Ulosottovelan vanheneminen

Velallinenn

En ihan ymmärrä tuota velan vanhenemista..
Eli kyseessä on velat osamaksuista ja pikavipeistä, ovat menneet ulosottoon.

Kun on palkkatöissä ja ulosotto ottaa automaattisesti palkasta rahaa velkoihin, piteneekö vanhenemisaika?

Eli meneekö näin:
Velka on tullut esim. 2010. Velallinen menee töihin 2015. 15 vuoden mukaan velka vanhenisi 2025, mutta siirtyykö se nyt tuolla viidellä vuodella eteenpäin?

Ja mistä alkaen se lasketaan, siitä kun ensimmäinen maksu on ollut myöhässä, siirtymisestä perintään, ulosoton alkamisesta?

12

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 45745745

      Eräpäivästä tai oikeuden päätöksestä

    • Velan vanhenemisen säädökset ovat melko monimutkaisia, joten on ihan ymmärrettävää, ettei asia heti aukea. Esimerkissäsi velan tai laskun eräpäivä on ollut 2010, sanotaan vaikka 3.10.2010. Kun perintätoimet eivär ole tuottaneet tulosta, voi velkoja tai häntä edustava perintätoimisto jatkaa harkintansa mukaan kahta reittiä: vapaaehtoisena tai oikeudellisena perintänä. Vapaaehtoisessa velasta pitää muistuttaa vähintään 3 vuoden välein, kunnes lopullinen vanheneminen tulee vastaan 20 vuotta eräpäivästä, eli 3.10.2030.
      Oikeudellisessa perinnässä velka viedään käräjille ja siihen haetaan velkomustuomio. Tuomion päivämäärästä, tässä vaikkapa 3.2.2011, lasketaan lopulliseen vanhenemiseen 15 vuotta eli 3.2.2026. Tästäkin velasta pitää muistuttaa vähintään 5 vuoden välein esim. hakemalla se uudestaan vireille ulosotossa.
      Velallisen työssäkäynti/maksukyky/varattomuus eivät vaikuta vanhenemisprosessiin. sen sijaan velallisen epärehellisyys tai varojen salailu voivat johtaa tuomion pidentämiseen jopa 10 vuodella. Jos taas velkoja töpeksii muistuttamisen määräajoissa, niin velka voi vanheta aiemminkin. Vanhentunutta velkaa ei voida enää periä./Suomen velalliset ry

    • KuinkaOn

      Entä jos joku velka on alkup. eräpäivältään ollut esim. 1.1. 2010 eikä sitä ole päästetty vanhenemaan mutta se on viety käräjille vasta 1.1.2017 niin vanheneeko se lopullisesti 1.1. 2030 vai 1.1.2032?

      • Velka vanhenee, kun jompikumpi aikaraja tulee vastaan. Vanhenemisajat juoksevat siis rinnakkain ja toisistaan riippumatta. Tässä tapauksessa velan eräännyttämisestä laskettu 20 v aika kuluu ensin loppuun, jolloin velka vanhenee lopullisesti 1.1.2030. Käräjille viemisellä velkaan ei saa lisää perintävuosia.


      • lisäaikaavoisaada

        "Käräjille viemisellä velkaan ei saa lisää perintävuosia. "

        Saa lisä vuosia jos velallinen vaikeuttaa tuona aikana perittävää summaa.

        Aika jatkuu 5-10 vuotta Tuon 20 vuoden päälle mikäli kyseessä olisi yksityinen velka.


      • 45747547
        lisäaikaavoisaada kirjoitti:

        "Käräjille viemisellä velkaan ei saa lisää perintävuosia. "

        Saa lisä vuosia jos velallinen vaikeuttaa tuona aikana perittävää summaa.

        Aika jatkuu 5-10 vuotta Tuon 20 vuoden päälle mikäli kyseessä olisi yksityinen velka.

        ...erittäin harvoin menee tuollainen läpi, tuota sovelletaan todellisiin talousrikollisiin tai niihin joilla on miljoonavelat.


    • Velallinennn

      Entä lyhennettäänkö ulosottoon päätyneestä velasta ensisijaisesti pääomaa vai korkoja ja kuluja?

      • UOmiesottaaainaeka

        Ensisijaisesti ulosoton taulukkomaksuja, sen jälkeen velan pääoman korolle, sitten pääomalle, lopuksi perintäkuluille ja niiden korolle.

        Perinnässä ei ole taulukkomaksuja. Lyhennys menee ensisijaisesti pääoman korolle ja pääomalle, lopuksi perintäkuluille ja niiden koroille.


      • Systeemi_haisee
        UOmiesottaaainaeka kirjoitti:

        Ensisijaisesti ulosoton taulukkomaksuja, sen jälkeen velan pääoman korolle, sitten pääomalle, lopuksi perintäkuluille ja niiden korolle.

        Perinnässä ei ole taulukkomaksuja. Lyhennys menee ensisijaisesti pääoman korolle ja pääomalle, lopuksi perintäkuluille ja niiden koroille.

        Ilmankos kannattaa mielummin jättää maksamatta kokonaan, jos ulosotossa on paljon velkaa. Nyt alan ymmärtää paremmin Jylhää ja Palmua. Pääoma ei pienene mihinkään, korot vain kasvavat kasvamistaan. Typerä systeemi. Vanhenemista odotellessa...


      • jgrwrij0ij0wri

        Ei mitenkään typerä. Suomessa on jo velkajärjestelylaki. Ei kai voida ajatella, että ulosottokoroista luovuttaisiin. Mutta velallisen ylivelkaantuminen ei ole kenenkään etu. Sen arviointi on kuitenkin vaikeaa, kun lainanhakijat valehtelevat velkamääränsä ja tulonsa, eikä Suomessa ole positiivista luottorekisteriä.


      • Jylhäpalmu
        jgrwrij0ij0wri kirjoitti:

        Ei mitenkään typerä. Suomessa on jo velkajärjestelylaki. Ei kai voida ajatella, että ulosottokoroista luovuttaisiin. Mutta velallisen ylivelkaantuminen ei ole kenenkään etu. Sen arviointi on kuitenkin vaikeaa, kun lainanhakijat valehtelevat velkamääränsä ja tulonsa, eikä Suomessa ole positiivista luottorekisteriä.

        Ei niistä koroista tarvitse kokonaan luopua. Systeemi tosiaan on typerä ja toivottavasti muuttuu joskus, onhan moni muukin asia muuttunut velkojen perinnässä. Nyt kannattaa mielummin jättää kokonaan maksamatta.


    • reiluepis

      Saakos noita kutsua perintövuosiksi, vai tarvitaanko jokin laillinen lupa, jos suuntaa parasiittisaarille lomien tiimoilta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe