Hailuoto, saari oulun edustalla. Sen tiedän, muuta en. Saisin sieltä työtä mutta voikohan siellä nuori elää? Kauppa on, kuulemma ja baari. Kertokaa, jos tunnette paikan. Meri on tietenkin ihana ja luonto varmaan muutenkin.
Hailuoto?
Millainen paikka lienee?
51115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
joukkoon tummaan, mutta kannattaa varoa ruuhkia...
Joo, kaks kauppaa, pankki, grilli, baari ja pari ravintolaa löytyy. Kesällä siellä kyllä viihtyy, mutta on se talvella aika kuollut paikka. Suosittelisin lapsiperheelle ehdottomasti, mutta kun kyselet, että voikohan siellä nuori elää, niin jonkin asteista kulttuurishokkia saattais olla edessä... Jos sulla on mantereen puolella tuttuja (Oulussa tai lähikunnissa), joiden luona voit käydä välillä "tuulettumassa", niin uskoisin, että pystyt Hailuodossa elämään. Nimittäin kun luodosta lähtee Ouluun bilettämään, niin luotoon ei pääse takaisin 3-4 aikoihin yöllä, paitsi jäätien aikana.
Todella moni kulkee myös päivittäin luodossa mantereen puolelta töissä ja päinvastoin. Tosin kesällä lauttamatkan kanssa työmatkaan kuluu aikaa n. 1.5 tuntia suuntaansa (Hailuodon kylältä Oulun keskustaan) ja jäätien aikaan n. tunti.
Kaikenkaikkiaan, jos haluat asua rauhallisessa paikassa, mutta kuitenkin suhteellisen lähellä kivaa kaupunkia, niin suosittelen Hailuotoa.
ja onhan siellä se nuorisotalokin, leipomokin löytyy ja koneliikkeitä, shelli, päiväkoti ja vaikka mitä :) mukava paikka syntynuyt siellä ja aion muuttaa vielä joskus sinne :)
Kaikki nämä siirtyy mantereen puolelle kun tie on valmis
Kerrotko mikä koneliike täällä on?