Huomenna kirjoitan romaanin

Kyllä sinä osaisit!!!!!!!!

Yhdessä päivässäkö aiot suoriutua hommasta?

Mäkin oikeesti voisin kirjoittaa kirjoittaa kirjan, sellaista aiheesta, kun parisuhteissaan aina vaan epäonnistunut naimisissa oleva tumputtaja lähtee taas. Vainoamaan uusia uhreja ja luullen olevansa joku tärkeä ja se esiintyy vaikka psykiatrian ammattilaisena ja kokee nämä vainoamansa ihmiset narsisteina. Eikä tää mielisairas tajua hakeutua koskaan hoitoon, vaan aina se lähtee etsimään niitä narsisteiksi kuvittelemiaan ihmisiä. Sit lopussa tää todellinen narsisti sit ehkä itse tajuaakin olevansa tarinan ainoa oikea narsisti jonkalaisten häiriköiden takia Suomessa ei kykene, enää muut perheitä perustamaan. Ja syntyvyys on ollut useamman vuoden alhaisimmillaan, kuin milloinkaan. En ole ihan vielä päättänyt, minkälainen tulee lopusta, tajuaako tämä mielisairas edes hävetä sitä, kun nimittelee vieraita ihmisiä mielisairaan psykiatrin termityksillään, maksaako tämä narsistinen itsensä vatkaaja korvauksia vainoamilleen ihmisille, vai tuomitaanko psykopaatti lopulta muiden ihmisten energian imemisestä, kun se lopulta aiheuttaa uhreilleen terveyden menetyksen ja kun ei ole koskaan kyennyt pyytämään anteeksi tekojaan ja uhri kuolee, kun psykopaatti ei aio maksaa edes kuluja mitenkä tuhosi täysin vieraan ihmisen terveyden. Sitten siinä vois olla lopuksi sitten sellainen osio jossa käydään lävitse, miksi moniongelmainen narsisti hakeutuu alalle jossa alkaa vainoamaan ammattinsa varjolla ventovieraita ihmisiä.

Roskaromaani

Aleksis seisoi roskakatoksessa.
Minä pelän, mutisi Aleksis. Koska hän pelkäsi taloyhtiön mummoja.
Aleksis oli romani.
Hän seisoi roskakatoksessa syksystä joulukuun kuudenteen.
Sitten hän meni kotiinsa katsomaan itsenäisyysillan vastaanottoa.
Jennin kupuista kumpua ja Saulin muikeaa isi-ilmettä.
Kättelijöistä hän ei muista mitään.
Näytelmä oli liiankin paskantärkeä.

Roskaromaani on liian vaativa. En mie semmosta osaa, jotain kepeämpää.
Sitten joskus kun valoisa päivä koittaa, huomenna en jouda ja ylihuomenna on liian aikaisin.

Materiaalin keruun olen jo aloittanut, istunut kuppiloissa iltapäivisin ja vetelehtinyt muuten, ajellut busseissa ja metrossa ja yrittänyt luoda henkilöhahmoja.
Monen mielenkiinoisen ohikulkijan tai vastaantulijan olemuksesta, sikkuraisia silmiä ja takkuisia tukkia olen esimerkiksi nähnyt, olen kaiken napannut köyhän mielikuvitukseni käyttöön. Ja siltä osin keruu jatkuu.

Ympäristö on romaanissa tärkeää. Olen piipahtanut vanhalla kaivosalueella ja hiekkasannoilla pohjanlahden rannoilla nuuskimassa miltä siellä tuoksuu ja hipelöimässä ruostuneita rautavaunuja ja tiiliseinänkin olen kuvannut ihan kameralla, että kaiken muistaisin.


Ja on minulla yksi salaperäinen esinekin jo mietitty punaiseksi langaksi siihen romaaniin, se kulkee ihmiseltä toiselle ja kertoo tarinaansa. Se on koko ajan, kun se tuossa pöydällä on valvonut tekemisiäni, se on kasvanut ja nyt se jo elää omaa elämäänsä...
Toivottavasti valoisa päivä pian koittaa...

Hienoa, että on noin paljon itseluottamusta varsinkin, kun et vielä ole aloittanutkaan. Mutta, miksi roskaromaani, voi kai kansalliskirjailijaa muistaa laadukkaammalla kirjoituksella - koska kirjoittaminen ei tuota tuskaa.

Kuinkahan monta miljoonaa tai miljardia on niitä, jotka kirjoittavat romaaninsa tuosta vain. Kumma kyllä, muutaman luvun jälkeen kirjoittaminen ei luistakaan tuosta vain. Voi tulla vaikkapa tyhjän paperin kammo. Jos oikeasti aloitat, aloita pienesti. Vanha totuus tyvestä puuhun nousemisesta pitää edelleen paikkansa. Lykkyä tykö, lukevia aina riittää niin vanhoissa kuin nuorissa - roskaromaaneillekin. Kuka muuten määrittelee, mikä on roskaa ja mikä ei. Aika lailla on kiinni siitä, minkälaista tekstiä potentiaalinen lukija tarvitsee kulloisessakin iässä ja elämäntilanteessa. Mieti ainakin se, kuka on sinun lukijasi, kenestä tekstisi on kiinnostavaa?