6-vuotias parsonrusselinterrieri, uroskoira on usein perso ruualle ja herkuille, mutta nyt ei viime päivinä ole oikein maistunut. Koiran vatsa potää kokoajan ääntä, mutta koira kakkaa ja pissaa lenkillä normaalisti. Käytös on myös melko normaalia, toki koira on hieman normaalia vaisumpi, muttei mitenkään hurjasti näy muutosta.
eläinlääkärissä käynti maksaa aina paljon, joten turhaan en viitsisi koiraa sinne kiikuttaa, mutta kuulostaakl tilanne mielestänne siltä että pitäisi ehdottomasti hakeutua eläinlääkärille? vai kuulostaako vain ohimenevältä vaivalta?
koira ei syö
10
608
Vastaukset
- itsevienherkästikkin
Jos mun koiran käytös muuttuis,soittasin el,ja kysyisin neuvoja sieltä.Eihän kukaan voi netinvälityksellä sanoa,et onko sun koira el tarpeessa,vai ei.Itse omistajan on se päätettävä,ja vietävä jos tarve on.
- puhelinkätöseen
Suoli mahdollisesti tulehtunut, voi paheta jos ei saa apua siihen. Suosittelisin viemään lääkäriin. Oireet viittaa muutamaan muuhunkin vaivaan johoin lekuria tarvitaan.
- poksistavaan
Haima sanoo poks?
- koirillavoi
olla yhtälailla tilapäisiä ruoanasulatusvaivoja, kuin ihmisilläki. Eivät ihmisetkään juokse heti suolistokurinan takia lääkäriin. Jos koira muuten voi ihan hyvin, eikä ulosta, tai oksenna mitään verta, niin eiköhän se mene siitä itsestään ohi muutamassa päivässä. Meidänki terrierillä on joskus näitä suoliston kurina juttuja ja haluaa silloin itse pitää paastoa ja sitte seuraavana päivänä syö taas normaalisti. Ei koira siihen kuole, jos se pitää päivänki vesipaastoa.
- Matoja
Madotus ehkä paikallaan?
- hopslääkäriin
Kuulostaa suolistotulehdukselta.Omalla koirallani oli ja kroonistui lopulta johon loppuiän tylosin lääkitys :( Koiran syömättömyys on vakava asia jos se kestää enemmän kuin päivän.Eläinlääkäri maksaa mutta siihenhän koiranomistajan täytyy varautua.
- lammaskoira
Minulle on eläinlääkäri sanonut että koira voi hyvin olla viikonkin syömättä.Ei kuulemma tee vahinkoa.Kasvis syöjillä eri juttu.Luonnossakin koiraeläin voi saada harvoin ruokaa.
- minelan
Vie koirasi eläinlääkärille. SE MAAKSAA, MUTTA SYÖT SITTEN ITSE VAIKKA KAURAPUUROA, eläimen etu on nyt tärkein.
- OletkoHumalassa
Mitä vikiset, kun ei ole mitään asiaa.
- nyttartteis
paljonko maksaa koiranlääkärikäynti kun menee tutkittamaan kun ei syö ja on alakulinen.
esteenä on menemiseen eläinlääkäreiden perimät maksut.
miksi ne on kallimmat kuin ihmisen päivystys käynti.
kertokaa hintoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001763- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4411126- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84753
- 51708
- 57671