En ole aivan perillä näistä osakeasioista, mutta olenko väärässä, että Suomen valtion puoliksi omistama Fortum, ostaa 8 miljardilla eurolla tappiota tekevän Uniper yhtiön osakkeita, jotakin 47% osakekannasta.
Ilmeisesti kyseiselle yhtiölle on jossakin splittauksessa jätetty omistukseen saksalaisia hiilivoimaloita. Mikä parasta, Saksassa sähkön hinta on ollut niin alhaalla jo muutamia vuosia, johtuen ns. vihreästä energiasta, että noiden voimalaitosten pyörittäminen ei ole kannattavaa, siitä nuo tappiot johtuvat.
Mikään ei viittaa siihen että sähkön hinta olisi nousussa Saksan suunnalla, joten jos olen oikein tuon kuvion ymmärtänyt niin mikäs tämän ostamisessa on niinkuin ideana?
Huomenna varmasti pörssikurssi pomppaa 10% kaupan seurauksena, mutta itse en pysty näkemään järkeä tässä.
Olenko hakoteillä?
Ilmeisesti kyseiselle yhtiölle on jossakin splittauksessa jätetty omistukseen saksalaisia hiilivoimaloita. Mikä parasta, Saksassa sähkön hinta on ollut niin alhaalla jo muutamia vuosia, johtuen ns. vihreästä energiasta, että noiden voimalaitosten pyörittäminen ei ole kannattavaa, siitä nuo tappiot johtuvat.
Mikään ei viittaa siihen että sähkön hinta olisi nousussa Saksan suunnalla, joten jos olen oikein tuon kuvion ymmärtänyt niin mikäs tämän ostamisessa on niinkuin ideana?
Huomenna varmasti pörssikurssi pomppaa 10% kaupan seurauksena, mutta itse en pysty näkemään järkeä tässä.
Olenko hakoteillä?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Pörssikurssiin tulee vaikuttamaan Uniper pitkällä jaksolla huomattavasti. osinko kasvaa myös tuloksen myötä.
Luin kaikki raportit ja luulen ettei UMTS kauppoja tule tällä kertaa. Katsotaan nyt rauhassa muutama vuosi osinkojen kehitystä. Ei tällä köyhtymään pääse kuin Soneralla.
Hah hah
Hiilivoimaa tarvitaan Saksassa vielä pitkään kun vesivoimaa ei ole ja ydinvoimasta ollaan kovaa vauhtia luopumassa. Pelkällä tuulivoimalla ja aurinkoenergialla ei vielä pärjätä ainakaan kun ei tuule tai aurinko ei paista. Epäilemättä hiilivoimayhtiöt eivät ole Fortumin erityisesti havittelema osa vaan pikemmin ydin- ja vesivoima Ruotsissa. Onni onnettomuudessa että vastuut saksalaisista ydinvoimaloista ei tule Uniperin mukana vaan ne jäivät Eonin kontolle. Venäjän kohdalta riskit kasvavat kun käsittääkseni Fortumilla taitaa kaupan seurauksena olla 15 prosenttia sähkövoimatuotannosta.
Fortumille ollaan tekemässä Sonerat. Varokaa osakkeen-omistajat takkiin tulee.......
Miten kävi Outokummulle Germaani kaupoissa. Romun rautatehtaan osto
Saksasta, aiheutti osakekurssin sukelluksen 30 eurosta - 2 euroon
Siinä on kaveri joka tietää 🙂
Miltä tilanne vaikuttaa nyt ja onko nousua luvassa?
paljonko tulee takkiin tällä erää?
Melkein viisi vuotta tuosta on kun tuon kirjoitin. Tilanne alkaa näyttämään aika huonolta Fortumin kannalta. Uniper tekee tappiota eikä Venäjän business ole kovinkaan vakaalla pohjalla.
Melkein harmittaa olla oikeassa.
Jos nuo ekan viestin höpinät ohat sinulta, niin et ole ollut missään oikeassa.
-Saksassa sähkö ei ole puhdasta eikä halpaa, ellei täydellistä riippuvuutta Venäläisestä fossiilisesta eneriasta pidä tällaisena. Siinä kohtaa kun Venäläiset lyövät hanat kiinni, niin tuo tietty toteutuu. Eli ei ole energiaa, eikä se maksa mitään.
-Osakekurssi on edelleen ylempänä, kuin ekan kirjoituksen hetkellä ja käynyt tuplassa ihan syystä. Nyt vain markkinat reagoineet voimakkaasti valloillaan olevaan kriisiin. Nuo reagoinnit ovat usein vielä tapahtumia voimakkaampia, joten voisi olla oston paikka.
Eli olet sitä mieltä että uniper tekee voittoa ja Fortumin tilanne näyttää hyvältä. No saa toki sitä mieltä olla.
Tänäänkin+fortum+-10%+kun+Saksassa+aletaan+keräämään+kolehtia+(apupakettia),+Uniperin+pelastamiseksi.+Kuuden+kuukauden+saldo+on+-50%.
Todella+pahalta,+todella+pahalta+näyttää+nyt+tässä+kyllä.
Ja+uniper+tänään+-20%.+9+kuukaudessa+on+uniperin+kurssista+kadonnut+90%.
Loistava+sijoitus+kertakaikkiaan.
Ei ollut oston paikka, ei.
Alusta lähtien kun liikevaihdoltaan kymmenen kertaa pienempi yritys ostaa isomman jättiläisen mukamas "alehintaan" - hinta noin 10 % ostettavan yrityksen liikevaihdosta - jokaisella vähääkään järkeä päässä olevalla pitäisi hälytyskellot soida rajusti.
Tuommoinen ei vaan kerta kaikkiaan voi toimia nykymaailmassa.
Ennemmin nyt ostaa kun kurssi 15 ja joulun aikaan 27
Minkä vuoden joulu? 2055?
puhut kuin isäni 🤣paljonkos tänään 🤣🤣🤣
Kyllä hirvittää!
Eilen+Uniper+-28%.+Mistähän+Fortum,+joka+omistaa+75%+Uniperista,+löytää+70+miljardia+euroa+lisärahaa?+Tuon+verran+tarvitaan+lisärahaa,+sillä+Uniper+on+lukinnut+myymänsä+kaasun+hinnan+alhaiselle+tasolle+vuoteen+2030++ja+joutuu+itse+ostamaan+kaasua+todella+kalliilla+Putinin+sulkiessa+kaasuhanat.
UMTS ostettiin taas, nyt ei vaan selvitty kolmella miljardilla.
Sinne meni Fortumin sähkönsiirtoverkkojen myynnistä saadut tulot
Ne jotka ovat halunneet ostaa Uni Perin, niin maksakoon, itse koko sotkun , Ahneelle käy yleensä näin!!! Venäläiset on hyviä, Kavereita!
Andrei ota rauhallisesti siellä Pietarissa kun taas käyt
Saksan poika oli fiksu, vei Uniperiin kaikki "roskat" ja möi sitten sen tyhmille. Fortum teki Sonerat. Kallis seikkailu
se on kumma kun se aina menee läpi 🤔
Sehän on varmaa, myös jatkossa
siinä nähdään missä kannattaa sähkö/kaasu yhtiöitä omistaa ei ainakaan euroopassa
saksa on pahempi kuin venäjä
Uniperiin on haaskattu 10 miljardia suomen veronmaksajien rahaa. Fortum myi osakkeinsa saksalaisille 0,5 miljardilla,koska uniper oli tehnyt tappiota!?? Nyt uniper onkin tehnyt voittoa 6.7miljardia. KYSYN MISSSÄ ON SUOMEN EKONOMIT JA PÄÄTTÄJÄT. Tuliko anneua liian aikaisin vaalilupaus?
Jos joku maa jossakin bisnesshommissa häviää, niin se on aina taatusti Suomi.
Kiltti pikku Eu:n mallimaa ja jossa kuulemma asuu ikuisesti maailman onnellisin kansa - oikea hobittikylä.
Suomessa sata rikollisjärjestöäkin. Tosin on eri asiaa onko olemassa opintolainalla vai opintolainassa😂🤣😅
Juu - Suomihan joutuu aina maksajaksi, vaikka ei olisi kuullutkaan koko asiasta 🤣
Muut maat saavat töpeksiä rauhassa.
Suomi on aina mallimaana Ensimmäisenä maksumaana EU:ssa ja muissakin päätöksissä!