Testamentti

OnkoMallejaJossain

Onko jossain hyvä pohja ns. keskinäiselle testamentille vai miksi sitä kutsutaan...siis sellainen, jossa perinnöstä rajataan pois esim. omien lasten puolisot? Eli että perintö menee vain omille lapsille eikä vieraseen sukuun.

17

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lffff

      Keskinäinen testamentti tarkoittaa, että kahden tai useamman henkilön testamentit on kirjoitettu samalle paperille, ei muuta. "Keskinäinen" ei vielä kerro mitään testamenttien sisällöstä. Myös keskinäisen testamentin voi kukin testamenttaaja omalta osaltaan muuttaa tai peruuttaa toisilta lupaa kysymättä, tai edes asiasta ilmoittamatta.

      Netistä ja kirjoista löytyy tarpeisiinne sopivia lauseita, siihen tapaan kuten "lastemme puolisoilla ei ole tähän perintöön avio- eikä perintöoikeutta, ei sen tuottoon, eikä sen sen sijaan tulleeseen omaisuuteen". (Tuli vähän kankeaa kieltä!) Jos joku lapsistanne on lapseton, hänen avioleskensä perii hänet, joten sellaista tapausta varten on viisasta laittaa myös toissijaiset saajat, esim. muut lapsenne tai näiden lapset tai muu sukulainen (tai vaikka joku yhdistys).

      Miettikää mitä haluatte ja menkää sitten lakimiehen puheille, ei testamentin laadituttaminen kovin kallista ole (kysykää ensin hintaa), tulee kuitenkin todennäköisemmin tahtonne yksiselitteisesti kirjattua.

    • PitääpäTehdäTuo

      Kiitos paljon asiallisesta vastauksesta :-)

    • Naapurin_Olli

      Kaverin vanhemmat oli tehneet keskinäisen testamentin jonkun nettimallin perusteella. Olivat halunneet vain sulkea lasten puolisot pois. Äiti sitten kuoli ja isä perikin kaiken omaisuuden. Oli kuulemma ollut vihainen saadessaan perintöverot, kun oli luullut, että veroja maksavat vain lapset sitten kun molemmat ovat kuolleet. Isä hoiteli asioita joidenkin kavereittensa ja nettimallien perusteella, ja lapset antoivat papan huseerata. Kun isäkin sitten kuoli, laski lakimies, että perhe oli maksanut noin 30 000 euroa turhia veroja. Eihän sitä silloin enää mitenkään korjata voinut.

      • ÄläVetoaTestamenttiin

        Jos leski-isä ei olisi vedonnut testamenttiin eli ei olisi ottanut testamenttia vastaan, hän ei olisi saanut omistusoikeutta, eikä siksi hänelle olisi tietenkään tullut perintöveroakaan maksettavaksi, vaan vainajan lapset olisivat perineet, yksinkertaista. Miksi ihmeessä tuossakaan vaiheessa ei kysytty asianajajalta neuvoa?! Liian kallista? Kyllä, kalliiksi tosiaan tuli maksaa turvia veroja.

        Leskelle olisi tietenkin jäänyt lakiin perustuva hallintaoikeus koti-irtaimistoon ja asuntoon (ellei hän muuta sopivaa asuntoa omistanut).

      • MuuJääVoimaan

        Lisäksi: vaikka leski ei olisikaan omalta osaltaan vedonnut testamenttiin, olisi testamentti muuten jäänyt voimaan, siis esim. lasten puolisoita koskevat rajoitukset.

    • ilmaista

      Tässä malliksi:
      Haluan viimmeisennä tahtona, että perinnöstä rajataan pois omien lasten puolisot. Perintö menee vain omille lapsille eikä vieraseen sukuun.

      Siihen sitten allekirjoitukset ja tavnomaiset vakuuttelut ja todistajat.

      • Järjen_ääni

        No toi mallihan on ihan paska, ei tuollaista pidä käyttää. Jos puhutaan vain perimisestä, niin eihän sillä suljeta pois avio-oikeutta, mikä usein on nimenomaan tarkoituksena.

        Juuri tämän vuoksi EI PIDÄ lähteä itse laatimaan asiakirjoja, joita ei osaa tehdä. Vaan maksaa se muutama satanen ja teettää paperit asiansa osaavalla juristilla.

      • ilmaista
        Järjen_ääni kirjoitti:

        Aivan oikein. SIITÄ pitää maksaa!

    • onkosanalaki

      Ap:n tahtotila on hiukan epäselvä.

      Jos halutaan, etteivät lapsetkaan ensimmäisen vanhemmista kuollessa saisi vielä perintöään, niin sitten keskinäinen testamentti voi olla paikallaan. Tosin on muistettava, että vaikka tällainen testamentti olisikin, lapsilla on silti oikeus lakiosiin, mikäli he niitä vaatisivat.
      Ja kuten yksi kirjoittajista aiemmin kertoi, keskinäisen testamentin seurauksena voi olla "turhien" verojen maksu.

      Täytyy muistaa, että avioleskellähän on elinikäinen hallintaoikeus yhteisenä kotina käytettyyn (omistus)asuntoon. Tämä ei riipu siitä, omistiko pariskunta asunnon yhdessä vai oliko asunto kokonaan kuolleen puolison nimissä. Leski voi asua asunnossa itse tai vaikka vuokrata sen halutessaan. Jos kuitenkin kuolinpesä on ylivelkainen, asunto voi mennä myyntiin, jolloin leskelle ei hallintaoikeutta jää.

      Toinen asia, mikä kannattaa muistaa on se, että vaikka toinen puolisoista kuolee, ei eloon jäävän puolison omaisuutta automaattisesti mene osituksessa vainajan rintaperillisille. Oma omaisuus jää itselle, mikäli leski niin haluaa eikä esim. halua osituksessa vaihtaa perillisten kanssa jotakin omistamaansa vainajan omistamaan omaisuuteen. Jos leskellä on vähemmän varallisuutta kuin vainajalla, hän saa, pesän mahdollisten velkojen maksun jälkeen, tasinkoa pesästä. Mikäli leski taas on varakkaampi osapuoli, hän voi vedota tasinkoprivilegiin eli hänen ei tarvitse antaa tasinkoa vainajan perillisille.

      Mikäli taas on tarkoitus vain sulkea lasten olevat ja tulevat puolisot pois perinnöstä, testamentissa ilmaistaan se sillä, että lasten puolisoilla ei ole testamentilla saatuun eikä sen sijaan tulevaan omaisuuteen avio-oikeutta. On kuitenkin niin, että mikäli testaattorin lapsella x ei olisi rintaperillisiä vaan vain aviopuoliso ja tämä lapsi x kuolisi ilman testamenttia, leski perisi hänet vanhempien testamentissa olleesta avio-oikeuden poissulkemisesta huolimatta. Samoin leski perisi x:n, mikäli x olisi hänelle omaisuutensa testamentannut. Keino, jolla testaattorit voivat tämän estää, on laittaa testamenttiin lasten puolisoiden avio-oikeuden poissulkemisen lisäksi nk. toissijaismääräys. Eli esimerkiksi että kun lapsi x kuolee, hänen jälkeensä perinnön saa lapsen x rintaperilliset ja jos niitä ei ole, joku muu nimetty taho.

      • Muistankohan-oikein

        "On kuitenkin niin, että mikäli testaattorin lapsella x ei olisi rintaperillisiä vaan vain aviopuoliso ja tämä lapsi x kuolisi ilman testamenttia, leski perisi hänet vanhempien testamentissa olleesta avio-oikeuden poissulkemisesta huolimatta. Samoin leski perisi x:n, mikäli x olisi hänelle omaisuutensa testamentannut. Keino, jolla testaattorit voivat tämän estää, on laittaa testamenttiin lasten puolisoiden avio-oikeuden poissulkemisen lisäksi nk. toissijaismääräys. Eli esimerkiksi että kun lapsi x kuolee, hänen jälkeensä perinnön saa lapsen x rintaperilliset ja jos niitä ei ole, joku muu nimetty taho. "

        Olenko ymmärtänyt oikein, että jos testamentissa tuollainen toissijaismääräys on, lapsi x voi niin halutessaan vaatia lakiosansa kyseisestä testamenttimääräyksestä vapaana? Eli saisi lakiosan vapaana, ja toista puolta kyseinen testamenttimääräys koskisi? Muistelen että olen joskus lukenut tuollaista.

        Ymmärrän avio-oikeuden poissulkemisen hyvin, mutta en tuollaisia toissijaisia määräyksiä. Eiköhän se lapsi itse tiedä parhaiten kenen haluaa omaisuutensa perivän. Ja lapsettomassa liitossa puoliso useimmiten on se rakkain ja tärkein ihminen.

        Tuollaiset toissijaismääräykset ovat jotenkin epämiellyttävä tapa kontrolloida lasten elämää ja päätöksiä vielä haudan takaa.

      • hurtsiluuri
        Muistankohan-oikein kirjoitti:

        "Ymmärrän avio-oikeuden poissulkemisen hyvin, mutta en tuollaisia toissijaisia määräyksiä. Eiköhän se lapsi itse tiedä parhaiten kenen haluaa omaisuutensa perivän. Ja lapsettomassa liitossa puoliso useimmiten on se rakkain ja tärkein ihminen.

        Tuollaiset toissijaismääräykset ovat jotenkin epämiellyttävä tapa kontrolloida lasten elämää ja päätöksiä vielä haudan takaa."

        Eikös jo se testamentti ole tapa kontrolloida asioita kuoleman jälkeen?
        Eikö ole testaattorin oma asia, mikäli haluaa tehdä toissijaismääräyksen?
        Eikö se ole samalla tavalla testaattorin asia kuin se, että laittaa testamenttiin avio-oikeuden poissulkevan ehdon?

        Tämänkin ketjun aloittaja halusi perittävän omaisuuden pysyvän verisukulaisilla.
        Siihenhän toissijaismääräykselläkin pyritään. Vielä 1930-luvulle asti oli mahdollinen ns. perintösääntö, jolloin pystyttiin määräämään tietyn omaisuuden pysyminen suvussa vieläkin pitempään kuin kahden sukupolven yli.

      • Kirjoitin_aikoinaan
        hurtsiluuri kirjoitti:

        Nostin aikoinaan Metsolat sarjan esiin ja siinä esiin tulleeseen kuolin tapaukseen.
        Vaikka sarja oli puhtaasti fiktiivinen oli perintöaisiassa silti totuutta mukana.

        Sarjassa oli ajatuksena ettei vanha sukutila ajaudu vieraaseen sukuun ja oli tehty paperit ( en muista oliko testamentti vai kauppakirjan ehto vai mikä) ettei puoliso peri / saa tasinkona tuosta sukutilasta mitään.

        Toissijaismääräyksen puuttuessa kuollut henkilön syntymätön lapsi pelastettiin mutta kuoli aika pian.
        Kun toissijaismääräystä ei ollut niin lapsen peri hänen isä jolloin sukutila ajautui kuitenkin vieraaseen sukuun.

        Toissijaismääräys on toisinaan ihan järkevä jos halutaan pelata varman päälle.

    • Tällainen pienomistaja haluaa siksi miniät/vävyt ja heidän sukunsa ja mahdollisesti lasteni isän suvun pois mahdollisesta oman perintöni jaosta, ettei siihen haluta ketään ylimääräistä riitelemään. Tehkööt sitten lapset omat testamenttinsa taas oman mieltymyksensä mukaan.

      • jdjksf

        Ei lapsella ole oikeutta tehdä testamenttia sellaisesta omaisuudesta, jota koskee toissijaismääräys.

      • hifistelen
        jdjksf kirjoitti:

        Ei lapsella ole oikeutta tehdä testamenttia sellaisesta omaisuudesta, jota koskee toissijaismääräys.

        Testamentin toissijaismääräykseen voidaan laittaa ehto, että testamentin ensisaaja saa määrätä omassa testamentissaan saadusta omaisuudesta toissijaismääräyksestä riippumatta.

        Esim. Viimeisenä tahtonani määrään, että poikani Matti saa kuoltuani kaiken omaisuuteni. Jollei Matti ole elossa kuoltuani menköön omaisuus tyttärelleni Maijalle, jollei Matti ole viimeisenä tahtoaan toisin määrännyt. Matin tai Maijan puolisoilla ei ole avio-oikeutta omaisuuteen eikä sen tuottoon.

      • onkosanalaki
        hifistelen kirjoitti:

        "Viimeisenä tahtonani määrään, että poikani Matti saa kuoltuani kaiken omaisuuteni. Jollei Matti ole elossa kuoltuani menköön omaisuus tyttärelleni Maijalle, jollei Matti ole viimeisenä tahtoaan toisin määrännyt."
        Tässä kyseessä sijaantulomääräys, ei toissijaismääräys.

      • hifistelen
        onkosanalaki kirjoitti:

        "Viimeisenä tahtonani määrään, että poikani Matti saa kuoltuani kaiken omaisuuteni. Jollei Matti ole elossa kuoltuani menköön omaisuus tyttärelleni Maijalle, jollei Matti ole viimeisenä tahtoaan toisin määrännyt."
        Tässä kyseessä sijaantulomääräys, ei toissijaismääräys.

        Jep, mutta periaate on sama: Viimeisenä tahtonani määrään, että poikani Matti saa kuoltuani kaiken omaisuuteni. Matin kuoltua menköön omaisuus tyttärelleni Maijalle, jollei Matti ole viimeisenä tahtoaan toisin määrännyt.

        Määräykseen voidaan laittaa ehto, että Matti päättää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2786
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1614
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe