Väkivallan uhka

Neuvojakaipaava

Miten kannattaisi toimia, sillä pelkään tosissani omani ja poikaystäväni fyysisen koskemattomuuden ja terveyden puolesta eikä tälläistä ole koskaan tullut vastaan..

Poikaystäväni lähisukulainen on uhannut minua epäsuorasti väkivallalla poikaystävälleni ainakin kotipihallamme (myös poikaystävääni) ja käyttänyt halventavia nimityksiä, olen kuullut nämä raivoamiset itse sisätiloihin asti kun ne ovat pihalla tapahtuneet. Yksi äänitallenne tälläisestä on. Itse en ole vielä kasvotusten tälläisessä tilanteessa hänen kanssaan ollut enkä ole hänelle puhunut, mutta pelkään arvaamattomuuttaan aivan tosissani, tilanteet tulevat varmasti toistumaan. Ajatteleminenkin siitä että hän tulee tänne saa voimaan pahoin, kädet tärisemään ja sydämen hakkaamaan. Pelkkä olemassaoloni tuntuu häiritsevän häntä ja se että parisuhteessa poikaystävän ajatusmaailma ja käytös on muuttunut sinkkuajoista. Tämän lähisukulaisen käytös on kuin piloille hemmotellun välinpitämättömän pikkulapsen ja poikaystäväni järkipuheet ovat kaikuneet kuin tyhjille seinille.

Mitkä ovat riittävät perusteet esimerkiksi lähestymiskiellon saamiselle?

6

247

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei Neuvojakaipaava,
      Hienoa, että olet lähtenyt etsimään neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi. Ikävä kuulla, että poikaystäväsi lähisukulainen on uhannut sinua ja tullut kotipihallenne. On hienoa, että poikaystäväsi on yrittänyt keskustella lähisukulaisen kanssa asiasta ja on ikävä kuulla, että hän ei ole lopettanut toimintaansa tästä huolimatta. Näistä uhkailuista ja yhteydenotoista kannattaa pitää kirjaa ja kirjoittaa ylös kaikki, mitä hän uhkailee ja sanoo. Näistä väkivallalla uhkailuista on hyvä tilanteen jatkuessa tehdä rikosilmoitus poliisille.

      Lähestymiskieltoa voi hakea kuka tahansa, joka pelkää turvallisuutensa puolesta. Lähestymiskielto haetaan erillisellä lomakkeella käräjäoikeudesta. Lähestymiskieltoa varten on tärkeää kirjata muistiin tarkasti tapahtumat ja kerätä mahdolliset todisteet ja todistajien yhteystiedot lähestymiskiellon tueksi. Mahdolliseen väkivaltaan, häirintään ja uhkauksiin kohdistuviin rikoksiin tehty rikosilmoitus tukee myös lähestymiskiellon hakemista. On hyvä huomioida, että lähestymiskiellon hakemisesta voi tulla kuluja, joista peritään 250€ maksu. Tämä maksu peritään vain siinä tapauksessa, jos hakemus hylätään.

      Lähestymiskieltohakemus on hyvä täyttää huolellisesti. Voit olla yhteydessä Rikosuhripäivystykseen saadaksesi apua ja lisätietoa. Rikosuhripäivystyksen lähimmät palvelupisteet löytyvät osoitteesta https://www.riku.fi/fi/yhteystiedot/. Halutessasi voit tulla juttelemaan asiasta myös Rikosuhripäivystyksen chattiin, joka on auki arkisin 9-15 ja maanantai-iltaisin 17-19.

      Ystävällisesti Rikosuhripäivystys

    • eitaidatoimia

      Kannattaa laittaa se poikaystäväsi laittamaan tämä sukulainen kuriin..tai jokin muu sukulainen laittaa. Tuo on laiton uhkaus, mutta sillä ei estetä yhtään mitään,..samoin kuin lähestymiskielto..ei siitä mitään vakavaa tapahdu hänelle, vaikka sitä rikkoisi.
      Yrittäkää selvittää mikä on ongelma ja saada hänet jättämään teidät rauhaan tavalla tai toisella.
      Jos siihen sekaantuu poliisi, niin voi olla että tapauksesta tulee entistä vihaisempi ja hankalampi.

    • skitmössa

      Voiko myös hake lähestymiskieltoa poliisia vastaan sillä tulivat laittomasti sisään ilman lupaani ja tulen tekemään rikosilmoitus törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

      • JaMinkähänLain

        Niin mille instanssille ajattelit sen rikosilmoituksen tehdä???


    • kaasuakehiin

      no,,paras olisi tässäkin tapauksessa että rikoksen tekijälle olisi yhteiskunnnan puolesta kunnollinen rangaistus pelote, jos asiat on niin kuin kerrotaan.mutta kun ei ole mitään, joku sakko, lähestymiskielto ym.huuhaat. suomessa saa nykyään rikolliset elää pelotta, toista on tavallisen ihmisen.

    • oleRehellinen

      Lähtökohta on huono neuvoa, kun kysyjä ei rehellisesti kerro, mistä viha johtuu, ei sellainen itsestään synny, se on varmaa. Sieltä pitäisi selvitykset aloittaa, tapahtumaketjun alusta, naisilla tahtoo vaan olla uhriutuminen ensimmäinen reaktio ja oman osuuden huomiotta jättäminen.

      Jos olet jotain todella häijyä itse tehnyt ja jatkat epäsuoria tekoja, saattaa kostaa oikeasti ja sellaiseen ei auta lähestymiskiellot yhtään mitään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1646
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      136
      938
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      764
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      475
    Aihe