Millaista on hyvä seksielämä parisuhteessa?

TwoWomen

Tuolla toisessa keskustelussa mainittiin hyvä seksi pitkän parisuhteen onnistumisen yhtenä asiana. No, millaista se hyvä seksi on teidän mielestänne. Tai ajan takaa pikemminkin sitä, millaista on pitkän parisuhteen hyvä seksi.

8

363

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jgdhyfu

      Tärkeintä ei ole parisuhteessa seksi ja sen määrä, vaan se että suhteessa on kaksi samalla taajuudella elävää, joilla on samansuuntainen ajatusmaailma seksistä oli sitä tai ei.

      • YuHjNm

        Olen samaa mieltä, mutta haluan osaltani tarkentaa hieman. Minusta tasapainoisen onnellisessa parisuhteessa voi olla seksiä tai suhde voi olla seksitön. On tosiaan tärkeää, että suhteen osapuolilla on asiasta riittävän samanlainen mielipide ja tunteet. Haluaisin kuitenkin laajentaa seksin käsitettä. Minä luen suudelmatkin seksiksi. Joidenkin suhteet ovat onnellisen tasapainoisia pelkän ns. hellyyden voimin, eikä tarvita orgastisia kuvioita. Joissain tapauksissa osapuolten seksuaaliset tarpeet ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta ne pystytään silti huomioimaan suhteessa. Jotkut suhteet ovat onnellisen tasapainoisia pelkkään psyykkiseen suhteeseen ja/tai yhdessäoloon perustuen. Viimeksi mainitun kaltaisissa suhteissa ei välttämättä ole edes hellyyttä, mutta suhde voi silti olla vahva ja osapuolia tyydyttävä.


    • Lesbian bed death ei taida olla käsitteenä tuttu? Minun mielestäni parisuhteeseen kuuluu seksi. Jos toisen mielestä suhteessa ei tarvita seksiä tai se ei kiinnosta, ihmettelen miksi sitten ollaan suhteessa? Silloinhan ollaan vain kavereita. Kavereiden kesken on toiset jutut, kuin puolison. Kenen kanssa jaetaan hellyys ja intiimit hetket, ellei puolison?

    • Kyllä seksi jossain muodossa kuuluu parisuhteeseen. Elämässä voi tulla jaksoja jolloin seksi ei jostain syystä ole mahdollista tai tärkeää, voi tulla fyysistä/henkistä tai sosiaalista sairautta. Hyvässä liitossa tälläiset jaksot otetaan huomioon. Muutoin seksitön liitto vaikuttaa minusta oudolta. Rakkauteen kuuluu intohimo. Jos intohimoa ei tunne puolisoaan kohtaan, onko kyseessä parisuhde vai kaverisuhde?
      Se millaista seksi on, on jokaisen oma asia. Hyvä olisi myös aina muistaa, että seksi ja porno ovat kaksi täysin eri asiaa. Hyvä molempia tyydyttävä seksi voi olla niinkin pientä kuin toisen silittely, suukottely, hieronta, hyväily tms.

    • 15-year-marriage

      Ilman muuta seksille pitää löytyä tilaa ja aikaa. Samalla tavalla kuin puolison kanssa pitää välillä istua alas, sulkea ruudut ja luurit, ja kysyä mitä rakkaalle kuuluu, täytyy myös ihon saada koskettaa ihoa aika ajoin. Pysyy suhde tuoreena, eikä mahdu muut väliin. Kyllä sitä läheisyyttä kuitenkin kaipaa ja seksi liimaa puolisot yhteen. Pysyy pilke silmäkulmassa ;-)

      • Ilmankos se on pilke mun silmäkulmasta kadonnut 😀
        Sori kun oli pakko hypätä rajojen yli. Toivottavasti ei nyt kukaan vetäse mitään nenäänsä tai muuallekaan. Poistun "oikeelle" puolelle 😊


    • Anonyymi

      Ei hyvää seksiä voi määritellä ulkopuolelta, toteutustapa on vapaa. Useimmat varmaan haluavat orgasmin jollakin keinolla, mutta ilmeisesti eivät kaikki sitäkään.

    • Anonyymi

      Mennään tilanteen ja tunnelman mukaan, eikä mitään rasittavia sopimisia tai lukujärjestyksiä. Kaikki kaavamaisuus pilaa heti koko asian.

      Halailu, silittely, suukottelu yms. eivät ole minusta seksiä, niitä voi tehdä muutenkin.

      Aina ei O onnistu, mutta pakko myöntää, että ilman sitä rakastelusta jää aika epämiellyttävä olo fyysisesti.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1441
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1058
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      886
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      789
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      768
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      74
      713
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      666
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      641
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      68
      616
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      40
      576
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      54
      543
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      507
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      504
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      499
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    19. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      42
      470
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      468
    Aihe