menkat myöhässä

olen syönyt hiukan päälle 2vuotta mielialalääkkeitä jotka lopetin joulukuussa. en tiedä onko sillä niin merkitystä mutta ajattelin kuitenkin siitä(kin) laittaa koska ne voi kanssa vaikuttaa kiertoon..

mulla on ollu viimeksi menkat joulukuussa. alkoi muutamaa päivää etuajassa.. 26.pv

tammikuussa 28.pv paikkeilla olisi pitänyt niiden alkaa mutta eipä alkanutkaan.

noin puolessa välissä kiertoa oli valkovuodossa hiukan verta.. eli joskus 14.-16. tammikuuta.
samoin viime viikonloppuna lauantaina (luulinkin niiden jo alkavan muttei alkanutkaan)
ja eilen oli myös..
nyt on enemmänkin sellasta rusehtavaa joten mahtaako vieläkään alkaa..

nyt sitten kysyisin neuvoa että mitä pitäisi tehdä?!
alkaa mennä hermot kun jo niin kauan saanut olla tavallaan varuillaan jos ne alkaa mutta eipä vain tunu alkavan.
en tiedä pitäisikö vielä odottaa vaiko.. ?!

iästäni sen verran että olen 19v
1251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko mahdollista, että olisit raskaana (ehkäisy pettänyt)? Jos on, osta apteekista raskaustesti. Jos taas ei ole minkäänlaista mahdollisuutta, että olisit raskaana, tai testi antaa tuloksen, että et ole raskaana, odottele vielä pari viikkoa, ja jos ei kuukautisia ala kuulumaan, mene lääkäriin. Lääkäriin voit mennä tietysti vaikka heti, jos sinulla on jotain epäilyttäviä oireita, kuten kipuja tai jotain vuotoja, jotka eivät selvästikään ole kuukautiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sarah... kirjoitti:

olen syönyt hiukan päälle 2vuotta mielialalääkkeitä jotka lopetin joulukuussa. en tiedä onko sillä niin merkitystä mutta ajattelin kuitenkin siitä(kin) laittaa koska ne voi kanssa vaikuttaa kiertoon..

mulla on ollu viimeksi menkat joulukuussa. alkoi muutamaa päivää etuajassa.. 26.pv

tammikuussa 28.pv paikkeilla olisi pitänyt niiden alkaa mutta eipä alkanutkaan.

noin puolessa välissä kiertoa oli valkovuodossa hiukan verta.. eli joskus 14.-16. tammikuuta.
samoin viime viikonloppuna lauantaina (luulinkin niiden jo alkavan muttei alkanutkaan)
ja eilen oli myös..
nyt on enemmänkin sellasta rusehtavaa joten mahtaako vieläkään alkaa..

nyt sitten kysyisin neuvoa että mitä pitäisi tehdä?!
alkaa mennä hermot kun jo niin kauan saanut olla tavallaan varuillaan jos ne alkaa mutta eipä vain tunu alkavan.
en tiedä pitäisikö vielä odottaa vaiko.. ?!

iästäni sen verran että olen 19v

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu