Pelaako joku vielä sims 1? Saako toimimaan windows 10? Hankin uuden läppärin ja en ole vielä ehtinyt itse kokeilla. Vanhassa koneessa oli vista ja siinä lakkasi toimimasta. Ja jos on jotain kikkoja miten saa toimimaan, niin kertokaa. Englanniksi jotain löytyy, mutta se ei niin hyvin taivu ja nekin keskustelut on parin vuoden takaa. Olis kiva pelata simsiä pitkästä aikaa. Tai toimiiko sims 3 windows 10?
Vastaukset 3
- OutoSim
Kaikki Sims-pelit toimivat (noin vuoden takaisen virallisen sivun ilmoituksen mukaan) tätä nykyä Windows 10:llä. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö olisi konekohtaisia esimerkiksi ohjelmiin yms. liittyviä ongelmia. Pääosin ongelmat eivät kuitenkaan johdu käyttöjärjestelmästä sinänsä, vaan ohjelma-asetuksista.
Kesällä 2015 oli hyvin monilla Win 10:een siirtyneillä pelaajilla suuria vaikeuksia saada esimerkiksi Sims 1 Complete Collection toimimaan - ja kuitenkin monilla silloinkin peli toimi 10:llä. Sen jälkeen Win 10:ä säädeltiin ja muutettiin joiltakin osin. Samoin EA teki joitakin tarkistuksia eikä viime aikoina yhteensopivuusongelmista ei ole näkynyt paljoa nettikirjoituksia.
Minulla ei ole sims "ykköstä" eikä tule. Kaikki edelläoleva perustuu nettitietoihin eikä omakohtaiseen kokemukseen. Mielipiteeni kuitenkin on että kokeilu voisi kannattaa, koska monet läppäreillä pelaavat kertovat heidän koneillaan Simsin toimivan. - Sims1
Latasin nyt tuon sims1. Ei toiminut, vaikka koitin yhteensopivuustilassakin sitä. Sain kuitenkin toimimaan youtubesta löytyneellä ohjeella. Latasin siis jonkun patchin siihen. Latasi kyllä tuohon alkuruutuun, mutta nyt lataa edelleen noita ns lisäosia ja ei pääse itse peliin. Siis uudestaan ja uudestaan tulee nuo lisäosien latausruudut tuohon. Ja alkaa aina alusta. No, pitää vielä koittaa uudestaan. Näitä vanhojakin pelejä kun olisi kiva pelata, uusista en vaan jotenkin välitä.
- Anonyymi
Samat viat. Jäi junnaamaan lisäosien lataukseen, mutta kun lopulta pääsin eteenpäin, se jämähti muuten eli mikään ei reagoinut mihinkään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751220
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821137Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241105Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73724Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 25512
- 112502
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40448- 19446
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.67418