Moi! Poikani on nyt 2½vuotias. Uhmaa on ollut havaittavissa jo pitemmän aikaa. Tilanne kotona on usein yhtä "tappelua". Olen lukenut uhmaiästä kirjallisuutta ja tiedän siis teoriassa miten tulisi toimia uhmaikäisen lapsen kanssa, mutta käytännössä konstit eivät tunnu toimivan. Meillä tulee vaikeita tilanteita lukuisia kertoja päivässä. Vaatteiden päälle pukeminen, nukkumaan meno, syöminen ja kaikki nämä arkiset rutiinit ovat painajaismaisia. Olisiko hyviä käytännön neuvoja tarjolle jotta jaksaisin iloita lapsestani?
Uskomaton uhmaikä
väsynyt -74
151560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itselläni 3,5 v tyttö..
Taistelua lähes kaiken aikaa!!
Eilen oltiin mun mummilla, ja siellä suuttuessaan (kun ei saanut jotain pikkuautoa) LÖI mummia, itkeä pillitti ja ruttasi matotkin kun ei enää muuta keksinyt..
Hyviä neuvoja minäkin odotan..
..vai pitäisikö soittaa neuvolaan???
Sehän kuuluu asiaan!Toisilla se näkyy ja kuuluu vähän voimakkaammin.Ei huolta se menee kyllä aikanaan ohi:)Ja sehän tarkoittaa vaan että lapsi opettelee ajattelemaan itsenäisesti:)
..minäkin yritän positiivisesti ajatella asiaa..!
MUTTA kun välillä sitä vaan väsyy totaalisesti..
Kiireisenä aamuna pos. ajattelu kyllä unohtuu kun saappaat ja hanskat lentelee kaaressa! :(
Tuosta ehdottamastasi neuvolaan soittamisesta ei ole mitään hyötyä. Sieltä vain todetaan, että lapsi kokeilee rajojaan ja uhmat kuuluvat asiaan.
Sen verran voin lohduttaa, että se menee kyllä ohi. Kestämistähän tilanteessa on, mutta aikansa kutakin. Nyt jo hymyilyttää, kun muistelen poikani (nyt 6v) tempauksia. Kerrankin olimme ulkoilemassa ja kysäisin haluaisiko hän käväistä tädilläni (asuu ihan lähellä meitä) kyläilemässä. Selitin pojalle, että jos siellä ei ole ketään kotona, niin ei saa suuttua, koska emme olleet etukäteen sopineet kyläilystä. No, tietenkään tätini ei ollut kotona ja poika sai kerrostalon rappukäytävässä kamalan raivokohtauksen. Minä nappasin pojan kaunalooni ja lähdin kiikuttamaan kohti kotia. Eihän siinä mitään, mutta kun tallustin talon pihan poikki huutava poika kainalossa, tuli erään autotallin ovenrakoon viiden vanhemman miehen päät katsomaan mitä ihmettä tapahtuu. Ja sellaisia "mitähän kamalaa on tapahtunut kun lapsi noin huutaa" -kommentteja kuulin kyllä myös.
Joo, tuo tarina kuulosti hyvin tutulta.. heh!
itsekin hylkäsin jo neuvolaan soitto-idean, kun tuli ihan sama mieleen, että eipä nekään varmasti mitään tuon ihmeempää kommentoi. Ja "lääkettähän" uhmaan ei ole... ;)
Näin yh-äitinä uhman sieto jää minulle vain, kun joutuu yksin setvimään "kahinat".
Mutta joooospa se tästä... jospa kesällä olisi jo toinen meininki.... ;)
Vaikuttaa siltä, että sulla on joku vapaakasvatusmetodi! Minun tytöillä ei tulisi mieleenkään lyödä tai rutata mattoja ja vielä KYLÄSSÄ. Huhhuh! Rajat on asetettava aikaisin, että lapsi ymmärtää miten ihmisten ilmoilla käyttäydytään. On tainnut unohtua rajat ja kasvatus? Otapa kuule itseä niskasta kiinni ja ole päättäväinen sen tyttäresi kanssa. Ei tuollainen käytös luonnistu, siinä tulee jo yhteiskunta vastaan. On eri asia kotona reuhata, mutta siitä erottaakin hyvin kasvatetun lapsen, että vieraissa hän osaa käyttäytyä.
Meidän mummolassa voi olla kuten kotonakin. Kyllä lapsesta huomaa ettei hän tunne oloaan mummolassa _aivan_ niin vapautuneeksi kuin kotona, mutta kyllä meidän mummolassa saa lapsi olla juuri niin rennosti kuin haluaa... Väsy ja kiukku tulee kun se on tullakseen, vaikka oltaisiinkin mummolassa.
Miten kiukku purkautuu (kotona TAI vieraissa) on toinen asia.
olipa ikävää tekstiä.
mitään metodeja ei ole.
LAPSET NYT VAAN OVAT NIIN ERILAISIA!!
"hiton hienoa" jos itse kuulut niihin jotka
pelottelee lapsensa hiljaiseksi..
Mummola ei meille ole mikään pyhä paikka, jossa istutaa hiljaa ja kuunnellaa kaappikellon raksutusta.
Mitä ihmettä tarkoitit lauseella:
"Ei tuollainen käytös luonnistu, siinä tulee jo yhteiskunta vastaan"
LAPSENI ON VASTA 3!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
EI mikää kaduntallaavia hakkaava teini!!
Hyvä on, tekstini oli ehkä liian rankkaa. Olen vain kurkkuani myöten täynnä huonosti kasvatettuja pentuja, jotka tekee mitä tahtoo, vaikka missä olisivat. Eivätkä vanhemmat sano tai tee mitään. Minä kyllä komennan vaikka vieraiden lapsia, jos rupeavat huonosti käyttäytymään. Yhteiskunnalla tarkoitin sitä, että toiset lapset ja vanhemmat kyllä panevat vastaan. Olisi lapselle itselleenkin parempi, että kotona asetetaan rajat tai muuten hän on lopulta pahimmassa tapauksessa vankilassa, kun yhteiskunta kasvattaa. Lapsi on hämmentynyt, jos kotona ei opeteta samaa, mitä kodin ulkopuolella. Kolmevuotias on pieni, mutta siitähän se kasvatus lähtee!
Kiitän "korjauksesta".
Minäkään EN TODELLA ole se hissukka äiti, joka
antaa lapsen käyttätytä ja hölmöillä miten haluaa.
PÄINVASTOIN!
Sanon hyvin tiukasti paikasta viis!!
(koti, kylä, kauppa jne..)
Mutta lapsi nyt vaan sattuu olemaan niin jäärä, että yrittää kaiken aikaa ottaa yliotteen minusta. (oli kovin herkkä suuttumaan jo vauvana!)
Niinpä "taistelu" meillä jatkuu...
(mutta toivottavasti ei kovin kauaa, saattaahan tuo kesää mennessä helpottaa, uhmahan on kausittaista..)
Moi! Kuulostaa että sinulla on kotona hyvin samanlainen tilanne kuin meillä. Lapsi on ollut vauvaiästä lähtien kiukkuinen ja paljon vanhemmiltaan vaativa. Koliikki itkujen muistot tuntuvat vieläkin kipeytyneessä selässäni. Mielestäni kaikki vaiheet lapsen kehityksessä ovat olleet haastavia verrattiuna tuttavieni lapsiin. Nyt kun uhmaikäkin vielä on vaikea niin jotenkin sitä masentui. Eikö nämä vastoinkäymiset koskaan lopu kohdallani. Mitähän murrosikä tuo tullessaan???
Parhaansa yrittäneenä tuntuu pahalle saada moittivaa palautetta jota sinäkin sait. Mutta älä välitä. Uskon että meitä on muitakin jotka ymmärrämme sinua.
Meillä pojan kanssa tilanne on hieman parempi. En enää stressaa niin paljoa kiukutteluista. Ja kun en huomioi kaikkia kiukkuja niin nepä menevätkin nopeammin ohi. Viime kauppareissullakin poikani oli kaupan lattialla pitkällään useampaan kertaan mutta selvittiinpä silti hermostumatta kotiin asti. Itsekin jaksan paremmin kun en lähde kiukkukohtauksiin mukaan. Jatkan vain omia hommia ja juttelen kiukuttelijalle asiallisesti ja kohta kiukku unohtuu.
..kivasta kirjoituksesta!!! ;)
Oikein hyvää kevättä teille!!!
kyllä tässä aina jotenkin jaksetaa..
niistä kiukuista, uhmasta, "kohtauksista" yms huolimatta...
EIKÖS VAIN!!!?
kaikkea sitä vieläkin kuulee tai lukee, eihän sellaisia lapsia ole kuin hyvin kasvatettuja lapsia, nämä lapset ovat nykyään laistettuja lapsia, joilta viedään omatahto ja itsetunto. Kyllä lapsikin saa näyttää pahaa mieltään vaikka julkisesti koska kenelle muulle sitä näyttä kuin omalle äidille tai isille ja jos ei joku tätä hyväksy niin saa katsoa peiliin ja miettiä omaa kasvatustaan ja lapsensa tulevaisuutta esim. onko aikuisena nyrkin ja hellan välissä vai selkäsuorana seisova aikuinen. Ei tämä helppoa ole vanhemmillekkaan jos ei lapsi käyttäydy kuin herranterttu mutta turha syyllistää vanhempiaan. Meillä lapsi saa kiukutella julkisesti esim. kaupassa tiettyyn rajaan asti, jos on hyvä syy ei karkin osatamatta jättäminen.
Koin onnistuneeni edes jossain, kun kolmivuotiaani eräänä aamuna ei suostunut pukemaan ja jurotti nurkassa. Kysyin häneltä että mikä on, jolloin poika vastasi: "Sä pahotit mun mielen!" Kun hetken kuluttua kysyin:"mitä äiti teki, että sun tuli paha mieli?", poika mietti hetken ja vastasi:" en mä nyt enää muista!" ja alkoi pukea.
Voin itse jo huokaista hieman helpotuksesta, sillä omasta uhmaikäisestäni on nyt kasvanut hyvillä hoksottimilla varustettu maailman ihanin "olento", jota ei voinut kuvitella olenvankaan vielä hetki sitten.
Meidän tilannetta helpotti se kun luin jostain seuraavan neuvon:
Kun lapsi protestoi esim. huutamalla "mutta kun mä EN HALUA...." kehotettiin vastaamaan lapselle: "Äiti/isä tietää sen ettet halua, mutta nyt tämä homma pitää tehdä koska....
Ajattelin, ettei se mitään auta jos alle kolmivuotiaalle alkaa selittää, mitä tapahtuu jos äiti myöhästyy töistä. Kunnes kerran kokeilin!
Se toimii ainakin meillä nykyään, kun osoitan pojalleni kuunnelleeni hänen purnauksensa ja kerron, miksi homma täytyy tehdä näin ja juuri nyt.
Samoin meillä auttoi, kun kerron esim. hammaslääkärireissusta n. viikkoa etukäteen ja selitin mitä siellä tehdään ja vastaan poikani kysymyksiin. Niinpä hän minunkin yllätyksekseni hammaslääkärissä käveli suoraan tuoliin istumaan ja aukaisi suun valmiiksi kuin linnunpoika!
Voi, toki meillä huudetaan välillä, mutta olen antanut itselleni luvan hermostua joskus. Kaikkien äitien/isien pitäisi suoda se itselleen. Tokihan on mielestäni parempi, että lapsi tietää, mikä vanhemman/hoitajan on saanut tolaltaan!
TSEMPPIÄ JA RAKKAUTTA
Kun poika aloittaa kiukuttelun vaatteita puettaessa, annan hänen kiukutella pienen hetken. Jos mieli ei muutu, yritän kiinnittää huomion esim. kenkien nalle-kuvioihin tai paidan pingviini-hihamerkkiin.
Kun kiukku joskus vain jatkuu ja jatkuu, ei auta muu kuin kaapata pikkupoika syliin ja halia. Usein tiukka hali ja korvaan supatus kelpaa kiukun liennyttäjäksi.
Ja jos sekään ei toimi, niin sitten vaan puen itkevää ja kiemurtelevaa lasta (hikihän siinä tosin tulee). Jossain vaiheessa pojalle aina selviää, että isi pukee nyt vaatteet ja sillä sipuli.
Meillä on myös sellainen sopimus, että se joka kiukuttelee (tai "huutaa"), pyytää lopuksi halimalla ja pusuttamalla anteeksi.