Tuulin tapaus ei unohdu...
Somali murhasi vasta 15-vuotiaan tamperelaistytön erittäin raa´alla ja julmalla tavalla.
Tamperelaistytön murhasta syytetty somali:
"KUULIN KIRKAISUN JA MENIN AUTTAMAAN..."
Viisitoistavuotiaan Tuuli I:n murhaa on käsitelty Tampereen käräjäoikeudessa neljä kertaa. Syytetty somalimies, 21-vuotias Abdigadir Osman Hussein vakuuttaa syyttömyyttään, mutta on kaiken varalta halunnut mielentilatutkimukseen. Jutun käsittely jatkuu myöhemmin keväällä.
Abdigadir Osman Hussein kertoo joutuneensa surmapaikalle aivan sattumalta. Hänen oli pitänyt ajaa kaupunkiliikenteen bussilla numero 18 reitin päätepysäkille ja soittaa siellä olevasta puhelinkioskista Somaliaan. Juuri tuosta kolikkopuhelimesta kun on kaikkein edullisinta soittaa Afrikkaan.
Erehdyksessä somali oli kuitenkin astunut bussiin numero 28; laitureita pysäkkien välillä on tosin kolme kappaletta. Ennen pitkää mies huomasi ajelevansa tuntemattomilla seuduilla ja jäi pois autosta. Pian tämän jälkeen hän kuuli kirkaisun ja lähti rientämään ääntä kohden.
MIES JOUTUI SHOKKIIN
Hussein ohitti paikalta poispäin juoksevan miehen ja saapui verisen tytön luo. "Mikä hätänä? Rauhoitu!", hän yritti auttaa uhria. Tyttö takertui mieheen apua pyytäen, mutta Husseinin tehtäväksi jäi enää vain laskea tajuntansa menettävä Tuuli I:n maahan. Samassa Hussein huomasi lähestyvän auton valot, järkyttyi tilanteesta ja ryntäsi metsään. Jatkoa hän ei oikein muista.
Neljän tunnin kuluttua poliisien koirapartio löysi Husseinin noin kolmen kilometrin päästä murhapaikalta. Mies oli maassa polvillaan, kädet niskan takana. Hänen pakonsa oli päättynyt eivätkä poliisit kohdanneet enää vastarintaa. Koirapoliisin todistuksen mukaan sekä tapahtumapaikalla että metsässä oli ainoastaan murhasta syytetyn kenkiin sopivia jälkiä.
AVAINTODISTAJA NÄKI KAMPPAILUN
Lennonjohtaja Lauri Mäkelä poistui työpaikaltaan perjantaina, 10. marraskuuta kello 20.06. Hän näki autostaan noin sadan metrin päästä painiottelun. Lähemmäksi päästessään Mäkelä tajusi miehen iskevän tyttöä ylävartaloon sokean raivon vallassa. Viimeiseen asti tyttö yritti käsillään torjua hyökkäystä.
Mäkelä ehti ajaa autonsa aivan muutaman metrin päähän kaksikosta, ennen kuin puukotukseen keskittynyt pahoinpitelijä älysi paeta metsään. Uhri syöksyi auton luo ja huusi avaamaan oven, mutta luhistui jo samassa maahan. Pian paikalle tuli muitakin tuskanhuudon kuulleita; he hälyttivät Aitolahteen ambulanssin ja poliisit.
Tuuli Maria I:ta oli ensin viilletty ja pistetty teräaseella seitsemän kertaa kaulan ja kasvojen alueelle. Edelleen häntä oli lyöty teräaseella rintakehän molemmille puolille. Vasenta keuhkoa vahingoittanut raivoisa isku lävisti toisen kylkiluun ja puhkaisi keuhkovaltimon. Sairaalaan tuotaessa Tuuli oli jo kuollut.
SYYTTÄJÄ PITI NÄYTTÖÄ RIITTÄVÄNÄ
Tampereen puhelinosuuskunnan mukaan Husseinin mainitsemasta puhelinkioskista ei olla vuonna 1995 soitettu Somaliaan kertaakaan. Syytetty väitti maanmiestensä näin tekevän. Husseinin antama puhelinnumero sijaitsee sekin USA:ssa, Georgian osavaltiossa.
Murhapäivänä Hussein oli ostanut Tampereelta puukon ja kaksi ruuvitalttaa. Mihin ne päivän aikana joutuivat, hän ei osaa sanoa. Syytetyn toinen hansikas löytyi järven jäältä. Miten se oli sinne kulkeutunut, sitä hän ei tiedä. Toinen hansikas löytyi murhapaikalta ja niissä molemmissa oli runsaasti viiltojälkiä.
Kukaan paikalla liikkuneista sivullisista ei nähnyt pakenevaa miestä, jonka Hussein väitti kohdanneensa saapuessaan uhrin luo. Myös ajallisesti Husseinin kertomus riitelee todistajanlausuntojen kanssa.
Ruumiinavauksen suorittaneen oikeuslääkäri Matti Jäntin mielestä viiltojäljet voisivat hyvin viitata siihen, että uhria oli ensin yritetty valmistella raiskauskuntoon. Yllätetyksi tullut mies iskikin sitten teräaseensa kahvaa myöten tytön rintakehään. Jäljet täsmäävät myös Husseinin ostaman puukon kanssa.
Rikosteknisen laboratorion tutkimukset osoittavat, että Husseinin vaatteista löytyneet veriroiskeet ovat Tuuli I:n verta; todennäköisyys samanlaisen DNA-yhdistelmän esiintymiseen on 3/100 000.
KUNNON KANSALAINEN HUSSEIN
Murhasta syytetyn avustaja, oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen pitää järkähtämättä päämiehensä puolta. Hänen mielestään ei ole olemassa riittävästi näyttöä tuomita Osman Hussein henkirikoksesta.
Laukkanen vakuutti päämiehensä olevan kunnollinen mies. Husseinilla on kotona vaimo ja kaksi lasta sekä kallis tietokone ohjelmineen. Hän suhtautuu opiskeluunsa kunnianhimoisesti ja on harras muslimi. Tosin tämä pakolainen sattui pari vuotta sitten puukolla uhaten raiskaamaan 13-vuotiaan tytön, mutta muuten kukaan ei voi sanoa miehen käyttäytyneen väkivaltaisesti. Hän ei myöskään juo eikä tupakoi.
Vakuuttavasta ansioluettelosta huolimatta Laukkanen pyysi kaiken varalta päämiehelleen mielentilatutkimusta. Syyttäjänä toiminut kaupunginviskaali Esa Aho lausui julki jokaisen huulilla pyörineen kysymyksen: Eikö syytetty tällä myönnä syyllisyytensä?
Tamperelaistytön raaka murha
14
4686
Vastaukset 14
- Heppewa
"Tuulin tapaus ei unohdu..."
Kyllä Tuulin tapaus unohtuu hyvin nopeasti jos elämässä muutakin tekemistä kuin pohtia jonkun tuntemattoman teini-ikäisen tappoa. Itse en edes muistanut koko tapausta vasta kuin nyt kun tulit siitä kertomaan..ja aivan suotta koska tapaus on jo käsitelty ja mapissä Ö.- keiju
kyllä kuule tapaus muistetaan!Tyttö oli sattumoisin isäni työkaverin tytär!Surullista..
- musta man
Koirapartio seurasi valtatie 9 myös Husseinin jälkiä, tiehen ei tietysti jälkiä jäänyt, koira pystyi seuraamaan, haiseeko somali enemmän kuin valkolainen, en tiedä, mutta pitkän lenkin teki Hussein ennenkuin palasi asutusalueelle, josta otettiin kiinni.
- mikko n.
Jos se ketään täällä lohduttaa, tässä tapauksessa syytetty todettiin syylliseksi ja tuomittiin elinkaudeksi vankeuteen. Kyseinen henkilö on edelleen vankilassa.
- NiskaKlaus
Ihan kiva tietää, vaikkakin olisi saatu kylla karkoittaa saman tien ja passittaa kotimaahansa rangaistustaan kärsimään (mutta kun se ei ole tietenkään mahdollista ...kele!#¤###!!). Onkohan hän saanut vankilassa kokonaan "oma siiven" turvallisuutensa takia, eri mukavuuksin, erossa muista vangeista. Missä muuten istuu? Tietoo...??
- uhrilla ei ihmisarvoa
Onko ensimmäinen tapaus jossa nuoren naisen puukottamisesta tai muulla tavoin surmaamisesta on tuomittu vankeutta? Minä en muista kuin sen Jammun jutun mutta siitäkin taidettiin tekijä vapauttaa pian koska surmatut olivat ihmisarvotonta sakkia; lapsia!
- 2xelinkautinen
uhrilla ei ihmisarvoa kirjoitti:
Onko ensimmäinen tapaus jossa nuoren naisen puukottamisesta tai muulla tavoin surmaamisesta on tuomittu vankeutta? Minä en muista kuin sen Jammun jutun mutta siitäkin taidettiin tekijä vapauttaa pian koska surmatut olivat ihmisarvotonta sakkia; lapsia!
Jammu sai kunnon tuomion rikoksistaan, sovitti sitä eri vankiloissa ja on nyt viimetietojen mukaan hoidossa jossakin psykiatrisessa sairaalassa, enkä usko hänen vapautuvan enää siviiliin, sillä hän on jo iäkäs, ainakin 80 korvilla ellei enemmänkin. Usein jo naormaalitkin tuon ikäiset vanhukset on laitoshoidossa kylläkin normaaleissa vanhainkodeissa tai sairaaloissa.
- mikko n.
NiskaKlaus kirjoitti:
Ihan kiva tietää, vaikkakin olisi saatu kylla karkoittaa saman tien ja passittaa kotimaahansa rangaistustaan kärsimään (mutta kun se ei ole tietenkään mahdollista ...kele!#¤###!!). Onkohan hän saanut vankilassa kokonaan "oma siiven" turvallisuutensa takia, eri mukavuuksin, erossa muista vangeista. Missä muuten istuu? Tietoo...??
Silloin kun tekijästä oli viimeksi jotakin juttua, hän istui Kylmäkoskella. Toisaalta elinkautisvangeille on tyypillistä, että tuomion aikana siirretään aina välillä laitoksesta toiseen, syynä vangin oma turvallisuus ja joidenkin kohdalla se, etteivät pääse muodostamaan vankiloiden sisälle mitään "kantajengejä" ympyröiden tullessa liiankin tutuiksi yli 10 vuotta samassa laitoksessa lusittaessa.
- rexix
uhrilla ei ihmisarvoa kirjoitti:
Onko ensimmäinen tapaus jossa nuoren naisen puukottamisesta tai muulla tavoin surmaamisesta on tuomittu vankeutta? Minä en muista kuin sen Jammun jutun mutta siitäkin taidettiin tekijä vapauttaa pian koska surmatut olivat ihmisarvotonta sakkia; lapsia!
mitä sä sekoilet..ainahan surmasta vankeutta saa...
- tyttönen
Oliko tämä Tuulin tapaus se jossa tyttö murhattiin aivan kotinsa lähellä? Joko siitä on 10 vuotta aikaa... ONNEKSI tässä tapauksessa syyllinen on saatu kiinni, tosin rangaistukseen saisi liittyä jokin "fyysinen extra" kun tulee tappamaan vieraan maan lapsia!!
- kana
Tuuli murhattiin vain parin sadan metrin päästä kotoaan :(
Vanhemmat oli työpaikan pikkujouluissa ja Tuulin 13-vuotias sisko oli kotona odottamassa Tuulia. Perheellä on vielä kaksi nuorempaa lasta, joista nuorin oli ihan pieni vauva tapahtuma-aikaan, en muista olivatko he kotona vai jossain hoitopaikassa tuona iltana. - do dii
kana kirjoitti:
Tuuli murhattiin vain parin sadan metrin päästä kotoaan :(
Vanhemmat oli työpaikan pikkujouluissa ja Tuulin 13-vuotias sisko oli kotona odottamassa Tuulia. Perheellä on vielä kaksi nuorempaa lasta, joista nuorin oli ihan pieni vauva tapahtuma-aikaan, en muista olivatko he kotona vai jossain hoitopaikassa tuona iltana.Mistä tuomittiin?? Murhasta vai taposta?
- ***
Tämä murhaaja asuu nykyään hervannassa, on siis vapautettu... asia ei unohdu.. koko ikäni olen vieressä asunut ja vieläkin asia palaa mieleen..
- Anonyymi00023
Kävin Tuulin haudalla eilen 💗 Messukylä
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1321264- 1481061
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät66820PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51638- 59637
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33531- 30513
- 63503
- 39497
- 16487