Varmimmin tapaat maahanmuttajia Hämeenlinnassa Rauhankadulla. Odottelen usein erästä henkilöä Rauhankadun parkkipaikalla ja olen havainnut että kadulla kävelevistä ihmisistä varmasti kolmannes on tummaihoisia. Kun seuraa mihin he kulkevat on vastaus kela:n toimistoon tai sieltä pois. Näin siis elelevät nämä tummahipiäiset meidän verovaroillamme, jotka tuhosivat Mainiemen vastaaottokeskuksen Lammilla. Ruoka ei kai ollut suunmukaista, joten kostoksi tuhottiin rakennuskanta.
Missä mamut
nomamut
42785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Gm tai Tavastilan lidu on kuin persialainen tori konsanaan. Juhlapaikanhakijat laahustaa flegmaattisesti Kela-Gold kortilla ostetuilla muotikuteissa ja meidän kustantamiin I-phoneihinsa molottaen ! Keskustassa ainoat jalankulkijat ovat Afrikkalaisia tai Syyrialaisia
Paperittomat siirtyvät sitten Hämeenlinnan Kelasta seuraavan kaupungin Kelaan. Käyvät läpi koko Suomen ja aiemmin ovat jo muiden maiden läpi tulleetkin. Näin meitä huijataan ja kyllä heitä naurattaa.
Mutta nehän rikastuttavat vaan meitä!
Hallituskatu on oikein kansainvälinen.
.... lokinpaskaa kadulla riittämiin.
Kaupungin ,aahanmuuttotoimistoon ja sitä kautta Kastellin kassalle.
Yks päivä kattelin kun kassasta lapattiin nuorelle miehelle yli 800 ekee tiskiin.
Totta kait ovat Tavastilassa ku niitä kantakaupungissa asustelee runsaasti kaupungin kustantamissa asunnoissa.
Kuinka kauan Hämeenlinnan kantokyky kestää ja nytkin ollaan korottamassa terveydenhoidon asiakasmaksuja. Ai niin, maahanmuuttajathan saavat ilmaisen terveydenhoidon, ei mulla muuta.
Hämeenlinnan turvapaikkapoliitikka on järjettömyyden huippu! Joku tai jotkut tahot taas hyötyvät rahallisesti. Ei mitään järkeä muuttaa Hämeenlinnaan Helsingin itäisten osien kaltaiseksi paikaksi, josta kaikki muu väestö muuttaa pois. Olen itse Helsingistä muuttanut (en itä-puolelta) ja vähemmän oli turvapaikanhakijoita/maahanmuuttajia kuin täällä kantaväestöön nähden. Kai tässä on pakko palata takaisin, vaikka muuten viihtyisin. Kolme vuottahan valtio maksaa turvapaikanhakijoista, mutta sen jälkeen suuri osa kuluista kunnalle. Tietää taas Hämeenlinnan veron korotusta, joka on jo huipussaan. Asia myös mitä ihmettelen mitä nämä turvapaikanhakijat ajattelevat hyötyvänsä täällä olosta, koska saman toimeentulon saa muissakin kaupungeissa ja asunnot ja ne, jotka haluavat myös osallistua suomalaiseen yhteiskuntaa ja esim. saada työtä. Olisi suurempi kaupunki heillekin parempi. Ei tämä heitä hyödytä vaan päinvastoin ja pahoin pelkään, että odotettavissa samankaltaista nujakointia kuin muissakin lähiöissä, joihin liika sijoitettu turvapaikanhakijoita. En ole rasisti, mutta voisihan järkeäkin käyttää, eikä aina jotkut tahot sen hiton rahan takia pilaa kaikilta hienoa kaupunkia.
Ja kun valtio maksaa ekat 3v se ei o veronmaksajilta pois.
Sama kirjoittaja, tyylistä tuntee. Vaikeaa hällä on.
Jaaha, täältä poistuu viestit ihan asiallisetkin, voi voi.
Kiinteistö veroa lupa korottaa Hallitus antaa luvan.
Sairaanhoitomaksut nostetaan lailain sallimaan yläylärajaan päätti kaupunginhallitus.
Lailain sallimaa.
Ruotsissa ovat jo monet pienituloiset eläkeläiset joutuneet myymään kotinsa nousseiden kiinteistöverojen vuoksi. Suomessa suut tukitaan ja halutaan tehdä uskollisestii kaikki samat virheet, mitä Ruotsissa on jo tehty. Jos et maksa : myy kotisi. Kyllä sen sitten joku mielellään halvalla ostaa ja voi vuokrata sen vaikkapa uudelle raikkaalle suurperheelle. Vuokratakuun antaa kunta.
Eikö se ole tämä ikihymyilijä Sari Rautio, joka etunenässä haalii meille maahanmuuttajia. Kohta tässä pikkukaupungissa ei muita olekaan. Pitänee katsoa uutta osoitetta.
Kiitos. Pidä lupauksesi.
Lue sisäministeriön julkaisu 25/2017, jossa selvitetään, mikä on Suomen kyky vastaanottaa turvapaikanhakijoita:
-10000 turvapaikanhakijaa vuodessa on normaali tilanne.
-100 000 on iso episodi, jolloin vakavimpia haasteita ovat esim. poliittisen tahdon loppuminen, kuntien haluttomuus ottaa vastaan turvapaikanhakijoita. Silloin voitaisiin raja sulkea tilapäisesti ja lopettaa kiintiöpakolaisten (750 vuodessa!) ottaminen. Perustetaan suuria vastaanottoyksiköitä, teltta-ja konttimajoituksia, myönnetään tilapäisiä oleskelulupia, jotta kustannukset eivät karkaa käsistä.
-1 miljoona turvapaikanhakijaa eli vakava kriisi, jolloin uhkana esim. kustannusten karkaaminen käsistä, resurssit eivät riitä sisäiselle turvallisuudelle. Toimenpiteinä esim. koko turvapaikkajärjestelmän lakkauttaminen nykyisessä muodossa, rajojen sulkeminen. Mutta toisaalta kotimajoitukseen voidaan sijoittaa, koska meillä on 3 miljoonaa asuntoa, joissa on tarpeeksi neliöitä majoittamiseen, lisänä lämmitettyjä varastoja. Aika moni Suomessa saisi maahanmuuttajan kotimajoitukseen.
Lue mielenkiintoinen tiedote, mitä päättäjät ovat ajatelleet.
Tässä linkki julkaisuun:
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80810/vo kyky julkaisu_netti_FINAL.pdf
Tänään useat Euroopan maat ilmoittivat jatkavansa rajatarkastuksia. Onneksi joukossa oli myös Ruotsi. Mutta Suomi ei sentään sulkeutunut.
Sossut, hallitus, nykyinen presidentti ja heidän luottopankkirinsa ovat käytännössä kukistaneet valtion perusperiaatteen hiljaisella yhteisymmärryksellä taustalla eli sen että valtio tarjoaa suojaa jäsenilleen eli kansalaisille ulkoisia shokkeja vastaan hyödyntäen suuruuden ekonomiaa. Valtion veronkanto-oikeus perustuu vain tähän ajatukseen - kaikki muu on rosvoparoonien rosvoilua.
Jos valtio loppuu, myös veronkanto-oikeuden kyseenalaistaa yhä useampi.
Kehityksen kulkusuunta on menossa jälleen kaupunkivaltioiden suuntaan, jossa kaupungit ryhtyvät omatoimisesti suojelemaan rajojaan ja omia intressejään kun valtio on loppunut.
Kaupunkivaltiot olivat olemassa vain noin parisataa vuotta sitten, jolloin suuruuden ekonomiaa ja valtiomallia ajaneet tahot liittivät niitä yhteen valtioiksi esim. Saksan tapauksessa.
> Kehityksen kulkusuunta on menossa jälleen kaupunkivaltioiden suuntaan,
Ja viimeisin loistava esimerkki kehityksestä on Barcelona, joka siis on käytännössä Katalonian kaupunkivaltio.
Ja Barceloonalaiset nimenomaan haluaisivat "siivota" kaupunkinsa kadut puhtaiksi kun EU-alisteinen Espanjan valtio ei sitä missään tapauksessa suostu tekemään tai sallimaan.
Tämä ajatuksenvirta jota juuri nyt luet on johtanut viime aikoina useisiin nappin menneisiin johtopäätelmiin, joilla on saattanut jotakin vaikutustakin johonkin olla.
Tuohon lisään että Espanja on selvästi jo Barcelonan omistuksessa, mutta tästä huolimatta Vatikaani ja Paavi haluavat hallita Katalonin ja USA:n kautta Merkelin Saksaa.
Kummallista että nykyään kaikki pihan leikkivät lapset on vaihtanut väriä.
Yhden näkökulman Hämeen-Sanomat ei entisenä tilaajana enää kiinnosta. Onneksi ei ole pakko tilata.
Missä mamut. Olen todennut, että Goodmannissa heitä on pilvin pimein samoin Lidlissä. No, tietysti myös Kelassa hakemassa avustuksia, että voi ostaa viimeistä huutoa olevat lastenvaunut, kännykät ym tarpeelliset. Lidlissä kärryt pursuavat ostoksia. Pitäähän sitä syödä nuorten ihmisten, että jaksaa. Voi vaikutaa ilkeilyltä, mutta tottahan tämä on. Sijoittajat vuokraavat asuntoja kovaan hintaan ja vuokratuotto on varmaa. Että näin.
Jos on iso perhe, on isot ostokset.
Työkkärin tiskillä. Huomatkaa muuten miten palvelijoiden äänensävy muuttuu, kun vuorossa on mamu tai kanta-suomalainen. Suomalaiselle äänensävy on tiukka ja kuulusteleva, kun taas mamuille leperrellään kuin lapselle.
Joko kävit luukulla?
Työkkärin luukullako? Heko heko
Tuhkaluukulla?
Muurari olen. Jätkien muniin kaadoin tervasnapsin ja nuolin pois.
Teil o siä miäslunssa...
https://www.youtube.com/watch?v=ccv26eyEMvk
Torille ne kokoontuu joka ilta sinne lavalle. En oikein ole ymmärtänyt mitä ne siellä tekevät.
No mutt et sinä ymmärrä mitään muutakaan
No kerro sinä sitten, kun olet niin älykäs :D
jengiytyvät.
Missä vielä voit nähdä mamuja. No, terveyskeskuksessa jonottamassa joko yleislääkärille tai vaihtoehtoisesti hammaslääkärille. Pitäähän sitä ilmaista hoitoa saada. Kantaväestö kyllä maksaa käynnit.
Kyllä me tiedetään, minkälaista "ilmaista hoitoa" sinä heille annat...
Obamacare pois Suomesta. Sote. Köyhätkin yksityisille. Hoito veroista. Läskeille ei korvauksia. Työreformi. Työtön hakee töitä 100 kertaa kuussa. Sipilä, pipilä.
Vuosi sitten oli ainakin poliisilaitoksella paljon mamuja. Virkavalta kirjasi niiden osoitteita ja henkkareita ilmeisesti.
Tarkoitat tietysti Karia SCC kuulusteluissa.
https://mvlehti.net/2017/11/06/paivan-video-ruotsi-on-mukava-maa/
.........
Se on hyvä kun lähitulevaisuudessa henkilöllisyyspaperit, passit ja ajokortit ladataan älypuhelimeen. Eipä pääse mamuillakaan paperit enää hukkumaan kun iphone ei ainakaan vielä ikinä keneltäkään mamulta ole vaarallisen pakomatkan aikana hukkunut, paperit vaan.