eilat

kertokaa kokemuksia eilatista . onko sopiva
paikka lapsille?
5764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos mielestäsi sivistymätön valtio on sopiva
lapsillesi, niin anna palaa!

Äänestä
  • Ei siellä Jerusalemissa muut päälle sylkeneet
    kuin ne palestiinalaiset pikkupojat. Muuten sai
    olla rauhassa.
    Se nyt on pikku juttu, täytyy heitä ymmärtää.
    Uuno ei todellakaan ole sen kummemmin
    juutalaisten kuin palestiinalaistenkaan puolella.
    Kyllä sopisivat varmaan molemmat asumaan sinne
    mutta se uskonto ja ahneus näyttää heitä
    ohjailevan.

    Äänestä

Kyllä meidan lapset pitivät. Varsinkin
vedenalainen maailma kiinnosti. Snorklasivat
innoissaan. Riippuu lasten iästä, meidän oli 10
ja 15 vuotiaat. Kantsii opetella jo etukäteen
snorklaaminen vaikka uimahallissa jos ei jo
ennestään osaa.
Huon.hotelli Club Inn oli kiva ja lapsia
ajatellen sopiva, lähellä korallirantaa ja
keskustaan pääsee bussilla ja taksilla, n.5 km.
Kannattaa käydä Petrassa Jordanian puolella on
tosi helmi.
Erämaaluonto on myös näkemisen arvoinen ja myös
Jerusalem, kuollutmeri yms.

Äänestä

on pinnan alla eli lapset uimakouluun

Äänestä

Eilat on yksi maailman parhaista rantamestoista
ja tosi turvallinen myös lapsille ja
illanvietoista ei tule pula. Varsinkin keskustan
rannantuntumassa löytyy parhaat menopaikat
läoiyönkin auki niitä etsivilli ja iltapäivästä
iltaan on aina siinä heti rannan alussa aukiolla
usein varsinkin ennen sabattia mukavaa ohjelmaa
josta varsinkin lapset pitävät ja aivan
ilmaiseksi!
Mutta jos haluat nähdä maailman parhaan rannan,
keskellä suurkaupunkia, ympärillä historiaa,
raamatunhistoriaa, kulttuuria, viimeisintä
muotia, musaa ja viihdettä. Silloin oikea osoite
on Tel Aviv (suomeksi Kevään kukkula, koska se on
rakennettu seitsemälle kukkulalle kuulemma)
parhaat menopaikat ovat aina auki läpiyön sillä
Tel Aviv ei nuku koskaan, toki sitä haluava saa
sielläkin nukkua. Ehdottomasti parhaat paikat
löytyvät Atamiraukiolta (miehille myös naisseuraa
varsinkin perjantai ja lauantai ilta-öisin) ja
sitten Dizzengoff street, äläkä unohda myöskään
Hayrkon streetiä siellä vasta tuntee suomalainen
elävänsä. Mene kerran myös käymään Atamiraukion
Colosseum-diskoon vaikka se onkin täynnä teinejä
siellä on musa parhaimmillaan Shalom in Israel!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lämmin loma kirjoitti:

kertokaa kokemuksia eilatista . onko sopiva
paikka lapsille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu