Yritysmaailmassa pidettiin muinoin hinnannostoa parhaana saneerauskeinona: ei maksa mitään ja on heti voimassa. Karstulan kunnanhallitus on nyt lähtenyt samalle tielle (Ksml 10.10. 2017) kahden aikaisemman kunnanjohtajan jättämän hyvän perinnön (mm. koulujen kunto / investointitarve laajakaista jäähalli...) rohkaisemana. Eli tästä eteenpäin olemme kuntana enemmän kuin kusessa. Mihin asti tuloveroprosenttia voidaan nostaa?
Itse asun sivukylällä, mihin kunta ei ole koskaan panostanut latin latia. Kunnan korkeita viranhaltijoita on katseltu vain kuvista. Perimätiedon mukaan viimeisin viranhaltijahavainto kylällä on vuodelta 1976, kun kyläkoulu lakkautettiin.
Verotuspäätöksen saadessani aina ihmettelen, mitä tuloveroillani (valtio kunta 25.000 e/v) saan. Tarvitsen vain terveyspalveluja, nekin voisin hankkia yksityissektorilta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kepuleillahan on enemmistö valtuustossa ja kepun nokkamiehet ovat syrjäkyliltä. On ihme ettei syrjäkylien asioita hoideta. Mutta kepulin linja on, että tärkeintä on oma etu, sitten tulee oma etu, sitten sukulaisten etu, sitten tuttavien etu ja vasta viimeksi veronmaksajien etu.
Millonkoha net uskalttaa julukasta ne sidonnaissuuttenssa. Ol jo kesällä ilimotus nettisivuil et elokuussa julukaastaa. Ei oo näkyny...