Soprano kiäntyy
SavonJorma
1171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä mieltä?
Tekoälyllä vauhtia vientiin
Soprano ja teknologia-alan start-up Claned aikovat menestyä koulutusviennissä tekoälyn avulla. Opiskelijan tekemistä harjoituksista tietoa keräävä ja sen avulla yksilölliseksi mukautuva alusta lisää kehittäjiensä mukaan opiskelumotivaatiota ja parantaa oppimistuloksia.
Opetushallituksen pääjohtaja Heinosen mukaan koulutuksen kaksi isoa trendiä ovatkin koulutuksen räätälöinti yksilöllisiin tarkoituksiin ja toisaalta yhteisöllisen oppimisen vahvistaminen.
– Parhaimmillaan nämä molemmat kyetään toteuttamaan samaan aikaan, Heinonen sanoo.
Soprano ja Claned uskovat, että työelämän koulutuksesta voi tulla samanlainen viennin menestystarina kuin peliteollisuudesta. Yhtiöiden mukaan suomalaisella koulutuksella on kysyntää kaikkialla maailmassa.