Mahdollisuus teatterikorkeakouluun?

carogriffin

Hei. 18-vuotias lukiolainen kyselee ihan mielenkiinnosta onko joku hakenut teatterikorkeakouluun ilman että olisi varsinaisesti harrastanut teatteria? Ja mahdollisesti vielä päässyt sisään?

Olen pienestä pitäen tykännyt vetää erilaisia "rooleja" kavereiden ja perheen parissa ja nautin siitä. Nuorempana teimme ystävien kanssa kotitekoisia lyhytelokuvia ja parodioita. Olen aina pitänyt näyttelemistä kiehtovana, mutta en ole ikinä varsinaisesti harrastanut sitä, kun oma kotipaikkakunta on sen verran pieni, ettei kauheasti ole ollut mahdollisuutta siihen. Toki meillä oli yläasteella ilmaisutaidon tunnit, mutta ei niistäkään paljon iloa tullut kun ei iso ryhmämme saanut mitään aikaan ja opettajakin kyllästyi meihin... lukiossa valitsin myös teatterikurssin, mutta ryhmää ei järjestetty liian pienen oppilasmäärän takia.

Olisi pitänyt ottaa jo nuorempana selvää, minkälaisia näyttelijäleirejä harrastajille olisi mahdollisesti lähipaikkakunnilla järjestetty ja osallistua niihin. Tai ottaa selvää, onko naapuripaikkakunnalla kenties mahdollisuutta harrastaa teatteria. Mutta aina näytteleminen on ollut tulevaisuuden ns. haavena, enkä ehkä ikinä sitä ole niin tosissani ottanut. Mutta nyt kun pitäisi ensi vuonna hakea jatko-opiskelupaikkoihin, aloin miettiä näyttelemistä tosissani.

Haluaisin vain tietää onko koko ajatus teatterikorkeaan hakemisesta typerä, jos en ole varsinaisesti harrastanut teatteria? Jos on, niin haaveeksi jää ja menen varmaan opiskelemaan suomen kieltä. Mutta halusinpa kysyä :)

0

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        25
        1605
      2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1147
      3. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        50
        1130
      4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1097
      5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        1019
      6. Martina ja jalkapalloilija2

        Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        182
        960
      7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        942
      8. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        89
        877
      9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        877
      10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        114
        868
      Aihe