri emotionaalinen ja psyykkinen pettymys ja tuska. Välttääkseen tätä tuskaa ihminen yksin-kertaisesti ei ota ilmiselviä tiedollisia tosiasioita, vaan torjuu ne ja jatkaa ”hyvässä uskossa”. Vanhassa urassa jatkaminen on vähemmän tuskallista kuin totuudenmukainen muutos. Omaksuttujen uskomusten vastaiset tosiasiat rationalisoidaan eli selitetään pois mitä eriskummallisimmilla tavoilla.” Niin, edellinen teoria toimi kohdallani siten, että alun ahdistuksen ja hämmennyksen jälkeen jatkoin meditaatio-harjoituksia entistä ahkerammin ja keskityin älyllisiin pohdintoihin. Mutta sitten tapahtui ”jotakin”, joka pysäytti minut totaalisesti pohtimaan kulkemaani suuntaa. Olin nimipäivänäni illalla kirjoittamassa us-konnollista tekstiä, kun juuri samaan aikaan sain onnentoivotukset kaimaltani, entiseltä koulukaveriltani puhelimitse (emme koskaan olleet todella hyviä ystäviä), josta en ollut kuullut yli kahteen ja puoleen vuoteen yhtään mitään. En aluksi tunnistanut edes hänen ääntänsä (mitä vertauskuvallisuutta, tulet huomamaan), mutta sitten hän esitteli itsensä. Juttelimme alussa niitä näitä ja lopuksi hän kertoi varsinaisen syyn soittamiseen (emmehän olleet pitkään aikaan olleet missään tekemisissä toistemme kanssa). Kaverini on ensinnäkin ns. aito kristitty, ja hän kertoi vähän aikaan sitten nähneensä erittäin vaikuttavan unen, jossa minä olin ns. päähenkilön roolissa, ja unessa minulla oli paha olla. Koska uni oli ollut erittäin vaikuttava laatuaan (kaverini oli kerran aikaisemmin nähnyt vas-taavan unen, jonka jälkeen hänen paras ystävänsä oli tehnyt itsemurhan, tämä uni tosin voidaan selittää myös psykologian kautta), kaverini oli ottanut veljeni kautta minun puhelinnumeron selville ja soitti sitten minulle. Sitten selitysosuuteen, uni voidaan tietenkin nähdä MELKOISENA SATTUMANA (en ollut missään tekemisissä ex-luokkakaverini kanssa pitkään aikaan, hänkään ei todennäköisesti ole minua juuri ajatellut, en ole käynyt hänen kanssaan koskaan syvällisiä uskonnollisia keskusteluja, miksi hän näki unen juuri minusta eikä esimerkiksi veljestäni, jonka hän tuntee aivan samalla tavalla?, miksi uni oli niin vaikuttava, että hänen piti toimia sen mukaan?, miksi hän näki unensa juuri sillä hetkellä kun itsekin olen pohtinut elämän perimmäisiä asioita?, miksi hän ei vaan tavallisesti soittanut ja kysellyt kuulumisia, vaan lähestyi minua nimenomaan mer-kityksellisen unen kautta, itse arvostan unia suuresti ja tein psykologiassa graduni nimenomaan unista…aikamoisia sattumia, vai mitä? Toinen se-litysvaihtoehto voisi olla se, että kaverini soitto edustaisi jotain muuta kuin melkoista sattumaa, eli että jos Jumala on olemassa kristillisessä mielessä, mikä olisi voinut olla parempi tapa ilmoittaa minulle siitä, että olin kenties kulkemassa väärään suuntaan totuuden etsimisessäni? Itse kallistuin ”Jumalaan” uskoneena jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle.

        Tässä tämä tarina noin päällisin puolin.


      • eräs

        Oshoa ei ainakaan pääse syyttämään tekopyhyydestä hänhän kirjoissaan yritti vakuuttaa, ettei ihminen tarvitse välttämättä edes opettajaa, silti hänellä riitti seuraajia. Jotain se mies on sanonut. mm ainakin sen että kaikki uskovaiset ovat pelkureita :)


      • observation
        Tellu kirjoitti:

        Kumma kyllä luulin eli oletin että olet taipunut materialismin kannalle petyttyäsi siihen ettei esim. C. voinut tarjota sinulle mitään. Enpä olisi uskonut että oletkin nimenomaan valinnut kristillisen tien.

        Luulenpa, että et voi samaistua "tilanteeseeni", koska sinulla on luonnollisesti erillisenä ja erilaisena ihmisenä ollut täysin erilainen polku. Olen aiemminkin, kun elämässäni painottui teosofia, kohdannut ihmisen joka oli ensin ollut henkeen ja vereen teosofi, ja sitten pamahtanut uskoon. Hänkin ajatteli tietävänsä jotakin minun "tilanteestani", ja luultavasti oletti että kuljen samaa polkua kuin hän. Mutta totuushan on, (mitä kristin-uskovainen ei ehkä hyväksy?) että jokaisella todellakin on se oma reittinsä kohti totuutta. Meillä on vain likiarvo totuudesta, olemme kuin likinäköisiä kun suunnistamme sitä kohti. Jotkut meistä pääsevät lähemmäs ja näkevät tarkemmin. Mutta voiko ihmisen mieli koskaan kokea absoluuttisesti mitä TODELLA on olemassa?

        Olen viime aikoina kokeillut tosissani (verbaalisten) ajatusten poissulkemista, ja sanoisin että ne äärimmäisen lyhyet hetken kun siinä onnistun ovat enemmän todellisuutta kuin ne hetket joina sinnetänne laukkaavat ajatukset sumentavat mieltä. Kokiessani tilaa jossa en jatkuvasti puhu sisälläni tunnen miten ympäröivän maailman äänet ikäänkuin voimistuvat, minusta tulee enemmän havainnoitsija kuin itseensä vajonnut ja oman napansa parissa askarteleva maailmasta eristetty yksikkö.

        En voisi ikinä uskoa enkä luottaa ihmisen kaltaiseen jumalaan. Ihmisenä oleminen on vajavaista ja ihmiseksi tullakseen on oltava erillinen kokonaisuudesta. Energia, joka on kaikki-mitä-on, sisältää kaiken, myös mahdollisuuden tietoisena olemiseen. Jos se Yksi jonka osia kaikki olemassaoleva on oli alunperin tietoinen itsestään - hyvä. Silloin olemassaolo olisi ehkä kehittymistä sitä oivallusta kohti, että voi saavuttaa tuon alkuperäisen tietoisuudentilan (ja "yhtyä jumaluuteen"). En itse saa mitään kristin-uskomisesta irti, koska se tuntuu kieltävän oppimisen, tutkimisen ja kehittymisen kaikilla tasoilla. Toisaalta ymmärrän että sillä tiellä korostetaan ylpeydestä poispyrkimistä, mitä arvostan kovasti. Mikäli en itse olisi liian itsetärkeä, en olisi alunperinkään kirjoittanut tänne. Jos ihminen takertuu omaan vajavaiseen egoonsa, hän ei ikinä tule näkemään mitä-todella-on-olemassa, hän vain heijastaa kaikkialle omaa minuuttaan - kenties jumalakäsitykseensäkin.

        Seuraava juttu valaisee osaltaan sitä, miksi en allekirjoita uskonnollista relativismia.

        Monet ihmiset näkevät ihmiskunnan menevän ”kohti parempia aikoja”, kun ihmiskunnan ei ”tarvitse” enää uskoa Jumalaan, vaan kukin ihminen voi luoda ns. ”oman uskontonsa” vähän samaan tapaan kuin kävelemme ostosmarkettiin, ja valitsemme hengelliset antimemme itseämme miellyttävällä tavalla, luomme ns. oman uskontomme. Tämä olisi tietenkin monelle ihmiselle ”mukavaa”, korostaahan kyseinen näkemys humanismin äärimuotoa, eli että ihminen on kaiken mitta, ei tarvita mitään ihmisen yläpuolella olevaa yhtä Jumalaa. Tämä näkemys edustaa lähinnä uskonnollista relativismia, joka painottaa kaikkien uskontojen suhteellisuutta, ei siis ole olemassa yhtä totuutta, yhtä Jumalaa. Lähden siitä, että uskonnon ja järjen välillä ei tarvitse olla ristiriitaa. Uskonnon tulee siis olla sopusoinnussa logiikan peruslakien kanssa. Relativismin ensimmäinen looginen ristiriita liittyy siihen, että se väittää kaiken olevan suhteellista. Edellinen lause on sisäisesti ristiriitainen ja näin se mitätöi itsensä. Relativismin väite ”kaikki on suhteellista” kieltää näin totuuden ottamalla käyttöön uuden totuuden ”kaikki on suhteellista”. Tämä ei ole loogisesti järkevää. Toiseksi relativismi painottaa sitä, että on suvaitsematonta väittää jotakin ehdottomaksi totuudeksi. Viisaan ihmisen on näin ollen ymmärrettävä oma rajallisuutensa ja hyväksyttävä erilaiset vakaumukset samanarvoisiksi. Relativismi ei kuitenkaan kestä omaa kritiikkiään, koska se esittää yhtä ehdottomia väitteitä kuin mikä tahansa muu näkemys. Eihän voida tietää, ettei ehdotonta totuutta ole, koska tämähän on jo itsessään väite ehdottomasta totuudesta! Relativismi ei siis kykene ratkaisemaan erilaisten näkemysten välisiä ristiriitoja, sillä se on vain yksi totuutena esitetty väite muiden joukossa. Kolmanneksi relativismi ei ota huomioon uskontojen omaleimaisuutta. Kaikkien uskontojen edustajat näkevät oman uskonsa ainutlaatuisena, erotuksena muista uskonnoista. Selvimmin edellinen on havaittavissa kolmen suuren ilmoitususkonnon- juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon kohdalla. Kaikki em. uskonnot painottavat sitä, että meillä voi olla oikeaa tietoa Jumalasta, koska Hän on ilmoittanut Itsensä meille.

        Edellisen pohjalta voimme päätellä, että relativismi on mahdoton näkemys. Kysymystä totuudesta on mahdotonta väistää. Voimme muotoilla sanottavamme eri tavoilla, mutta aina esitämme kuitenkin väitteitä totuudesta. Saatamme elää ns. relativistisessa kulttuurissa, mutta emme elä relativistisessa universumissa. Maailma ei siis sopeudu yksittäisen ihmisen/ihmisten tulkintoihin; se ei muotoudu toiveidemme mukaan.


      • eräs
        observation kirjoitti:

        Olen opiskellut pääaineena psykologiaa (sivuaineet: sosiaalipsykologia, filosofia ja sosiologia). Aloittaessani psykologian opintoni, huomasin heti alussa, että psykologiassa ei ole mitään yhtä ”suurta kertomusta”, teoriaa, joka selittäisi kaikki inhimilliseen maailmaan kuuluvat asiat. Tämä tuntui aluksi hieman hankalalta, koska erilaiset teoriat ”riitelivät” keskenään ja tämän pohjalta ei todellakaan ollut löydettävissä mitään yhtä totuutta. Edellinen ristiriita oli kuitenkin ratkaistavissa sen pohjalta kun tietämykseni eri asioista laajeni ja samalla kehittyi kriittinen ajattelu. Ratkaisuna oli jonkinlainen synteesi suhteessa eri teorioihin. Eli katsoin asian olevan sillä tavoin, että jokainen teoria sisältää olennaisia ja tärkeitä asioita eri asioista, mutta riippuen kontekstista ja asiasta, lähestymistapa oli joustavasti mukautettavissa tiettyyn tilanteeseen ja tapaukseen. Ihminen on moniulotteinen olento, ja mielestäni on edelleen hyvä asia, että ihmistä voidaan lähestyä eri näkökulmista myös erilaisia teorioita silmällä pitäen. En kuitenkaan väitä sitä, että olisin ajattelussani täysin relativistinen, koska kyllä minua psykologian alaltakin on tietyt teoriat puhutelleet toisia enemmän. Joten tässäkin kriittinen ja avoin suhtautumistapa on ollut eduksi.

        En ole omassa elämässäni juurikaan ”kumarrellut auktoriteetteja” niiden itsensä vuoksi (esim. armeijassa), koska mielestäni auktoriteettiasema tulee ansaita, eikä sitä tule ottaa itsestään selvyytenä, niin kuin monet auktoriteetit itse mielellään haluavat ajatella. Joka tapauksessa jos mietin koulutustani ja elämääni, voin päätyä sellaiseen yhteenvetoon, että olen tottunut ajattelemaan avoimesti, kriittisesti, monet näkökulmat huomioon ottavasti, ei-autoritaarisesti ja ”relativistisesti”. Tämä ajattelutapa on edelleen käypä tieteen maailmassa, mutta jos mennään sitten henkiseen kehitykseen ja uskonnollisiin asioihin niin…

        Itse olen toiminut ”totuuden etsijänä” jo useita vuosia, ja ehkäpä todellinen henkisen tien kulkemiseni alkoi vuonna 1992, jolloin törmäsin yliopistossa luennolle, joka käsitteli ”Intian filosofiaa”, ja samana vuonna tutustuin myös transsendentaaliseen meditaatioon ™, jota olen harjoittanut noin seitsemän vuotta. Meditaatiossa on ollut erilaisia vaiheita, ja täytyy myöntää, että jotkut saamani kokemukset ovat olleet lähellä ns. ”autuuden kokemusta”, joita minun on ollut erittäin vaikea selittää tieteellisin keinoin. Tosin yksi psykologinen selitys voisi olla kokemani transsitilat, eli muuntuneet tajunnantilat. Lisäksi olen käynyt pitkiä, sy-vällisiä keskusteluja erilaisten uskonnollisten ryhmittymien kanssa. Olen siis tutustunut erilaisiin idän filosofioihin ja uskontoihin omasta mielestäni melko perusteellisesti sekä tiedon että kokemisen tasolla, mutta en voinut kuitenkaan koskaan väittää, että olisin löytänyt lopullisen ”totuuden”.

        Ensimmäinen ”kolaus”, särö omaan uskonnolliseen/henkiseen maailmankuvaani tapahtui silloin kun luin otteita Stefan Gustavssonin kirjasta; "Perusteltu Usko". Tällöin kohdallani toimi psykologiasta tuttu käsitepari ”kognitiivinen dissonanssi”, eli käytän seuraavaa sitaattia Miikka Ruokasen kirjasta ”Milloin maailma loppuu (s. 50-51)” havainnollistaakseni asiaa: ”Jos ihminen joutuu myöntämään sen, että hänen uskonnollinen vakaumuksensa, jonka varaan hän on rakentanut koko maailmankatsomuksensa, onkin –ainakin- osittain valheellinen, tuloksena on sietämättömän suuri emotionaalinen ja psyykkinen pettymys ja tuska. Välttääkseen tätä tuskaa ihminen yksin-kertaisesti ei ota ilmiselviä tiedollisia tosiasioita, vaan torjuu ne ja jatkaa ”hyvässä uskossa”. Vanhassa urassa jatkaminen on vähemmän tuskallista kuin totuudenmukainen muutos. Omaksuttujen uskomusten vastaiset tosiasiat rationalisoidaan eli selitetään pois mitä eriskummallisimmilla tavoilla.” Niin, edellinen teoria toimi kohdallani siten, että alun ahdistuksen ja hämmennyksen jälkeen jatkoin meditaatio-harjoituksia entistä ahkerammin ja keskityin älyllisiin pohdintoihin. Mutta sitten tapahtui ”jotakin”, joka pysäytti minut totaalisesti pohtimaan kulkemaani suuntaa. Olin nimipäivänäni illalla kirjoittamassa us-konnollista tekstiä, kun juuri samaan aikaan sain onnentoivotukset kaimaltani, entiseltä koulukaveriltani puhelimitse (emme koskaan olleet todella hyviä ystäviä), josta en ollut kuullut yli kahteen ja puoleen vuoteen yhtään mitään. En aluksi tunnistanut edes hänen ääntänsä (mitä vertauskuvallisuutta, tulet huomamaan), mutta sitten hän esitteli itsensä. Juttelimme alussa niitä näitä ja lopuksi hän kertoi varsinaisen syyn soittamiseen (emmehän olleet pitkään aikaan olleet missään tekemisissä toistemme kanssa). Kaverini on ensinnäkin ns. aito kristitty, ja hän kertoi vähän aikaan sitten nähneensä erittäin vaikuttavan unen, jossa minä olin ns. päähenkilön roolissa, ja unessa minulla oli paha olla. Koska uni oli ollut erittäin vaikuttava laatuaan (kaverini oli kerran aikaisemmin nähnyt vas-taavan unen, jonka jälkeen hänen paras ystävänsä oli tehnyt itsemurhan, tämä uni tosin voidaan selittää myös psykologian kautta), kaverini oli ottanut veljeni kautta minun puhelinnumeron selville ja soitti sitten minulle. Sitten selitysosuuteen, uni voidaan tietenkin nähdä MELKOISENA SATTUMANA (en ollut missään tekemisissä ex-luokkakaverini kanssa pitkään aikaan, hänkään ei todennäköisesti ole minua juuri ajatellut, en ole käynyt hänen kanssaan koskaan syvällisiä uskonnollisia keskusteluja, miksi hän näki unen juuri minusta eikä esimerkiksi veljestäni, jonka hän tuntee aivan samalla tavalla?, miksi uni oli niin vaikuttava, että hänen piti toimia sen mukaan?, miksi hän näki unensa juuri sillä hetkellä kun itsekin olen pohtinut elämän perimmäisiä asioita?, miksi hän ei vaan tavallisesti soittanut ja kysellyt kuulumisia, vaan lähestyi minua nimenomaan mer-kityksellisen unen kautta, itse arvostan unia suuresti ja tein psykologiassa graduni nimenomaan unista…aikamoisia sattumia, vai mitä? Toinen se-litysvaihtoehto voisi olla se, että kaverini soitto edustaisi jotain muuta kuin melkoista sattumaa, eli että jos Jumala on olemassa kristillisessä mielessä, mikä olisi voinut olla parempi tapa ilmoittaa minulle siitä, että olin kenties kulkemassa väärään suuntaan totuuden etsimisessäni? Itse kallistuin ”Jumalaan” uskoneena jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle.

        Tässä tämä tarina noin päällisin puolin.

        kun jaoit kokemuksesi meidän kanssamme. Itse en näe kristinuskon kanssa juurikaan ongelmaa. Voin koska tahansa vaihtaa sanan Kristus tilalle Budha ja opetukset päällisin puolin jopa täsmäävät. Uskonkin, että on olemassa vain yksi Jumala ja lukemattomia teitä sen Jumalan luokse. Tietysti se mitä sinulle on tapahtunut on hieno asia, mutta se pätee vain sinun tapauksessasi. Tutkimattomat ovat Jumalan tiet :)


      • observation
        Miranda kirjoitti:

        ...henkisyyden ja Rolssit??

        Ne eivät ole mitenkään ristiriidassa henkisyyden kanssa. Ennemminkin päinvastoin. =)
        Ihminen joka on löytänyt itsessään "syvän arvokkuuden"/ikuisuuden, tuottaa omalla "tilallaan" itselleen kokemuksia, jotka nivoutuvat ja täydentävät myös materiassa kuin mielen tasolla hänen olemustaan. Tuovat sitä ikäänkuin "nähdyksi", koetuksi.

        Se on "totta" =), että "totuus" ei löydy mistään itsen ulkoupuolelta, joskaan ei välttämättä mistään mystisestä omasta sisäisestä tietopankistakaan, vaan ehkä ennemmin omien kokemuksien ja tietoisuuden kautta.

        Kaikki käsitteellistäminen on jonkin koetun yritystä hahmotuttaa jotain syvää kokemuksellisuutta "käsinkosketeltavaksi" ja mielellä ymmärretyksi.

        Lieneekö olevan harhaankin johtavaa, kun puhutaan "totuuden" etsimisestä ja löytämisestä??
        Ainakin helposti ihmisellä on taipumus käsiteellistää ja asettaa raameihin sanan "totuus" sisältö ja merkitys.
        Ikäänkuin totuus olisi jotain absraktia käsinkosketeltavaa tai tai siihen voisi päästä jotenkin "tilallisesti" käsiksi.
        Ikäänkuin se olisi jotain paikallaan pysyvää, johon voi päästä käsiksi aina samassa muodossa.

        Minun kokemukseni mukaan ns. "totuus" on alati muuttuvaa, tässä hetkessä(ikuisuudessa) olemista tietoisena.
        Sen ymmärtämistä, että kaikki käsitteellistäminen on jo "vanhaa tietoa".
        Tuntuu, että ihmisolennolla on vankka taipumus ja halu "vangita" "totuus" itselleen.
        Epäilen, että mitään "totuutta" on edes olemassa. Ei ainakaan missään paikallaan pysyvässä muodossa ja muodossa, että sen voisi jotenkin kokein totuudeksi todistaa ja käsitteellistää.

        Luin juuri mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten oltiin tutkittu eri tietoisuuden tiloja ja etsitty aivoista alueita, jotka ovat aktiivisina ja ei aktiivisina tietyissä kokemuksen tiloissa.
        Se tavallaan "vesitti" kaikki ihmisen yritykset käsitteellistää jokin "tuntematon" "totuudeksi", joksikin itse ulkopuolella olevaksi mystisyydeksi.
        Lähinnä artikkeli käsitteli jumalkokemuksia, ja meditaatiota.
        Myös mm.ssa Einstainin havaintoja oli siinä käytetty.

        Minusta artikkelissa oli paljon perää, mutta myös huomion arvoista oli se, että sekin artikkeli oli "loihdittu" mielellä käsittellistäen ja tuntui, että kaiken lähtökohtana oli se, että aivot ihmisessä, on "johtava-keskus" ja kaiken alullepanija. Jos artikkelin tekijän ja muiden siihen osallistuneiden johtoajatuksena olisi erilainen näkökulma, vaikka että aivot ovat pelkkä "sähköinen keskus", joka saattaa jonkin jo muualta tulleen "tunnekokemuksen"/"tilan" yms. vastaavan "fyysiseen muotoon" ihmisen kehossa, olisi artikkeli ollut aivan erilainen.

        Lieneekö niin, että on täysi ympyrä "ykseys", ei ole alkua, eikä loppua, eikä näin ollen mitään "totuutta" joka on yksi ja oikea.
        Mielenkiintoista miettiä, mikä saa aikaan aivoissa tapahtuvat sähköisetkin tilat, jotka taas synnyttävät erilaisia kokemuksia kehossa ja mielen ja alitajunnan tiloja?
        Kipu/tuntemus/tila, voi aktivoitua ihmisen itsen ulkopuolelta tulevan ärsykkeen kautta ja ihminen persoonallisuudessaan, kokee joko fyysistä kipua tai tunnekipua. Aivot ovat siinä välissä "lähettäneet käskyn kokea" jokin jossain muodossa ärsykkeen tullessa. Mieli ja persoona on muokannut kokemuksen, ihmisen koko historian/kansallisen/perinnöllisen yms.ennalta olevan kokemuksen ja käsitysmaailman mukaan.
        Koko ketju voi lähteä myös liikkeelle ihmisestä itsestään ja ilmentyä vastaavasti ulkoisessa.
        Ihminenhän on persoonana "sisäisen maailmansa" summa ja ulkoinen kokemusmaailmansa myös peilaa sitä.
        Mielenkiintoisinta tässä on, mikä on alku, se josta kaikki lähtee syvimmässä ja alkuperäisimmässä muodossan liikkeelle. Vai kierretäänkö me vain alati loputonta kehää....=)
        Kuka uskaltaa hypätä "kehästä" ja katsella koko kehää ja kokea tietoisena?? =)

        Minusta on ollut todella kiinnostavaa oman elämän kokemuksien kautta ja muiden kokemuksia lukien ja kuunnellen, huomata, että hyvin usein, on kysymys siitä, että mistä kohtaa ympyrää ihminen aloittaa jotopäätöstensä tekeminen, sellaiseksi määräytyy hänen "totuutensa".

        Esim. ihmisen kipurata, fyysisessä kehossa on todella mielenkiintoinen ja ken siitä tietää, voi todeta muutakin elämänkulusta sen perusteella.

        "Miten voit erotella henkisyyden ja Rolssit??
        Ne eivät ole mitenkään ristiriidassa henkisyyden kanssa. Ennemminkin päinvastoin. =) "

        Niin, onhan Rolssin takapenkillä ihan mukava vaikkapa meditoida tai harrastaa tantra-seksiä ;) Toisaalta voisi ajatella, että Osho olisi voinut lahjoittaa Rolsseihin käyttämänsä rahat esim. nälkää näkevien hyväksi :)

        "Se on "totta" =), että "totuus" ei löydy mistään itsen ulkoupuolelta."

        Mistä voit olla asiasta varma? Onko sinulla jokin salainen totuus, jota muut eivät vielä tiedä?

        "Epäilen, että mitään "totuutta" on edes olemassa. Ei ainakaan missään paikallaan pysyvässä muodossa ja muodossa, että sen voisi jotenkin kokein totuudeksi todistaa ja käsitteellistää. "

        Epäily on aina terveellistä, se pitää mielen virkeänä. Toisaalta, aivan yhtä uskottavaa olisi ajatus, että on olemassa yksi absoluuttinen totuus, joka ei vaihtele yksilöstä toiseen. Eihän Jumalankaan täydy pysytellä koko ajan paikallaan, ja esim. kristinuskossa Jumala tuli lihaksi Jeesuksen kautta....siinä sitä liikettä riitti :)

        Siukkista :=)


      • observation
        eräs kirjoitti:

        kun jaoit kokemuksesi meidän kanssamme. Itse en näe kristinuskon kanssa juurikaan ongelmaa. Voin koska tahansa vaihtaa sanan Kristus tilalle Budha ja opetukset päällisin puolin jopa täsmäävät. Uskonkin, että on olemassa vain yksi Jumala ja lukemattomia teitä sen Jumalan luokse. Tietysti se mitä sinulle on tapahtunut on hieno asia, mutta se pätee vain sinun tapauksessasi. Tutkimattomat ovat Jumalan tiet :)

        "Tietysti se mitä sinulle on tapahtunut on hieno asia, mutta se pätee vain sinun tapauksessasi."

        Näin varmasti on, koska jokaisen totuuden etsijän polku on yksilöllinen. Toisaalta, olen kristinuskon parissa törmäillyt varsin usein vastaaviin tapauksiin kuin mitä itselleni tapahtui.

        toivotan sinulle siunausta :)


      • eräs
        observation kirjoitti:

        Seuraava juttu valaisee osaltaan sitä, miksi en allekirjoita uskonnollista relativismia.

        Monet ihmiset näkevät ihmiskunnan menevän ”kohti parempia aikoja”, kun ihmiskunnan ei ”tarvitse” enää uskoa Jumalaan, vaan kukin ihminen voi luoda ns. ”oman uskontonsa” vähän samaan tapaan kuin kävelemme ostosmarkettiin, ja valitsemme hengelliset antimemme itseämme miellyttävällä tavalla, luomme ns. oman uskontomme. Tämä olisi tietenkin monelle ihmiselle ”mukavaa”, korostaahan kyseinen näkemys humanismin äärimuotoa, eli että ihminen on kaiken mitta, ei tarvita mitään ihmisen yläpuolella olevaa yhtä Jumalaa. Tämä näkemys edustaa lähinnä uskonnollista relativismia, joka painottaa kaikkien uskontojen suhteellisuutta, ei siis ole olemassa yhtä totuutta, yhtä Jumalaa. Lähden siitä, että uskonnon ja järjen välillä ei tarvitse olla ristiriitaa. Uskonnon tulee siis olla sopusoinnussa logiikan peruslakien kanssa. Relativismin ensimmäinen looginen ristiriita liittyy siihen, että se väittää kaiken olevan suhteellista. Edellinen lause on sisäisesti ristiriitainen ja näin se mitätöi itsensä. Relativismin väite ”kaikki on suhteellista” kieltää näin totuuden ottamalla käyttöön uuden totuuden ”kaikki on suhteellista”. Tämä ei ole loogisesti järkevää. Toiseksi relativismi painottaa sitä, että on suvaitsematonta väittää jotakin ehdottomaksi totuudeksi. Viisaan ihmisen on näin ollen ymmärrettävä oma rajallisuutensa ja hyväksyttävä erilaiset vakaumukset samanarvoisiksi. Relativismi ei kuitenkaan kestä omaa kritiikkiään, koska se esittää yhtä ehdottomia väitteitä kuin mikä tahansa muu näkemys. Eihän voida tietää, ettei ehdotonta totuutta ole, koska tämähän on jo itsessään väite ehdottomasta totuudesta! Relativismi ei siis kykene ratkaisemaan erilaisten näkemysten välisiä ristiriitoja, sillä se on vain yksi totuutena esitetty väite muiden joukossa. Kolmanneksi relativismi ei ota huomioon uskontojen omaleimaisuutta. Kaikkien uskontojen edustajat näkevät oman uskonsa ainutlaatuisena, erotuksena muista uskonnoista. Selvimmin edellinen on havaittavissa kolmen suuren ilmoitususkonnon- juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon kohdalla. Kaikki em. uskonnot painottavat sitä, että meillä voi olla oikeaa tietoa Jumalasta, koska Hän on ilmoittanut Itsensä meille.

        Edellisen pohjalta voimme päätellä, että relativismi on mahdoton näkemys. Kysymystä totuudesta on mahdotonta väistää. Voimme muotoilla sanottavamme eri tavoilla, mutta aina esitämme kuitenkin väitteitä totuudesta. Saatamme elää ns. relativistisessa kulttuurissa, mutta emme elä relativistisessa universumissa. Maailma ei siis sopeudu yksittäisen ihmisen/ihmisten tulkintoihin; se ei muotoudu toiveidemme mukaan.

        En näe ristiriitaa väitteessä, että kaikki on suhteellista. Jos olemme oikein itämaisia niin itse tuo väitekin on suhteellinen. Joilloin se on
        vain suhteellinen väite :)
        (rakastan näitä sanaleikkejä)

        Maailmankaikkeus ja kaikki on suhteellisessa, dynaamisessa tasapainossa samoin ihmisen mieli, kaikki elävät asiat ovat eläviä, dynaamisia.
        Ne heilahtelevat äärilaidasta toiseen ja ohittavat kultaisen keskitienkin vain kulkiessaan sen ohi kohti toista ääripäätä.

        Se on maailmankaikeuden periaate, Tao. Uskontoja syntyy ja kuolee, vanhat asiat ja uskomukset keksitään uudestaan ja jälleen unohdetaan. Ainoastaan Jumala pysyy ja matkaamme kohti tuntematonta päämäärää tasaisessa varmassa
        keinussa, joka ei tunne mitään pysyvää muuta kuin Jumalan, sen luojan.

        Jos katsot parhaimpiakin Fysikaalisia totiuuksia huomaat, että nekin mittavaat jotain suuretta jonka arvo voi olla mikä tahansa.
        Esimerkiksi paine, se voi vaihdella olemattomasta äärettömään. Mikä on oikea paine? Ei sellaista olekkaan. Oikea paine riippuu tilanteesta ja tilanne vaihtelee.

        Sama asia näissä uskonnoissakin, Kristus unohdetaan samoin budha ainoastaan Jumala, Tao säilyy.

        Mikä sitten on Tao. Olen samaa mieltä ihmisten kanssa, jotka sanovat, etteivät edes yritä kuvailla sitä. Se on todellista Jumalan kunniottamista ja nöyryyttä, samaa mitä Raamatussakin haetaan. Kaikki mitä teemme tai sanomme on suhteellista, totta vain omasssa pienessä ympyrässään. Tao voidaan vain kokea,
        jos voidaan.


      • Tellu
        observation kirjoitti:

        Seuraava juttu valaisee osaltaan sitä, miksi en allekirjoita uskonnollista relativismia.

        Monet ihmiset näkevät ihmiskunnan menevän ”kohti parempia aikoja”, kun ihmiskunnan ei ”tarvitse” enää uskoa Jumalaan, vaan kukin ihminen voi luoda ns. ”oman uskontonsa” vähän samaan tapaan kuin kävelemme ostosmarkettiin, ja valitsemme hengelliset antimemme itseämme miellyttävällä tavalla, luomme ns. oman uskontomme. Tämä olisi tietenkin monelle ihmiselle ”mukavaa”, korostaahan kyseinen näkemys humanismin äärimuotoa, eli että ihminen on kaiken mitta, ei tarvita mitään ihmisen yläpuolella olevaa yhtä Jumalaa. Tämä näkemys edustaa lähinnä uskonnollista relativismia, joka painottaa kaikkien uskontojen suhteellisuutta, ei siis ole olemassa yhtä totuutta, yhtä Jumalaa. Lähden siitä, että uskonnon ja järjen välillä ei tarvitse olla ristiriitaa. Uskonnon tulee siis olla sopusoinnussa logiikan peruslakien kanssa. Relativismin ensimmäinen looginen ristiriita liittyy siihen, että se väittää kaiken olevan suhteellista. Edellinen lause on sisäisesti ristiriitainen ja näin se mitätöi itsensä. Relativismin väite ”kaikki on suhteellista” kieltää näin totuuden ottamalla käyttöön uuden totuuden ”kaikki on suhteellista”. Tämä ei ole loogisesti järkevää. Toiseksi relativismi painottaa sitä, että on suvaitsematonta väittää jotakin ehdottomaksi totuudeksi. Viisaan ihmisen on näin ollen ymmärrettävä oma rajallisuutensa ja hyväksyttävä erilaiset vakaumukset samanarvoisiksi. Relativismi ei kuitenkaan kestä omaa kritiikkiään, koska se esittää yhtä ehdottomia väitteitä kuin mikä tahansa muu näkemys. Eihän voida tietää, ettei ehdotonta totuutta ole, koska tämähän on jo itsessään väite ehdottomasta totuudesta! Relativismi ei siis kykene ratkaisemaan erilaisten näkemysten välisiä ristiriitoja, sillä se on vain yksi totuutena esitetty väite muiden joukossa. Kolmanneksi relativismi ei ota huomioon uskontojen omaleimaisuutta. Kaikkien uskontojen edustajat näkevät oman uskonsa ainutlaatuisena, erotuksena muista uskonnoista. Selvimmin edellinen on havaittavissa kolmen suuren ilmoitususkonnon- juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon kohdalla. Kaikki em. uskonnot painottavat sitä, että meillä voi olla oikeaa tietoa Jumalasta, koska Hän on ilmoittanut Itsensä meille.

        Edellisen pohjalta voimme päätellä, että relativismi on mahdoton näkemys. Kysymystä totuudesta on mahdotonta väistää. Voimme muotoilla sanottavamme eri tavoilla, mutta aina esitämme kuitenkin väitteitä totuudesta. Saatamme elää ns. relativistisessa kulttuurissa, mutta emme elä relativistisessa universumissa. Maailma ei siis sopeudu yksittäisen ihmisen/ihmisten tulkintoihin; se ei muotoudu toiveidemme mukaan.

        Jospa jätän älyllisen pohdinnan nyt, kun en esim. ole mikään akateeminen ihminen, enkä ole harjaantunut käymään perusteellisia filosofisia keskusteluita... ja siirryn persoonalliseen kokemukseen. Mielestäni esim. Raamatun olemassaolo johtuu siitä että on ollut olemassa ihmisiä jotka ovat saaneet oman henkilökohtaisen kokemuksen, jonka he ovat kirjoittaneet ylös. Nyt moni ajattelee että R. on "jumalan" ilmoitusta, mutta entä jos sitä ovat myös kaikki muut maailman pyhät kirjat? Entä jos jumalan ilmoitus on sellainen huippukokemus, jonka jokainen yksilö selittää itselleen itselleen otollisimmaksi osoittautuvan opin kautta?

        Vuosia sitten kokeilin erään sairauden parantamista kristallien avulla. Pitelin kiviä käsissäni ja keskityin. Tällöin tunsin yhtäkkiä että minua ympäröi ikäänkuin kultainen valo, kaikki oli itsessään täydellistä ja hyvää, eikä mitään ongelmia ollut. Sen voi selittää kristillisesti "armon" ja "siunauksen" kokemuksena, tai sen voi ajatella itämaisesti tai muuten muuttuneena tietoisuudentilana. Kokemuksen loppuessa tunsin liukuvani takaisin fyysiseen kehooni - vaikken kokenut siitä alkuunsakaan eronneenikaan. Kuvailisin kokemusta "kohotetuksi tilaksi". Joitakin vuosia myöhemmin heräsin vastaavankaltaiseen tilaan keskellä yötä. Silloin hetken ajan olin melkein näkevinäni myös ihmishahmon, mutta en voi sanoa että selvästi näin. Jos olisin suuntautunut kristillisesti, voisin saada päähäni väittää nähneeni enkelin, Jeesuksen tai N. Marian. Buddhalainen olisi puolestaan nähnyt jonkun muun. Mutta koska en ole suuntautunut mihinkään suuruskontoon erityisesti, en nähnyt ketään tiettyä olentoa.

        Uskon että on olemassa erilaisia tietoisuudentiloja, olentoja joiden todellista olemusta emme tiedä yms. ja uskon että nämä kaikki suodattuvat meidän mielemme ehdollistumien kautta.

        Juuri se että on olemassa niin monta eri uskontoa osoittaa ettei voi olla olemassa mitään absoluuttista totuutta joka on samalla uskonto tai usko. Jokainen uskonto on ikäänkuin vaate totuuden yllä. Jokainen meistä valitsee hänelle sopivan näyn, kukin luonteensa mukaan. En voi mennä sanomaan voiko jonkin absoluutin totuuden tuntea tai olla tuntematta, koska olen vain persoonani aivopesemä yksilö, en egosta vapautunut "valaistunut". Mikäli tällaiset valaistuneet kuin Kristus tai Buddha olisivat tietäneet jotakin niin simppeliä kuin että pilven päällä seisoo joku partaäijä jne. niin oudon monimutkaisesti he asian selittivät. Jeesuskin laitetaan UT:ssa moneen otteeseen puhumaan vastoin omia edellisiä sanojaan. Tämä osoittaa ettei Raamattu ole jumalan absoluuttista sanaa.


      • Miranda
        observation kirjoitti:

        "Miten voit erotella henkisyyden ja Rolssit??
        Ne eivät ole mitenkään ristiriidassa henkisyyden kanssa. Ennemminkin päinvastoin. =) "

        Niin, onhan Rolssin takapenkillä ihan mukava vaikkapa meditoida tai harrastaa tantra-seksiä ;) Toisaalta voisi ajatella, että Osho olisi voinut lahjoittaa Rolsseihin käyttämänsä rahat esim. nälkää näkevien hyväksi :)

        "Se on "totta" =), että "totuus" ei löydy mistään itsen ulkoupuolelta."

        Mistä voit olla asiasta varma? Onko sinulla jokin salainen totuus, jota muut eivät vielä tiedä?

        "Epäilen, että mitään "totuutta" on edes olemassa. Ei ainakaan missään paikallaan pysyvässä muodossa ja muodossa, että sen voisi jotenkin kokein totuudeksi todistaa ja käsitteellistää. "

        Epäily on aina terveellistä, se pitää mielen virkeänä. Toisaalta, aivan yhtä uskottavaa olisi ajatus, että on olemassa yksi absoluuttinen totuus, joka ei vaihtele yksilöstä toiseen. Eihän Jumalankaan täydy pysytellä koko ajan paikallaan, ja esim. kristinuskossa Jumala tuli lihaksi Jeesuksen kautta....siinä sitä liikettä riitti :)

        Siukkista :=)

        niimpä niin....tuo raha on monelle tiukka pala. =)
        Jostain kumman syystä, yhdistetään aineellinen niukkuus ja "oikea" henkisyys, mutta toisaalta, joidenkin niukkuus materiassa ja rahassa mitattuna, taasen herättää tyytymättömyyttä ja tarvetta kohentaa sitä.

        Epäilenpä, että Osho tuskin on "harrastanut" tantra- seksiä, jos yhtään olen ymmärtänyt hänen kokemuksiaan. Tantrat on pyrkimyksiä jotain kohti, ei "olla olemassa juuri sitä mitä on".
        Tosin, tästä nyt ei ollutkaan kysymys. =)

        Ei, ei minulla ole salaista totuutta, mistä muut ei tiedä. =)
        Sen "totuuden" voi tiedostaa kuka tahnsa, mistään ulkoisista tekijöistä riippumatta, mistään pyrkimyksistä riipumatta.
        Jos ylipäätään halutaan puhua jostain "totuudesta" tai totuuden löytämisestä.

        Nooh...epäilyn terveellisyydestä en ole niinkään varma...=)
        Uskottavia ja ei uskottavia ajatuksia voi heitellä mielin määrin ilmaan, mutta paljon vaikeampaa on todella yrittää elää sitä.
        Absoluutinen "totuus", persoonaton totuus on varmasti olemassa, kun katsotaan asiaa tietystä kulmasta taikka syvyydestä.
        Mutta "totuutta" todella totena, ei voi laittaa "lasipurkkiin tarkasteltavaksi", silloin se ei ole enää "totuus". =)

        Mutta liikettä pitää...tosiaan...niin lihassa kuin vihanneksissa.

        Siuk...


      • observation
        eräs kirjoitti:

        En näe ristiriitaa väitteessä, että kaikki on suhteellista. Jos olemme oikein itämaisia niin itse tuo väitekin on suhteellinen. Joilloin se on
        vain suhteellinen väite :)
        (rakastan näitä sanaleikkejä)

        Maailmankaikkeus ja kaikki on suhteellisessa, dynaamisessa tasapainossa samoin ihmisen mieli, kaikki elävät asiat ovat eläviä, dynaamisia.
        Ne heilahtelevat äärilaidasta toiseen ja ohittavat kultaisen keskitienkin vain kulkiessaan sen ohi kohti toista ääripäätä.

        Se on maailmankaikeuden periaate, Tao. Uskontoja syntyy ja kuolee, vanhat asiat ja uskomukset keksitään uudestaan ja jälleen unohdetaan. Ainoastaan Jumala pysyy ja matkaamme kohti tuntematonta päämäärää tasaisessa varmassa
        keinussa, joka ei tunne mitään pysyvää muuta kuin Jumalan, sen luojan.

        Jos katsot parhaimpiakin Fysikaalisia totiuuksia huomaat, että nekin mittavaat jotain suuretta jonka arvo voi olla mikä tahansa.
        Esimerkiksi paine, se voi vaihdella olemattomasta äärettömään. Mikä on oikea paine? Ei sellaista olekkaan. Oikea paine riippuu tilanteesta ja tilanne vaihtelee.

        Sama asia näissä uskonnoissakin, Kristus unohdetaan samoin budha ainoastaan Jumala, Tao säilyy.

        Mikä sitten on Tao. Olen samaa mieltä ihmisten kanssa, jotka sanovat, etteivät edes yritä kuvailla sitä. Se on todellista Jumalan kunniottamista ja nöyryyttä, samaa mitä Raamatussakin haetaan. Kaikki mitä teemme tai sanomme on suhteellista, totta vain omasssa pienessä ympyrässään. Tao voidaan vain kokea,
        jos voidaan.

        "En näe ristiriitaa väitteessä, että kaikki on suhteellista. Jos olemme oikein itämaisia niin itse tuo väitekin on suhteellinen. Joilloin se on
        vain suhteellinen väite :) "

        Sana"magiaa" toki voidaan aina käyttää, mutta logiikka kannattanee aina muistaa, eli en oikein käsitä sitä väitettä , että selkeä lause olisi suhteellinen olematta suhteellinen ;-)


    • Ari

      Suorin ja selkein opetus löytyy Barry Longin kirjoista.
      Mieli kuitenkin janoaa viihdykettä ja jotakin eksoottisempaa...

      • sama

        Castanedan kirjat ovat näistä kaikkein kiehtovimpia(jännittävimpiä) ja sisältävät totuutta, joka on varmasti jollakin tasolla omakohtaisesti koettu.
        Osho on myöskin oma lukunsa aseistariisuvan hullun virnistyksensä säestämänä.
        Tuon kolmannen kanssa ei sitten enää pääsekään pakenemaan pilvilinnoihin kovin pitkäksi aikaa, siksi vähän se sietää kuvittelua ja emotionaalisuutta edessään..
        Joten jos Castaneda ja Osho kolahtaa, niin seuraavaksi sitten Longin tuotantoon käsiksi -
        sen avulla saa myös paremmin tolkkua mystisemmistäkin opetuksista, niin kauan kuin ne
        (esim. raamattu) kaikessa sekavuudessaan enää kiinnostavat


    • Anonyymi

      Voisko joku kertoa mitä aloitustekstissä tarkoittaa tuo ns ison pyörän heittäminen? Kiitos.

      • Anonyymi

        Ison pyörän heittäminen on hihnan luistamiseen verrattava ilmiö.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eronnut Kirsi Alm-Siira vitsailee "jäätävistä silmäpusseista" - Yöllinen valvottaja on tässä!

      OMG, nyt on kyllä söpö yöllinen valvottaja. Kummatkin on kyllä aikamoisia nappisilmiä täytyy sanoa: https://www.suomi24.fi/viihde/eronnut-kirsi-alm-si
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      4513
    Aihe