Kiusaamiseni loppui, toivottavasti loppuu teilläki

Moikka!

Minua kiusattiin jo pienestä pitäen. Syyt vaihtelivat. Jatkuvasti oli joku syy miksi minua kiusattiin. Välillä olin liian laiha ja välillä liian lihava ja sen jälkeen olin vaan jotenkin outo. Minua haukuttiin myös tyhmäksi, vaikka olin lähes aina luokan parhaita. Todellisia kavereita minulla ei ollut. Viihdyinkin yleensä yksinään. Kaverit kun aina jossain vaiheessa puukottivat selkään tai siis vaihtoivat kaveripiiriä.

Ajattelin, että kun kasvan aikuiseksi, kiusaamiseni loppuu.. No eihän se mitään loppunut. Työpaikoilla sama juttu kunnes en saanut enää töitä. Vapaa-ajalla seurustelusuhteissa aloin kokea myös kiusaamista. Aloin jo olla vuosikymmenten taistelusta ihan loppu kunnes törmäsin yhteen tyyppiin, joka neuvoi miten kiusaamisesta pääsee eroon. Se oli kanssa koulukiusattu. Tää tyyppi pitää nykyisin verkkokurssia aiheesta.

Kumma kyllä, kiusaamiseni loppui! En osaa oikein selittää, mutta minua vaan ei enää kiusata. Tiedän siis mitä kiusaajat yrittää enkä suostu tulemaan kiusatuksi enää, joten kaikki on nyt paljon paremmin. Ei ole enää haukkumista tai huutelua ja voin paremmin joka päivä.

Toivottavasti teidänkin kiusaajanne älyäisivät lopettaa. Toivon sitä todella.

Laitoin tuohon linkkejä ja kirjoja, josta oli minulle hyötyä:
Verkkokurssi avuksi koulukiusaamiseen: https://www.opilakia.fi/kurssi/
Chistina Salmivalli: Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä. Helsinki: Gaudeamus, 1998
Liisa Keltinkangas-Järvinen. Hyvä itsetunto. 17. painos 2006.


-Pikkuponi-
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mua ja mun frendii kiusataan koulussa ja vapaa ajallakin .esim tänää yhissä myyjäisissä ne tuli aukoo meille päätä. ne kiusaa meitä haukkumalla ,mulkoilulla, ja juoruilee meistä kaikkee. Apua!

Äänestä

Moi,

Tein kerran niin kiusaajien kanssa, että kun ne tuli aukomaan päätä niin leikin hieman heidän kustannuksellaan.

Kiusaaja sanoi: "Vitun homo!"
Sanoin:" Ei oikein kuulu. Voisitko puhua vähän kovempaa?"
Kiusaaja korotti ääntään.
Sanoin:" Sori. En saa vieläkään selvää. Puhut epäselvästi."
Kiusaaja ei vastannut mitään.
Sitten annoin kynän ja paperia kiusaajalle ja sanoin:"Voisitko kirjoittaa tähän, että mitä sanoit, kun en saanut oikein muuten selvää."
Kiusaaja heitti paperin ja kynän päälleni, mutta ei uskaltanut enää sanoa mitään.

Eipähän enää sen jälkeen huudellut.

Äänestä

ilmiselvä mainos

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikku_poni kirjoitti:

Moikka!

Minua kiusattiin jo pienestä pitäen. Syyt vaihtelivat. Jatkuvasti oli joku syy miksi minua kiusattiin. Välillä olin liian laiha ja välillä liian lihava ja sen jälkeen olin vaan jotenkin outo. Minua haukuttiin myös tyhmäksi, vaikka olin lähes aina luokan parhaita. Todellisia kavereita minulla ei ollut. Viihdyinkin yleensä yksinään. Kaverit kun aina jossain vaiheessa puukottivat selkään tai siis vaihtoivat kaveripiiriä.

Ajattelin, että kun kasvan aikuiseksi, kiusaamiseni loppuu.. No eihän se mitään loppunut. Työpaikoilla sama juttu kunnes en saanut enää töitä. Vapaa-ajalla seurustelusuhteissa aloin kokea myös kiusaamista. Aloin jo olla vuosikymmenten taistelusta ihan loppu kunnes törmäsin yhteen tyyppiin, joka neuvoi miten kiusaamisesta pääsee eroon. Se oli kanssa koulukiusattu. Tää tyyppi pitää nykyisin verkkokurssia aiheesta.

Kumma kyllä, kiusaamiseni loppui! En osaa oikein selittää, mutta minua vaan ei enää kiusata. Tiedän siis mitä kiusaajat yrittää enkä suostu tulemaan kiusatuksi enää, joten kaikki on nyt paljon paremmin. Ei ole enää haukkumista tai huutelua ja voin paremmin joka päivä.

Toivottavasti teidänkin kiusaajanne älyäisivät lopettaa. Toivon sitä todella.

Laitoin tuohon linkkejä ja kirjoja, josta oli minulle hyötyä:
Verkkokurssi avuksi koulukiusaamiseen: https://www.opilakia.fi/kurssi/
Chistina Salmivalli: Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä. Helsinki: Gaudeamus, 1998
Liisa Keltinkangas-Järvinen. Hyvä itsetunto. 17. painos 2006.


-Pikkuponi-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu