Lauri työnsi lohta suuhunsa hyvällä ruokahalulla. Hänen olonsa oli rento ja mukava, vaikka hän olikin kieltäytynyt viinilasillisesta ruokailun kanssa. Hän vilkuili aina välillä seuralaistaan, tummaa nelikymppistä sopusuhtaista miestä. Pieni pelko tulevasta käväisi ajatuksissa, mutta hän vakuutti itseään, että nyt olisi sen aika. He olivat sopineet yhdynnästä, jossa hän menettäisi neitsyytensä, jos mies miellyttäisi häntä.
- No, saanko minä luvan, mies kysyi kuin olisi lukenut hänen ajatuksensa.
- Saat, Lauri sanoi.
- Mene sitten sängylle, kun olet valmis. Mene selällesi aluksi...
- Selvä, Lauri vastasi.
Lauri käveli makuuhuoneeseen. Hän oli pukeutunut rennosti sovitun mukaisesti Jack&Jones teepaitaan ja farkkuihin. Hän pudotti farkut nilkkoihin ja otti teepaidan pois. Peili paljasti mukavasti muotoutuneen hoikan vartalon. Jäykistyvän peniksen ääriviivat näkyivät selkeästi farkkukankaan lävitse.
Mies tuli huoneeseen. Lauri vilkaisi mieheen, jolla oli vielä vaatteet yllään. Hän näytti päättäväiseltä ja vahvisti näin Laurin käsitystä siitä, että tämä meni oikein. Hän piti miehestä, miehen tummuus, karvaisuus sekä aikuismaisuus kiihotti häntä. Hän tunsi lämpimän aallon nivusissaan ja pyyhkäisi peniksensä kärkeä peukalollaan. Veren täyttämä elin oli antanut jo pienen merkin tulevasta luovuttamalla kiimatipan.
Lauri heittäytyi sängylle selälleen. Hän yllättyi illan romanttisuudesta, kun mies toi huoneeseen kynttilänjalan, jossa oli mehiläisvahasta tehty kynttilä. Se tuoksu oli ennenkin huumannut Laurin. Valot sammuivat ja he olivat kaksin hämärässä.
Mies riisui vaatteensa ja laittoi ne roikkumaan vaatekaapin oveen. Lauri vetäisi henkeään nähdessään kookkaan ylöspäin kaartuvan jäykän peniksen. Hän huomasi jännittävänsä vartalollaan niin, että jokainen lihas eli omaa kireää elämäänsä. Hän yritti hengittää normaalia syvemmin henkäyksin, saadakseen sydämensä rauhoittumaan.
Sitten mies tuli viereen ja tarttui muitta mutkitta hänen kaluunsa. Pian Lauri tunsi sormen levittävän rasvaa aukolleen. Sitten se työntyi hitaasti sisään. Lauri halusi pois. Se tuntui hyvältä ja niin väärältä. Heti perään hän ei halunnutkaan pois, vaan lisää. Tilanne tuntui absurdilta ja jotenkin valheelliselta.
- ahh... Lauri voihkaisi. Mies innostui entisestään ja työnsi toisenkin sormen hänen sisäänsä. Lauri tunsi puristavan kihelmöinnin nivusissaan. Mies päästi irti hänen peniksestään ja pyöräytti sormiaan vielä kerran hänen aukossaan ja veti ne sitten pois.
- Levitätkö kulta vähän jalkoja?
- Joo...
Lauri totteli. Siinä samassa mies oli hänen päällään koko vartalon voimalla. Lauri tunsi kuuman peniksen painautuvan omaansa vasten. Hän antautui leikkiin ja vastasi miehen karheaan suudelmaan.
- Sä olet niin pehmeä... Avaa vielä vähän haaroja.
Lauri levitti jalkojaan. Hän tunsi valtavan paineen aukollaan ja sen jälkeen kovaa kipua.
Sattuu..., Lauri kuiskasi. Hän pelkäsi ja halusi pois.
Sattuu liikaa, hän jatkoi.
Mies pysähtyi. Lauri ajatteli sisällään olevaa penistä. Pian se laukeaisi häneen.
- Sun pitää rentoutua, mies sanoi.
Lauri yritti. Hän antoi aukkonsa rentoutua ja laajeta. Kipu kesti hetken ja katosi sitten. Mies sujahti kokonaan Laurin sisään. Laurista tuntui täydeltä. Hän oli reilusti miestä lyhempi ja hänen päänsä jäi miehen kaulan tasolle, kun mies venyttäytyi koko pituuteensa hänen päällään. Mies liikkui hänen sisällänsä varmoin työnnöin. Laurin valtasi lämmin olo kauttaaltaan. Hän puristi itsensä miestä vasten. Vartalo jännittyi. Lauri huokaisi ja mies pysähtyi.
Pikkunen sulta tulee, anna tulla kaikki.
Laurin siemensyöksy lähti liikkeelle, hän tunsi, kuinka se levisi hänen ja miehen vatsan väliin kuumina sykäyksinä.
Aahh, Lauri huokaisi.
Miehen vahvat käsivarret työntyivät kainaloittensa alta niskan taakse ja mies kiihdytti tahtiaan. Lauri tunsi hänen peniksensä laajentuvan sisällänsä. Kihelmöinti alkoi uudestaan. Laurin anaali supisteli miehen jäykän elimen ympärillä. Hän tajusi uuden orgasmin leviävän koko vartaloon. Hänen mielessään kävi jokin villieläin, jolla oli kiima-aika.
aah, aaahh, mies äänteli.
Aahaaa, Lauri vastasi. Siemennesteen haju oli voimakas, kun mies vetäytyi hänestä ulos.
Mies siirtyi hänen sivulleen. Hän pyyhkäisi kädellään Laurin vatsaa ja haistoi sitä.
Sinä taisit tulla kahteen kertaan, mies sanoi hiljaisella äänellä. Lauri nyökkäsi vastaukseksi. Hän etsi sisimmästään katumusta. Sitä ei tullut, vaikka ehkä syytä olisikin ollut.
Älä huoli, minä olen puhdas taudeista... Ja niin sinäkin olet, mies sanoi ja nosti Laurin pään kainaloonsa. Laurin silmät painuivat kiinni. Hän vaipui syvään ja onnelliseen uneen.
Kun Lauri heräsi aamulla, oli jo valoisaa. Hän nosti päätään ja etsi katseellaan miestä. Miehen puoli sängystä oli jo pedattuna. Lauri nousi ylös ja kierteli huoneesta toiseen, todetakseen, että oli yksin suuressa talossa. Hän pysähtyi kirjahyllyn luokse, jossa oli kuva nuoresta pojasta ylioppilaslakki päässään. Lauri arvioi pojan olevan suunilleen saman ikäinen itsensä kanssa. Hän etsi hetken tois
Poika ja mies
4
3410
Vastaukset
- escorting
Hän etsi hetken toista kuvaa, jossa olisi miehen vaimo. Sellaista ei löytynyt.
Hän meni keittiöön, josta löysi lautasen sekä lapun omalla nimellään:
Hei Lauri!
Syö ennen kuin lähdet. Takkisi ja muut vaatteesi ovat kylpyhuoneessa. Ota vaikka porekylpy niin halutessasi. Soitan sulle jossain vaiheessa.
Tsah ja tsut tsut, Lauri tokaisi.
Hän söi hyvällä ruokahalulla, peseytyi ja lähti talosta. Ilma oli syksyinen ja hän kiristi pitkän villakangastakkinsa vyötäröllä olevaa solkea. Hän nosti leukaansa ja antoi tuulenvireen kulkea poskilleen. Hän kulki takaperin ja katsoi suurta taloa. Ilman viileys pakotti hänet kaivamaan taskustaan pipoa. Hän kaivoi sen ja avasi mytyssä olleen pipon. Sen sisältä tipahti kirjekuori, jonka päälle oli kirjoitettu isolla LAURI ja ympärille oli piirretty sydän. Hän asetteli pipon päähänsä ja kääntyi kävelemään pois päin talolta. Hän työnsi peukalon kyntensä kuoren liimatun paperin väliin ja vetäisi sen auki.
Lauri poistui alueelta, jonne tullessaan hän oli tiennyt menettävänsä neitsyytensä. Hän kuunteli kenkien alla rahisevan hiekan ääntä, kunnes hiekkatie päättyi asfalttiin. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja heitti sen sisällä olleen prepaid kortin tien vieressä olevaan ojaan. Hän oli elänyt hetkensä valheessa, mutta kaikki oli mennyt suunnitelman mukaisesti. Kuoressa olleet kahdeksan viidensadan euron seteliä lämmittivät mukavasti mieltä. Lauri mietti saiko hän haluamansa ja haluaisiko lisää. Bussi tuli ja pysähtyi hänen käsimerkkiinsä. Hän vilkaisi vielä kerran kuoreen, jonka päällä komeili hänen nimensä ja suuri punainen sydän.
- Neitsyydellä ja kahdella orgasmilla on hintansa, hän ajatteli ja istuutui bussin perimmäiselle penkille. Hän antoi tapahtumien kulkea mielessään kuvina ja rypisteli kirjekuoren kasaan. Sen jälkeen hän suoristi sen ja repi kirjain kerrallaan kuoreen kirjoitetun nimen kappaleiksi:
- En mä ole mikään Lauri, hän kuiskasi ja viskasi paperin palat lattialle.
Loppu - protoant
Hänen nimensä on Sami 24v. ja työskentelee samassa firmassa kanssani miehisessä metallialan kokoonpanotyössä.
Hän on laiha kuin vain olla ja voi ja ainakin 185 cm pitkä.
Ei mikään malli eikä urheilijakomistus, ei siis niin tyttöjen mieleen mutta kohtelias ja sanavalmis.
Ollaan siis tutustuttu vuoden verran ja jutustellen normaalisti sekä jopa kiusotellen Samille etsien työpaikan tarjonnasta tyttöystävää.
Eräänä päivänä sattumalta autoin Samia fyysisesti hankalassa työtehtävässä ja vartalomme olivat tiiviisti kiinni toinen toisessaan monta minuuttia ja se oli jotenkin kihelmöivän jännää ja outoa, olihan sitä nyt ennenkin miestyöparin kanssa tehnyt vastaavaa, mutta Samin ihon tunsin erilailla ja jotain oli ilmassa kun katsoimme toisiimme oikein sitten silmiin.
Tuli sitten se kerta kun menin kaljalle erääseen karaoke tyyppiseen kaljabaariin muutaman työkaverin kanssa, jossain kohdassa vessareissulla kuulin takaani tutun äänen sanovan ; Antti hei!
Käännyin ja näin Samin tulevan kohti.
No voi juma sanoin Samille äijä hei, tuolla on muitakin ja otin hänen selästään ja käänsin hänen toisten suuntaan siinä baarissa ja kävelytin nuoren kolleegamme pöytäämme, käsi hänen selässään, niin ihan iholla ja se tuntui mukavalta, lämpö tai jokin tuntui niin hyvältä koskettaa häneen.
Sami otti tuolin viereeni ja juttu jatkui, istuessani siinä ahtaasti vieressä tunsin Samin jalan lämmön vieressäni ja sekin tuntui aina hyvältä ja kun kaikilla oli vielä hauskaakin.
Porukka päätti sitten jatkaa baarikierrosta ja lähdimme myös matkaan mutta eräässä baarijonossa porukkamme hajosi ja jäimme Samin kanssa kahdestaan ja Sami sanoi :Piti vaan parille lähteä ja nyt oon niin kännissä!
Johon minä lörpöttelin niitä näitä kunnes se oikea aloite tuli Samilta: Lähdetkö kämpille saunaan?
En osannut muuta vastata kuin että totta kai.
Samin asunto olikin ihan nurkan takana jossa Sami laittoi sauna lämpenemään ja hän haki oluet parvekkeelle jossa nautimme ne jutustellen niitä näitä.
Sitten saunaan Sami kehotti. -ok, sanoin, ei muutakuin riisumaan! menimme eteiseen jossa näin Samin vartalon ensikerran, alastomana ja huomasin Samin katsovan minua kun katselin kävellessäni hänen perässään hänen kiinteää, pientä, karvatonta pyllyään.
Suihkusta menin suoraan lauteille jossa hetken ihmettelin itseäni ja mietin tätä tilannetta ja kaikkea.
Mutta olin niin innostunut ja kiinnostunut tuosta nuoresta miehestä ja eniten seksuaalisesti sillä jokin jännite välilämme on.
Samin tulessa lauteille menin suoraan asiaan itsevarmuudella jonka aiheutti alkoholi.
Kysyin Samilta miltä tuntuu kun on noin hyvä perse ja on tälläisen 53 vuotiaan pervon ukkomiehen kanssa saunassa.
Sami siihen että hankkisi mielellään kokemuksia ja tuntemuksia ja oli sitten vuoden aikana tykästynyt tapaani käsitellä häntä ja että olisin tervepäinen ja tapainen enkä niin ahdasmielinen.
No huh! päästin suustani ja kehuen häntä rohkeaksi, ottaen häntä reidestä kiinni sivellen sitä ja sanoin että rohkeutta tämä vaati minultakin ja käännyin suutelemaan häntä johon hän vastasi ensin epäröiden sitten lujemmin ja suudellen käännyimme lauteilla toisimme kiinni.
Suuteleminen samaa sukupuolta olevan kanssa oli kiihottavan kielletyn tuntuista, mutta mitä vielä olikaan tulossa tuntui ihan palleissa asti, hyvältä.
Arasti siirsin käteni reideltä Samin munille, suoraan kiinni jo hieman pystyyn pyrkivään mukavan kokoiseen vaalean silkkisen karvan ympäröivään kulliin ja toisen käteni selälle hieman pepulle samalla kun Sami kosketteli myös minun kulliani, joka koveni nopeammin kuin koskaan.
Irrottauduimme suutelemisesta ja sanoin; Oi että panettaa kun olet tuollainen ;aivan vastustamaton.
Suutelin Samia vatsasta ja pidin hänen jäykkää kulliaan kädessäni ja kumaruin ottamaan sen suuhuni, se oli ensimmäinen kerta ikinä, ihana nuori muna suussa, nuolin, imin sitä kovaa lämmintä suolaista munaa niin märäksi ja Sami huokaili ja nosteli lantiotaan ylemmäksi; Älä kohta mulla tulee! sanoi Sami; en ole vetänyt käteen moneen päivään!- En minäkään sanoin!
Runkkailimme toisiamme vielä alalauteilla ja menimme suihkuun jossa Sami pesi kovan kullini kovin tarkasti ja maistoikin sitä, kun minä pesin häntä niin joka puolelta.
Pian otin vielä kovan Samin kullin suuhuni ja kädet kasseille sormeillen, hieroen ihanaa pyllyn vakoa jonne sormi tuntui liukuvan helposti, niin kireään reikään.
Sitten Samin alkoi tulemaan ,tunsin sen enkä ottanut lastia suuhuni, sinne se levisi, osin päälleni käsilleni ja pesuhuoneen lattialle.
Pesimme ja kuivasimme toisemme ja katsoin mitä tuleman pitää.
Sami meni sängylleen mahalleen pyyhe päällään sen verran seisokki helpotti hänellä mutta minulla se jatkui.
Sami pyysi ; tule sitten ja aja mua pyllyyn !
Uskomattoman kiiman palo teki sen helpoksi nuori mies pylly pestynä valmiina sängyllä odottamassa.
Sami vielä; nuolisitko vielä sieltäkin se on ihanaaa!
Menin sängylle Samin päälle otin valkoisen pyyhkeen peittämän pyllyn näkyviin ja nuolaisin ja kielellä tein tietä reiälle. - protoant
Pyöritin kieltä aukon ympärillä, kuolasin vakoa liukkaaksi , painelin , silittelin ja kehuin Samin pehmeän lämmintä kiinteää hoikkaa pyllyä, kiihko katsoi pelistä minua omiin silmiini, välillä nousin Samin päälle työnsin kullia pitkin vakoa, suutelin niskaa ja kysyin;
- Ootko nyt satavarma kokeilemaan kullia sisääsi?
- Tuntuu niin hyvältä, joo! Sami vastaili , ja suutelimme.
Onhan minulla ollut heterosuhteissa tietenkin myös anaaliseksiä naisten kanssa mutta se ei ollut koskaan jännittänyt eikä ollut kiehtovan salaisen tuntuista mutta silti niin oikeaa kuin tämä hetki nyt.
Samin kulli seisoi taas kun pylly oli niin pystyssä kun nuolin tuota kireää reikää, otin siitä kiinni ja maistoin ja imin taas sitäkin.
Sami levitti lisää jalkojaan huokaili.
-Pane jo ! Sami pyysi.
Ohjailin kovan kullini Samin tiukalle reiälle, pehmeälle pyllylle, tuolle antautuvalle nuorelle miehelle jonka pakarat kutsuivat panemaan.
Minua ohjaili kullini kiimakiihko ja ihana pyllyn reiän kireys helpottui pikkuhiljaa sain normaalikokoisen kullini luiskahtamaan sisään lämpöiseen Samin tiukkaaan pyllyyn.
Se olinkin liian mahtavaa, pari työntöä ja sulin Samin sisään samantien, en pystynyt mihinkään jyystöön vaan laukesin melkein heti tiukkaan reikään ja panettanut olisi niin saatanasti.
Kullini kun roiski liemet Samin sisään niin käännyimme kyljelleen kuin rakastavaiset lusikkaan ja runkkailin Samin kovaa kullia ja kehuin hänen ihanuuttaan.
-Onko sulla kiire jo kotiin? kysyi Sami.
-Muija on risteilyllä katsomassa Juha Tapiota , ei ole.
Olin sitten nukahtunut sinne Samin kämpille ja heräsimme aamuseiskalta Samin sängyltä ja suuntasin suihkuun jonne Samikin tuli perässäni.
Jutustelu alkoi suihkun jälkeen jotenkin häpeillen ja arkaillen, kehuin Samia ja kyselin mitä mieltä oli kokemastaan; -oliko kaikki ok!
Halasin Samia koskettelin kullia jonka aamuseisokki oli alkanut kun oltiin alasti vaan pikku krapulassa ja seksihöyryissä.
-Miltä tuntui mun kulli ? utelin kiinnostuneena.
-Se tuntu alkuun ei pahalta mutta jotenkin liian isolta mutta sitten ihan hyvältä ja sitten se oli lämmin ja kova yhtäaikaa, kunnes sä tulikin jo kun osas odottaa lisää!.
-Siis että ei tämä jää tähän, kamalana raiskauksena?
Kysyin Samin vastukseen ja sain hymyä ja halausta ja suutelua joten ehdotin että voit säkin tasapuolisuuden vuoksi panna mua, jos haluut?-Haluuks sä?
-Enmätie, no joo voin, voin, nytkin alkoi seisoa ihan sikana. vastasi Sami ja otti kullistani kiinni nätisti vedellen esinahkaa edestakas, että minä olin ihan taivaissa heti.
-Paannan vaan menemään ja heti?sain sanotuksi ja kiepsahdin Samin kanssa sänkyyn ja tavoittelin imemään Samia kullia ja hän minun.
Se oli täydellistä.
Annoin Samin puuhastella enemmän kullini kimpussa ja käännyin selälleni nostaen jalat oikein ylös ja tarjosin 53 vuotta vanhaa vielä kohtuu sporttista ja iinteää persettäni Samille joka sormeili ja liukastutti pyllyäni, tuntui taivaalliselta kun nuoret sormet touhusivat ja kuuma kulli oli siinä reiälle pyrkimässä , katselin Samia silmiin kun hän tähtäili kulliaan pyllyyni ja minullakin seisoi ihan mahtavasti ja Samin kulli upposi sisääni ensin hankalasti sitten helposti jo pohjaan ja se tuntui yllättävän mukavalta kun nuorimies nautti ja oikein homostelimme täysillä hän vielä runkkaili vatsaansa vastaan seisovaa kulliani ja kun käsillä pitelin Sami kasseja ja sormellä hänen pyllyään alkoi hän takomaan kulliaa minuun sellaisella tahdilla ei ei kauaa kestä kun hän purkaitui pyllyyni.
Se oli aivan helkkarin hienoa seksiä.
Pyllyni ei siitä ollut moineskaan Samin kullin jäljiltä ja koska kulli seisoi kuin kanki ja nuori poika makasi orgasminsa jälkihöyryissä selälään vieressäni kömysin heti Samin selkään, muristen niskaan ja sylkikostutin sormin Samin pyllyn aukkoa ja työnsin sinne taas etusormen kuin toisenkin.
Ja kohta jo kullini teki tietään Samin peräsuoleen sykkivän kuumaa kireään ja halukkaaseen aukkoon ja sinne se alkukireyden hellitettyä luiskahti ja luikui ihanasti syvempään ja nautinto oli varma, kiihkoa ja kiimaa ja naimista, nyt kestin painaa oikein kunnolla tiukkaan reikään tätä nuorta miestä joka tuntui nauttivan myös.
Käänsin Samin selälleen ja nostin hänen pyllynsä ylös kuten jalatkin niskani taakse ja kulli jälleen sisälle, se tuntui todella hyvältä,sekin nähdä hänen ilmeensä kun painoin nuoreen reikään, käänsin vielä itseni Samin taakse ja panin kaunista pientä pyllyä niin että selkäranka pehmeni ja nyt spermalasti lähti liikkeelle kovaa.
-OOOOOh! ääntelin ja sä oot täydellinen sanoin Samille.
- Heheh Sami hekotteli, suutelimme.
Tämä ei jää tähän. - Escorting
tulit sitten mun ketjuun =O tervetuloa XD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082