En tiedä onko täällä keskusteltu kyseisestä lääkkeestä mutta ajattelin kirjoittaa tänne
Koirani on 14,8 vuotta vanha. Koira kärsinyt lääkärin mukaan selkäkivuista kun selkä aristaa kun se kosketaan. Tähän vaivaan sain kipulääkeettä jonka käytin ehkä 2 kk. Sitten koiralla munuaisarvot nousseet lievästi ja lääkäri sanoi että lääke pitää vaihtaa kun se lääke mitä koiralla oli ei sovi jos on munuaisvaivoja. Uusi lääke on toi gabanetiini jonka annoi 9 päivää kerran päivässä ja sen jälkeen 2 kertaa päivässä. Kun annos nostettiin 2 viikon kuluttua koira rupesi pissamaan sisälle, näyti ihan hölmöltä ihan kun ei tiennyt mitä ympärillä tapahtuu. Koira meni sellaisen kuntoon että soitin lääkärille ja sanoin että koira on apaatinen, pissaa sisälle ja tärisee ja takajalat ei oikeastaan enää kantaa. Lääkäri sanoi että annosta täyttyy siten pienentää. Kuukaudessa koirasta tuli niin sairas että ajattelen että lähtö on lähellä. Itse pienensin taas annosta ja lopettelen pikku hijlaa koko lääkkeen antamisen. Kun annosta pienenetty koira piristyi vähän. Sitten se lopetti syömisen- Vain pieniä namipaloja pystyy syömään ja tuntuu ettei pysty kunnolla puremaan mitään. Joten kuten syötän koirani. Koira ei laihtunut paljon mutta apaattinen ja ei syö. Luulen että koirani meni tähän kuntoon tästä kyseisestä lääkkeestä. Koirani on muuten herkästi reagoi lääkkeisiin. Onko kellä kokemusta kyseisestä lääkkeestä?
gabapentiini
52
52443
Vastaukset
- WeomeWG
Moikka.
Ei tälleen maallikon mielestä kuulosta gabapentiinin aiheuttamalta haitalta. Varsinkaan jos koira ei sitä enää syö. Taustalla voi olla munuaisvika; arvothan nousee siinä kohtaa kun suurin osa munuaisista on jo tuhoutunut; munuaisvika taas tuskin johtuu (tulehdus)kipulääkkeestä. Munuaisvian oire on juuri esim. syömättömyys. Koira on jo vanha, on luonnollista että kaikenlaista vaivaa alkaa olla. Kipuahan täytyy hoitaa, ilman hoitoa ei voi jättää, täytyy etsiä sopivampi lääke tai valitettavasti tehdä se viimeinen palvelus. Itse menetin koirani pari kuukautta sitten, lohtua tuo se että nyt ei tarvi enää kärsiä.
Mulla on ollut 2 koiraa jotka söi gabapentiiniä, mielestäni sopi niille ihan hyvin, joskaan ei kivunlievittäjänä mielestäni yhtä hyvä kuin tulehduskipulääkkeet. - WeomeWG
Pahoittelut; siis ilmeisesti syö edelleen pientä annosta. Ihmispuolella (en tiedä kuinka sovellettavissa koiraan) gaba voi ilmeisesti aiheuttaa sylkirauhas- ja haimatulehdusta, nehän vaikuttaa syömiseen, mutta pelkkä syömättömyys ei yksinään ole kyllä noiden oire. Jos edes voi koiralla siis moisia aiheuttaa. Toivottavasti selviää mikä vaiva on! Kirjoita kuulumisia, miten teillä menee. Tsemppiä!
- Koiravanhus
Tänä aamuna koira rupesi leikkimään pitkästä aikaa eikä pissinyt sisälle. Koira piristynyt sen mukaan kun vähensin annosta. Lääkärin mukaan munuaisarvot on hieman koholla ja nämä tiedot on syyskuun alusta. Onko näin että munuais vaajatoiminta kehittyy niin nopeasti, kuukaudessa? Muuten olen lukenut englanninkielisillä sivustoilla että gaba voi aiheuttaa sivuoireita koiralle. Koiralla oli myös stronghold lääkitys. Voi olla että lääkkeiden yhteisvaikutus aiheutti sen. Koira oli muuten ikäiseksi tosi terve - sydän terve, lihaksisto ja luusto on terve, koira kastroitin 2 vuotta sitten. Olimme päättäneet kotona että jos koira ei piristyy niin tehdään se vaikean päätöksen. Vielä kyllä yritän kaikkea. Kiitos vastauksesta ja tsempista
- Anonyymi
Koiravanhus kirjoitti:
Tänä aamuna koira rupesi leikkimään pitkästä aikaa eikä pissinyt sisälle. Koira piristynyt sen mukaan kun vähensin annosta. Lääkärin mukaan munuaisarvot on hieman koholla ja nämä tiedot on syyskuun alusta. Onko näin että munuais vaajatoiminta kehittyy niin nopeasti, kuukaudessa? Muuten olen lukenut englanninkielisillä sivustoilla että gaba voi aiheuttaa sivuoireita koiralle. Koiralla oli myös stronghold lääkitys. Voi olla että lääkkeiden yhteisvaikutus aiheutti sen. Koira oli muuten ikäiseksi tosi terve - sydän terve, lihaksisto ja luusto on terve, koira kastroitin 2 vuotta sitten. Olimme päättäneet kotona että jos koira ei piristyy niin tehdään se vaikean päätöksen. Vielä kyllä yritän kaikkea. Kiitos vastauksesta ja tsempista
Varokaa Gapapentiiniä Siitä tulee kaiki mahdolliset haitat koiralle: vapina, hakkaa päätä lattiaan ruokakupin vieressä. lopettaa syömisen, tulee apaattiseksi, katse sammuu surulliseksi, munuaiset tuhoutuu, pissaa verta.......
En jaksa luetella edes kaikkia sivuoireita.
Kerroin vaivoista eläinlääkärille. Vastauksena sain vähättelevän arvuuttelun "oliskohan se sokea?" Ja yli 1000 euron laskun . Epikriisissä merkintä "suuta ei voitu tutkia kaulurin takia" Olisko ollut toinen tonnin lisälasku jos kauluri olisi otettu pois ja katsottu suuhunkin.
Mitä suurempi eläinsairaala sen enemmän arvuutteluja ja lisälaskua.
Parasta löytää eläinlääkäri, jolla vuosien/vuosikymmenien kokemus, saat taatusti lemmikillesi hyvää hoitoa myös hinta-laatusuhteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varokaa Gapapentiiniä Siitä tulee kaiki mahdolliset haitat koiralle: vapina, hakkaa päätä lattiaan ruokakupin vieressä. lopettaa syömisen, tulee apaattiseksi, katse sammuu surulliseksi, munuaiset tuhoutuu, pissaa verta.......
En jaksa luetella edes kaikkia sivuoireita.
Kerroin vaivoista eläinlääkärille. Vastauksena sain vähättelevän arvuuttelun "oliskohan se sokea?" Ja yli 1000 euron laskun . Epikriisissä merkintä "suuta ei voitu tutkia kaulurin takia" Olisko ollut toinen tonnin lisälasku jos kauluri olisi otettu pois ja katsottu suuhunkin.
Mitä suurempi eläinsairaala sen enemmän arvuutteluja ja lisälaskua.
Parasta löytää eläinlääkäri, jolla vuosien/vuosikymmenien kokemus, saat taatusti lemmikillesi hyvää hoitoa myös hinta-laatusuhteessa.Hei,oon sun kanssa samaa mieltä noista nyky "el.lääk" Eivät maalaisjärkeä osaa käyttää, ja sit laskutetaan vaik eivät työtään osaa!🤦♀️
Mulla on gabapentiini sopinut hyvin, tosin alunperin lääke määrä oli tuplasti liian iso! 0.8mg/4.5kg koiralle,toinenhan oli ihan pihalla!ilman eläinlääkärin lupaa pienensin annoksen puoleen,0.4mg x2 pväs, ja paljon parempi. Määräävät liian isoja annoksia tätä lääkettä heti alkuun
- Koiravanhus
Nyt on ilta. Koira on syönyt papanoita eka kertaa viikkoon. Eikä pissinyt sisälle. Myös puruluu maistuu ja vielä söi annos ruokaa joka vierasti vielä eilen. En tiedä onko se todella lääkkeet vaikuttaneet vai oliko jotain muuta. Toivon että piristys jatkuu ja voimme jatkaa elämää
- Anonyymi
Vanha ketju, mutta pientä rajaa ja tahdikkuutta kommentteihisi toisen vaikeassa tilanteessa. Gabapentin voi ihmisillä aiheuttaa sekavuutta. Olen syönyt ja haittoja oli.
- WeomeWG
Ihana kuulla että menee hyvin! Olen tosiaan maallikko niin en lääkitysten kiemuroista tiedä, ell osaisi varmasti vastata. Vajaatoiminta saattaa kyllä edetä nopeastikin, tämän tiedän omasta kokemuksesta. Mutta tuskin sitä on, jos on piristynytkin. Hienoa että tuossa iässä kuntoa piisaa :)
- Koiravanhus
Tänään oltiin taas lääkärissä. Gaba ei sovi mun koiralle. Ei enää gabaa. Se poistuu elimistöstä 1-2 vkon aikana. Gabaa sekoittii koiran totaalisesti ja sille tuli vatsakipuja. Nyt sai pahoinvointi - ja kipulääke vatsalle. Sellaisia uutisia. Muuten lääkäri sanoi että koira on perusterve
- Viklund5
Voi vitsi, löysin toissapäivänä tämän kirjoituksen ja totesin meidän samanikäisellä aivan samanlaista käyttäytymistä viimeaikoina. Syönyt nyt yli kuukauden tätä lääkettä. Eilen ei sitten enää annettu ja mitä tapahtui tänä aamuna. Aivan kuin eri koira olisi ollut. Vaimo soitti mulle töihin herättyään, että mitä ihmettä on tapahtunut. Kaveri ottaa juoksuaskelia, ei onnu juuri yhtään ja aktiivisuus ihan eri luokkaa. Näin lyhyellä ajalla tietysti pitää laittaa jäitä hattuun mutta upeaa oli tänään kohdata se koira, joka meillä kesällä. Katsotaan miten jatkossa.
- ewrqwqwt
" Koira kärsinyt lääkärin mukaan selkäkivuista kun selkä aristaa kun se kosketaan. "
Lääkäri vaikuttaa aika älykkäältä- Anonyymi
VAROKAA TÄTÄ LÄÄKETTÄ. Lääkäri määräsi tätä kun kuvissa koiralla näkyi kulumia. Eikö pitäisi keskustella omistajan kanssa, vaivaako kulumat koiraa, eihän kaikki kulumat vaivaa ihmisiäkään. Kauheaa, että syötin tätä lääkettä 1,5 kk, aiemmin olen antanut (noin 3 kertaa vuodessa) muuta määrättyä lääkettä kun olen huomannut koiran värisevän kun laitan kädet niskaan ja tämä värinä on kertonut, että on kipuja. Koiralla oli lisäksi urea -arvot koholla ja silloin tämä lääke ei sovi, urea arvot viittaavat munuaisvaivaan..EN OLE LÄÄKÄRI joten en tiennyt tätä. Munuaiset nyt lopussa! Miksen Googlettanut asiaa, luotin pieneläinklinikan ammattitaitoon ja varsinkin kun kävimme useaan kertaan lääkärissä (mm. hampaiden hoitoa jne) ja verikokeet otettiin kaksi kertaa.
- Anonyymi
Täällä myös koiruus, jolle gabapentiini aiheuttaa vatsakipua. Kipu alkoi pidemmän käytön jälkeen ja annosta nostettaessa. Kipu ilmeni mielestäni etenkin ruuan jälkeen - ihmisillähän lääke voi aiheuttaa haimatulehduksen, voisiko koirillakin?
Asiasanat: gabapentiini koiralle, Neurontin koiralle, gabapentiini kipuun koiralle - Anonyymi
Voiko Gabrionin lopettaa heti vai onko se tehtävä asteittain? Epäilen että lääke ei sovi koiralle.
- Anonyymi
Asteittain pitäisi ainakin ohjeen mukaan. Miksi ajattelet, ettei se sovi koiralle?
- Anonyymi
Koirasta tullut haluttomampi liikkumaan, joten ajattelen, että sillä on ilmeisesti kipuja, jotka voisivat johtua tuosta lääkkeestä. Se myös vähän pidemmällä lenkillä yht'äkkiä kävikin hetkeksi lepäämään ja jatkettiin sitten liikkumista. Silmät olivat jotenkin "oudot" poissaoleva katse. Siitä ajattelin lääkkeen sopimattomuuden
- Anonyymi
Ok. Meillä alkoi nyt uudestaan kans gaba-kuuri, kun selän kanssa tilanne on niin paha (olen yksi tähän ketjuun haitoista aiemmin kirjoittanut). Vielä en ole huomannut mitään sellaista, minkä voisin varmaksi pistää gabapentiinin haittavaikutukseksi, lääkitystä takana viikko. Neurontinin lisäksi menee onsior - jompi kumpi tai molemmat yhdessä on selvästi auttaneet koiraa, mm. ruokahalu on palannut. Koira oli todella, todella kipeä ennen lääkkeiden aloitusta ja eutanasiakorttikin jo vilahti.
Koira on nyt tosi väsyneen näköinen ja käy hitaalla, mutta toisaalta myös kipu väsyttää. Koska selvää mahakipua tms. ei ole neurontinista tullut ja koska meillä tilanne on nyt todella paha, ajattelen että tilanne voi koiralle olla helpompi, kun saa ollakin vähän "pöllyssä". Koska takana on vasta viikko lääkitystä (ilmeisesti teilläkin lääkitys vasta alussa), niin itse ainakin odotan, josko nuo koiran "tilat" tuosta tasaantuisi. Monestihan lääkkeissä on alussa haittavaikutuksia, jotka sitten ajan myötä väistyvät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Meillä alkoi nyt uudestaan kans gaba-kuuri, kun selän kanssa tilanne on niin paha (olen yksi tähän ketjuun haitoista aiemmin kirjoittanut). Vielä en ole huomannut mitään sellaista, minkä voisin varmaksi pistää gabapentiinin haittavaikutukseksi, lääkitystä takana viikko. Neurontinin lisäksi menee onsior - jompi kumpi tai molemmat yhdessä on selvästi auttaneet koiraa, mm. ruokahalu on palannut. Koira oli todella, todella kipeä ennen lääkkeiden aloitusta ja eutanasiakorttikin jo vilahti.
Koira on nyt tosi väsyneen näköinen ja käy hitaalla, mutta toisaalta myös kipu väsyttää. Koska selvää mahakipua tms. ei ole neurontinista tullut ja koska meillä tilanne on nyt todella paha, ajattelen että tilanne voi koiralle olla helpompi, kun saa ollakin vähän "pöllyssä". Koska takana on vasta viikko lääkitystä (ilmeisesti teilläkin lääkitys vasta alussa), niin itse ainakin odotan, josko nuo koiran "tilat" tuosta tasaantuisi. Monestihan lääkkeissä on alussa haittavaikutuksia, jotka sitten ajan myötä väistyvät.Joo ensin pölly ja sitten tottuu.
- Anonyymi
Onko kenelläkään kokemusta gabapentiinin pidempiaikaisesta käytöstä? onko se todella auttanut? Kyseistä lääkettä käytetään jopa syöpäkipuihin. Missä vaiheessa on esim. haittavaikutukset väistyneet? On todella surullista katsoa nuorta 6 vuotiasta koiraa, joka on kuin vanhus.
- Anonyymi
Meillä on syöty aikanaan kuukausia gabaa ilman mitään oireita. Ainakaan koira ei ollut kipeän oloinen (spondyloosi), joten ilmeisesti se auttoi? Tänä vuonna kun aloin syöttää uudestaan, kipuili mahaansa (?), yhdistin sen neurontiniin, mutta en voi tietenkään olla 100% varma, johtuiko siitä. Koira kuitenkin piristyi, kun lääkitys lopetettiin. Nyt pakon edessä aloitettiin syöttämään uudestaan - katsotaan, mitä tapahtuu.
- Anonyymi
13.7.2019 13:20 - Anonyymi
Meidän koira oli 5-vuotias ja käyttäytyi ,kuin vanha koira . Lenkit lyhenivät lääkkeen aloituksen myötä ja oli väsyneempi
- Anonyymi
Meillä sama. Reipas 6v on nyt 7,5v vanhus. Taidan lopettaa neurotinin.
Minulla on vuosien myötä 2 koiraa syönyt sitä jonkin aikaa. Ei ollut mitään ylimääräisiä haittoja havaittavissa
- Anonyymi
Ei vaikuttaisi siltä, että Neurontin aiheuttaisi mitään oireita, nyt kun sen syöttämistä on takana taas noin kuukausi. Aiemmin mainitsemani vatsakipu/närästys johtui ilmeisesti jostain muusta. Koira on siis jo aiemmin syönyt Neurontinia pitkäänkin ilman, että olisin mitään erikoista huomannut, mutta keväällä yhdistin oireilun Neurontinin annoksen nostamiseen, mutta nyt tosiaan näyttää siltä, että Neurontin on ihan ok.
- Anonyymi
13.7.2019 13:20 - Anonyymi
koirani on syönyt Neurontinia yli 3 vuotta ja nyt on hammaskalusto sökönä. Turkkia irtoaa tupsuina. Että kyllä se ainakin pitkäaikaiskäytössä aiheuttaa kamalia asioita.
- Anonyymi
Neurontinilla ei ole kyllä mitään vaikutusta hampaisiin.
- Anonyymi
Pakkausselosteessa mainitaan yleisenä haittavsikutusena hammasvaivat.
- Anonyymi
Koiralleni määrättiin keväällä gabapentiinia selkäkipuihin. Aloitti syömään muuta kipulääkettä jo pari päivää ennenkuin sain gaban hankittua. Söi pari päivää tuota gabapentiinia, pissi sisälle veristä virtsaa ja uikutti istuillaan, ei saanut nukuttua. Lopetin tuon syömisen ja oireet katosivat. Ollaan syöty selkävaivoihin tuolloin ja tarvittaessa ihan normaalia tulehduskipulääkettä, pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitettua. Gabapentiniä en voisi antaa enää, koska koira oikeasti voi huonommin sitä saatuaan. Koira sairastaa myös Cushingin tautia, mutta se on hyvin hallinnassa lääkityksellä. Mutta ehkä tämä "perussairaus" taustalla vaikuttaa siihen, ettei tuo gabapentiini sopinut. Viekä sitä on lääkekaapissa, mutta koiralleni en tosiaan antaisi sitä enää koskaan.
- Anonyymi
Meidän koira söi gabapentiiniä noin vuoden nivelrikkoon, minkäänlaisia haittavaikutuksia ei tullut edes maksimiannostuksella.
- Anonyymi
Mikä on maksimi annostus 35 kg koiralle.
- Anonyymi
koirallamme 6 v. labradori. Todettiin spondyloosi rinta ja selkärangassa. Aloitettiin Neurontin 600 mg 1/2 x 1 päivässä. Söi noin kaksi viikkoa. Käytiin lenkillä joka oli raskaampi koska paksu kostea lumikerros ja koirakaveri, tuolta tullessa koiramme käveli selkä köyryssä. Tämä meni ohi. Tuli toinen lenkki. Sen jälkeisenä aamuna ei päätä nostanut, rasitusta oli tullut, mutta miksi vaikka samanlaisia lenkkejä ilman tuota lääkettä emme spondyloosista olisi mitään tienneet.
Lääkkeessä varoitus toxisuudesta. Jalkojen ataktisuudesta, koiramme takajalat alkoivat pettää ja hoiperteli, reflexit menivät, eikä horjahtaessa korjannut liikettä kunnolla. Koiramme meni huonoon kuntoon, epäiltiin jalkojen horjumisen vuoksi välilevynpullistumaa. Koira kärsi myös furunkoloosista puolitoistavuotiaasta.
Lääkärin välinpitämättömyyden takia hypotyreoosia ei todettu ajoissa vaan pääsi lääkärin mukaan kehittymään IMHA:ksi (autoimmuunisairaus) selvisi tästä kun kortisonia alettiin vähentää, sitten nousivat maksa-arvot ja jäivät lähes pysyvästi tasolle 444 (AFOS). Tarinalla surullinen päätös. Emme lähteneet enää MRI kuvaukseen jossa tietenkin olisi ollut nähtävissä oikea syy, mahdollisesti lääkkeen Neurontinin toxisuus. Luovutimme. - Anonyymi
Mun koiralla alkoi vatsavaivat sen jälkeen ,kun gabapentin lääke aloitettiin alkavaan nivelrikkoon. Ennen koira söi mitä vaan eikä vatsa oireillut,uloste pysyi normaalina ja sellasta. Viime joulukuussa tuli eka tulehdus ,jossa vatsan limakalvojen epäiltiin tulehtuneen. Se hoidettiin antibiooteilla ja elämä jatkui ,kunnes maaliskuussa lopetti vähitellen syömisen, ei auttanut ,vaikka oalasin vähitellen takaisin riisiin ja kanaan. Sitten reilu viikko sitten alkoi samat oireet kuin joulukuussa. Koira oksenteli rajusti ja kun vein sen ulos suihkusi takapäästä verta paljon. Keräsin verta kolme koirankakkapussillista täyteen. Seassa oli myös lunta. Siksi,jotta toiset koirat eivät haistelisi ja maistelisi sitä. Kävellä ei jaksanut kuin 100-200 metriä viimeisten kuukausien aikana. Soitto eläinlääkärille ja koira nukkui pois kaksi viikkoa sitten vain 5-vuotiaana. Suru ja ikävä on kova ja olen satavarma ,että gabapentin aiheutti koiran romahtamisen. Koska lääkkeen aloittamisen jälkeen vointi alkoi mennä alaspäin.
- Anonyymi
Ei oo totta.. mun omalla koiralla alkoi tismalleen samat vaivat 14 vuotiaana, ei saanut säännöllisesti neurontinia mutta välillä kun kävelyn kanssa oli hankalempaa, eka tuli tuo ripuli oksentelu joka kesti melkein viikon, sai antibiootit ja meni parempaan päin mutta lakkasi myös syömästä pikkuhiljaa tästä 3kk jälkeen ja kuihtui paljon, ei kävellyt enää ku todella lyhyitä matkoja, kokoajan närästi ja vatsassa oli ilmaa. Syötin närästyslääkkeitä, vaihdoin ruokavaliota, yritin kaikkeni, tuntui ettei pysty puremaan kunnolla enää mitään. Loppujen lopuksi ei jaksanut enää nousta ylös ja jouduin laittamaan koko elämäni tärkeimmän asian ikuiseen uneen. En syöttänyt neurontinia enää ollenkaan viimisinä kuukausina enkä tosiaan koskaan säännöllisesti muutenkaan mutta nyt pelkään että kaikki lähti siitä yhdestä pienestä määrästä kun luen näitä ja nyt mietin että enkai minä aiheuttanut hänelle sitä syöttämällä tällästä myrkkyä.
- Anonyymi
Hei!
Meillä 4 vuotias japanese chin Veikko poika.
Korvaongelmien takia jouduttiin Tamistoon eläinsairaalaan , johon olin tilannut ajan korvien huuhteluun.
Operaatio siirrettiin, koska Veikko panikoi pahasti , läähätti ja stressasi uutta tilannetta niin, että jouduttiin antamaan lisähappea.
Maksua ja lääkeresepteitä mennessäni hakemaan kassalta, huomasin Gapapentin määräyksen. Aikasemmin korvakipua oli hoidettu jollakin tulehduskipulääketipoilla , joka toimi erinomaisesti.
Kysyessäni miksi kipulääke oli vaihdettu ja ohjeissa luki *annetaan 2 x päivässä .
sain vastauksesksi , että hyvä tehokas kipulääke ja ei rasita maksaa.
Veikon maksa-arvot olivat aivan normaalien viitearvojen sisällä.
Ja minun pitäisi antaa sitä loppuiän. Päivittäin.
Olin aivan äimänkäkenä ja sanoin etten aloita lääkitystä, koska korvat oireilivat allergioiden takia ja sitkeällä ruokavaliolla oireet helpottuvat huomattavasti.
Luettuani näitä kirjotuksia olen todella tyytyväinen , että en lääkitystä aloittanut.
Korvien kanssa on ollut ja on aika rumbaa putsausta ja ruokavaliota, mutta koira on pirteä ja iloinen ja tarvittaessa annan jotain muuta kipulääkettä.
Eläinlääkärit jostain kumman syystä hyvin helposti määrävät tätä neurokeskukseen vaikuttavaa ja koiran apaattiseksi ym tekevää lääkettä.- Anonyymi
Meille kans määrättiin tuota ja kun luin käyttöohjetta niin oli niin paljon kaikkia sivuvaikutuksia, etten halunnut antaa sitä kuin vähän aikaa. Se on keskushermostoon vaikuttava lääke joka on alunperin ihmiselle tarkoitettu epilepsialääke. Siitä saattaa tulla vaikka millaisia sivuoireita. Yksi mies kirjoitti että hänelle oli määrätty neurontinia hermosärkyyn ja hän oli saanut kauhean epilepsiakohtauksen, vaikka hänellä ollut epilepsiaa. Ihan kauheeta myrkkyä tuo on.!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meille kans määrättiin tuota ja kun luin käyttöohjetta niin oli niin paljon kaikkia sivuvaikutuksia, etten halunnut antaa sitä kuin vähän aikaa. Se on keskushermostoon vaikuttava lääke joka on alunperin ihmiselle tarkoitettu epilepsialääke. Siitä saattaa tulla vaikka millaisia sivuoireita. Yksi mies kirjoitti että hänelle oli määrätty neurontinia hermosärkyyn ja hän oli saanut kauhean epilepsiakohtauksen, vaikka hänellä ollut epilepsiaa. Ihan kauheeta myrkkyä tuo on.!
Siis ei ollut epilepsiaa!
- Anonyymi
Meillä kissalle määrättiin gababenttiiniä hammaskipuihin siksi aikaa, että saadaan hampaat kuntoon. Ei meinannut pysyä pystyssä, kun takapää seilasi puolelta toiselle ja makoillessa tuijotti vain eteenpäin. Aamun ruuasta ruokajälki kuonossa vielä iltapäivällä ( ei ole pessyt itseään). Soitin el ja päätettiin pienentää annos puoleen, vaikka on kuulemma aivan normaalia olla väsynyt. Kissalla lievä munuaisen vajaatoiminta. Kaksi viikkoa tätä nyt sitten pitäisi antaa 😔
- Anonyymi
Meillä koiralla (7 v.) krooninen suolistotulehdus, haima-arvot korkealla (krooninen haimatulehdus) ja sappivaivoja. Lääkitys kunnossa, mutta selvästi kipuilu estää lenkit ja kaikki kovat äänet pelottaa. Rasvaton ruokavalio ym. myös kunnossa.
Aloitettiin Gabapentin n. kk sitten. Ekat pari viikkoa koira oli selvästi vähän pöhnässä, mutta nyt on aivan eri koira. Ruoka maistuu, leikki-ilo on palannut takaisin. Meillä ainakin Gabapentin on auttanut kipuun ja sitä kautta myös muut oireet ovat helpottuneet.
- Anonyymi
Tuota myrkkyä en koiralleni antais meille tyrkytettiin jo toisen kerran, kun Googletin mitä on sivuvaikutukset niin roskiin meni
- Anonyymi
Minun koiralla oli pitkään jatkunut kipu vas etujalassa. Normi lääkkeet eivät auttaneet. Koirani ontui pahasti vaivaansa. Vein ortobedille joka pisti kipukontaan kortisonia. 2 viikkoaa sen jälkeen koira edelleenkin ontui. Oli tarkoitus 2 viikon pistosta päästä aloittaa neurontin lääkekuuri. Se autoi parissa päivässä ja ontuminen loppui. Lääke oli vain kuuriluontoinen muistaakseni 20 päivää. Ontuminen ei jatkunut senkään jälkeen kun kuuri loppui. Miksi kiduttaa koiraa jos on lääke mikä auttaa.
- Anonyymi
minulla 14v koira, nivelrikkoon lääkäri määräsi tuota Gabap. 2 tablettia päivällä, koiraini on noin 10kl, en 2 tablettia kyllä viitsinyt antaa, vaan mentiin noin 4vk. yhdellä, ei jalkaa tai ontumaa oireillut, mutta rupesi ruoka olla maistumatta ja vatsa näyttää oireilevan, myös on ollut koko kehon tärinää. Tänään tuli veristä löysää ulostetta, lääke ei kyllä päivääkään pidemmälle enään mene, toivon että maksan/ haiman arvot ovat ok, eikä ole mitään sis. verenvuotoa käyn tarkistuttamassa koiran jos minkäänlainen oireilu tai käytösmuutos jatkuu. Lääkäri kun halusi tälle 2kk kuurin...
- Anonyymi
Toivotaan, että ei tullut suuria ongelmia ja koiranne pärjää vielä. Meillä tuli gapapentiini myös suunnilleen samankokoisella pari vuotta teitä nuoremmalla viime vuonnatodettuun nivelrikkoon lisänä, ja saatiin myös vatsaongelmat ja veriripuli sillä jo kahdessa viikossa, annos oli 2x 300mg kahdesti päivässä. Toinen eläinlääkäri (eläinortopedi, joka antoi meille toiset lääkkeet päivittäiseen käyttöön, aiemmin oli vain kuureina NSAID-lääke lonkkavikaan) sanoikin sitten, että koirilla tuo gaba voi aiheuttaa sekä maksa- että munuaisongelmia, ja on enemmän lisä muiden kipulääkkeiden ohella eikä ainoa särkylääke, toki jos koira ei siedä tulehduskipulääkkeitä tai sairastaa munuaisten vajaatoimintaa, voi se silloin ollakin parempi vaihtoehto. Ja vanhalla koiralla ei nuo sisäelimet toimi kuten terveellä nuoremmalla, joten sekin voi olla syynä oireisiin. Toivottavasti saatte toiselle vielä parempaa aikaa ilman mitään oireita.
Meillä tuo gabapentiini oli tuttu lääke jo kahden edesmenneen koiran kautta, mutta niistä toinen sai sen muiden lääkkeiden lisäksi nivelrikkoon kipukynnyksen nostamiseen, ja toisella se oli epilepsian ja nivelrikon takia osana koko lääkearsenaalia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivotaan, että ei tullut suuria ongelmia ja koiranne pärjää vielä. Meillä tuli gapapentiini myös suunnilleen samankokoisella pari vuotta teitä nuoremmalla viime vuonnatodettuun nivelrikkoon lisänä, ja saatiin myös vatsaongelmat ja veriripuli sillä jo kahdessa viikossa, annos oli 2x 300mg kahdesti päivässä. Toinen eläinlääkäri (eläinortopedi, joka antoi meille toiset lääkkeet päivittäiseen käyttöön, aiemmin oli vain kuureina NSAID-lääke lonkkavikaan) sanoikin sitten, että koirilla tuo gaba voi aiheuttaa sekä maksa- että munuaisongelmia, ja on enemmän lisä muiden kipulääkkeiden ohella eikä ainoa särkylääke, toki jos koira ei siedä tulehduskipulääkkeitä tai sairastaa munuaisten vajaatoimintaa, voi se silloin ollakin parempi vaihtoehto. Ja vanhalla koiralla ei nuo sisäelimet toimi kuten terveellä nuoremmalla, joten sekin voi olla syynä oireisiin. Toivottavasti saatte toiselle vielä parempaa aikaa ilman mitään oireita.
Meillä tuo gabapentiini oli tuttu lääke jo kahden edesmenneen koiran kautta, mutta niistä toinen sai sen muiden lääkkeiden lisäksi nivelrikkoon kipukynnyksen nostamiseen, ja toisella se oli epilepsian ja nivelrikon takia osana koko lääkearsenaalia.Meillä koiralle määrättiin gabapentiini kasvaimen aiheuttamaan luukipuun. Koira jo vanhahko. Tuo lääke yhdistettynä tulehduskipulääkkeeseen. Väsymystä ja apatiaa huomasin, toisaalta kipukin sitä voi teettää. En ymmärtänyt lääkettä lopettaa. Kun kipua rakas haukkuni ei ainakaan saa kokea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä koiralle määrättiin gabapentiini kasvaimen aiheuttamaan luukipuun. Koira jo vanhahko. Tuo lääke yhdistettynä tulehduskipulääkkeeseen. Väsymystä ja apatiaa huomasin, toisaalta kipukin sitä voi teettää. En ymmärtänyt lääkettä lopettaa. Kun kipua rakas haukkuni ei ainakaan saa kokea.
Millä annostuksella teillä tätä lääkettä on koiralle määrätty ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä koiralle määrättiin gabapentiini kasvaimen aiheuttamaan luukipuun. Koira jo vanhahko. Tuo lääke yhdistettynä tulehduskipulääkkeeseen. Väsymystä ja apatiaa huomasin, toisaalta kipukin sitä voi teettää. En ymmärtänyt lääkettä lopettaa. Kun kipua rakas haukkuni ei ainakaan saa kokea.
Mietin, että aiheutinko itse lisää ongelmia, kun jatkoin lääkitystä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mietin, että aiheutinko itse lisää ongelmia, kun jatkoin lääkitystä ?
Olen eri, mutta et aiheuttanut, älä huoli tuollaisesta. Gaba ei ole periaatteessa niinkään itse kipuun vaan kipukynnyksen nostamiseen, sitä kyllä käytetään myös ilman tulehduskipulääkkeitäkin kipulääkkeenä monilla koirilla eri syistä. Pahaan kipuun se ei yksinään auta, yleensä juuri NSAID-lääke aina sen kanssa, jos koiralle sopii, ja kasvaimiin ilman leikkausta aina toki NSAID, kipuun lisäksi muitakin lääkkeitä. Ja luukasvaimet eivät ole leikin asia, silloin mielellään enemmän lääkettä kuin liian vähän, vaikkakin jotain sivuoiretta voi niistä tulla, kuten vaikka tuosta gabapentiinistä teille tuli, mutta mielummin noin päin kuin koira huutamassa jatkuvasta kivusta tai vaatimassa päivystykseen menoa lopetukseen täysin kivun kourissa.
Ja lisään vielä, että meillä gabaa söi osteosarkoomakoira kahden muun särkylääkkeen lisäksi saattohoidossa, ja yksi epileptikko nivelrikkoineen hyötyi siitä muutenkin, ja kun sai vanhemmiten pehmytkudossarkooman, jota ei voinut leikata, sen annosta lisättiin reippaalla kädellä. Sivuoireita oli, mutta niistä selvittiin yleensä parilla päivällä nostosta (ja muut verikokeet olivat ok sisäelinten suhteen). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen eri, mutta et aiheuttanut, älä huoli tuollaisesta. Gaba ei ole periaatteessa niinkään itse kipuun vaan kipukynnyksen nostamiseen, sitä kyllä käytetään myös ilman tulehduskipulääkkeitäkin kipulääkkeenä monilla koirilla eri syistä. Pahaan kipuun se ei yksinään auta, yleensä juuri NSAID-lääke aina sen kanssa, jos koiralle sopii, ja kasvaimiin ilman leikkausta aina toki NSAID, kipuun lisäksi muitakin lääkkeitä. Ja luukasvaimet eivät ole leikin asia, silloin mielellään enemmän lääkettä kuin liian vähän, vaikkakin jotain sivuoiretta voi niistä tulla, kuten vaikka tuosta gabapentiinistä teille tuli, mutta mielummin noin päin kuin koira huutamassa jatkuvasta kivusta tai vaatimassa päivystykseen menoa lopetukseen täysin kivun kourissa.
Ja lisään vielä, että meillä gabaa söi osteosarkoomakoira kahden muun särkylääkkeen lisäksi saattohoidossa, ja yksi epileptikko nivelrikkoineen hyötyi siitä muutenkin, ja kun sai vanhemmiten pehmytkudossarkooman, jota ei voinut leikata, sen annosta lisättiin reippaalla kädellä. Sivuoireita oli, mutta niistä selvittiin yleensä parilla päivällä nostosta (ja muut verikokeet olivat ok sisäelinten suhteen).Kiitos vastauksesta. Olisi siis pitänyt nostaa annostusta sallittuun maksimiin. En sitä tehnyt. Koira läähätti ja oli levoton, joten päivystyksen kautta lähdettiin koirien taivaaseen. Pakko kommentoida, että lääkäri ei edes tutkinut. Tuli huoneeseen rauhoitteen kanssa. Olin niin hermostunut tilanteesta, että vasta jälkeenpäin ymmärsin että olisi pitänyt tutkia, jos jotain olisi vielä tehtävissä. Ihmettelen. Olihan hän sairas, mutta kuitenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Olisi siis pitänyt nostaa annostusta sallittuun maksimiin. En sitä tehnyt. Koira läähätti ja oli levoton, joten päivystyksen kautta lähdettiin koirien taivaaseen. Pakko kommentoida, että lääkäri ei edes tutkinut. Tuli huoneeseen rauhoitteen kanssa. Olin niin hermostunut tilanteesta, että vasta jälkeenpäin ymmärsin että olisi pitänyt tutkia, jos jotain olisi vielä tehtävissä. Ihmettelen. Olihan hän sairas, mutta kuitenkin.
Mietin, olisinko voinut auttaa vielä haukkua. Lisäämällä lääkettä, teinkö ratkaisun liian aikaisin.
- Anonyymi
Sain just meidän 14v. koiralle tälläisen Neurontin lääkkeen, sain tämän suoraan eläinlääkäristä. Aloin lääkettä Googlaileen, koska paketissa ei ollut suomenkielistä ohjetta, pelkästään norjaksi. En ymmärrä miksi nyt toimiva kipulääke pitäisi vaihtaa tälläiseen, joka ilmeisesti tuhoaa koiran nopeasti. Taidan jättää lääkkeen käyttämättä, ja vaihtaa eläinlääkäriä. Hyvä, kun täällä on kokemuksia tästä, pelastuu aina muutama henki.
- Anonyymi
Koiralleni on tullut kahden vuoden jälkeen samoja oireita kun teillä. Lopetan ja saa pistoahoitoa Librela nimistä ja jos se ei auta niin eutanasian kautta saa armon kuoleman eläinlääkärillä.
- Anonyymi
Ehkä ei kannata pelotella yhden koiran kokemuksen perusteella. Jokaisella lääkkeellä on haittavaikutuksia. Se on seurausta siitä että lääkeaineella on vaikuttava teho. Eläinlääkkeet tutkitaan in vitro ja in vivo aivan samoin kuin ihmistenkin lääkkeet.
Niiden perusteella tehdään hyöty-haitta-arvio.
Tiesit varmaan, että Panacod voi olla hengenvaarallinen ihmisille, joilla on tietytn kromosomin poikkeama. Kyseistä poikkeamaa ei näe mistään ennenkuin otat Panacodia (tai Katapektiä, jota monet väärinkäyttävät). Eikä voi mitenkään ennakoida kuka kuuluu riskiryhmään.
Lääketiede on sellaista. Voit valita, otatko mahdolliset haittavaikutukset, vai kärsitkö siitä vaivasta tai sairaudesta jota lääkkeellä voitaisiin hoitaa tai lievittää.
Mutta ihmisten pelotteleminen ilman suurempaa perehtyneisyyttä on todella arveluttavaa, ja toivonkin että kommenttisi lukijat luottavat ennemmin eläinlääkäriin, jolla on asiasta enemmän kokemusta.
Haittavaikutuksista voi aina kysyä ja valveutunut lääkäri kertoo niistä kyllä. - Anonyymi
Siis mulla on 11 vuotias nivelrikkoa sairastava kultainennoutaja jolla säännöllisenä lääkityksenä librela pistokset. Sitten alkoi ontuminen ja lääkäri määräsi heti neurontin lääkityksen 1/2tblx2. Lääkkeestä ei apua, mutta täytynyt kuitenkin käyttää se kuukausi, että nähdään tehoaako lääke. Noh, ei tehoa, vaan koiralla alkanu heittää takapää, tasapaino ei pidä, ei jaksa edes 100metriä kävellä ilman että on aivan loppu. Vähensin lääkkeen nyt puoleen ja tarkoitus lopettaa koko lääke. En suosittele kyseistä lääkettä yhdellekkään koiralle.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019