No mutta oikein hyvää huomenta, isonenäiset mönkiäiset ja miljonäärit.
Syyskuussa, kuten kaikkina muinakin kuukausina cittareissa kävi paljon Thai-Suomi pareja ostoksilla. Liekö Syyskuu syynä, että poikkeuksellisia, RAPORTOITAVIA, MIELEENI JÄÄVIÄ TILANTEITA? EI OLLUT AINOATAKAAN, vain pelkkiä normaalisti käyttäytyviä pareja... Syy löytyy ehkä syksyisestä ajankohdasta? Toukokuussa tai Kesäkuussa Suomeen, 3kk
kutsuviisumilla saapuneista vuokratyttöystävistä suurin osa on jo palannut kotimaahansa, oleskeluluvan päätyttyä. AIKA MONI "TYTTÖYSTÄVÄ" PETTYNEINÄ FARANGIN TODELLISEEN TALOUDELLISEEN ASEMAAN OMASSA.... SIVISTYNEESSÄ ISÄNMAASSAAN??
Jokunen tietenkin yllättyneenä HIIREN oloisen "miehensä" vastuullisesta asemasta ja hyvistä kk tuloista, tietokonepuolella. Tai liito-oravaa ulkonäöltään muistuttavan lihavan, lyhyen pienyrittäjän käteiskassan suuruudesta? On mennyt Maistraatissa vihille ja ylittänyt oleskeluaikansa? Jäänyt Perhesuhteisiin vetoamalla Suomeen odottelemaan oleskelulupansa käsittelyä..
Nämä oleskelupaa scengen maihin odottavat "vaimot" ovat kilttejä ja tekevät juuri niin, miten aviomies sormillaan ja värikynillään hänelle näyttää, sillä ensimmäisen vuoden oleskeluluvan saatuaan heillä on tasan vuosi aikaa etsiä A. Varakkaampi B. komeampi C. Lähempänä omaa ikäänsä oleva uusi, parempi " aviomies". Mistä tahansa Schengen maasta. Vaikkapa Saksassa asuvan siskonmiehensä purjehdus kaveri, joka on vielä poikamies ja miljonääri?
Nämä parit tekevät kaikki cittari reissunsa yhdessä, koska monilla heistä on edessä poliisikuulustelu, epäillyn "lumeavioliiton" takia. Moni luulee, että heidän tekemisiään tarkkaillaan koko ajan, ennen kuulustelua. Siksi he kulkevat käsikädessä onnellisen näköisinä kaupassa ja laittavat kärryihin mitä kumpikin haluaa, mies poimii makkaraa ja leipää ja " vaimo" nuudelipussukoita. Toisinaan olen huomannut, että mies potkaisee "vaimoaan" salaa jalkaan, jos vaimo meinaa poimia hyllystä jotain miehen mielestä turhaa. Mutta kaikenkaikkiaan. Aika tylsä Syyskuu minulla.

Vastaukset 23
Vanhimmat
IHANAA matkailutarinaa ja miten ollakaan, matkailupalstan korkeatasoisimmalle osiolle, eli Pattayalle, jossa esiintyy eniten näitä miljonäärimönkiäisiä, jotka kirjoittavat vain asianmukaisuutta ja ennen kaikkea totuutta.
Mun mielestä tää voittaa satanolla terveiset taasen Pattayalta ja Soi Lengkeeniltä.
Tämä hyvä koska saa aikaan hymyilyä, jota hauskuutta Pattayan Rakkaat on peräänkuuluttanut.
Lerpan synkkä yksinpuhelu sunnuntain ratoksi. Alkaa olla selvää että Lerppa asuu Jyväskylässä. Kenties siinä Huhtakeskuksen uudessa palvelutalossa? Sieltä sitten viedään väkeä kerran viikossa Seppälän cittariin invataksilla ja se on viikon kohokohta. Siinä on apteekki ja Alko samassa ja siksi se on lerpan lempikauppa. Jyväskylässä on melko paljon thaisuomi pariskuntia, se on totta. Onnea heille ja naisesta haaveilevalle lerpalle myös tietenkin!
Oletko se sinä 50 yrittäjämiljonääri joka tiedät kaiken lerpastasi siellä Jyväskylässä ?
Mitä päiväohjelmaasi tänään kuuluu muuta ?
Noup. Minä olen asfalttimies. Reppu pakattuna eteisessä ja Pattaya kutsuu tiistaina. Asun näköetäisyydellä Huhtakeskuksesta. 30 kiloa euroja taskuun tienattu kesän aikana ja 1800 tulee liitosta nettona tilille joka kuukausi talven ajan. 41 kilolla pärjää kivasti puoli vuotta pattijoella ja palaan persauki takaisin duuniin huhtikuun 1 ja teen saman uudestaan.
JyväskylänmiesT. On se sama Seppälän kassahenkilöitä pahalla silmällä katsova kretiini, joka haaveilee naisen kosketuksesta ja säästää äitensä toimeentulotuesta itselleen 1-2 vkon Pattayan reissua, muikkeli pystyssä. On säästänyt jo 6 vuotta, eikä puutu kun piparinostorahat ja puolet 600e lentolipusta, joten muikkelipystyssä menee vielä parivuotta. Töihin sitä ei kukaan ota, kun on niin laiskamies, ettei viitsi edes onanoida, äiti hoitaa vajakkipoikansa orgasmit. Koska äidit rakastavat eniten lapsia joilla on vaikea luoda sosiaalisia kontakteja vastakkaiseen, sekä omaan sukupuoleensa... Nämä äidit yleensä kertovatkin ystävilleen, jotka ihmettelevät kun 38v poikansa ei ole vielä naista saanut? ETTÄ "MEIDÄN JOUNI EI KAIKKIA NAISIA HUOLIKKAAN". Kiinnittämättä huomiota siihen, että kukaan nainen ei huoli Jounia..... Se on sitä aitoa äidinrakkautta.
Et ole ensimmäinen äitinsä elättämä asfalttimies joka säästää kaikki, KAIKKI tilinsä, että pääsee Pattayalle paneen. Äiti maksaa asunnon ja tekee ruuat. Kun tosimies painaa pitkääpäivää muna kokoajan pystyssä? Joissain näissä äitin pojissa on ilmiömäinen halu julistaa itsensä asfalttimiehiksi, vaikka ovat vuokrafirmojen palkkalistoilla olevia liikenteen ohjaajia, joilla kädet ovat kuin varpusen jalat.
Oikeaa asennetta Tapsa, juuri noin, nauti, olen samaa mieltä.
Lisää nautintoas jättäen nuo sairaat lerpatuksesi ja ota paikkasi asfalttimiesten joukosta, jotka ainakin minun tuntemani ei ole tollasia ruikuttajia.
Apina+cittarista+hei.miten+kiinnääkö+sun+huomios+jos+jollain+on+härmäläinen+akka.
Siellä+teilläpäin+kuitenkin+80%+on+läskejä,+mutta+vain+10%+on+noin+katkeria+ja+kateellisia.
Meillä+stadissa+on+niin+paljon+ulkomaalaista+porukkaa+ettei+toisten+ulkonäkö+ole+mitenkään+tärkeää.
Joku+voi+olla+noin+pikkusieluinen+kuin+sinä,+nutta+ei+sitä+ääneen+kukaan+sano.
Oot+varman+tämän+yhden+vietnamilaisen+yrittäjänaisen+entinen+katkera+kusipää+ukko.
ps.+kyllä+täälläkin+asuu+paljon+maaltamuuttaneita+jotka+yrittävät+olla+parempia/+coolimpia+kuin+muut,+mutta+ei+se+pitkään+kestä.
Niin saako mies olla ruma jos sillä on suomalainen akka vai ootko iistäkin kateellinen?
Itse olet varmaan mister finland.Rikas et ole se on selvä.
Oikein hyvä tämä lausumasi, olet niin sanotusti ASIAN YTIMESSÄ
" Meillä stadissa on niin paljon ulkomaalaista porukkaa ettei toisten ulkonäkö ole mitenkään tärkeää."
Kerrotko vielä muillekkin, missä Suomen kaupungissa on ollut, ja on eniten mellakkapoliisia tarvinneita mielenilmauksia ja väkivaltaa pelkästään ulkonäöllisistä seikoista johtuen? APINA.
No sinulla tuskin on akkaa mistään päin tätä maailmaa? Arvasinko oikein? Olet varmaan Joensuusta äitisi kanssa helsinkiin 3kk sitten muuttanut aito " Stadin Kundi" Osuiko? Saatat olla jo vuoden Pihlajamäessä äitisi kanssa asunut au-lapsi, Arvasinko lähelle?? Työt loppui savosta ja helsinkiin, koska siellä sinua osataan hoitaa oikein? "SUURES KAUPUNKIS"
"Meillä stadissa"!!!!!!!
NUTTA ?????? Kauanko kesti tulla stadilaiseksi ?
IISTÄKIN ??????
Rikas en ole? Täysin oikein tiedetty. Vähän kyllä riippuu siitä keneen vertaa? Savolaisiin stadiin muuttajien keskuudessa olen sikarikas. Tai no tietenkin kaikkiin muihinkin pääkaupunkiseudulle muuttaneiden yhteiskunnan tuilla elävien kategoriassa. Eli kuitenkin aika monen mielestä upporikas? Tulojani en katso aiheelliseksi tuntemattomille esittää, siis edes pääomatulojani. Joten kuvitelkaa ne, ja viihtykää haaveidenne kanssa. Vain 7 oikeaa numeroa voi muuttaa poliittisen kantanne, mutta myös koko elämänne yhdessä viikossa. Itselleni 3,5 milliä pulahti tililleni tasan 3 viikon päästä siitä, kun tarkastin voittokupongin.
Ja sä oot niin urpo ettet ymmärtäny pointtia.Ei sillä ole väliä millanen jäpä toi onnex on vaan millainen sinä olet, kun kiinnität huomion jonkun äijän ulkonäköön oli sillä sitten thai tai suomalainen böönä.Niin kuin hän sanoi oot katkera ilman olija jos joudut seuraa muiden naisia.
ps. ilmeisesti vielä vitun tyhmä.
Käväisin tuolla Hiekkaharjun Bucciksessa kysymässä missä täällä on se Citymarket, josta OtaHanuriinPoju aina kirjoittaa, nykyisin NumBall nimimerkillä usein ja myös ChiangMainHD:nä, toki monilla kymmenillä muillakin, portsari kysyi heti tarkoitatko sitä vanhaa paksua heppua, joka risoissa vaatteissa aina käy tuossa vieressä. Hänen Cittarinsa on tuon viereisen K-Marketin takapiha, jossa roskalaatikot sijaitsevat. Toisinaan lerppa saa joltain pummattua jutuillaan kaljan ja päästän hekeksi sisään. Aiemmin kertoi Hua Hinistä paljon tarinoita, mutta nyttemmin on niiden hieman ehtyessä alkanut Chiang Mai tarinoinnin, Pattayayaa tuntuu vihaavan, ei ole milloinkaan Thaimaassa käynyt, mutta tosi kova sepittämään valheellisia juttuja sieltä. Mies on rahaton ja elää Sossun ja Kelan tuilla ja tietoa Thaimaasta kerää Sossun hankkimalla kännykällä, jota tarvitsee pahan skitsoferiansa ja addiktioidensa hallinnassa, lääkärien suosituksesta.
Tällaista tietoa sain lerpasta ja päätin valaista palstalaisille myös asiaa, niin ymmärtävät ehkäpä paremmin häiriintynyttä lerppariepua.
Hyvin taas villalanka toimii tänään.
Sinun kannattaisi poju tehdä tolle mielikuvituksellesi jotakin, resuperse... Junnu Vaino on tehnyt sinulle sopivan biisinkin sen nimi on panamankonsuli, alkaa juttusi olla sitä tasoa...
https://www.youtube.com/watch?v=KQRDiFeTjKo
Lerppa sun jutuissa on tietyt paikat ja nimet vilisseet kaksi vuotta. Jarmo, Atte, Tero, Joensuu, Kotka, Hiekkaharju, Jyväskylä ja Tikkakoski. Selailet vanhoja kirjoituksia täällä koska sulla ei ole muuta elämää ja varastelet nimimerkkejä ja rakentelet maijaasi. Maijasi alkaa olla jo sellainen pakkaus että ei sitä voi kuin ihailla. Se Maija on äärettömän monipuolinen veijari joka tekee kaikkea mahdollista samaan aikaan monessa kaupungissa ja maassa. Olisi hauska nähdä millaisen kuvan olet piirtänyt Maijasta. Onko se sellainen surrealistinen kuva jota voi katsella monella tavalla? Maijasi kun samaan aikaan on Pattayalla, äitin uuninpankolla ja vintillä tumputtamassa ja hän on maailman rikkain köyhä kymmenvuotias hanttihommissa käyvä työtön liitonraha vanhapoikatyttö joka saa tukiaisia koska on farmari.
Resuperse ei ole tarvetta muuttaa sanomaani, kuuntele tuo Junnun biisi ja opi siitä mihin elämäsi johtaa, jos et muuta suuntaa, reppana... sinä voit työntää piirustuksesi sinne minne aurinko ei normaaleilla ihmisillä koskaan sinusta en tiedä, vaikka surrelistisesti jos mielesi tekee...
paista...
Alkaako jälleen huumelerpalla pää täyttyä?
Sekoilee aika pahasti, mutta sehän on jatkunut jo vuosia, mutta pahenee jatkuvasti.
Yliannostus vosi tuoda helpotuksen.