Mummoni on kuolemassa ja häneltä on jäämässä n.80 000? omaisuus. Tiedän että miedät lapset on testamentattu ulos siksi koska isämme on kuollut ja emme ole enää olleet suvun suosiossa sen jälkeen. Omaisuus on testamentattu isäni sisaruksille. Jäämmekö me lapset ilman perintöä vain sen takia, että isämme on vain sattunut kuolemaan, vai onko meillä joku oikeus kuitenkin perintöön. Muu suku vetoaa ettei meillä ole siksi oikeutta perintöön koska vanhempani ostivat aikanaan sukutilan pois mummolta ja vaarilta.Sanovat että siinä on meille perintöä tarpeeksi.
Elikkäs miten tämä asian oikea laita on?
Elikkäs miten tämä asian oikea laita on?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Annatte mummon kuolla rauhassa ja menette sitten peruskirjoitustilaisuuteen kun kutsu tulee.
Saatte puolet perintöosuudesta eli siitä määrästä mikä olisi ollut isänne normaali perintöosuus. Se on lakiosuus ja sitä ei pysty kumoamaan käytännössä millään. Ellei mainittua testamenttia olekaan, saatte isänne perintöosuuden kokonaan. Mainitsemallasi tilakaupalla ei ole mitään tekemistä perintöasioiden kanssa kun kyseessä on ollut kauppa.
Jos vaikka kyseessä ei olisikaan ollut kauppa niin sittenkin lähtökohtaisesti perintö jaetaan kuolinhetken tilanteen mukaisesti. Tällöin kuitenkin muut perijät saattavat vedota aiemmin saatuun lahjaan. Kauppa siis ei ole lahja.
Lakiosa ei kuitenkaan tule automaattisesti, vaan sitä koskeva vaatimus on esitettävä todisteellisesti testamentin saajille kuudessa kuukaudessa siitä lukien, kun mummon kuoltua testamentti on annettu perillisille tiedoksi (antamalla siitä oikeaksi todistettu jäljennös). Jos tämä laiminlyödään, lakiosa jää saamatta.
tulee olla todisteellinen eli haastemiehen antama tai todistajat nimenne alle tiedoksianto paperiin ja sitten lähetätte sille joka on tiedoksiannon tehnyt.
Lakiosavaatimus testamentin saajille myös todisteellisena tiedoksiantona.
tätini valittavat asiasta ja siitä sitten tulee jotenkin pitkä oikeustaistelu ja siihen uppoaakin sitten mielettömästi rahaa. onko tämä mahdollista? vai pelkäänkö turhaan.