Mistä saa ilmaista iloa ja miten voi ilmaista iloa ?
Muutaman sateenharmaan päivän jälkeen värit palasivat maisemaan. Tuuli riepotti puita, riipi ruskalehtiä , nyt on maa kirjavanaan. Teiden ja polkujen reunat lehtikuorrutuksessaan houkuttavat koiria kuonollaan kahisuttamaan . Tummakiiltävä asfaltti näyttää pointilliselta maalaukselta. Alakoulun pihalla välitunnilla lapset kasasivat niitä, hyppivät kasoihin, heittelivät niitä toistensa päälle, juoksivat nauttien kahinasta ja lehtisateesta. Riemunkiljahduksia, naurusuita ja punaisia poskia. Valvoja opettaja keräsi komeita keltapunaisia vaahteranlehtiä, mielessään varmaankin askartelu oppilaiden kanssa.
Varaamani kirja oli tullut, kävin kirjastossa pyörällä, nyt vielä tarkenee, kunhan laittaa hanskat ja kypärän alle ohuen pipon. Poljin muutaman kilometrin päähän kunnan auringonkukkapellon laitaan, josta olen monet muhkeat kimput jo poiminut. Nyt alkaa olla enemmän ruskeaa ja pian linnuille syötävää, mutta löytyi vielä melkein nuppuisiakin, jotka aukeavat kyllä maljakossa miniauringoiksi , eivät enää sellaisiksi jälkiruokalautasen kokoisiksi.
Sain ystävältäni hänen perennanjaostaan ihanaa himoitsemaani tuoksukurjenpolvea, joka sopii hyvin maapeittokasviksi hankaliin paikkoihin ja leviää hyvin. Annoin vastalahjaksi lemmikinsinistä ja -näköista kevätkaihonkukkaa, joka sopii vastaavaan tarkoitukseen varjoisiinkin paikkoihin. Perennojen jako ja kierrätys jakaa iloa, täytyy vaan pitää huoli, ettei jaa lehtokotiloita samalla.
Olet päivänpaisteeni, hymyn voiman ylistys, tosin en löytänyt suomalaisin sanoin.
https://www.youtube.com/watch?v=vHEaRFNx7tw
Muutaman sateenharmaan päivän jälkeen värit palasivat maisemaan. Tuuli riepotti puita, riipi ruskalehtiä , nyt on maa kirjavanaan. Teiden ja polkujen reunat lehtikuorrutuksessaan houkuttavat koiria kuonollaan kahisuttamaan . Tummakiiltävä asfaltti näyttää pointilliselta maalaukselta. Alakoulun pihalla välitunnilla lapset kasasivat niitä, hyppivät kasoihin, heittelivät niitä toistensa päälle, juoksivat nauttien kahinasta ja lehtisateesta. Riemunkiljahduksia, naurusuita ja punaisia poskia. Valvoja opettaja keräsi komeita keltapunaisia vaahteranlehtiä, mielessään varmaankin askartelu oppilaiden kanssa.
Varaamani kirja oli tullut, kävin kirjastossa pyörällä, nyt vielä tarkenee, kunhan laittaa hanskat ja kypärän alle ohuen pipon. Poljin muutaman kilometrin päähän kunnan auringonkukkapellon laitaan, josta olen monet muhkeat kimput jo poiminut. Nyt alkaa olla enemmän ruskeaa ja pian linnuille syötävää, mutta löytyi vielä melkein nuppuisiakin, jotka aukeavat kyllä maljakossa miniauringoiksi , eivät enää sellaisiksi jälkiruokalautasen kokoisiksi.
Sain ystävältäni hänen perennanjaostaan ihanaa himoitsemaani tuoksukurjenpolvea, joka sopii hyvin maapeittokasviksi hankaliin paikkoihin ja leviää hyvin. Annoin vastalahjaksi lemmikinsinistä ja -näköista kevätkaihonkukkaa, joka sopii vastaavaan tarkoitukseen varjoisiinkin paikkoihin. Perennojen jako ja kierrätys jakaa iloa, täytyy vaan pitää huoli, ettei jaa lehtokotiloita samalla.
Olet päivänpaisteeni, hymyn voiman ylistys, tosin en löytänyt suomalaisin sanoin.
https://www.youtube.com/watch?v=vHEaRFNx7tw
Vastaukset 24
Vanhimmat
Nettilehdestä luin ihan ilmaiseksi, että siniset sai 5000 ääntä kokoon ja saadaan näin puolue aikaiseksi. Se tekee minut iloiseksi.
Kerroppa minkä takia?
Täällä on jo niin monta ketjua nimenomaan tästä kyseisestä jakautuneesta puolueesta, tuskin lisävatvonta iloa kenellekään tuottaa, varsinkin kun aloitus on mahdollisimman kaukana puoluepolitiikasta.
Euroopan unionin tunnuslaulu on Oodi Ilolle. Ludwig van Beethovenin Yhdeksännen sinfonian osa on sävelletty Friedrich Schillerin tämännimiseen runoon . Schillerin näkemys ihmiskunnan veljeydestä sopi Beethovenin käsitykseen. EU:n virallinen hymni kuvastaa yhteisiä arvoja. Olen nähnyt Kirsi Kunnaksen suomentamana ensimmäisen säkeistön ja myös esperanton suomennoksen, jossa tänä arvopohja käy hyvin ilmi. Mutta ei sen enempää EU-politiikastakaan, sillekin voi tehdä omat aloituksensa. Sävellys tuli vain assosiaationa mieleen aiheesta.
https://www.youtube.com/watch?v=AQpN_IvawWg
Iloista iltaa !
Pointillismi oli ihan outo sana minulle. Google sen auliisti selvitti. Tarja Ylitalo tuon Ramoonan linkittämän laulun. Yleisradion kanta-arkistossa mutta hakukone ei sitä löydä.
Pilkahti se pikapäin aurinkokin aamupäivällä.
Iloa tarvitaan elämässä, missä joskus hyytävät uutiset hirvittävät. Hyvä aloitus aina tasapainoiselta Ramoonalta. Päivällä pistäydyin palstalla ja kirjoitin pitkän ja riemukkaan osallistumiseni, mutta suomi 24 ilmoitti tekevänsä muutoksia paraillaan ja söi sen 😊
Vilkkaan päivän ilta, ei enää saa uusimaan sitä.
Oodi ilolle soi nyt kotonani! Mukavaa iltaa ja kiitos 🍇🧀
Runosi sopii ilahduttavasti teemaan kaikessa komeudessaan, ei ihme että suomi 24 halusi sen paraatipaikalle. Nykyisin taitaa olla ihan muotisantoina , että mennään esimerkiksi urheilussa ilon kautta tai ilo edellä, vaikka toisaalta eri joukkueiden kannattajat taas voivat tapella verissäpäin. Ehkä olympiahymni taas nostattaa tunteita ja ilo oman maan menestyjistä kumpuaa ilmoille.
Elämme nyt ilon vuotta, satavuotiaan maamme vaaka kallistuu yhä , ainakin minun mielstäni, vahvasti hyvän puolelle. Rahaa satsataan / haaskataan vaikka ilotulituksiin, Saanatunturi valaistaan 4.-5. joulukuuta osana Luminious Finland -valotaidetapahtumaa. Jos vaikka saataisiin revontulet mukaan, olishan mahtavaa !
Vaikka politiikasta ei pitänyt puhua, voi kai sentään iloita siitä, että nykyinen kulttuuriministerimme on säveltänyt 100-vuotiaalle Suomelle teoksen, jonka Kuopion kaupunginorkesteri esittää marraskuussa "Meet me in Musical" -konsertissa. . Luvassa on lehtitiedon mukaan viisiminuuttinen maailman- ja kansanmusiikkiin viittaava, popahtava instrumentaaliteos sinfoniaorkesterille. Eräs entinen kulttuuriministerimme oli armoitettu jazzpianisti, ei sitä musiikki-ilottelua kuunnelleesa puoluetta miettinyt.
Jokamiehen (ja naisen) oikeudet antaa valtavasti mahdollisuuksia ilmaisiin iloihin lähteä luontoon. Voi marjastaa sienestää onkia ja vain nauttia kulkemalla tehdä vaikka piknikin. Ei tätä oikeutta monessa maassa ole.
Kirjasto on käyttäjälle maksuton ja sen kynnys matala . Luen siellä lehdet ja lainaan kirjoja ja saa niitä lehtiäkin lainata. Kirkkoonkin pääsee ilmaiseksi vaikkei edes kirkkoon kuuluisi. Kirkkokonsertissa joskus käyn ja se ohjelmalehtinen voi olla maksullinen ja kirkkokahvit voi reurakunta tarjota. Auringon paiste on ilmaista, on vaan harvinaista herkkua ollut viime aikoina. Saahan sitä rahalla kun etelän koneeseen nousee.
Ei tämä nettikään nyt kovin paljon maksa kun vertaa mitä kaikkea tämä antaa. Puhelut ulkomaille lapsen perheelle tulee samaan hintaan. Tulin koneelle kun ei enää nukuttanut eikä aamulehteä tule. Tuli tuota ilmaista nautintoa unta jo kaaliin 7 tuntia. Kohta laitan itselle puuron mikrossa ja kahvit päälle, ei paljon sekään maksa omassa keittiössä. Mukavaa päivää kaikille !!
Kiitos moosen tervehdyksestä ja suomalaisesta laulajasta. Pirteän Tarja Ylitalon ja herttaisen Armi Aavikon tulkinnat löytyivät. Mä päivänsäteen näin kerran pienen, se kävi suoraan sydämeen. Laulussa on myös totuus siitä, että jaettuna ilo kaksinkertaistuu ja surun taakka kevenee : keskenämme kun kaiken jaamme, voimme nähdä auringon.
Aamuiloinen saa olla onnellinen unenlahjoistaan, ilon aihe on varsinkin, jos yhtäjaksoisesti seitsemänkin tuntia saa unen hellässä helmassa levätä. Eläkeläisellä on pitkät kiireettömät aamut, osaakohan tätä ylellisyyttä kyllin aina arvostaakaan. Puuroa meilläkin on useimmiten arkiaamuisin, saa vatsaan lempeän vuorauksen ja kahvi herättelee uuteen päivään. Paperinen aamulehti tulee vielä, kaipa painomusteen tuoksu ja sivujen rapina kuuluvat osana aamutunnelmaan. Jossain mainoksessa nainen käsitteli vanhaa sanomalehteä kuumalla silitysraudalla, sai oikean aamutuoksun ja rahaa säästyi tärkeämpään. :)
Seurakunnilla , kunnilla ja järjestöillä on paljon ilmaistilaisuuksia, itse löysin eräänä kesänä venyttelevän leppoisan puistojumpan sireenintuoksussa ruohokentällä ja luontoretkillekin pääsee porukalla. Oma kanttori ja musiikkiopistolaiset musisoivat joskus kotikirkossa, niihin ei edes ohjelmalehtisiä ole kaupan.
Ilmaisia lounaita ei ole, niihän sanotaan, eikä ilmaispalveluitakaan. Ainakin voi iloita, jos verorahat menevät yhteiseen hyvinvointiin ja matalakynnyksiseen kulttuuriin.
Tärkeimpiä asioita ei saa edes rahalla, kuten hyviä ihmissuhteita eikä tiettyyn rajaan terveyttäkään.
Iloinen olen, kun sain kuumennettua viimeisen erän eilisestä suppilovahverosaaliista. Työtä on, vaikka esiperkaan metsässä. Naapurini ei pääse metsään ja annan yleensä hänelle osan saaliistani, iloa tuottaa molemmille.
Antamisen ilo on puhtaimpia iloja. Metsän terveiset ovat erityisen arvokkaita sellaiselle, joka ei sinne enää itse pääse . Onhan sienissä työtä, kun perkaa ja syömävalmiiksi käsittelee, mutta onpahan terveellistä, hienonmakuista ja puhdasta ravintoa, suoraan sammalmättäältä. Suppilovahveroiden löytämiseen pitää oikein terottaa haukankatse, ne ovat niin hyvin maastoutuneita. Olen löytänyt vasta hyvin pieniä, katkaisen vain sen sitkeän varren ja kuumennan nesteet pois.
Täytyy laittaa eri vastaukseen, ettei kukaan luule, että hänen kommenttiinsa tällaista "ilmaista" liittäisin. Vaalien aikaan saa monenlaista ilmaista tuhtiakin syömistä, kuten hernesoppaa, grillimakkaraa , pullakahveja ja karkkeja. Voihan eturuuan nauttia vaikka vasemmalta ja jälkkärin oikealta , kynät ja ilmapallot ottaa mukaan keskeltä vaalikojujen rivistöstä.
Tänään oli Hesarin Fingerporissa tällainen kuva otsikolla "Ilmaista hernesoppaa" Fingerporin demarien tarjoamana.
https://www.hs.fi/fingerpori/
Marketeissa maistatetaan tuotteita, viikonlopun kauppareissulla voi ihan lounaan niillä korvata. Ensin leipurilta voideltuja erilaisia leipäkuutioita, sitten lihapojilta hammastikun nenässä aladopikuutioita , kinkkusuikaleita ja nakinpaloja. Kierros jatkuu einesköksän tarjoamalla pienellä muovikipollisella lasagnea, joka syödään pikkuruisella muovihaarukalla, musta jätesäkki täyttyy kesrtakayttöastioilla. Jos hyvin käy, löytyy uutuustuoremehua fingerporin kokoisessa muovikupissa maistattava konsulentti ja vielä lopuksi jäätelönokare - taas uusi kippo ja lusikka.
Jos oltaisiin Saksassa, olisi myös viini- ja viinamaistiaisia, voisi maistissa lähteä kotimatkalle.
Proosallisena ihmisenä olen itsekin pannut merkille sen valtavan jätemäärän, jonka maistiaistarjoilu aiheuttaa. Eikö tarjoilualustaa voi tehdä paperista? Ilmeisesti on niin paljon kalliimpaa, että tilataan muovia, josta sitten jälkikustannukset ovat moninkertaiset. Muovin hävittäminen maksaa ja kuluttaa energiaa. Merien mikroskooppiset muovihituset ovat jo uhka koko luomakunnalle.
Maistelen makkara- ja juustokuutioita, jotka voi poimia hammastikulla, mutta olen alkanut välttää muovikupeissa tarjottavia maistiaisia.
Jos tämänikäisillä puhutaan ilmaisesta ilosta, niin kyllähän seksi on silloin mainittava erityisesti.
Läheisyys, hellyys ja intohimo ovat ilman muuta kaikenikäisile suuri elämänilo ja voimavara. Näin vanhemmiten kaikki ei ole niin itsestäänselvää, iän myötä osaa arvostaa elämän suomia lahjoja eri tavoin kuin nuorena. Olet oikeassa, seksi kuuluu ilmaisten ilojen sarjan kärkipäähän, kyllä se kannattaa ihan erityisesti mainita.
Onko seksi aina ilmaista? Satuin katsomaan ulkolaista sarjaa joissa parisuhteen toinen osapuoli eli leveästi toisen kustannuksella. Kysyttäessä, miten voi olla mahdollista sekä homot, että heterot ilmoittivat, että kiristämällä- ei seksiä ellei rahaa.
Ei kai ilotytöt ja rattopojat hyvän hyvyyttään työtään tee , pitää siitä maksu saada. Voihan sitä olla monenlaista vaihtokauppaa ja hyväksikäyttöä pariskuntienkin kesken.
Ei niihin tarvitse turvautua tässä iässä. Muitakin mahdollisuuksia on
Ilmaista iloa tuottaa tehdä hyvä kävelylenkki omaan tahtiin. Syksyinen sää on hapekasta. Tänään oli pilvipoutainen päivä.
Jostain erityisestä syystykkään kävellä sadeasu päällä sateellakin. Villaista riittävästi alle ettei vilu kapaja.
Varaa aikaa työntekoon - se on menestyksen hinta;
Varaa aika ajatteluun - se on vallan alkulähde;
Varaa aikaa leikkiin - se on ikusen nuoruuden salaisuus;
Varaa aikaa lukemiseen - se on viisauden perusta;
Varaa aikaa hartaudenharjoitukseen - se on tie kunnioitukseen;
Varaa aikaa olla ystävällinen - se on reitti onnellisuuteen;
Varaa aikaa unelmointiin - se on tie kohti tähtiä;
Varaa aikaa rakastamiseen ja rakastettuna olemiseen - se on
jumalten etuoikeus.
Mukavaa syksyä kaikille!
Kiitos hienosta "kalenterista", kaikki nuo asiat ruokkivat eri puolia meissä ihmisissä, tekevät elämästä täyteläistä, tasapainottavat. Aika on arvokas lahja toisillekin annettavaksi ja keskenään jaettavaksi. Matkallahan tässä ollaan, hauska kohdata matkatovereita täällä palstallakin.
Mieskävelijä on oivaltanut, että sää on lähinnä pukeutumiskysymys. Enemmän syyskuulas ilma minua houkuttaa ulos, mutta koirien emäntänä totuin vuosikymmenet lähtemään joka päivä säähän kuin säähän lenkille. Onhan nykyisin hyviä ulkovaatemateriaaleja, ei tarvitse hikoilla eikä vilunvärinöitä tuntea. Koiraa ei ole enää , mutta opin nauttimaan ulkoilusta sateellakin, on helppo hengittää . Kumisaappaat jalkaan, "ilmastoitu" sadeasu ylle ja sydvesti päähän. Hupusta en pidä, koska se päätä käännellessä se on kasvojen edessä. Sade on englannittarien hyvän ihon salaisuus, ilmaista kosteusvoidetta.
Aurinkoa ovat suomalaiset kaivanneet, oli sateinen kesä ja syksykin jatkuu samoissa merkeissä. Yhä enemmän olen nähnyt turistien kommentteja, miten virkistävää on tulla väsyttävän helteisistä, jopa vaarallisen kuumista säistä tänne viileään pohjolaan. Hesarin kuukausiliitteessä on iso juttu edesmenneen Michael Jacksonin veljentyttärestä nimeltä Autumn. Hänen miehellään on korsolaisjuuria, ja pariskunta viettää siellä paljon aikaansa . Autumnin mielestä Suomen ilmasto on miellyttävä ja mahdolliset tulevat lapsetkin hän haluaisi täällä turvallisessa maassa kasvattaa.
Musiikin kuunteluun on hyvä antautua juuri sateilla ja pakkasella, pimeällä. Olen oppinut käyttämään kuulokkeitakin, voi keskittyä täysin. Vanhoja levyjä on paljon, sekä LP - että CD - levyjä. Kätevästi löytyy aina myös tietsikalta kuunneltavaa ja monia mukavia vinkkejä olen saanut tältä palstalta. Itselläni on soinut tänään Nana Mouskourin versio kappaleesta Autumn leaves.
https://www.youtube.com/watch?v=-2Kzub1BnQk
Piti tulla ihan kertomaan että meidän lehmien nimet oli yhteen aikaan Ilona, Lystikki, Riemu ja Ratto.
Kiva kun iloistakin asiaa vaihteeksi palstalla.
Ilona on nätti tytön nimi. Olen kuullut sellaisenkin nimen kuin Aina Ilona.
Navetassa oli varmaan hilpeä tunnelma, kun noin hauskat olivat lehmien nimet. Lehmille soitetaan musiikkiakin ja on harjauskoneet, joihin ne oikein jonottavat. Koirien nimistä on tehty suosikkiluetteloita, en ole vastaavaa lehmistä nähnyt, mutta nuo -kki-loppuiset ovat vanhaa perua, Mansikit, Orvokit, Lypsikit , Muurikit.
Aina Ilona onkin velvoittava nimi, mutta niinhän sanotaan, että nimi on enne. Onhan Aina Inkeri Ankeinen aika hauska tyyppi myös.
Laitan vielä yhden korvamadon, joka pyrkii ilmoille. J. Alfred Tanner sanoitti hienon laulun nimeltä "Laulu on iloni ja työni. " Sen esittää silmän ilo Tapio Rautavaara tunteikkaasti, mutta niin miehekkäästi. "Laulain mun elämäni nuorteena notkuu, kuin kesäheinä vainiolla. Sillä on rinnoilla riemun viitta ja hauskan huntu hartioilla ..." Mollisointuinen on sävel, ja laulun lopussa viitataankin haudan poveen.
https://www.youtube.com/watch?v=oTh4pIWVPVo
Tapsa oli tuota levyttäessään n.48 vuotias. Vielä kovakuntoinen Suomen oloissa LÄHES sankarimiehiin kuuluva ilmiömies.
Meillä on vähemmän urheilijoita, jotka kahdessa eri lajisa ovat saavuttaneet olympia kultamitalin.
Oiva sanoittaja-muusikko oli myöskin J Alfred Tanner. Hauskoja ralleja häneltä lähti liikenteeseen.