MIKSI TYÖPAIKKA EI KELPAA

NYTTARJOLLAOSAAVALLE

Mistä on kyse?

Työttömät eivät automaattisesti ole suurin hakijaryhmä avoimissa työpaikoissa
Alan vaihtajien suuri määrä työpaikan hakijoiden joukossa voi selittyä halulla päästä eroon määräaikaisista työsuhteista.
Kotkassa toimivan Karhulan Valimon avoimia työpaikkoja hakeneista vain noin joka neljäs on ollut työtön.

Työttömät työnhakijat jäävät joillain aloilla vähemmistöön työnhakijoiden joukossa.

Tähän on törmätty esimerkiksi Kotkassa toimivalla Karhulan Valimolla. Metallialan konepajayritys on tänä vuonna ehtinyt palkata kolmisenkymmentä työntekijää, loppuvuoden aikana uusia työntekijöitä taloon tulee vielä kymmenen. Hakijoita paikkoihin on ollut yli kaksi sataa.

– Ainoastaan neljäsosa näistä oli työttömiä työnhakijoita. Loput olivat työpaikan vaihtajia, kertoo toimitusjohtaja Pekka Kemppainen.

Toimitusjohtajan laskelmien mukaan perinteisesti teollisuusvaltaisesta Kotkasta ja lähiseudulta olisi voinut odottaa enemmän työhakemuksia nimenomaan työttömiltä työnhakijoilta.

– Olin odottanut, että tällä alueella olisi ollut pari-kolme tuhatta henkilöä, jotka olisivat voineet hakea näitä paikkoja, mutta työttömiä oli hakijoina vain viitisenkymmentä.

Työttömiäkin valimolle on silti otettu töihin. Tänä vuonna palkatuista noin puolet on ollut alan vaihtajia ja puolet työttömiä.

Yhtiö laskee kasvavansa viimeistään kolmantena toimintavuotenaan noin 20 miljoonan euron vuosillikevaihtoon eli nelinkertaistavansa liikevaihdon toiminnan alkuun verrattuna. Runsas vuosi sitten

arvioi tarvitsevansa parin seuraavan vuoden aikana vielä 20-30 työntekijää lisää.

Karhulan Valimo valmistaa osia muun muassa metsäteollisuuden tarvitsemiin koneisiin sekä junanvaunuihin ja laivoihin.


JA ASUNTOJA LÖYTYY PAIKKAKUNNALTA

7

377

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työtävailla

      Moni työtön on hakenut yli 100 työpaikkaa pääsemättä edes haastatteluun.
      Monet työnantajat sorsivat kantasuomalaisia työnhakijoita , verovaroin tuettu merenkulku tästä hyvänä esimerkkinä. Monessa varustamossa kohta enemmän virolaisia kuin suomalaisia , filippiinoista puhumattakaan. Tämäkö ei ole syrjintää?

      • 7jn8er7

        Jos töitä ei kymmenillä hakemuksilla saa, hakee luultavasti tarkoituksella töitä vääriltä aloilta tai vääristä paikoista. Kaikki tuntevat ne alat ja alueet, joilla hommia on yllin kyllin.


      • jahkailijako

        Tavoite hallituksella lienee hakemus viikossa , joten vuodessa kertyy paljon. Mikä on se ala ja alue mistä töitä löytyy maalaiselle.


    • ongelmista

      MIKSI TYÖPAIKKA EI KELPAA?
      Yleisin syy on lienee se että duunareita haetaan ilmaistyhön eli orjatyöhön.
      Toinen näyttäisi olevan mm. hallituksen järkkäämä eli työpaikat on paikkakunnilla joissa ei ole varaa elää luvassa olevilla palkoilla jos nyt yleensäkään kämppä löytyy? Siihen liitty myös se että pakkomuutto-paikkakunnissa ei saa omistamaansa asuntoa myytyä. Karhulan Valimo on ymmärtänyt yo. aloituksen mukaan tämän realiteetin, ehkä myös palkka on kunnossa?
      Kolmas syy voisi olla esim. se että mistä sais muulle perheelle paikat? Eukolle duuni myös ja penskoille koulut kohtuu kuskaamisen päästä? Nämä syyt kun saadaan taklattua niin varmaan 70-80% ongelmista on ratkaistu.

    • ToimarilleOppia

      Menneisyyden ala, Kotka, heikko palkka, sisällötön duuni, epävarma jatko, tehdään muutamalle tilaajalle.

    • Anonyymi

      nii se sitte loppu sekii

    • Anonyymi

      Eipä kiinnosta maksella merkkivaatteissaan kauppakeskuksissa chillailevien iPhone - mamujen elämistä enää. Pitäkää tunkkinne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2542
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1842
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1240
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1028
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      986
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      862
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      791
    Aihe