Koiranäyttelyssä

Kertokaapa minulle, miksi koiranäyttelyissä kehätoimitsijat ja jotkut tuomarit ovat osallistujille töykeitä ja ylimielisiä? Olin tänään yhdessä ja eräälle osallistujalle huudettiin törkeästi. Tosin tämä myöhästyi alusta, mutta pitikö toimitsijan huutaa niin että halli raikuu? Olen huomannut tätä meininkiä muuallakin. Eikö touhun pitäisi olla kivaa ja ihmisten ystävällisiä toisilleen? Muutenkin osa koiraväestä tuntuu olevan murrikoita ja huonosti käyttäytyviä.
7390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jotkut kehätoimitsijat ja tuomarit ovat kyllä ilkeitä, ja tämä johtuu siitä että he voivat kokea olevansa korkeassa asemassa, tai sitten heillä on ollut pitkä päivä, ja tuomarointi yms. on todella rankkaa puuhaa.

Se, että koiranomistajat käyttäytyvät "huonosti", johtuu siitä että ennen kehään menoa moni on usein jännittynyt ja siksi seuraa ei kaivata. Olen aktiivinen näyttelyissä kävijä, ja itsekin haluan olla rauhassa ennen kehään menoa. Koirani luokse en ihmisiä päästä ennen kehään menoa, sillä moni lapsi joka haluaisi silittää koiraa, voi tahtomattaan "härnätä" sitä. Koira hermostuu, ja näyttelyt voivat olla pilalla. Muutenkin jotkut koirat stressaavat näyttelyn melusta yms., ja se että monet ihmiset hyppäävät koiran luona ennen varsinaista kehään menoa saa koirankin pään sekaisin. Kehän jälkeen saa toki tulla juttelemaan ja koiraa katsomaan. Silloin "pahin" on jo ohi.

Äänestä

näyttelyssä tuollaista tapahtui? pääsääntöisesti kyllä ollaan ystävällisiä.
Voit aina valittaa joko näyttelytoimikunnalle tai sitten ehkä oikeampi paikka olisi valittaa sen kennelpiirin minkä alueella näyttely oli niin näyttely ohjaajalle. Hän huolehtii kehäsihteereiden koulutuksesta ja mikäli vain valinnan varaa on niin tälläinen huonokäytösistä sihteerikköä ei enää kutsuta kehiin töihin.
Itsekkin kehäsihteerinä toimiessani on pinna joskus tiukilla varsinkin kun kutsuista huolimatta koirat eivät kehään ilmesty. Aikataulu kun on kovin tiukka joten kiirettä saa pitää.
Myöhästynyt koira jos tuomari haluaa saa laatu arvostelun mutta ei voi enää osallistua kilpailuluokkaan, mikäli oma luokka on kokonaan arvosteltu. Toisaalta taas jos se on omassa luokassaan ainoa ja muita saman sukupuolen osallistujia toisissa luokissa on vielä jäljellä. niin koiran pitäisi saada täysi arvostelu ja jos palkinto sija määrää niin osallistua vielä PU/PN luokkiin.

Älä anna yhden huonon kokemuksen lannistaa intoasi.

Äänestä
  • Olin tosiaan vain katsojana koska harkitsen koiran ottamista, mutta tulevaisuutta ajatellen ei olisi yhtään mukavaa jos omalle kohdalle sattuisi vastaavaa. Jokaiselle sattuu virheitä, tuskinpa tämäkään myöhästynyt nainen sitä tahallaan teki. Hän tosiaan sai arvostelun jälkikäteen, koska sitä pyysi, mutta olihan se noloa.
    Selvää on kun koiria on paljon ohjelma on tiukka, ja kaikki myöhästymiset harmittavat. Luulisi kyllä, että tuollaisesta toiminnasta tulee stressi kaikille osapuolille.

    Tuolle toiselle vastaajalle; en missään tapauksessa häirinnyt ketään enkä taputellut koiria vaan kysyin kaikilta ensin luvan, saako jututtaa. Ne keiden kanssa juttelin kehän ulkopuolella olivat erittäin ystävällisiä ja suurin osa heistä yksityisiä koiranomistajia.

    Näitä töykeitä kasvattajia olen tavannut muissa näyttelyissä.
    Ihme kyllä jotkut kasvattajat eivät tunnu ymmärtävän, että koiranäyttelyt ovat samalla myös oman toiminnan markkinointitapahtuma; potentiaaliset asiakkaat liikkuvat niissä. Keskitytään vaan keräämään niitä nauhoja ja arvoja, vaikka paljon menee rotukoiria ihan kotikaveriksi jolloin muotovaliotitteleistä ei ole iloa.

    Vielä tuli tässä mieleen, että millaista meininki mahtaa olla yhdistyksen sisällä. Ollaanko siellä yhtä tiukkasanaisia ja saako sitten rivijäsen kuulla kunniansa jos erehtyy tekemään jotain väärin esim. koulutuksissa.

    Äänestä

  • trio töykeät kirjoitti:

    Olin tosiaan vain katsojana koska harkitsen koiran ottamista, mutta tulevaisuutta ajatellen ei olisi yhtään mukavaa jos omalle kohdalle sattuisi vastaavaa. Jokaiselle sattuu virheitä, tuskinpa tämäkään myöhästynyt nainen sitä tahallaan teki. Hän tosiaan sai arvostelun jälkikäteen, koska sitä pyysi, mutta olihan se noloa.
    Selvää on kun koiria on paljon ohjelma on tiukka, ja kaikki myöhästymiset harmittavat. Luulisi kyllä, että tuollaisesta toiminnasta tulee stressi kaikille osapuolille.

    Tuolle toiselle vastaajalle; en missään tapauksessa häirinnyt ketään enkä taputellut koiria vaan kysyin kaikilta ensin luvan, saako jututtaa. Ne keiden kanssa juttelin kehän ulkopuolella olivat erittäin ystävällisiä ja suurin osa heistä yksityisiä koiranomistajia.

    Näitä töykeitä kasvattajia olen tavannut muissa näyttelyissä.
    Ihme kyllä jotkut kasvattajat eivät tunnu ymmärtävän, että koiranäyttelyt ovat samalla myös oman toiminnan markkinointitapahtuma; potentiaaliset asiakkaat liikkuvat niissä. Keskitytään vaan keräämään niitä nauhoja ja arvoja, vaikka paljon menee rotukoiria ihan kotikaveriksi jolloin muotovaliotitteleistä ei ole iloa.

    Vielä tuli tässä mieleen, että millaista meininki mahtaa olla yhdistyksen sisällä. Ollaanko siellä yhtä tiukkasanaisia ja saako sitten rivijäsen kuulla kunniansa jos erehtyy tekemään jotain väärin esim. koulutuksissa.

    sekä kasvattajat ovat töykeitä sen tähden että kilpailu on nykyään niin kovaa. Ei se mikään puolustus ole, koska näyttelyt ovat todella näyteikkuna koiraa haluavalle. Jos tosissasi mietit ja olet jo päätynyt johonkin rotuun ja maltat hieman odottaa niin liity jäseneksi rotuyhdistykseen ja tilaa jäsensihteeriltä vuosikirjoja muutamalta vuodelta. Niissä ovat yleensä koko vuoden näyttely, pentu tilastot, terveys tilastot jne. Käy silti turistina näyttelyissä ja katsele sitä kasvattajaa jonka kasvatti kiinostaa.
    Onnea yrityksellesi

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Jos kilpailu on kovaa, eikö ystävällisyys ja palvelualttius ole se keino voittaa asiakkaan luottamus? Tulee heti maallikolle mieleen, että mahtaako kasvattaja kohdella koiriaankaan hyvin. Minä olen vakaasti päättänyt ottaa koiran, mutta aijon tarkkaan valita keneltä. Olen ollut yhteydessä eri kenneleihin tässä eteläisen Suomen alueella ja muutama niistä on ottanut tiedustelut ihan tosissaan ja yrittänyt parhaansa mukaan markkinoida omia koiriaan. Sitten on ollut muutama joka ei ole osoittanut vähäisintäkään kiinnostusta sähköpostiteidusteluihin eikä puhelinsoittoihin, vaikka olisi netissä kotisivut. Laatu se on joka näissäkin ratkaisee, ainakin meillä. Markkinointi- ja myyntikoulutuksella olisi siis tarvetta myös kenneleihin!

    Äänestä

onhan se aina valitettavaa, mutta muistakaa myös se että heillä on voinut olla pitkä päivä takana ja jos joku on myöhässä kehästä niin se vielä venyttää aikataulua, joka on joskus liiankin paljon myöhässä. Sekä huutaminen kehään on hyvä, kuuluupa sinne hiukan kauemmaksikin :)

mutta onhan se inhottavaa jos ollaan hyvin ilkeitä ja ylimielisiä. onneksi ei itselläni ole noita kokemuksia paljoa tullut :)

Äänestä
  • ei koskaan suotavaa. Aina voi sanoa jos koiran laitto kesken, että tulkaa pienen ajan kuluttua uudelleen nyt on kiire.
    Olen senverran iäkäs että muistelen kaiholla entis ajan näyttelyitä joille mentiin jopa piknikille ja jokainen toi jotain tullessaan. Kehässä muistettiin onnitella aina voittajaa (ja motattiin vasta kehän ulkopuolella)Nykyään on niin kiire ettei tahdo edes ehtiä kuulumisia vaihtamaan. Toivottavasti onnistut etsinnöissäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

trio töykeät? kirjoitti:

Kertokaapa minulle, miksi koiranäyttelyissä kehätoimitsijat ja jotkut tuomarit ovat osallistujille töykeitä ja ylimielisiä? Olin tänään yhdessä ja eräälle osallistujalle huudettiin törkeästi. Tosin tämä myöhästyi alusta, mutta pitikö toimitsijan huutaa niin että halli raikuu? Olen huomannut tätä meininkiä muuallakin. Eikö touhun pitäisi olla kivaa ja ihmisten ystävällisiä toisilleen? Muutenkin osa koiraväestä tuntuu olevan murrikoita ja huonosti käyttäytyviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu